Browsing by Subject "faktiivisuus"

Tutkielma käsittelee suomen kielen luulla-verbin polysemiaa. Verbi on merkitykseltään kaksijakoinen, sillä se voi saada joko ei-faktiivisen merkityksen ’olettaa’ tai kontrafaktiivisen merkityksen ’olettaa erheellisesti’. Tutkielmassa selvitetään, missä tilanteissa verbin eri merkitykset aktivoituvat. Tutkielman aineisto on koottu Kielipankin Korp-palvelussa saatavilla olevasta korpuksesta 1990- ja 2000-luvun suomalaisia aikakaus- ja sanomalehtiä. Korpuksesta on haettu kaikki verbin preesensin ja imperfektin finiittimuodot aktiivissa ja passiivissa, ja niistä on koostettu yhteensä 1091 ilmausta käsittävä aineisto. Aineisto on lajiteltu määrällisesti siten, että kaikki ilmaukset on tulkittu joko ei-faktiivisiksi tai kontrafaktiivisiksi. Laadullisessa analyysissa verbin merkitysvaihtelua tarkastellaan persoona- ja aikamuodoittain. Samalla kiinnitetään huomiota merkitysvaihtelun suhteeseen verbin saamiin täydennyksiin sekä konstruktioihin, joissa verbi esiintyy. Tutkielman havainto on, että luulla saa ei-faktiivisen merkityksen preesensin yksikön ensimmäisessä persoonassa, mutta pääsääntöisesti kontrafaktiivisen merkityksen preesensin kaikissa muissa persoonissa sekä imperfektissä persoonasta riippumatta. Tähän pääsääntöön on kuitenkin joitakin selkeitä poikkeuksia. Esimerkiksi toisen persoonan kysymyksissä ja erilaisissa futuurisesti suuntautuneissa ilmauksissa ei-faktiivinen merkitys on yleinen (luuletko, että? jos luulet, että). Lisäksi esimerkiksi kolmannen persoonan nollapersoonassa merkitysten raja hämärtyy, sillä ilmaukseen voi sisältyä sekä puhujan oma ei-faktiivinen arvio asiaintilasta että implikaatio siitä, että asiaintila on epätosi (luulisi, että). Tutkielman tärkeä huomio onkin, että aina ei ole mahdollista tai tarpeen tehdä eroa verbin merkitysten välillä, vaan joissakin tapauksissa ilmauksen kokonaismerkityksen kannalta verbin molemmat merkitykset ovat jossakin määrin läsnä. Tietyissä konstruktioissa verbi saa käytännössä yksinomaan kontrafaktiivisen merkityksen persoona- ja aikamuodosta riippumatta (arviointimuotti ja asiaintiloja vertailevat kuin-konstruktiot). Tutkielma osoittaa, että luulla-verbillä on vahva taipumus saada kontrafaktiivinen merkitys ’olettaa erheellisesti’ lukuun ottamatta preesensin yksikön ensimmäistä persoonaa. Tässä mielessä verbi vaikuttaa omalaatuiselta muihin mentaaliverbeihin verrattuna. Tulkinta syntyy viime kädessä kontekstin avulla, mutta käytännössä verbi ei esiinny ei-faktiivisessa merkityksessä monissa yhteyksissä juuri lainkaan (esim. imperfekti ja kolmas persoona pl. konditionaalin nollapersoona).