Browsing by Subject "buddhalaisuus"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2016)Tämä pro gradu on etnografinen tutkielma kiinalaisesta huayan-buddhalaisuudesta tekstuaalisena ja elävänä harjoitusperinteenä Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Työn tavoitteena on kartoittaa, miten huayan-buddhalaisuutta harjoitetaan tänä päivänä ja selvittää miten koulukunnan rooli muotoutuu Amerikan buddhalaisuuden kentässä. Koska aikaisempi huayan-buddhalaisuuteen liittyvä tutkimus lähestyy aihetta vain filosofisesta, tekstuaalisesta ja historiallisesta näkökulmasta, on tämän työn tarkoitus luoda uutta etnografista tietoa. Tutkielma on luonteeltaan monitieteinen ja rajoja ylittävä: se koskettaa niin Itä-Aasian tutkimusta, uskontoantropologiaa kuin buddhalaisuuden tutkimustakin. Aineisto kerättiin Kaliforniassa seitsemän kuukauden aikana, syyskuusta 2015 maaliskuun loppuun 2016. Milpitaksen kaupungissa sijaitsevassa huayan-temppelissä kenttätyötä tehtiin yhteensä kymmenen päivää. Aineisto koostuu osallistuvan havainnoinnin avulla kerätyistä kenttämuistiinpanoista, puolistrukturoiduista haastatteluista, vapaamuotoisista keskusteluista sekä kenttätyön aikana otetuista valokuvista ja sieltä saaduista dokumenteista ja artefakteista. Nauhoitettuja haastatteluja on kuusi kappaletta, yhteensä noin yhdeksän tuntia ja muita nauhoituksia (palveluksista, luennoista ja muista tapahtumista) yhteensä noin 18 tuntia. Muut haastattelut on kirjoitettu muistiin lyhyemmistä keskusteluista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla hyödyntäen muun muassa Adam Yuet Chaun luokittelua kiinalaisesta uskonnon harjoittamisesta sekä Thomas A. Tweedin mallia translokaalista buddhalaisuuden tutkimisesta. Tutkielmassa havaittiin, että huayan-buddhalaisuus ilmenee ennen kaikkea Avataṃsakasūtraan perustuvan skriptuaalisen, kiinalaista buddhalaisuutta noudattavan rituaalisen ja suhteisiin keskittyvän, sekä Cundī-kulttiin keskittyvän esoteerisen ja käytännöllisen harjoittamisen kautta. Henkilökohtainen kultivointi on huayan-buddhalaisuudessa keskeisellä sijalla, mutta lukuisat harjoitustavat eroavat länsimaisesta meditaatioon keskittyvästä harjoituksesta: huayan-kultivointi tapahtuu pääosin resitoinnin, visualisoinnin ja opiskelun avulla kuitenkaan poissulkematta muita harjoitusmuotoja. Milpitaksen yhteisö määrittää itsensä huayan-koulukuntana universaaliksi ja inklusiiviseksi, mutta käytännössä tiettyjä harjoituksia, etenkin Cundī-suutran ja mantran resitointia, suositaan yli muiden harjoitusmuotojen. Historiallisesti harjoitusmuodot ovat muuttuneet eri patriarkkojen painotusten myötä – sama on nähtävissä tänä päivänä opettajien sukupolven vastikään vaihduttua. Amerikan buddhalaisuuden kentässä huayan-koulukunta edustaa yhä etnistä buddhalaisuutta opetuksen ja harjoittamisen ollessa kiinankielistä. Maallikkoharjoittajien vanheneminen luo kuitenkin uutta painetta saada nuoria mukaan ja sisällyttää englanti harjoituskieleksi. Huayan-buddhalaisuuden translokaalit yhteydet Taiwaniin ja Kiinaan pitävät opetukset ja opettajat jatkuvassa virtauksessa, ja akateeminen painotus opiskelussa tuonee uusia yhteistyömahdollisuuksia kansainvälisesti.
-
(2022)Tutkielmassani tarkastelen nykypäivän länsimaisten buddhalaisten vegaanien kertomuksia omasta elämänpolustaan, jossa yhdistyvät veganismi, eläinoikeusaktivismi sekä buddhalainen vakaumus ja harjoitus. Tutkielmassa yhdistyvät kääntymysteoreettiset ja psykologiset lähestymistavat, sillä työn fokuksessa ovat yksilön identiteetissä, ajattelussa ja toiminnassa tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset elämään. Tarkoituksenani on narratiivisen juonianalyysin keinoin selvittää millaiset yksilötekijät, elämäntapahtumat ja elämän käännekohdat ovat merkityksellisiä vegaanibuddhalaisten vegaaniksi sekä buddhalaiseksi kääntymisessä. Tutkimusintressi on siten kaksijakoinen: Yhtäältä kiinnostuksenkohteena ovat länsimaisten buddhalaisten vegaanien ruokavalinnat, niiden taustatekijät ja motiivit sekä valintoihin johtaneet kehityskaaret. Toisaalta vegaanibuddhalaisten elämänkaarta tarkastellaan myös buddhalaisen kääntymyksen ja buddhalaisena vegaanina elämisen osalta. Samalla tutkielmassa havainnoidaan, millaisia yhteyksiä veganismin ja buddhalaisuuden välille muodostuu vegaanibuddhalaisten kerronnassa. Tutkielman aineistona on kaksitoista “Buddhism & Veganism” -kokoomateoksessa (2018) julkaistua esseekirjoitusta, jotka sisältävät eri koulukuntiin kuuluvien buddhalaisten vegaanien pohdintaa buddhalaisen opin, henkisen harjoituksen ja veganismin välisestä suhteesta sekä henkilökohtaisia kertomuksia omasta elämänpolusta vegaaniksi ja buddhalaiseksi. Aineiston järjestämisen apuneuvona ja tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat Barbara McDonaldin teoria vegaaniksi tulemisen vaiheista sekä Lewis Rambon kääntymysteoria. Tulosten perusteella kertomusten buddhalaisten vegaanien ruokavalintoihin vaikuttivat etupäässä yksilölliset eläinten oikeuksiin ja hyvinvointiin liittyvät motiivit. Useimmat buddhalaiset vegaanit olivat alkaneet kasvissyöjiksi tai vegaaneiksi ennen kääntymistään buddhalaisuuteen, tosin kahdessa kertomuksessa muutos tapahtui vasta buddhalaisuuden myötä. Useimmissa tapauksissa ”kääntymys” vegaaniseen ruokavalioon ja elämäntapaan ei ollut pelkkä yksittäinen tapahtuma, vaan prosessi, johon vaikuttivat niin yksilölliset ja ympäristötekijät kuin yksilön oma aktiivinen panos. Elämäntapamuutos eteni vaiheittain läpi eri elämäntapahtumien ja käännekohtien kulminoituen lopulta vegaaniksi sitoutumiseen. Muutoksen keskeisiä komponentteja olivat persoonallisuustekijät, kuten usein jo lapsuudesta juontuvat eläimiä koskevat asenteet ja ihmisen ja eläimen samankaltaisuutta ja tasa-arvoisuutta korostava eläinkuva sekä eläinten kärsimyksen oivaltamiseen liittyvä voimakas katalyyttinen kokemus, joka johti maailmankuvan ja käyttäytymisen muutokseen. Maailmankuvassa tapahtunut muutos ja persoonallisuustekijät saattoivat osaltaan myötävaikuttaa myöhempään buddhalaiseen kääntymykseen. Buddhalaisuus nivoutui osaksi muutosprosessia monin eri tavoin. Buddhalaisuudesta osa vegaaneista löysi omaa maailmankuvaansa vastaavan uskonnon ja filosofian. Toisaalta lihaa syövä buddhalainen saattoi saada kimmokkeen kasvissyönnille ja veganismille buddhalaisuuden kautta. Buddhalaisesta harjoituksesta haettiin myös apuvälineitä niin omaan asennemuutokseen kuin eläinoikeustyössä jaksamiseen. Veganismin avulla kertojat pystyivät myös toteuttamaan buddhalaisia ihanteita omassa elämässään, ja veganismi nousi keskeiseksi välineeksi buddhalaisten vapautuksen päämäärien tavoittelussa. Osalle buddhalaisista veganismi voikin muodostua sekä uskonnollisten ihanteiden toteuttamisen että yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavaksi.
-
(2019)Tutkielman aiheena on viittaukset uskonnollisuuteen eteläkorealaisen taiteilija Atta Kimin valokuvateoksissa ja tutkielma käsittelee buddhalaisuuden visuaalisia ja ei-visuaalisia ilmentymiä korealaisessa nykytaiteessa. Tutkimuskysymys on määritelty seuraavasti: miten Atta Kimin teokset toimivat buddhalaisen ajattelun kuvina nykyisessä Etelä-Koreassa? Lisäksi pureudutaan siihen, kuinka mielekästä (kuva)taiteen esittäminen kansallisissa viitekehyksissä on ja peilataan esimerkkejä Etelä-Korean, Itä-Aasian ja Suomen konteksteissa. Tutkimus pyrkii myös vastaamaan kysymykseen siitä, missä määrin on oikeaa ja mielekästä puhua buddhalaisuuden vaikutuksesta taiteeseen. Aineisto koostuu taideteosten osalta Atta Kim kolmesta teossarjasta. Näiden lisäksi tutkielmassa tehdään vertailua ja haetaan yhtymäkohtia muun muassa japanilaisen taiteilija Mariko Morin teoksista. Tutkielman tausta-aineisto koostuu Etelä-Korean tai Itä-Aasian taidekenttää ja valokuvataidetta käsittelevistä teoksista ja artikkeleista. Eteläkorealaiset valokuvataidejulkaisut ovat Atta Kimistä kertovissa artikkeleissa usein tuoneet vahvasti esille myös Atta Kim persoonan ja ovat asettaneet taiteilijan nimenomaan korealaisen taiteen kontekstiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu taidehistorian, uskontotieteen ja Korean tutkimuksen välimaastoon. Tutkielma jakautuu sisällöltään viiteen päälukuun. Toinen luku käsittelee korealaisen valokuvataiteen historiaa ja kansallisen identiteetin problematiikkaa. Kolmas luku selventää buddhalaisuuden tilannetta Koreassa ja taustoittaa aihetta keskeisimmillä seikoilla buddhalaisen taiteen historiasta, linkittäen samalla uskonnon nykytaiteeseen. Neljännessä luvussa syvennytään Atta Kimin taiteilijuuteen ja tutkija nostaa kolmen keskeisimmän projektin teosanalyysissa esille buddhalaisia viittauksia niissä. Viidennessä luvussa etsitään vertailukohtia Korean, Kiinan ja Japanin nykytaiteen kentiltä ja esitetään ajatuksia kitschistä ja buddhalaisuudesta brändinä Mariko Morin ja Atta Kimin taiteilijuuden kautta. Johtopäätöksissä todetaan, että Atta Kimin teokset toimivat buddhalaisen ajattelun kuvina nykyisessä Etelä-Koreassa sikäli, että niissä käytetään buddhalaisia viitteitä visuaalisesti ja ei-visuaalisesti. Aineiston analyysi osoittaa, että buddhalaisuus on yhä relevanttia ja toimii myös näkökulmana taiteen tarkasteluun. Buddhalaisuus korostuu keskustelussa, joka syntyy taiteilijoiden ja heidän teostensa ympärille esimerkiksi näyttelyiden yhteydessä. Taiteilijat itse puhuvat prosessin tärkeydestä ja sykleistä. Tällaiset tulkinnat taiteilijuudesta ja taiteen tekemisestä viittaavat buddhalaisuudesta tuttuun termistöön. Teokset käsittelevät yksityistä hengellisyyttä, jolla toki on liityntäkohtia yhteiskunnallisiin aiheisiin, ja usein yksityinen ja yhteiskunnallinen limittyvät toisiinsa. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että uskonnollisuutta on luonnollista käsitellä uusissa konteksteissa ja varsinkaan 2010-luvulla ei uskonnollisuuden, taiteen ja teknologian yhdistäminen taiteessa tai taiteen tutkimuksessa olekaan enää outo ajatus, vaan utelias ja rohkea avaus. Yhdistelmä nykytaide ja buddhalaisuus, ja uskonnollisuus ylipäänsä, on niin sanotussa vakavassa taidekeskustelussa marginaalissa ja tutkielmassa tehdään tältä osin uusia keskustelunavauksia.
Now showing items 1-3 of 3