Browsing by Subject "ideologia"

Tutkimuksen kohteena on Salla Simukan Lumikki-trilogia Punainen kuin veri (2013), Valkea kuin lumi (2013) ja Musta kuin eebenpuu (2014) sekä Virpi ja Maria Hämeen-Anttilan yhdessä kirjoittama Nietos-trilogia Intro (2007), Riffi (2008) ja Fade out (2009). Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten henkilöhahmojen kasvua ja aikuistumista sekä kasvun esteitä ja ongelmia, jotka kytkeytyvät teoksissa usein yksilön ja yhteisön väliseen ristiriitaan. Yksilön ja yhteisön välinen rajankäynti on nuortenkirjallisuudessa keskeistä, sillä varttuminen kohti kypsää aikuisuutta tarkoittaa nuortenkirjallisuudessa rakentavan suhteen muodostamista sosiaaliseen todellisuuteen ja erityisesti aikuisten hallitsemiin instituutioihin, kuten kouluun, viranomaisiin ja omaan perheeseen. Nuortenkirjallisuutta voi tarkastella pedagogisena välineenä, joka välittää sosiaalistumista tukevia arvoja nuorille lukijoille. Tutkimus osoittaa kuinka Lumikki-trilogia ja Nietos-trilogia hyödyntävät monikielisiä kerronnallisia menetelmiä, kuten vaihtuvaa fokalisaatiota, jonka avulla kuvataan henkilöhahmojenvälisiä vuorovaikutussuhteita. Näiden suhteiden kuvaaminen on oleellista, sillä kasvu määrittyy nuortenkirjallisuudessa henkilöhahmon kykynä muodostaa rakentavia suhteita ympäristöönsä. Lumikki-trilogiassa päähenkilö Lumikin kasvua rajoittaa vieraantuminen ja lapsuuteen kuuluva solipsistinen minä-näkökulma, joita kuvataan teoksessa suljetun tilan-motiivin kautta. Lumikin kasvu ja identiteetin etsintä kohdistuu symbolisesti kadonneeseen sisareen, joka on teoksessa Lumikin kaksoisolento. Kaksoisolento-motiivin kautta itsen ja muiden välinen suhde on teoksessa esitetty Lumikin sisäistyneenä dialogina. Tietoisuus sisaresta ja omasta historiasta mahdollistaa solipsistisen minä-näkökulman ylittämisen ja kasvun. Tutkimuksessa osoitetaan, että Nietos-trilogia korostaa henkilöhahmojen keskinäisten suhteiden merkitystä nuorten kasvussa. Teoksessa käytetty usean päähenkilön kerronta avaa myös enemmän mahdollisuuksia nuorten kasvun ja kehittymisen dialogiselle kuvaamiselle. Ne nuoret, jotka kykenevät merkitykselliseen vuorovaikutukseen muiden kanssa kuvataan kasvun kannalta huomattavasti myönteisemmin kuin ne, jotka pyrkivät edistämään omaa asemaansa yhteisen edun kustannuksella. Tämä on teoksen kerronnallinen arvovalinta, joka ohjaa nuorta lukijaa kohti sosiaalistumista tukevia arvoja. Yksilön ensisijaisuutta ja toisaalta sen sosiaalista rakentumista korostavien näkemysten välisen ideologisen jännitteen voi palauttaa liberaalihumanistisen, yksilön ensisijaisuutta suhteessa yhteisöön korostavan yksilökäsityksen ja poststrukturalistisen, sosiaalista vuorovaikutusta korostavan yksilökäsityksen väliseen erotteluun, joka yleisesti vaikuttaa nuortenkirjallisuuden minuudenkuvausten taustalla.

Tutkielman tavoitteena on saada selville, miten Hufvudstadsbladetin (Hbl) mainokset vaikuttavat kuluttajaan erilaisin verbaalisin ja visuaalisin keinoin. Vuonna 2019 96 prosenttia suomalaisista luki painettua tai digitaalista sanomalehteä vähintään kerran viikossa. Koska sanomalehti on mediamuotona merkittävä osa suomalaisten arkipäivää, on tärkeää tutkia, miten niissä sijaitsevat mainokset yrittävät vaikuttaa kuluttajaan. Tutkielman tavoitteena on saada tietoa siitä, miten mainoksilla luodaan vuorovaikutusta ja yritetään suostutella kuluttajaa. Koska tutkielmassa kieli nähdään yhteiskunnan peilinä, tarkastellaan siinä myös mainosten sisältämiä kuluttajaidentiteettejä sekä millaisia näkyviä tai kätkettyjä kulutusyhteiskunnan arvoja ja asenteita mainoksista on löydettävissä. Tutkielma on multimodaalinen analyysi, jossa yhdistyy sosiosemiotiikan interpersoonainen metafunktio ja diskurssianalyysi (Björkvall 2003). Analyysin ensimmäisessä osassa tutkitaan interpersoonaista metafunktiota ja tarkastellaan mainosten vuorovaikutusta kielitapahtumien, etäisyyden, asenteiden ja harmonian näkökulmasta (Björkvall 2009; Holmberg & Karlsson 2006; Kress och van Leeuwen 2006). Seuraavassa osassa tarkastellaan mainosten suostuttelua retoriikkatutkimuksen ja markkinoinnin näkökulmasta (Hellspong 2011; Johannesson & Hedlund 1993, 1998; O'Shaughnessy & O'Shaughnessy 2004). Viimeinen analyysiosio on lyhyt diskurssianalyysi, jossa tutkitaan mainosten suhdetta kulutuskulttuuriin. Analyysissa tutkitaan, millaisia kuluttajaidentiteettejä mainoksissa on sekä millaisia arvoja, asenteita ja ajatuksia ne sisältävät. Analyysi toteutettiin lähilukuna, jossa tarkasteltiin neljää eri Hufvudstadsbladetin mainosta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että mainosten verbaalisissa ja visuaalisissa elementeissä on merkittävä ero vuorovaikutuksen näkökulmasta. Verbaaliset keinot olivat erityisen interaktiivisia sinuttelun, suorien kehotuksien sekä asenteiden kautta, kun taas vuorovaikutuksen luominen visuaalisilla resursseilla oli vähäistä. Tutkimuksen toinen keskeinen havainto on, että lähes kaikki mainokset käyttivät suostuttelukeinonaan tunteisiin vetoamista. Mainokset vetosivat kuluttajan pelkoon ja tarjosivat helpotusta mainostamallaan tuotteella tai palvelulla. Tutkimuksesta tulee myös ilmi, että mainokset sisältävät enemmän kuin yhden kuluttajaidentiteetin ja että tietyt kuluttajaidentiteetit ovat yhteydessä toisiinsa, esimerkiksi ekologisen kulutuksen näkökulmasta. Samalla kun ostopäätökseen vaikuttaa ekologisuus ideologiana, kuluttaja peilaa identiteettiään ihmisenä, joka välittää ympäristöstä. Tutkielman merkittävä havainto on myös mainokseen piilotetut arvot, asenteet ja ajatukset, jotka peilaavat nykyajan yhteiskuntaa. Mainoksissa esiintyi stereotyyppisiä sukupuolirooleja, jossa nainen esitetään yhteiskunnan ihannenaiskuvan mukaisesti hyvinvoivana, hoikkana ja kauniina tai nainen yhdistetään mainoksessa ruoanlaittoon. Tutkielman tuloksista tulee myös ilmi, että vaikka Hufvudstadsbladetin kohderyhmä on suomenruotsalaiset, mainoksissa tai yritysten nettisivuilla käytetään silti suomea. Näin ollen mainonnan tärkeintä tavoitetta, kuluttajaan vaikuttamista, ei välttämättä saavuteta.

”Japanilaisuuden” ainutlaatuista ydintä on pyritty sanoittamaan vuosikymmenien saatossa jopa tuhansien, teosten ja artikkeleiden verran niin japanin kuin englannin kielellä. Kollektiivisesti kirjoituksiin viitataan japanin kielen sanalla nihonjinron – ”teoriat japanilaisista”. Kirjoitukset ovat nostattaneet paljon kritiikkiä. Tämän tutkielman tarkoituksena ei ole lisätä uutta nihonjinronin kriittistä katsausta jo olemassa olevien joukkoon, vaan suunnata mielenkiinto nihonjinronin ja sen väittämille altistuneiden japanilaisten väliseen suhteeseen. Tähän liittyen olemassa olevaa tutkimusta on melko vähän verrattuna nihonjinronin kriittisten tarkasteluiden määrään. Tutkielman perustana on Japanissa kahdessa korkeakoulussa kerätty ja yhteensä 48 vastausta käsittävä kyselytutkimusaineisto. Kyselylomake sisälsi viisi suoraa väittämää nihonjinron-teoksesta ja tiivistelmät kahden teoksen keskeisistä väitteistä. Korkeakoulututkintoa suorittavat nuoret ovat mielenkiinnon kohteena muun muassa siksi, että aikaisemmassa tutkimuksessa nihonjinronin havaittiin olevan suosituin vanhempien henkilöiden keskuudessa ja tulevaisuudessa korkeakouluttautumisen arveltiin vähentävän kirjoitusten suosiota. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on selvittää, miten japanilaiset nuoret korkeakouluopiskelijat suhtautuvat nihonjinroniin: ovatko he samaa mieltä kirjoitusten väittämien kanssa vai torjuvatko he ne? Lisäksi tarkastelun aiheena on väittämien kuin myös yksittäisten kirjoittajien ja teosten tunnettuus vastaajien keskuudessa sekä se, ovatko he teoksia itse lukeneet. Kolmannen tutkimuskysymyksen lähtökohtana on avoimissa vastauksissa heijastuvat tavat ymmärtää kulttuuri. Stereotypioita rakentavan ja ylläpitävän nihonjinronin voi nähdä perustuvan klassiseen kulttuurikäsitykseen, mikä ymmärtää kulttuurin objektiivisesti sanoitettavissa olevana. Vastakkainen kulttuurikäsitys painottaa erilaisten kulttuurillisten todellisuuksien olemassaoloa, jolloin yhden kansallisen kulttuurin sanallinen naulitseminen on mahdotonta. Suurilta osin nihonjinronille kohdistetun kritiikin voi nähdä punoutuvan osaksi tätä lähestymistapaa. Mielenkiintona on, kuinka vastaajien suhtautumistavoissa nihonjinroniin on nähtävillä nämä erilaiset kulttuurikäsitykset. Oletuksena on, että myötämielisyys väittämiä kohtaan näyttäytyy avoimissa vastauksissa klassisen lähestymistavan elementteinä, kun taas väittämät torjuva vastaaja tuo esille vastakkaisen lähestymistavan argumentteja. Kyselyyn vastanneiden keskuudesta nousee vahva myötämielisyys nihonjinron-väittämiä kohtaan: viiden väittämän kohdalla yli puolet vastaajista on joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämien kanssa. Yli puolet vastaajista kertoo kuulleensa viiden väittämän kaltaisia väittämiä aikaisemminkin. Noin 30 % kertoo lukeneensa itse teoksia. Tekijöiden ja teosten tunnettavuuteen liittyvissä vastauksissa on epäselvyyksiä ja siten epäluotettavuutta. Myötämielisyys väittämiä kohtaan näyttäytyy avoimissa vastauksissa klassisen kulttuurikäsityksen elementteinä, vaikkakin etenkin sen epäsuoraa kyseenalaistamista on huomattavissa. Tutkimuksen suppean otannan takia yleistyksiä nihonjinronin yleisestä hyväksymisestä ei voida tehdä, mutta tulokset nostavat näkökulman sen mahdollisuuteen. Japanin yhteiskunnan muuttuessa yhä monimuotoisemmaksi, on ”standardin japanilaisuuden” ja vahvoja rajapintoja ”meidän” ja ”heidän” välille rakentavan nihonjinron-diskurssin asemaa julkisessa keskustellussa merkityksellistä tarkastella kriittisesti. Lisäksi tutkielmassa nousee esille tarve ”kulttuurin” täsmälliselle ja kriittiselle määrittelylle Japanin tutkimuksessa.

Pro gradu –tutkielmassani Kahlitse ruokahaluni vantein raudan ja teräksen – Pro-anat nykyajan askeetikkoina, tutkin pro-ana –verkkosivuilta löytyviä tekstejä sekä niiden uskonnollista symboliikkaa. Vertaan pro-anojen käyttämiä sanoja, termejä sekä käytösmalleja muista uskonnoista löytyviin askeettisiin käytänteisiin. Erityisesti kiinnitän huomiota yhteneväisyyksiin kristillisessä mystiikassa historiallisesti esiintyneeseen naisten paastoamistraditioon. Termillä pro-ana viitataan henkilöön, joka pitää anoreksiaa enemmin elämäntapana ja valintana, kuin sairautena. Pro-anat eivät kuitenkaan muodosta homogeenistä yhteisöä, vaan pro-anoiksi itseään kutsuvat voivat käsittää termin sekä siihen liittyvän identiteettin hyvin eri tavoin. Pro-anaa tutkiessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä tai keitä tutkimus käsittelee. Anoreksian uskonnollisia elementtejä on tutkittu vuosikausia, ja viime vuosina myös pro-anoja on tutkittu monen tieteenalan teorioiden ja lähestymistapojen kautta. Tutkimuksessani olen jakanut pro-anat useaan alaryhmään. Ensimmäisenä jaotteluna toimii se, kieltääkö pro-ana olevansa sairas vai myöntääkö hän, että anoreksian on myös sairaus. Toisena jakoperusteena on se, mitä pro-analle tyypillisellä toiminnalla tavoitellaan. Tämän jaon voi tehdä kolmeen ryhmään: tavoitteena voi olla katoaminen, ihanteellisena pidetyn vartalon ja ulkonäön saavuttaminen tai puhtaasti mielenhallinnan kehittäminen. Yhteistä kaikille pro-anoille kuitekin on se, että pro-ana on aktiivinen toimija, jonka käytöksellä on selkeä päämäärää. Pro-anat ovat herättäneet tutkijoiden ja median huomion selkeästi uskonnollisiksi teksteiksi tunnistettavilla sisällöillä. Omassa tutkimuksessani esittelen vain lyhyesti pro-anojen kymmenen käskyä, uskontunnustuksen ja psalmin sekä problematisoin niiden tulkitsemisen merkiksi uskonnosta tai uskonnollisesta ajattelusta. Kiinnitän enemmän huomiota verkkosivuilla esiintyviin implisiittisempiin teksteihin ja kuviin sekä anoreksian jumalattaren Anamadimin ilmestymiseen ja häneen uskomisen yleisyyteen. Työssäni kysyn, mihin saakka ihmisellä on oikeus valita, mihin hän uskoo ja milloin yhteiskunnalla on oikeus ja/tai velvollisuus puuttua ihmisen mielipiteenvapauteen. Pohdin myös yleisesti, mitä uskonto on. Työssäni haluan antaa äänen nimenomaa pro-anoille ilman, että arvotan tai tuomitsen heidän ajatuksiaan tai toimintaansa.

Pro gradu -opinnäytetyöni käsittelee argentiinalaisen kirjailijan Jorge Luis Borgesin (1899–1986) tuotannon poliittista ideologiaa. Tarkoituksena on ottaa osaa akateemiseen keskusteluun, jossa suuren latinalaisamerikkalaisen kirjailijan pahamaineisten poliittisten kannanottojen ja hänen poetiikkansa välistä näennäistä ristiriitaa on pyritty sovittamaan. Esityksen keskiössä on novelli ”La lotería en Babilonia” kokoelmasta Ficciones (1944). Argumentoin sen puolesta, että kertomusta voi tulkita poliittisena allegoriana. Toiseksi pureudun sen ideologisiin rakennuspalikoihin. Kolmanneksi osoitan, että novellin maailmankuva on yhtenäinen koko kirjailijan kultakauden taideproosan ja esseistiikan kanssa, ja että sen sisältämää poliittista ideologiaa voi näin ollen laajentaa koskemaan koko borgesilaista poetiikkaa. Viimeiseksi pyrin etsimään kertomuksen intertekstin kautta Borgesille paikkaa poliittisideologisessa kirjallisessa traditiossa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on kauttaaltaan narratologinen. Tukeudun erityisesti Luz Aurora Pimentelin yleisesitykseen narratologian teoriasta sekä Gerard Genetten käsityksiin narratiivien vaietusta ideologiasta. Novellin vertauskuvallisuutta luodatessani tärkeässä osassa on myös Angus Fletcherin allegoriaa fryelaisena ”moodina” käsittelevä monografia Allegory (1964). Työn tulokset maalaavat Borgesista kuvaa, jossa hänen yhteiskunnallisten mielipiteidensä antipoliittisuus toistuu hänen poetiikassaan. Totean Borgesin tuotannon poetisoivan determinististä maailmankuvaa, josta seuraa fatalistinen elämänasenne ja kristillistä poliittista skeptisismiä muistuttava antipoliittinen näkökanta, joka korostaa etiikkaa politiikan kustannuksella.

En esta investigación se analizan cinco canciones femeninas del reguetón actual con el objetivo de averiguar 1) cómo es la imagen de la mujer, es decir, cómo la mujer se representa a sí misma en sus canciones y 2) cómo es la imagen del hombre, es decir, cómo la mujer representa al hombre en sus canciones. El reguetón es un género musical híbrido que nace en Puerto Rico a finales de los años noventa y cuya característica principal es la monotonía de las bases rítmicas comunes. El reguetón ha sido muy criticado, desde sus inicios hasta la actualidad, entre otras cosas, por su baile, sus letras obscenas y por cosificar a la mujer. En los estudios previos, que son mayoritariamente sobre discursos masculinos, se reitera, por un lado, la posición dominada y pasiva de la mujer, por ejemplo, su sexualización y, se confirma, por otro lado, el dominio del hombre por sobre la mujer, por ejemplo, a través de los insultos. No obstante, también existen estudios que describen a la mujer como voz activa en vez de pasiva y encuentran que, por ejemplo, los insultos hacia la mujer funcionan como una estrategia propia de este género musical. Esta investigación se ha llevado a cabo a través de un estudio cualitativo de las canciones. Como corpus se han utilizado las siguientes cinco canciones: Bichota, El makinon, Ram pam pam, Mamiii y TQG. Como método se ha empleado el análisis crítico del discurso (van Dijk, 2003; 1995), que propone estudiar los significados léxicos y los temas, así como reflexionar en los contextos globales y locales dentro de los cuales se desarrollan los discursos de las canciones. Los resultados de esta investigación apuntan a que la mujer se representa a sí misma de manera positiva, describiéndose, entre otras cosas, como buena, empoderada, codiciada por otros hombres y como víctima de la expareja. Por otro lado, al hombre, cuando posee el rol de expareja, se le describe como infiel, incompetente sexual y como culpable de arruinar la relación de pareja. No obstante, cuando el hombre posee el rol de actual pareja, se le describe como bueno y como competente sexual. De esta manera, las canciones femeninas analizadas poseen una ideología que busca alterar la visión del mundo de sus oyentes y del grupo al que representan, así como provocar un cambio en los roles de género a través de una imagen más positiva de la mujer.

Sananvapauden rajoja ja määritelmiä arvioidaan yhteiskunnassa jatkuvasti – ja hyvä niin, sillä se on samalla sananvapauden toteutumisen ydintä. Siinä missä sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta, on se toisaalta myös vahvasti yksilön näkemyksistä riippuvainen aihe. Tässä tutkielmassa tarkastelen kymmentä eri kolumnia, jotka käsittelevät sananvapautta. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia argumentointistrategioita sananvapauskolumneissa käytetään? Miten eri tavoin sananvapauteen asennoidutaan? Millaisissa argumentatiivisissa yhteyksissä tietyt kielelliset ilmaukset korostuvat? Tutkimukseni teoreettinen lähtökohta on diskurssianalyysissa ja kriittisessä lingvistiikassa. Keskeistä on ajatus kielen ideologisuudesta. Argumentaatioteoriaan ammennan uuden retoriikan ajatuksia Perelmanin (1996) mukaisesti. Hyödynnän myös Kakkuri-Knuuttilan (1998) näkemyksiä argumentoinnista sekä Mäntysen ja Sääskilahden ajatuksia uuden retoriikan ja genretutkimuksen yhdistämisestä. Lisäksi teoriataustaa tukee Martinin ja Whiten (2005) suhtautumisen teoria. Tuloksista erottuu seitsemän erilaista argumentointistrategiaa. Vastakkainasetteluissa (1) hyödynnetään myönnyttelyrakennetta ja aikajaottelua, lisäksi oma sisäryhmä arvotetaan positiivisesti ja “muiden” muodostama ulkoryhmä negatiivisesti. Ryhmien kategorisointiin käytetään myös nimeämisen (2) eri resursseja. Lisäksi molemmilla strategioilla luodaan jännite poliittisesti erilaisten ryhmien välille: tällöin sananvapaus ja vihapuheeseen liittyvä keskustelu koetaan uhkana omaa puoluetta kohtaan. Uhkakuvien ja yksioikoisuuden (3) tuntua luodaan esimerkiksi passiivilla, teonnimillä ja predikatiivilauseilla. Sananvapauskolumnien moniäänisyys (4) on lähinnä kiistämiseen pohjautuvaa dialogista supistamista. Kiisto toimii myös vastakohtaistavana keinona. Lainausmerkeillä paitsi referoidaan myös irtisanoudutaan väitteestä, jolloin esimerkiksi vihapuhe tai sananvastuu arvottuu negatiivisesti. Auktoriteettiin vedotaan (5) niin henkilöiden kuin yleisten uskomusten tai ajankohtaisuuden nojalla. Inhimillisen toiminnan arvottaminen (6) linkittyy muihin strategioihin, ja sen avulla tuodaan esiin etenkin sananvapauden moraaliargumentoinnin aspektia. Ajallista jaottelua (7) esiintyy kolumneissa kattavasti ja sen avulla perustellaan lukijalle, miksi sananvapauden määrittely on nykyisin vaikeaa. Tutkielma osoittaa, että sananvapauden määrittely on monimutkaista, sillä aihe määrittyy suhteessa yksilön arvoihin, ideologiaan ja kokemuksiin. Samalla nuo elementit heijastuvat sananvapauden tosiasiallisen toteutumisen tasoon eli siihen, millainen sananvapausnäkemys sen hetken yhteiskunnallisessa ilmapiirissä vallitsee.

Tutkielma käsittelee naiseuteen liittyvää stereotypisoivaa kategorisaatiota, ja siitä rakentuvia diskursseja suomalaisten uutismedioiden urheilujournalistisissa teksteissä. Tutkielmassa tarkastellaan kielenkäyttöä, joka rakentaa stereotypisoivaa luokittelua sekä havaituista luokitteluista rakentuvia diskursseja. Kielenkäytön ilmiöitä, joilla stereotypisoivien luokittelujen ja diskurssien rakentumista tarkastellaan, ovat nimeäminen, kuvaaminen ja kategorisointi, representaatio ja presuppositio. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: (1) Millä tavalla stereotyyppisen naisen kategoria suomalaisten uutismedioiden urheilujournalisti-sissa teksteissä rakentuu? (2) Millaisten diskurssien rakentumiseen stereotyyppisen naisen kategoria osallistuu suomalaisten uutismedioiden urheilujournalistisissa teksteissä? Tutkielman laajana teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen diskurssintutkimus, mutta tarkemmin määriteltynä tutkielma kuuluu feministisen kriittisen diskurssintutkimuksen piiriin. Tämän vuoksi tutkimuksen aihetta ja tutkimuskysymyksiä tarkastellaan myös kriittisen feministisen teorian näkökulmista. Tutkimusaineistona on 192 urheilujournalistista tekstiä, jotka on julkaistu suomalaisissa uutismedioissa vuonna 2021. Aineisto sisältää sekä printtilehdistä kerättyjä tekstejä että verkossa julkaistuja tekstejä. Aineisto on valittu medioiden levikkien ja maantieteellisen heterogeenisyyden perusteella. Aineistoon kuuluu myös valtionmedia YLE, joka edustaa erilaisen toimintaperiaatteensa vuoksi ei-kaupallista mediaa. Tutkimuksessa havaittiin, että stereotyyppisen naisen kategoria rakentuu suomalaisissa urheilujournalistisissa teksteissä kolmen kategoriajäsenyydelle oletetun toiminnan kautta. Toiminta on joko kategoriajäsenyyttä ylläpitävää tai haastavaa. Näitä ovat äitiyteen liittyvät oletukset, parisuhteeseen liittyvät oletukset sekä oletus tunteikkuudesta. Diskurssit, joiden rakentumiseen stereotyyppisen naisen kategoria aineistossa osallistuu, ovat moderni nainen -diskurssi, ansaitsemisen diskurssi ja tunnediskurssi. Stereotyyppisen naisen kategoriaa rakentavassa kielenkäytössä näkyvät yhteiskunnassa vallitsevat ideologiat ja normatiivisuudet. Stereotyypistä rakentuvat diskurssit puolestaan hyödyntävät stereotyyppiä joko sitä ylläpitävästi tai purkavasti ja samalla heijastavat nykymaailman kahtiajakoisuutta uusien vapauksien ja vanhojen kaavojen välillä. Tutkimus osoittaa, että suomalaisessa urheilujournalismissa hyödynnetään stereotyyppisen naisen kategoriaa ja sen kategoriajäsenyyteen liittyviä oletuksia naiseudesta.