Browsing by Subject "identiteetti"

Tutkin pro gradu -työssäni järjestölehden merkitystä harrastusidentiteetin rakentajana ja sitä, miten lehti pyrkii luomaan suhdetta lukijoihinsa. Tarkastelen sitä, kuka teksteissä pääsee ääneen sekä sitä, minkälaisia paikkoja lukijalle tekstissä osoitetaan. Aikakauslehtijutut ovat lähtökohtaisesti moniäänisiä: niissä kuuluvat niin haastateltavien, toimittajan kuin muidenkin toimijoiden äänet. Harrastelehtien ensisijainen tehtävä on usein yhteishengen luominen. Pro gradu -tutkielmani on laadullinen teksti- ja diskurssianalyysi, ja aineistoni koostuu kuudesta Suomen Partiolaisten Partio-lehden ja kuudesta Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Heppu-lehden jutusta. Järjestölehtiä ja niiden merkitystä harrastajien tai jäsenten identiteetin rakentajana ei ole aiemmin tutkittu laajasti. Tutkielmani teoreettisena taustana toimii erityisesti teoria sosiaalisista ryhmistä sisä- ja ulkoryhminä. Sen mukaan ihmisryhmät tuotetaan diskurssissa ja ne ovat tarkasteltavissa diskurssina. Kun ryhmä tuotetaan kielellisesti, sen ajatellaan olevan paikannettavissa kielellisiin rakenteisiin. Teorian keskeiset käsitteet ovat sisäryhmä ja ulkoryhmä. Sisäryhmä tarkoittaa yksilön omaa ryhmää, ulkoryhmä puolestaan ryhmää, johon yksilö ei kuulu. Sisäryhmään sisältyy ajatus positiivisesta yhteisöllisyydestä ja positiivisista ryhmäominaisuuksista. Ihmiset luokitellaan erilaisiin ryhmiin kategorisoimalla heitä. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni tarkastelemalla eri referointikeinojen avulla, keiden äänet kuuluvat aineistonani olevissa teksteissä. Tutkielmani mukaan toimittaja tuo suorilla sitaateilla tekstiin haastateltavansa omaa ääntä ja siten haastattelutilanteen autenttisuutta ja ainutlaatuisuutta. Sitaateilla rakennetaan myös yhteenkuuluvuutta oman jäsenistön kanssa. Samalla toimittaja osoittaa tekstissä muun muassa nollapersoonan avulla lukijalle paikkoja, joissa tämä voi samastua partiolaisten kokemuksiin. Usein toimittaja saattaa olla myös yksi kuvaamansa partiotapahtuman osallistujista, joka yhdistää juttujen eri ääniä ja lähteitä. Tutkielmani vahvistaa, että järjestölehtien tehtävä on tukea jäsenten mielissä positiivista kuvaa harrastuksesta. Yksi merkittävä sisä- ja ulkopiiriläisyyttä luova tekijä on aineiston jutuissa käytetty, harrastusidentiteettiä tukeva kieli ja partiotermistö. Partiolehtien jutuissa partiolaiset näyttäytyvät positiivisina, toiminnallisina, yhteisöllisinä, osaavina, vastuullisina ja oikeamielisinä. Partiolaiset kuvataan usein myös muiden auttajina. Partiolaisuus näkyy sisäryhmän toiminnassa tavoiteltavana piirteenä. Ulkoryhmät kokevat harrastuksen puolestaan kiehtovaksi, mutta ajoittain hieman oudoksi toiminnaksi. Muita partiolehtien muodostamalle tekstilajille ominaisia piirteitä ovat tutkielmani mukaan juttujen opetuksellisuus sekä tietynlainen kotikutoisuus, joka liittyy toimittajien harrastajataustaan: kirjoittajat ovat pääsääntöisesti nuoria, eivät ammattitoimittajia.

Maisterintutkielman aiheena on lastenkirjallisuuden sukupuolikuva ja stereotyypit. Tutkimukseen valikoitui kolme lastenkirjaa: yksi saksalainen (Rico, Oskar und die Tieferschatten), yksi amerikkalainen (Neropatin päiväkirjat, Lunta tupaan) ja yksi suomalainen (Tatu ja Patu: Tapaus Puolittaja) lastenkirja. Kaksi viimei- sintä kirjaa on suosituimpien lainattujen lastenkirjojen joukossa Helsingin ja pääkaupunkiseudun alueen kirjastoissa, joten kirjat ovat suosittuja ja niillä on aktiivinen lukijakunta. Tutkielman tavoitteena on ollut tutkia ja analysoida kirjojen henkilöiden antamaa sukupuolikuvaa ja sitä, millaisia mahdollisia stereotypioita kirjoissa esiintyy sukupuoleen, identiteettiin ja toisaalta kulttuuriin liit- tyen. Näitä seikkoja analysoimalla on pyritty tutkimaan myös sitä, millaisia vaikutuksia näillä on lukijan ja yhteiskunnan kannalta. Tutkielma hyödyntää teema-analyysia, sisältäen sisällön- ja tekstianalyysin kei- noja metodina ja tutkimusmenetelmänä. Tutkielman aihe on ajankohtainen, sillä lastenkirjallisuudessa esiintyvät stereotypiat ja henkilöhahmot ovat nousseet esille viime vuosien aikana. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kirjojen hahmojen välillä on vaih- televuutta, kuten teemoissakin, mutta perinteiset poikakuvaan liittyvät asetelmat ovat silti selkeästi nähtä- vissä, kuten se, että kirjojen päähenkilöille, eli pojille, on tyypillistä huumorintaju, seikkailunhalu sekä itse- varma olemus. Näitä on kuitenkin myös pyritty myös tuomaan esille ja rikkomaan tietynlaisilla tietoisilla valinnoilla esimerkiksi vaatetuksen tai avoimen tunteiden näyttämisen suhteen.

Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin diskurssit, joilla japanilaisesta bukatsu-urheilutoiminnasta eli japanilaisten yliopistojen urheilukerhotoiminnasta ja sen harrastamismotivaatiosta puhutaan haastattelutilanteissa. Ilmenevät diskurssit avaavat samalla tärkeimpiä motivaatiosyytä bukatsu-harrastukselle. Tarkoituksena on myös tarkastella minkälaisia identiteettirooleja harrastajat luovat itselleen ja bukatsu-toiminnalle puheenvuoroillaan. Tarkastelun kohteena on lisäksi henkilökohtainen suhde, jonka harrastajat rakentavat itsensä ja harrastuksensa välille. Teoreettinen viitekehys nostaa esille japanilaiset yhteiskuntakulttuurilliset ilmiöt ja erityispiirteet sekä Herzbergin ja Vroomin motivaatioteoriat, joita analyysiosuudessa heijastellaan haastateltavien sanomisiin ja näiden puheissa ilmeneviin diskursseihin. Tutkimus keskittyy tarkastelemaan sosiaalista todellisuutta, jota puheella rakennetaan. Aineisto koostuu toukokuussa 2015 Japanin eri yliopistoissa kerätystä nauhoitetusta vain tätä tutkimusta varten tehdystä kuudesta teemahaastattelusta, jotka on tehty japanin kielellä. Yksipuolisten tulosten välttämiseksi haastateltavat ovat kaikki keskenään eri opiskeluvuoden opiskelijoita, eri asemassa harrastuskerhossaan tai eri lajin edustajia. Analyysin ja siitä tehtyjen tulkintojen jälkeen aineistossa on havaittavissa kaksi päädiskurssia: ihmissuhdediskurssi sekä traditiodiskurssi. Näiden alaisuudessa ilmenee useita tulkintarepertuaareja, mutta tutkimus nostaa esille vain kaikissa haastattelukatkelmissa esiintyneet repertuaarit. Tutkimus osoittaa, että ihmissuhdediskurssiin liittyvät repertuaarit kertovat harrastamismotivaation syiksi tiedostamattomat aspektit, jotka kumpuavat haastateltavien sisäisistä sosiaalisista tarpeista ja niiden tyydyttämisestä sekä ylläpitämisestä. Traditiodiskurssin repertuaareissa haastateltava vetoaa harrastusmotivaatiosta puhuttaessa perinteisiin sekä sisäisesti tiedostamiinsa seikkoihin, jotka toteuttamalla haastateltava voi korostaa esimerkiksi japanilaisuuttaan ja asetettujen normien mukaan elämistä. Ihmissuhdediskurssi nousee traditiodiskurssia yleisemmäksi, mistä voidaan päätellä bukatsu-toiminnan harrastusmotivaation olevan pääasiassa yksilöltä tiedostamatonta. Haastateltavat konstruoivat kuitenkin puheellaan bukatsu-toimintaa tärkeäksi osaksi yliopistoelämää diskurssista ja repertuaarista riippumatta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että bukatsu-toiminnan harrastusmotivaation taustalla ei ole vain yhtä selkeää syytä, ja motivaatio on moniulotteinen rakenne, johon vaikuttavat niin yksilön taustatekijät kuin tilannekonteksti kuten aika ja paikka. Myöskään bukatsu-toiminta ei ole yksisuuntainen ilmiö, jolloin tutkimuksen teoriaosuudessa esitellyt teoriamallit voivat harrastajasta ja tilanteesta riippuen joko päteä tai olla pätemättä bukatsun ja motivaation laajalla tutkimuskentällä.

Tutkielmassa tarkastellaan identiteetin rakentamisen kielellisiä keinoja aikakauslehtien henkilöjutuissa. Tavoitteena on selvittää, miten toimittajan kielelliset valinnat vaikuttavat haastateltavasta muodostuvaan kuvaan. Tutkielman teoreettinen tausta on diskurssintutkimuksessa ja sosiolingvistiikassa, jonka suuntauksista hyödynnetään variaationtutkimusta sekä kansanlingvistiikkaa. Aineistona tutkielmassa on yhdeksän henkilöjuttua kolmesta eri aikakauslehdestä: Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä, Imagesta sekä Trendistä. Haastateltavina jutuissa ovat muusikot Alma Miettinen, Michael Monroe ja Antti Tuisku, rap-duo JVG, entinen huipputason taitoluistelija Kiira Korpi, jääkiekkoilija Patrik Laine, jääkiekkoasiantuntija Juhani Tamminen, kansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sekä ulkoministeri Timo Soini. Työn tutkimusote on kvalitatiivinen. Analyysissä tarkastellaan haastateltavien sitaattien kielenpiirteitä sekä toimittaja-kertojan käyttämää metakieltä ja niiden merkitystä haastateltavien identiteetin konstruoinnissa. Lisäksi analysoidaan haastateltavien muun sosiaalisen tyylin kommentoimista ja tyylillisiä muutoksia haastateltavien sitaattien kielimuodoissa. Tutkielmassa osoitetaan, että sitaattien kielimuodolla on mahdollista rakentaa haastateltavalle yhtä tai useampaa sosiaalista identiteettiä. Esimerkiksi Li Anderssonin jutussa sitaattien kielimuoto on poliittisessa diskurssissa yleiskielinen ja yksityisessä diskurssissa puhekielinen. Sitaattien kielellisillä piirteillä voidaan myös korostaa haastateltavan sosiaalista taustaa tai tiettyyn alakulttuuriin samastumista. Kielellisten piirteiden ohella metakielelliset kommentit muokkaavat haastateltavista muodostuvaa kuvaa. Esimerkiksi Patrik Laineen puhetyylin nimeäminen keskivahvaksi tampereeksi vahvistaa jutun jääkiekkodiskurssia. Toisaalta jutun jääkiekkodiskurssi vahvistaa Tampereen seudun puhekieleen liitettyä maskuliinisuutta. Tutkielmasta selviää myös, että muun sosiaalisen tyylin kuvailulla voidaan rakentaa haastateltavan sosiaalista identiteettiä: Michael Monroen meikkaamista ja korujen käyttöä toistuvasti kommentoimalla alleviivataan jutun rockdiskurssia. Tyylilliset muutokset haastateltavien sitaateissa puolestaan voivat kertoa vaihtelevista identiteeteistä. Esimerkiksi Kiira Korven sitaattien tyylilliset muutokset viittaavat yksityisen ja julkisen identiteetin vaihteluun jutussa.

Tutkin pro gradu -työssäni Pajtim Statovcin teosta Kissani Jugoslavia (2014). Tarkastelen teosta esimerkkinä suomalaiseen kirjallisuuteen 2000-luvulla kotoutuneesta lajista, jota kutsun tutkielmassani transnationaaliksi kirjallisuudeksi. Keskityn tutkimaan, miten lajille tyypilliset teemat kuten liike eri valtioiden välillä, erilaisten kulttuuripiirien välissä muotoutuva identiteetti ja sukupolvelta toiselle periytyvä juurettomuuden tunne ovat läsnä Statovcin teoksessa. Pohdin erityisesti, millaisia kulttuurisia konteksteja Kissani Jugoslaviassa esiintyy, millaisia raja-alueita niiden välille muodostuu ja millaisia lähtökohtia ja mahdollisuuksia kulttuurienvälisyys antaa henkilöhahmojen toiminnalle ja identiteetinmuodostukselle. Tutkimukseni teoreettisena lähtökohtana käytän postkolonialistisesta tutkimustraditiosta lähtöisin olevaa transnationaalia tutkimussuuntausta. Hyödynnän erityisesti globalisaatiota ja kulttuuria koskevaa tutkimusta ja Stuart Hallin identiteettiä käsitteleviä kirjoituksia. Kulttuurienvälisyyden teemaa ja siitä kumpuavaa identiteetinmuodostuksen problematiikkaa lähestyn Homi K. Bhabhan esittelemän kolmannen tilan käsitteen avulla. Kissani Jugoslaviassa erilaisia kulttuureita lähestytään kahden minäkertojan, Eminen ja hänen poikansa Bekimin, näkökulmasta. Teoksen keskeisimmät yhtenäiset kulttuurikontekstit muodostuvat kosovolaisuuden ja suomalaisuuden diskurssien ympärille. Sekä kosovolaista että suomalaista kulttuuria luonnehtii kerronnan perusteella kietoutuminen kansallisten lähtökohtien ympärille sekä tavoite suojella kaikkea alkuperäiseksi ja puhtaaksi miellettyä vieraan ja ulkopuolisen vaikutuksilta. Kulttuurista järjestystä pidetään sekä kosovolaisessa että suomalaisessa kulttuurissa yllä erilaisin seremonioin ja rituaalein. Niistä selviytyäkseen sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa ja kulttuurisen taustansa vuoksi marginaaliin asetettujen Eminen ja Bekimin on mukauduttava valtakulttuurin ennalta sanelemiin rooleihin. Asetelmaa korostavat Statovcin teoksessa tiuhaan toistuvat valehtelemisen ja näyttelemisen motiivit. Valtiollisten ja kulttuuristen rajojen ylittäminen ja niiden väliin jääminen muodostavat Kissani Jugoslavian keskeisen teeman, jota ilmentävät muun muassa erilaiset transnationaaleiksi luonnehdittavat paikat ja prosessit sekä valtakulttuurien marginaaliin asettuvat alakulttuurit. Keskeisinä kulttuurienvälisten kolmansien tilojen symboleina toimivat myös erilaiset liikennevälineet, kuten autot, raitiovaunut ja lentokoneet, sekä paikallisuuden diskurssista irtautuvat globaalit viestintävälineet internet ja televisio. Identiteetinmuodostukseen liittyviä haasteita representoivat Kissani Jugoslaviassa erilaiset eläinhahmot, joista tärkeimmiksi nousevat kissa ja käärme. Eläimet ilmentävät eri kulttuurikontekstien välisiä eroja ja henkilöhahmoille niiden puitteissa osoitettuja rooleja sekä toimivat Eminen ja Bekimin käymän identiteettikamppailun symboleina. Kulttuurin, kansan ja valtion muodostamasta kolminaisuudesta irtautuvan identiteetin muodostaminen näyttäytyy teoksessa lähtökohtaisesti mahdottomana tehtävänä. Sotien repimästä Jugoslaviasta pakenevien albaanien juuttuminen kulttuurien väliin uhkaa syrjäyttää heidät yhteiskunnasta ja asettaa heidät alttiiksi väkivallalle, alistamiselle ja solvauksille. Kissani Jugoslavian keskeinen konflikti muodostuu Eminen ja Bekimin tarpeesta sovittaa itsensä osaksi kansallisia kulttuuriyhteisöjä, vaikka tämä tavoite asettuukin samalla vastakkain heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa, toiveidensa ja unelmiensa kanssa. Vaikka juuttuminen kulttuurien väliin näyttäytyykin teoksessa lähtökohtaisesti epätyydyttävänä tilana, tarjoaa se henkilöhahmoille myös mahdollisuuksia. Tutkimukseni osoittaa, että juuri kulttuurien välille muodostuvat kolmannet tilat tarjoavat Eminelle ja Bekimille mahdollisuuden ulkoisista määrittelyistä riippumattoman identiteetin muodostamiseen.

Tämä tutkielma tarkastelee Eurooppalaisen elämäntavan edistämisen salkun komissaariehdokkaan Margaritis Schinasin kuulemista Euroopan parlamentin valiokuntien toimesta. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi salkulle alun perin nimen Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen. Salkun nimestä nousi heti kohu, sillä sitä pidettiin myönnytyksenä oikeistopopulisteille. Salkun vastuualueella on muuttoliike, turvallisuus, terveys, työllisyys, kulttuuri ja koulutus. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälainen eurooppalainen elämäntapa kuulemisen aikana rakentuu niin Schinasin kuin europarlamentaarikkojen toimesta. Kolmen tunnin aikana 25 europarlamentaarikkoa kaikista Euroopan parlamentin puolueista esittivät komissaariehdokas Schinasille kysymyksiä selvittääkseen mitä toimia hän aikoo tehdä aikanaan komissaarina ja hänen pätevyytensä komissaarin rooliin. Kysymykset kattoivat laajalti portfolioon sisältyvät politiikanalat, mutta huomattavasti eniten keskustelua syntyi salkun nimestä ja siihen kytkeytyvistä merkityksistä sekä maahanmuutosta. Tutkimus on alue- ja kulttuurintutkimukselle ominaisesti tieteidenvälinen ja omaksuu piirteitä politiikan tutkimuksesta. Europarlamentaarikkojen kysymyksiä ja komissaariehdokas Schinasin vastauksia analysoidaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin ja tarkastelemalla politiikkojen hyödyntämiä retorisia keinoja. Monet europarlamentaarikot kritisoivat salkun nimessä esiintyvää suojelu -sanaa ja kyseenalaistivat, miksi eurooppalainen elämäntapaa tarvitsee suojelua ja miltä sitä suojellaan. Eurooppalaista elämäntapaa määriteltiin paljon siihen kytkeytyvän arvopohjan kautta. Maahanmuutto ja eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan uudistaminen olivat eurooppalaisuuden määrittelyn rinnalla merkittäviä teemoja. Monet europarlamentaarikot yhdistivät salkun alkuperäisessä nimessä olleen suojelu -sanan juuri Euroopan mantereen suojeluksi turvapaikanhakijoilta. Lisäksi aineistosta nousi esiin komission halu näyttäytyä ulospäin itsevarmana ja vahvana, mikä kytkeytyy Euroopan komission määrittelyyn Euroopasta sekä hankalaan maahanmuuttokeskusteluun. Tutkielmassa ilmenee, että yhtenäisestä eurooppalaisesta elämäntavasta ole laajaa yhteisymmärrystä ja kansalliset identiteetit säilyttävät johtoasemansa. Aineiston tarkastelusta kuitenkin nousee esille, että poliitikot ovat yhteisymmärryksessä siitä, että eurooppalaiset jakavat jotain yhteistä elämäntavoissaan. Europarlamentaarikot yli puoluerajojen identifioivat demokratian ja vapaan liikkuvuuden eurooppalaisen elämäntavan perustaksi. Samoin europarlamentaarikkojen keskinäinen keskustelu eurooppalaisen elämäntavan palasista kuvastaa yhteisen eurooppalaisen elämäntavan olemassaoloa. Margaritis Schinasin komissaarisalkun suurimpana tehtävänä ja haasteena on tuoda tätä yhtenäisyyttä terävämmin esille Euroopan unionin kansalaisten elämässä.

Metallimusiikin ympärille on kerääntynyt maailmanlaajuinen yhteisö, jonka sisällä vallitsee vahva identiteetin tunne. Tutkielmani pyrkii selvittämään, millainen tämä identiteetti on sekä miten se rakennetaan ja välitetään kuulijalle metallikappaleiden sanoituksien välityksellä. Tutkimus käsittelee ”metallista kertovia metallikappaleita” (Metal Songs about Metal), joiden sanoitusten aiheena on metallimusiikki tai -kulttuuri itse ja joissa metalliyhteisön arvot ja identiteetti ovat selkeämmin esillä kuin muissa kappaleissa. Tutkielman analyysi jakautuu genreanalyyttiseen ja diskurssianalyyttiseen osaan. Genreanalyysin tarkoituksena on määrittää metallista kertovat metallikappaleet omaksi diskurssigenrekseen Swalesin (1990) määrittelyn mukaan. Osana tätä prosessia myös metalliyhteisön todetaan täyttävän diskurssiyhteisön kriteerit, koska Swalesin teorian mukaan diskurssigenren taustalla on aina jokin sitä keskinäisessä viestinnässään käyttävä yhteisö. Tutkimuksen diskurssianalyyttinen puolisko analysoi kappaleiden sanoituksia ideologisen diskurssianalyysin ja asenneanalyysin keinoin. Se pohjautuu pääasiassa van Dijkin (1995) kuvaukseen piilevistä ideologioista (underlying ideologies) ja Englebretsonin (2007) esittämiin ajatuksiin asenteellisen kielenkäytön (stancetaking) esiintymismuodoista. Aineistonani toimivat viidenkymmenen metallikappaleen sanoitukset, joita analysoidaan kvalitatiivisen lähilukumetodin kautta tarkastelemalla tiettyjä kielellisiä elementtejä. Genremääritys tapahtuu vertaamalla aineiston ja metalliyhteisön yleisiä piirteitä Swalesin genremalliin. Aineistoa tarkastellaan pääasiassa sanoitusten toimijoiden, sisä- ja ulkoryhmien asemoinnin sekä kappaleissa esitettyjen asenteiden ja ideologioiden näkökulmista. Tutkimus osoittaa, että metallista kertovat metallikappaleet voidaan luokitella omaksi diskurssigenrekseen, jonka pääasiallinen viestinnällinen tarkoitus on rakentaa metalli-identiteettiä ja välittää sitä kappaleen kuulijalle. Sanoituksissa tämä ilmenee on metallimusiikin ja -yhteisön ylistävänä kuvailuna sekä ulkoryhmien eli ”toisten” (Others) asemointina metallin vastustajiksi ja vihollisiksi. Sanoituksissa esiintyy tyypillisesti asetelma, jossa kappaleen puhuja on esittävän yhtyeen laulaja, joka puhuttelee yleisöään kannustavasti tai kuvitteellista ”toista” vihamielisesti. Nämä kielelliset keinot paitsi luovat kuvaa metalliyhteisöstä ja sen identiteetistä, myös ottavat kuulijan osaksi yhteisöä. Metalliyhteisöä määrittäviksi piirteiksi esitetään ylpeys ja periksiantamattomuus, yhteisöllisyys, metallimusiikin ja sen historian arvostaminen, hedonistinen elämäntapa sekä autenttisuus. Tätä identiteettiä välitetään kuulijalle inklusiivisella kielenkäytöllä, samastuttavalla kerronnalla ja suoralla puhuttelulla.

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen identiteettiä Miika Nousiaisen esikoisromaanissa Vadelmavenepakolainen (2007). Tutkin sitä, millaisena identiteetti näyttäytyy kohderomaanissa. Hyödynnän tutkimuksessani identiteetin monitieteistä repertuaaria, joilla on pohja myös kulttuurintutkimuksessa ja sosiaalitieteissä. Keskeisellä sijalla on Stuart Hallin (1992 ja 1999) kirjoitukset identiteetistä, Pertti Raution ja Mikko Saastamoisen toimittama kirja Minuus ja identiteetti (2006) sekä Jorma Anttilan väitöskirja (2007) joka käsittelee kansallista identiteettiä. Lähilukua hyödyntämällä analysoin millaisia kirjallisia, kerronnallisia, paratekstuaalisia ja visuaalisia keinoja identiteetin kuvauksessa käytetään, ja miten henkilöhahmo itse määrittelee ja ymmärtää identiteettinsä. Romaanissa identiteetti ilmenee yhtä hyvin kollektiivisena: kansallisena ja sosiaalisena kuin yksilöllisenä minuutena. Käsittelen Vadelmavenepakolaisessa esille nousevaa Ruotsi–Suomi -vastakkainasettelua ja molempiin kansallisiin identiteetteihin liitettyjä stereotypioita. Mikko itse perustaa ruotsalaisen identiteettinsä kolmeen prinsiippiin: kansankoti-aatteeseen, kotiin ja perheeseen. Lähestyn henkilöhahmoa myös psykoanalyyttisesti, ja osoitan, miten Mikon lapsuus Kouvolassa ja vanhempien yritykset ehkäistä Mikon samastumista ruotsalaisuuteen vaikuttavat hänen identiteettikehitykseensä. Pohdin sitä, mitä Mikko tarkoittaa ”kansallisuustransvestismilla” ja mitä identiteettiprosessi ja -kriisi romaanissa ovat. Identiteettiä käsitellään romaanissa monin tavoin. Ennen kaikkea kyse on Mikon itsereflektiosta. Minäkertojalle tyypilliseen tapaan Mikko on näkemyksissään subjektiivinen ja rajoittunut. Siinä mielessä hän on myös epäluotettava kertoja, jonka stereotyppiset näkemykset, joissa kaikki hyvä liittyy Ruotsiin ja kaikki huono Suomeen, myös ironisoituvat usein. Myös Mikon välitilankansalaisuuden voi tulkita ironisoivan paitsi kyseisiä stereotypioita, myös niitä yleisiä käsityksiä, jotka korostavat ulkoisten tekijöitten vaikutusta identiteetin kehitykseen. Osoitan, että Mikko Virtasen identiteetin rakentuminen perustuu itsensä hyväksymiseen, tällöin minuuden ja kansallisen identiteetin rajat hälvenevät. Näin humoristisen romaanin sanoma on yhtä aikaa ”triviaali” ja toisaalta vakava ja opettavainen. Tulkintani mukaan Mikko ymmärtää romaanin lopussa eläneensä itsepetoksessa ja hyväksyy itselleen identiteetin, jonka nimeän välitilankansalaisuudeksi.

Tarkastelen tutkielmassani vernakulaarien rekistereiden ja kuvaajaidentiteettien ilmentymiä suomalaisilta Instagram-kuvaajilta kerätyissä kuva- ja haastatteluaineistoissa. Havainnoin ennen kaikkea sitä, miten vernakulaarien rekistereiden hallinta ja vernakulaarin auktoriteetin rakentuminen Instagramissa vaikuttavat kuvaajien käsityksiin omasta valokuvaajuudestaan. Tutkimusaineistonani toimivat Suomen valokuvataiteen Insta-Suomi-tapaustutkimuksen yhteydessä kootut kuva- ja haastatteluaineistot, jotka on kerätty syksyllä vuonna 2018 osana pohjoismaista Collecting Social Photo -projektia. Osallistuin itse aineiston keruuseen projektin harjoittelijana. Tutkielmassani käyttämäni aineisto koostuu seitsemästä haastattelusta, joiden lisäksi käytän esimerkkeinä kunkin haastateltavan ottamia kuvia. Lähestyn haastatteluaineistoa teoriaohjaavan sisällön analyysin keinon, jota noudattamalla olen jakanut aineiston analyysin useampaan eri osa-alueeseen, joissa tarkempaa analyysia jatketaan tulkitsevan lähiluvun keinoin. Aineistoa tarkastelemalla voidaan osoittaa, että Instagram ja sen eri viiteryhmätyylien, eli vernakulaarien rekisterien, hallinta voi toimia niin identiteettiä vahvistavana kuin sitä horjuttavanakin tekijänä. Etenkin ammattivalokuvaajien keskuudessa Instagram koetaan kuvaajaidentiteetin kannalta ongelmalliseksi, mikä ajaa etsimään strategioita, joilla omaa kuvaajaidentiteettiä pystyttäisiin suojelemaan Instagramin vaikutuksilta. Tutkimus osoittaa myös, että moni sovelluksen käyttäjistä ei miellä Instagramia valokuvan osa-alueeksi, vaan pikemminkin sosiaaliseksi ja vastakulttuuriseksi viestintävälineeksi, jossa visuaalisuus näyttelee vain yhtä osaa. Tämä tuo esiin kysymyksen siitä, onko Instagramia syytä tarkastella kuvaajaidentiteettien kautta, sillä ainakaan toistaiseksi se ei näytä vakiinnuttaneen asemaansa valokuvauksen muotona. Identiteettiä ja muistia tarkastellessa voidaan puolestaan huomata, että niiden rakentaminen on Instagramissa vain osin tiedostettua. Tutkielman lopuksi luodaan vielä katsaus Instagramin teknologisiin ulottuvuuksiin, sillä ne toimivat osaltaan Instagram-käyttäjyyden tärkeinä hahmottajina.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani intertekstuaalista naiskuvaa Anja Kaurasen (nyk. Snellman) romaaneissa Sonja O. kävi täällä (1981) ja Tushka (1983). Keskityn tutkimuksessani romaanien päähenkilöihin, Sonjaan ja nimettömäksi jäävään Tushkan naispäähenkilöön. Tutkin, miten romaaneista löydettävät intertekstuaaliset viittaukset eli alluusiot taustoittavat, lujittavat ja toisaalta pirstaloivat heidän minuuttaan. Teoksissa on runsaasti viittauksia kaunokirjallisuuteen, populaarimusiikkiin, kuvataiteeseen, elokuviin ja historiallisiin henkilöihin, ja työssäni analysoin pääosin alluusioita kirjallisuuteen. Osoitan, miten alluusioiden takana piilevät intertekstit rakentavat näihin kahteen romaaniin samankaltaisia viitekehyksiä. Viitekehykset liittyvät naisen ennaltamäärättyihin stereotyyppisiin, usein miesten määrittämiin rooleihin ja niiden ahtauteen, kuolemaan ja tuhoutumiseen ja sisäisen matkan kokemukseen. Lyhyehköjen alluusioiden lisäksi tutkin myös teosten hypertekstuaalista suhdetta; osoitan Sonja O. kävi täällä -teoksen yhteyden L. Onervan Mirdjaan ja luen Tushkaa vasten Raamattua sekä Dante Alighierin Jumalaista näytelmää. Kohdeteosteni päähenkilöt kamppailevat dualistisen, ahtaan naiskäsityksen kanssa ja pyrkivät irtautumaan siitä kohti itsensä näköistä elämää. Vapautuminen ja oman minuuden löytäminen ei ole kivutonta: alluusiot paljastavat, että kumpikin joutuu identiteettimatkallaan kriisiin, jossa häämöttää myös itsetuhon mahdollisuus. Intertekstit valottavat toisinaan jotakin epäluotettavien päähenkilöiden menneisyydestä. Ne myös taustoittavat päähenkilöiden syitä tehdä niitä valintoja, joita he elämässään tekevät.