Browsing by Subject "Yhdysvaltain armeija"

Tutkin tässä maisterintutkielmassani sitä, millaisia vaikutuksia Venäjän – Japanin sodalla oli jalkaväen taktiikkaan Yhdysvalloissa kyseisen sodan ja ensimmäisen maailmansodan alkamisen välisenä ajanjaksona 1904–1914. Tarkastelen tutkielmassani sitä, millaisia jalkaväen taktiikkaan liittyviä havaintoja sotatoimia tarkkailemaan lähetetyt yhdysvaltalaiset sotilasasiamiehet sodasta tekivät. Tämän selvittämiseksi käytän yhdysvaltalaisten sotilasasiamiesten sodasta kirjoittamia raportteja. Sen lisäksi selvitän, millaista jalkaväen sodankäyntiin liittyvää kirjallista keskustelua liittyen käytiin Venäjän – Japanin sodan oppeihin liittyen yhdysvaltalaisissa sotilasaikakauslehdissä sodan jälkeen. Viimeisenä osa-alueena tutkin, päätyivätkö sodasta saadut opit jollain tavalla Yhdysvaltain armeijan kenttäohjesääntöihin. Tutkimuksessa todetaan, että sotilasasiamiehet analysoivat raporteissaan jalkaväen joukkojen hyökkäysmuodostelmia. Raporteissa todetaan avorivimuodostelmilla olevan suuri merkitys tappioiden minimoimisen suhteen. Lisäksi sotilasasiamiehet tuovat esiin, miten jalkaväen hyökkäys avorivimuodostelmasta tapahtuu. Sotilasasiamiesten raporteissa on todettu yksittäin ammutun tulen tehokkuus suhteessa yhteislaukauksiin. Yhdysvaltalaiset sotilasasiamiehet ovat raporteissaan huomioineet tulivoiman lisääntymisen kehittyneiden aseiden myötä. Myös muun muassa konekiväärin tehokkuus on raporteissa huomioitu. Lisäksi raporteissa korostetaan puolustusasemien valmistelemisen eli kaivautumisen ja kenttälinnoittamisen merkitystä puolustustaistelun kannalta. Kaivautumisen lisäksi sotilasasiamiehet painottavat muun muassa maastouttamisen merkitystä. Sotilasasiamiesten raporteissa korostuu, miten aseiden kasvanut tulivoima ja kantama sekä linnoitteet ovat tehneet hyökkäystaistelusta haastavan ja suuria tappioita vaativan taistelulajin. Raporteissa on havaittu myös suhteellisen uusien asejärjestelmien, kuten konekiväärin tehokkuus tappioiden tuottamisen suhteen. Sotilasasiamiehet eivät kuitenkaan pidä hyökkäystä taistelulajina, jota tulisi pyrkiä välttämään, vaan vallitseva näkemys raporteissa on lähestulkoon päinvastainen. Sotilasasiamiehet ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että hyökkäys on mahdollista suorittaa menestyksekkäästi, mutta se vaatii hyökkäävältä joukolta ennen kaikkea korkeaa moraalista vahvuutta sekä hyvän koulutustason. Tutkimuksessa esitetään, että yhdysvaltalaisissa jalkaväen sotilasaikakausjulkaisujen artikkeleissa käydään keskustelua Venäjän – Japanin sodan oppeihin liittyen. Pääosa sotaan jollain tavalla kantaa ottavista artikkeleista on julkaistu jalkaväen omassa julkaisuisussa pian sodan päättymisen jälkeen. Kirjoituksista voidaan havaita jalkaväen merkitystä ja roolia taistelukentällä korostava narratiivi. Sodan oppeja koskevissa artikkeleista havaitaan, että niissä nostetaan esiin pitkälti samoja aiheita ja samankaltaisia näkemyksiä, joita sotilasasiamiesten raporteissa tuotin esiin. Jalkaväen hyökkäykseen liittyen artikkeleissa on huomioitu muun muassa avorivimuodostelmien ja pienten, komppanian kokoisten taisteluosastojen käyttämisen vahvuudet. Kenttäohjesääntöjä tarkastelemalla havaitaan, että näiden käyttö oli implementoitu jo vuoden 1905 painokseen. Muita Venäjän – Japanin sodan innoittamia kirjallisen keskustelun aiheita ovat muun muassa rintamahyökkäykset ja pistimen rooli taistelukentällä, joiden kummankin merkitystä korostetaan. Ampumaharjoittelun korostaminen on lisäksi yksi keskeinen aihe, joka nousee sotilasalan julkaisuissa esiin. Tutkielmassa todetaan, että kenttäohjesääntöihin oppeja päätyi vain rajallisesti, ja nekin rajautuivat lähinnä pienehköihin lisäyksiin.