Browsing by Subject "evidentiaalisuus"

Tämä tutkielma tarkastelee termejä, joita evidentiaalisuuskategorioista on käytetty kieliopeissa ja muissa kielten kuvauksissa. Evidentiaalisuus on funktionaalinen domeeni, joka tarkoittaa tiedonlähteen tai tiedon saannin il-maisua: puhuja on voinut saada tietonsa esimerkiksi näkemällä tapahtuman, päättelemällä sen jäljelle jääneistä merkeistä tai kuulemalla siitä muilta. Kaikki kielet voivat ilmaista evidentiaalisuutta, mutta vain joissakin sen kieliopillistunut omaksi kategoriakseen. Tutkielma tarkastelee juuri kieliopillisia evidentiaalisuuskategorioita ja niistä käytettyjä termejä. Aihetta lähestytään niin kieltenvälisen vertailun kuin terminologian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa esitellään myös evidentiaalisuutta ilmiönä sekä sen tutkimushistoriaa: erityisesti keskitytään evidentiaalisuuden määrittelyn näkökulmiin ja ongelmiin. Kielten vertailuun vaikuttaa näkemys kategorioista. Universalistisen näkö-kulman mukaan kielten kategoriat ovat pohjimmiltaan samoja, mutta partikularistisen näkemyksen, jota tässä tutkielmassa noudatetaan, kielten kategoriat ovat aina erilaisia, mutta voivat olla samankaltaisia. Tällöin vertailu toteutetaan käyttämällä vertailukäsitteitä, jotka perustuvat semanttisiin ja funktionaalisiin ominaisuuksiin. Kiel-ten yksilölliset kategoriat, jotka on kuvattu ja määritelty kunkin kielen omilla ehdoilla, ovat sen sijaan kuvauska-tegorioita. Käytännön syistä olisi hyvä, jos vertailukäsitteistä ja kuvauskategorioista käytettäisiin samoja termejä, mutta toisaalta on toivottavaa, että kuvauskategorioiden termit kuvastaisivat juuri kyseistä kategoriaa. Lisäksi on yleisiä terminologisia ihanteita, kuten erottuvuus ja monosemia, eli termien tulisi erottua toisistaan ja kutakin käsitettä tulisi vastata yksi termi ja kutakin termiä yksi käsite. Tutkielma tarkastelee myös tällaisten kriteerien toteutumista evidentiaalisuuden terminologiassa. Tutkielman aineistona on 51 kielen evidentiaalisuusjärjestelmät, joiden tiedot on kerätty 57 eri kieliopista tai muusta kuvauksesta. Kieliopeista poimitaan evidentiaalisuuskategorioiden termit ja niiden määritelmiä verra-taan eri evidentiaalisuuskategorioiden vertailukäsittesiin, minkä jälkeen kuhunkin vertailukäsitteisiin sopivien kategorioiden termit kerätään yhteen ja niitä verrataan toisiinsa. Tutkielmassa selviää, että evidentiaalisuuskategorioista käytetty terminologia on runsasta ja vaihtelevaa. Polysemiaa ja etenkin synonymiaa esiintyy paljon, mikä haittaa termien ymmärrettävyyttä ja erottuvuutta. Ter-mien runsaus selittyy osittain evidentiaalisuuden lyhyehköllä tutkimushistorialla, jonka takia termit eivät ole ehti-neet vakiintua. On myös mahdollista, että evidentiaalisuus ilmiönä on edelleenkin heikommin tunnettu kuin jotkin toiset kieliopilliset ilmiöt, jolloin myös käsitteistön vakiintumattomuus synnyttää terminologista vaihtelua. Toi-saalta, kielten kategorioissa on eroja, minkä on syytä heijastua myös terminologiaan. Runsasta terminologista vaihtelua löytyykin ei-visuaalisen sensorisen evidentiaalisuuden sekä eri päättelytyyppien kategorioissa, jotka ovat semanttisesti monitahoisia. Tutkielman aineistosta löytyi myös yllättävän monta yleistiedon ja ego-evidentiaalisuuden kategoriaa, vaikka näitä kategorioita ei välttämättä ole otettu huomioon evidentiaalisuustypo-logioissa.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin makedonian Kumanovon murteen kolmannen persoonan apuverbin käyttöä l-partisiippirakenteella muodostettavan menneen ajan muodon yhteydessä. Makedonian standardikielessä sekä valtaosassa sen murteita apuverbi esiintyy vain ensimmäisessä ja toisessa, mutta ei kolmannessa persoonassa. Kumanovon murteessa kolmannen persoonan apuverbin esiintymisessä on kuitenkin vaihtelua. Pyrin selvittämään, mihin vaihtelu perustuu. Aineiston olen kerännyt Kumanovossa vuonna 2017 nauhoittamalla nuorten kumanovolaisten aikuisten puhetta. Koska makedoniassa l-partisiippimuodolla ilmaistaan perfektimerkitystä ja evidentiaalisuutta, nauhoitin muun muassa edelleen kerrottuja tarinoita. Odotukseni oli, että perfektimerkitystä ilmaistaan apuverbillisellä l-partisiippimuodolla ja renarratiivia apuverbittömällä muodolla, mutta jälkimmäisessä esiintyy vaihtelua. Havaitsin, että renarratiivisten epäsuorien evidentiaalien apuverbin esiintyminen on yhteydessä kuvatun tapahtuman aspektuaalisuuteen ja ajalliseen hahmoon.