Browsing by Subject "Yhdistyneet kansakunnat"

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee Kiinaa ja sen rooleja Yhdistyneiden kansakuntien (YK) turvallisuusneuvostossa, erityisesti Pohjois-Koreaan liittyen. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii kansainvälisen politiikan rooliteoria. Rooliteoriassa valtioilla nähdään olevan erilaisia rooleja, jotka vaikuttavat valtioiden toimintaan kansainvälisessä järjestelmässä. Rooliteoria analysoi sitä, miten poliittiset päätöksentekijät näkevät edustamansa valtion aseman, velvollisuudet ja normit suhteessa muihin kansainvälisen järjestelmän toimijoihin. Nämä kansalliset roolikäsitykset määrittelevät valtion ulkopoliittista toimintaa. Valtion kansallinen roolikäsitys muotoutuu sen omien normien ja odotusten sekä muiden toimijoiden odotusten vuorovaikutuksessa. Tämä tutkielma tarkastelee sitä, miten rooliteoriaa voidaan käyttää Kiinan ulkopoliittisen identiteetin analysoimiseksi, sekä sitä, millaisia rooleja Kiina näkee itsellään YK:n turvallisuusneuvostossa Pohjois-Koreaan liittyen ja miten Kiina rakentaa näitä rooleja puheissa ja lausunnoissa. Tässä tutkimuksessa Kiinan rooleja tarkastellaan analysoimalla Kiinan edustajien puheita YK:n turvallisuusneuvostossa liittyen Pohjois-Korean ydinaseohjelmaan sekä ihmisoikeustilanteeseen. Ajallisesti tutkimus on rajattu vuosien 2012–2017 välille, kattaen Kiinan presidentti Xi Jinpingin ensimmäisen kauden maan johdossa. Aineiston analyysi toteutetaan laadullisena sisällönanalyysinä, yhdistäen teoria- ja aineistolähtöistä analyysiä. Aineiston analyysi osoittaa Kiinalla olevan YK:n turvallisuusneuvostossa kolme selvästi erottuvaa roolia Pohjois-Koreaan liittyen. Nämä roolit ovat multilateralismin puolustaja, pasifisti ja uhri. Kiina rakentaa näitä rooleja monin eri tavoin. Kiina korostaa rooliaan multilateralismin puolustajana alleviivaamalla monenkeskisten neuvotteluiden tärkeyttä ratkaisukeinona Pohjois-Korean ydinaseohjelman luomaan uhkaan. Kiina painottaa myös yhteistyötä ja pitää tärkeänä, että kaikkien osapuolten turvallisuus ja etu otetaan huomioon. Kiina rakentaa multilateralismin puolustajan roolia myös painottamalla YK:n periaatteiden ja auktoriteetin merkitystä. Pasifistin roolia Kiina rakentaa vaatimalla aktiivisesti rauhaa Korean niemimaalle sekä kritisoimalla eri osapuolten toimia, joiden se näkee kasvattavan jännitteitä alueella. Kiina myös vaatii loppua kovalle retoriikalle sekä pyrkii muistuttamaan uhkista, joita tilanteen kiristyminen tuo mukanaan. Kiinan kolmas, uhrin rooli rakentuu vastauksena muiden toimijoiden odotuksiin Kiinan toimintaa kohtaan. Kiina rakentaa uhrin roolia korostamalla muiden välttelevän vastuuta ja odottavan Kiinan yksin ratkaisevan Pohjois-Korean luoman haasteen. Se kokee, että muiden odotukset ovat suhteettomia verrattuna maan kykyihin. Kiina rakentaa uhrin roolia myös nostamalla esiin, kuinka paljon se on jo tehnyt Korean niemimaan suhteen. Kiinan kolme roolia linkittyvät laajemmin sen aseman muutokseen kansainvälisessä järjestelmässä ja tämän muutoksen seurauksiin, sekä Kiinan pyrkimykseen osoittaa maan olevan vastuullinen toimija. Samalla roolit heijastelevat Kiinan perinteisiä ulkopolitiikan periaatteita ja tukevat maan tavoitteita Korean niemimaan suhteen.

Etelä-Afrikan harjoittama apartheid eli rotuerottelu vakiintui viralliseksi osaksi poliittista järjestelmää vuonna 1948. Vuonna 1960 Sharpevillen verilöyly vaikutti laajan kansainvälisen apartheidia vastustavan keskustelukulttuurin syntymiseen, kun taas vuonna 1976 tapahtuneella Soweton kansannousulla oli konkreettisempi vaikutus Yhdistyneiden kansakuntien (YK) raameissa tapahtuneeseen aktiivisempaan toimintaan. Tutkin tutkielmassani Suomen apartheidin vastaisen politiikan syntyä ja Suomen toimintaa YK:ssa 1960–1970-luvuilla. Vastaan tutkielmassani kahteen keskeiseen tutkimuskysymykseen – ensimmäinen tutkimuskysymykseni käsittelee, kuinka Suomessa ryhdyttiin tiedostamaan kysymystä Etelä-Afrikan harjoittamasta rotusorrosta ja kuinka tämä suhtautuminen muuttui 1960-luvulta 1970-luvulle. Toinen tutkimuskysymys liittyy Suomen toimintaan YK:ssa sekä Suomen ja Pohjoismaiden väliseen suhteeseen. Tutkin, kuinka Suomen rooli muuttui YK:ssa rotusorron vastaisessa taistelussa ja millainen Suomen suhde oli muihin Pohjoismaihin. 1960-luvulla Suomessa rotuerottelupolitikan vastustaminen oli pääosin kansalaisjärjestöjen sekä ammattiyhdistysten vastuulla. Vuodesta 1966 lähtien Suomen rooli muuttui aktiivisemmaksi YK:ssa, mihin vaikutti sisäpoliittisella kentällä tapahtuneet muutokset sekä lisääntynyt kiinnostus solidaarisuutta ja kolmannen maailman kysymyksiä kohtaan. Käänteentekevää oli Suomen turvallisuusneuvoston jäsenyys vuosina 1969-1970, jonka jälkeen rotuerottelupolitiikka nousi tärkeäksi teemaksi myös kansallisella tasolla. Suomen ulkopoliittista toimintaa ohjasi puolueettomuuspolitiikka, suurvaltaristiriitojen välttäminen sekä kansalliset ja kansainväliset sopimusoikeudelliset seikat. Suomi alkoi ajamaan aktiivisesti rotuerotteluun liittyvää kysymystä YK:ssa yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa 1970-luvun lopulta lähtien. Tutkimuskirjallisuus muodostuu ajallisesti läheltä nykypäivää kuin myös 1960- ja 1970-lukuja, mikä mahdollistaa laajan kokonaiskuvan saamisen ajan vallitsevista käsityksistä ja kansainvälisistä suhteista. Keskeisimmät arkistolähteeni koostuvat ulkoasiainministeriön ja eduskunnan arkistoista, eduskunnan digitoiduista asiakirjoista sekä Yhdistyneiden kansakuntien digitaalisesta kirjastosta.