Browsing by Subject "Zeus"

Antiikin kulttuurin säilyttäjän ja jatkajan, Bysantin, ainoa mittava eeppinen runoelma, kansalliseepokseksikin mainittu Digenes Akrites on säilynyt nykypäiviin kuuden varteen otettavan käsikirjoituksen välittämänä. Ne kaikki esittävät tarinan siinä määrässä toisistaan poikkeavalla tavalla, ettei edes kahden vanhimmankaan, 14. vuosisadalle ajoitetun Grottaferratan ja 1400-luvun lopulla kopioidun Escorialin, avulla ole mahdollista rakentaa eepos uudelleen juuri siihen muotoon, missä runoelman laatija alunperin, luultavasti 1000-luvun alussa, on sen niin sanotun arkkityypin esittänyt. Kreikan Keskiajalle Digenes Akrites –runoelmalla ja sen päähenkilöstä kertovilla kansantarinoilla oli samankaltainen merkitys kuin Homeroksen eepoksilla Kreikan Vanhalle Ajalle. Runoteoksen taustana on kristityn kreikkalaisen maailman ja islaminuskoisten arabien hallitseman alueen välinen levoton rajaseutu nykyisin Turkkiin ja Syyriaan kuuluvissa Eufrat-joen yläjuoksun ympäristössä ja viereisessä Vähä-Aasian Kappadokiassa todennäköisesti 9.–11. vuosisadalla (jaa.). Täällä, varsinkin 9.–10. vuosisadalla usein toistuneiden sodankäyntien näyttämöllä, mellastivat lisäksi runoelman mukaan etenkin kreikkalaiset, mutta toisaalta myös arabeistakin koostuneet, rosvoilevat kapinallisjoukkiot väkivaltaisine ryöstöretkineen. Tällaiseen maailmaan syntyi runoteoksen päähenkilö niin ikään ryöstöretken ja siihen liittyneen naisenryöstön seurauksena ja tuli siten edustamaan kahta kansallisuutta: hän oli kreikkalainen äitinsä puolelta ja arabi lopulta kristityksi kääntyneen isänsä puolelta, eli oli “kaksisyntyinen”, Διγενής. Myöhemmin vartuttuaan psyykkisiltä ja varsinkin fyysisiltä ominaisuuksiltaan, voimiltaan, ylivertaiseksi hän kunnostautui metsästäjänä, taistelijana ja lopulta rajaseutujen suojelijana, vartijana ja rauhoittajana saaden itseltään Bysantin keisarilta virallisen vahvistuksen lisänimelleen Ἀκρίτης, ”rajasoturi”. Syntymässään hän oli saanut henkilönimekseen Βασίλειος. Lyhyeksi jäänyt elämä tarjosi hänelle niin onnea kuin murhettakin ja lopuksi tappavan sairauden. Mikään puhtoinen sankari hän ei ollut: kauniin rakkaustarinan lopputulos, onnellinen avioliitto, ei estänyt häntä sortumasta aviorikoksiin, ja hän syyllistyi jopa jokseenkin käsittämättömään murhaan. Hän oli ihminen kaikkine heikkouksineen, mutta silti ominaisuuksiltaan lähellä eeppistä heerosta. Basileios Digenes Akrites on fiktiivinen hahmo, jonka ympärille runoteos on koostettu kansantarinoiden pohjalta. Tähän perusrunkoon on liitetty aineksia, romanttisiakaan rakenneosasia unohtamatta niin antiikin ja Lähi-Idän mytologiasta ja kirjallisuudesta, Raamatun kertomuksista, pyhimystarinoista ja erilaisista kronikoista kuin väljästi ja viitteellisesti, anakronistisestikin, todellisesta historiasta. Eepoksen luojalla, Bysantin rajaseudun kielitaitoisella asukkaalla, ei liene ollut vaikeuksia käyttää hyväkseen myöskään arabialaisia ja iranilaisia tarinoita. Enimmäkseen kansanomaisella kreikalla πολιτικὸς στίχος -mittaan kirjoitettua runoelmaa voidaan pitää myös romanttisena seikkailukertomuksena, eeppisenä romaanina ja vielä ns. protoromaanina. Eepoksen laatimistapa heijastuu päähenkilöönkin: hänelle ja hänen edesottamuksilleen on löydettävissä kuvitteellisia, myyttisiä ja kirjallisia sekä todellisia, historiallisia esikuvia, joita luova kirjoittaja on muokannut omiin tarkoitusperiinsä, eepoksensa juoneen sopiviksi. Tämän tutkielman tarkoituksena on esitellä runoelmaa ja sen taustoja ynnä henkilöihin ja tapahtumiin liittyviä yksityiskohtia lyhyesti ja yleisluonteisesti sekä ennen muuta poimia runoelmasta ehkä hieman mielikuvitustakin käyttäen ne ilmeisimmät tapaukset, joissa runon päähenkilö ja runoilijan tausta-aineiston jokin hahmo kytkeytyvät jollakin tavalla toisiinsa samalla tarkastellen, mitkä ominaisuudet kustakin esikuvasta runoilija on katsonut sopivimmiksi liittää omaan sankariinsa. Esitys perustuu lähes yksinomaan Mavrogordaton (1956), Trappin (1971) ja Jeffreysin (1998) editioista luettavissa olevaan Grottaferrata-käsikirjoituksen tekstiin. Kaikkiaan yhdeksän mytologian, kirjallisuuden ja historian hahmoa: Zeus, Herakles, Orfeus, Simson, Akhilleus, iranilaiset Rostam ja Sohrab sekä historiasta tutut Bysantin keisari Basileios I Makedonialainen ja erityisesti Aleksanteri Suuri nousevat selkeimmin esiin Digenes Akriteen esikuvina. Eniten näistä runoilijaan näyttävät vaikuttaneen Herakles, Simson, Akhilleus ja Aleksanteri Suuri. Vaikka Digenes Akrites -eepos on koostettu hyvinkin monipuolisista lähteistä, se ei ole plagiaatti. Pikemminkin eepos on hyvä esimerkki siitä, miten kirjallinen taideteos ylipäänsä voi saada alkunsa. Sillä, samoin kuin varmaan monilla muillakin kirjallisuuden merkkiteoksilla, on kytköksensä muinaisiin tarinoihin ja niistä kumpuavaan kirjalliseen perintöön, mutta silti ne ovat taideteoksina ainutlaatuisia.