Browsing by Subject "harmonia"

Tutkielma käsittelee Hermann Hessen varhaisen tuotannon piirteitä Bildungsromanin perinteisen saksalaisen muodon ja parodisten tyyliseikkojen osalta. Valitut neljä tekstiä, Knulp, Muuan nuoruus (Unterm Rad), Demian ja "Haihattelija" ("Karl Eugen Eiselein"), osoitetaan sekä Bildungsroman-muodon perillisiksi että sen parodiaksi. Tutkielmassa näytetään niiden parodiset viittaukset genren tyypillisiin piirteisiin nähden sekä niiden etääntyminen perinteisen Bildungsromanin optimistisesta asenteesta. Tutkimusmetodina käytetään tekstianalyysiä ja vertailevaa kirjallisuudentutkimusta. Tärkeimpänä vertailukohtana käytetään Johann Wolfgang von Goethen arkkityyppistä Bildungsromania Wilhelm Meisterin oppivuodet (Wilhelm Meisters Lehrjahre). Teos on kirjallisuudentutkimuksessa usein saanut arvon Bildungsroman-muodon vakiinnuttajana ja sen selkeimpänä edustajana. Erityisen hyödyllinen teos on selkeyttämään Bildungin ja Bürgertumin (opin ja porvariston) asemaa Bildungsroman-muodossa. Teoreettinen taustatutkimus perustuu Bildungsroman-tutkimukseen, mm. James Hardinin, Rolf Selbmannin ja Liisa Saariluoman tutkimuksiin. Bildungsromania käsitellään rakenteena, genrenä ja tyylilajina. Parodian teoria nojautuu Linda Hutcheonin ja Simon Dentithin ajatuksiin, ja se ymmärretään tutkielmassa laajassa merkityksessä niin, että huomioidaan sekä ivaava että arvostava viittaus kohdetekstiin. Bildungsroman-muotoa käsitellään myös yksilön sosiaalistumisena yhteiskunnallisiin normeihin. Hessen varhaistuotannon teokset osoittautuvat hyvin tietoisesti Bildungsroman-muotoa mukaileviksi, mutta varsin erilaisia ratkaisuja sisältäviksi tarinoiksi. Hessen päähenkilöt joutuvat henkisten ja maallisten ihanteiden ristiriidan keskelle ja päätyvät vaihteleviin lopputuloksiin. Perinteisessä Bildungsromanissa oletettu harmonian saavuttaminen teoksen loppuvaiheessa esittäytyy mahdottomana tai naurettavana. Sen tilalla on kohtalokäsitys, joka käsittää sekä kärsimystä että korkeamman hengen tavoittelua, mutta ei lopullista yhteiskunnan arvojen sisäistämistä ja hyväksymistä. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että Hermann Hessen tekstit ovat voimakkaasti sidoksissa perinteiseen saksalaiseen Bildungsroman-muotoon, mutta myös, että Hesse pyrkii tietoisesti erottautumaan sen tavanomaisista ajattelutavoista. Hesselle tyypilliset yksilön sisäiset konfliktit, kahtia jakautuneet identiteetit ja pyrkimys korkeampaan henkiseen olemukseen sopivat hyvin kehityskertomukseen, mutta samalla hänen teksteissään on läsnä synkkyys joka leimaa myös hänen myöhempiä teoksiaan. Nämä erot genreen, jota kirjallisuushistoriassa kutsutaan Bildungsromaniksi, esiintyvät usein nimenomaan parodisessa muodossa.

Länsimainen populaarimusiikki sisältää lukuisia toisistaan paljonkin poikkeavia musiikkityylejä siitä huolimatta, että monesti näiden tyylien katsotaan kuuluvan samaan populaarimusiikin kategoriaan. Tämän johdosta populaarimusiikissa on runsaasti erilaisia tyylikohtaisia musiikillisia käytäntöjä mm. harmoniaan ja melodiaan liittyen, jotka yhdessä luovat kappaleiden tonaalisuutta eli eräänlaista sävelsuhteiden koherenssia. Tutkimukseni selvittää, millaisilla harmonisilla keinoilla tonaalisuutta muodostetaan populaarimusiikissa. Tavoitteeni on siis kartoittaa harmonisia säännönmukaisuuksia eri tyyleissä ja eri aikakausina. Aineistona tutkimuksessa on 1058 kappaletta, jotka ovat olleet levymyyntiin perustuvan Billboard Hot 100 -listauksen ensimmäisellä sijalla vuoden 1960 ja vuoden 2019 maaliskuun välillä. Tämän vuoksi analysoin kaikkien kappaleiden sointuprogressiot sekä muut harmonian kannalta oleelliset elementit kuten sävellajin ja moodin. Laadin näiden harmonisten elementtien yleisyydestä taulukon vuosikymmenten mukaan, joka havainnollistaa elementtien kehitystä kuuden vuosikymmenen aikana. Analysoin lisäksi eri populaarimusiikin tyyleille tyypillisiä sointuprogressioita muutamin kappalekohtaisin esimerkein. Analyysissa ilmeni varsin selvää muutosta harmonisten elementtien yleisyydessä vuosikymmenten välillä. Esimerkiksi mollikappaleet ovat lisääntyneet paljon 1960-luvulta lähtien. Erilaisten sointuprogressioiden yleisyyden suhteen on havaittavissa sekä tyylikohtaisia että aikakausiin liittyviä eroja, jotka myös liittyvät toisiinsa. Erityisesti vain yhteen sointuprogressioon perustuvat kappaleet ovat yleistyneet 2000-luvulta lähtien. Tutkimustulokset osoittavat, että eri tyyleihin liittyy niille tyypillisiä harmonisia keinoja, mutta myös aikakausi vaikuttaa näiden keinojen käyttöön. Eri tyyleissä otetaan enemmän tai vähemmän vaikutteita muista tyyleistä. Tulokset luovat laajan katsauksen siitä, miten harmoniaa on organisoitu populaarimusiikissa, ja ne toimivat pohjana tarkemmalle aikakausi- ja tyylikohtaiselle populaarimusiikin tutkimukselle.