Browsing by Subject "itseoppineet kirjoittajat"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2020)Tutkielmani käsittelee suhtautumista ja kieli-ideologioita Adam Fredrik Jaakkolaisen kirjeissä Carl Axel Gottlundille vuosina 1841–1857. Adam Jaakkolainen oli lammilainen talollinen ja itseoppinut kirjoittaja ja C. A. Gottlund suomen kielen yliopistonlehtori, kielimies ja kirjailija. Aineistoon kuuluu 29 kirjettä, joita säilytetään Kansalliskirjaston käsikirjoitusarkistossa. Gottlundin kirjoittamia vastauskirjeitä ei ole säilynyt. Tutkin Jaakkolaisen kirjeissään ilmaisemaa suhtautumista vastaanottajaan ja eri valtainstansseihin J. R. Martinin ja P. R. R. Whiten suhtautumisen teorian avulla. Tutkimus asettuu sosiolingvistiikan ja diskurssintutkimuksen kenttään. Tutkimukseni sijoittuu jatkoksi myös monitieteiselle itseoppineiden kirjoittajien tutkimukselle. Jaakkolaisen ideologiassa vastakkain ovat suomen ja ruotsin kieli. Suomi yhdistyy tavalliseen kansaan ja ruotsin kieli herroihin. Suomen kieli eli kansa on alisteisessa asemassa ruotsin kieleen eli herroihin nähden. Ruotsin kielestä ja herroista puhutaan negatiivisen affektiivisesti. Gottlundin hän mieltää suomen kielen puoltajaksi ja osoittaa myönteistä affektiivisuutta. Tsaariin ja venäläishallintoon Jaakkolainen suhtautuu aluksi ylistäen, mutta suomen kielellä julkaisemista rajoittanut vuoden 1850 sensuuriasetus muutti suhtautumista kriittisemmäksi. Venäjän kieleen suhtautuminen ei ole yhtä negatiivista kuin ruotsiin. Arvosteleva suhtautuminen paikkakunnan kappalaisiin ja kirkkoherraan kertoo Jaakkolaisen korkeasta sosiaalisesta statuksesta. Suomen kielen sisäisistä kehittämisideologioista olennaiseksi nousee kansankielisyyskanta, jota Gottlundkin edusti. Jaakkolainen siirtyy kirjeenvaihdon aikana käyttämään yhtä kotimurteensa leimallisinta piirrettä, l-varianttia t:n heikon asteen vastineena ja alkaa myös kirjoittaa etunimensä ilman d-kirjainta (Adam Fredrik > Aatu Reito ym.) Tämä kertoo implisiittisesti suvaitsevasta suhtautumisesta variaatioon ja oman murteen käyttöön. Jaakkolainen kertoo myös eksplisiittisesti olevansa kirjakielen variaation hyväksymisen kannalla.
-
(2023)Tutkielma käsittelee kansankirjoittajien omaelämäkerrallisia kirjoituksia ja niiden kokonaisrakenteita. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisista jaksoista kirjoitukset rakentuvat, sekä selvitetään, minkälaisia tehtäviä kullakin jaksolla on. Kokonaisrakenteiden tarkastelun ohella tutkielmassa tarkastellaan myös omaelämäkerrallisten kirjoitusten lajipiirteitä ja omasta elämästä kirjoittamisen motiiveja. Kansankirjoittajalla tarkoitetaan tässä tutkielmassa 1800-luvulla syntynyttä, aktiivisesti kirjoitustaitoaan käyttänyttä henkilöä, joka on opetellut kirjoittamaan omatoimisesti tai vähäisellä opetuksella. Kansankirjoittajan ohella tutkielmassa käytetään myös termiä itseoppinut kirjoittaja. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta kansankirjoittajan omaelämäkerrallisesta kirjoituksesta, jotka on kirjoitettu 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Aineisto on koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa sijaitsevasta Kaisa Kaurasen kokoamasta kansankirjoittajien käsikirjoituksia koskevasta arkistoluettelosta. Omaelämäkerrallisten kirjoitusten kokonaisrakenteiden tarkastelussa hyödynnetään William Labovin (1972) kertomuksen rakennemallia, joka perustuu alun perin Labovin ja Joshua Waletzkyn (1967) suullisten kertomusten tutkimukseen ja jota on hyödynnetty laajasti myös kirjoitettujen tekstien tutkimuksessa. Tutkimuksessa ilmenee, että Labovin malli sopii omaelämäkerrallisten kirjoitusten tarkasteluun sovellettuna. Labovin mallia soveltamalla kansankirjoittajien omaelämäkerrallisista kirjoituksista voi hahmottaa seuraavanlaisia jaksoja: 1) kertomuksen tavoitteen kiteyttävä jakso, 2) taustoittava jakso, 3) elämänkulkua käsittelevä jakso, 4) kirjoitushetkeen palaamisen jakso ja 5) kertomuksen lopettava jakso. Kertomuksen tavoitteen kiteyttävä jakso ohjaa lukijaa lukemaan tekstiä omaelämäkerrallisena. Taustoittavassa jaksossa kirjoittaja antaa taustatietoja oletetulle vastaanottajalle. Elämänkulkua käsittelevät jaksot sisältävät valinnaisen määrän kertomisen arvoisia, ajallisesti järjestäytyneitä alakertomuksia kirjoittajan elämästä. Kirjoitushetkeen palaamisen jakso ja kertomuksen lopettava jakso sisältävät usein ulkoista arviointia, joka liittyy joko omiin saavutuksiin tai kertomuksen arvoon. Kirjoituksen tarkoitusta ja kirjoittamisen motiiveja kansankirjoittajat ilmaisevat suoraan yleensä kirjoitusten aluissa ja lopetuksissa. Kansankirjoittajien kirjoittamismotiiveiksi hahmottuvat halu säilyttää tietoa, hengellinen etsintä sekä opiksi tulevaa lukijaa varten. Omaelämäkerrallisten kirjoitusten kokonaisrakenteiden ja kirjoitusmotivaatioiden tarkastelu osoittaa, että kansankirjoittajat ovat kirjoittaneet omasta elämästään tietoisena mahdollisesta tulevasta lukijasta.
-
(2017)Tutkimuksessani analysoin nollasubjekteja, -objekteja ja -habitiiviadverbiaaleja Suomen vuoden 1918 sisällissodan vankileirikirjeissä. Tarkastelun alla on 176 nollapersoonamuotoa. Selvitän, minkälaisia semanttisia rooleja aineiston nollapersoonamuodot saavat ja minkälaisten verbien kanssa ne esiintyvät. Selvitän myös, minkälaisia merkityksiä näillä nollapersoonamuodon sisältävillä lauseilla välitetään ja keneen tai keihin nollapersoonamuodoilla viitataan. Tutkimusaineisto koostuu 45 vankileirikirjeestä, jotka on kirjoittanut kaksi sotavankia pääsääntöisesti sisällissodan jälkeisiltä vankileireiltä Suomenlinnasta ja Hämeenlinnasta vuonna 1918. Kirjoittajien kirjeistä on nähtävissä itseoppineille kirjoittajille tyypillisiä kielen piirteitä. Nollasubjektit esiintyvät aineiston kirjeissä eniten modaalisissa konteksteissa, jotka ilmaisevat toiminnan tai kokemisen mahdollisuutta, mahdottomuutta, luvanvaraisuutta ja välttämättömyyttä. Niillä ilmaistaan myös passiivista olemista, vastaanottamista, fyysisiä ja psyykkisiä edellytyksiä sekä tilanmuutosta. Semanttisia rooleja tarkastelemalla nollasubjekti näyttäytyy kokijana, vastaanottajana, passiivisena olijana, tilamuutoksen läpikäyvänä patienttina sekä potentiaalisena, luvanvaraisena tai epäonnistuvana toimijana. Nollahabitiiviadverbiaaleja voi tulkita esiintyvän pääsääntöisesti kielteisiä kokemuksia, omistamista ja muutostoiveita ilmaisevissa lauseissa. Nollaobjektimuodoilla kerrotaan kielteisistä kokemuksista, tilamuutoksesta, tilassa olosta ja tilasta siirtymisestä. Aineiston nollapersoonalauseet sisältävät näkökulman ja viitepisteen. Nollapersoonalla voidaan viitata kirjoittajaan, vastaanottajaan, vankeihin tai kehen tahansa henkilöön tai joukkoon. Pääosin aineiston kirjoittajat käyttävät nollapersoonamuotoja esittäessään omakohtaisia kokemuksia ja asiantiloja. Yksikön 1. persoonan käyttö nollapersoonamuodon lähellä sekä erilaiset adverbit ja verbivalinnat vahvistavat omakohtaisuuden tulkintaa. Kirjoittajat voivat myös esittää tilanteen yleistyksenä, jolloin nollasubjektilauseen geneerisyys tarkoittaa teemapaikalla olevan ehdon vaikutusta keneen tahansa samalla paikalla olevaan. Tällöin nollapersoonalauseen teemapaikalla on usein täällä-adverbiaali. Vankileirikontekstinsa vuoksi kaikki aineiston nollapersoonalauseet voidaan tulkita aikaan tai paikkaan sidotuiksi.
Now showing items 1-3 of 3