Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "jälleenrakennusaika"

Sort by: Order: Results:

  • Mikkola, Saara (2016)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee vuonna 1923 perustetun Tornionlaakson kuntain toimikunnan näkemyksiä Suomen Länsi-Lapin rajaseudun, eli Tornionlaakson, kehitystarpeista vuosien 1940–1960 välisenä aikana. Tutkimuksessa Tornionlaaksolla tarkoitetaan sekä Tornionjokilaakson että Muonionjokilaakson alueita. Tutkimuksen aikarajaus perustuu siihen, että kyseisten vuosien aikana Tornionlaakso alkoi hiljalleen muuttua perinteisestä pienviljelijävaltaisesta agraariyhteisöstä massatyöttömyyden riivaamaksi muuttotappioalueeksi. Tutkimus perustuu Oulun maakunta-arkistossa säilytettävään Tornionlaakson kuntain toimikunnan arkistoon. Tutkimuksessa on hyödynnetty toimikunnan sekä siihen liittyvien keskustoimikunnan ja lisätoimikuntien kokouspöytäkirjoja, lähetettyjä ja saapuneita asiakirjoja sekä arkistossa säilytettyjä lehtileikkeitä. Täydentävää viranomaisnäkökulmaa rajaseudun tilanteeseen on saatu Valtiollisen poliisin, Suojelupoliisin ja ulkoministeriön arkistoaineistoista. Tutkimuksen teossa on käytetty myös Pellon alueen kylistä tehtyjä kyläkirjoja, joihin paikalliset asukkaat ovat koonneet kotiseutunsa historiaa ja omia muisteluksiaan. Tutkimuksessa perehdytään Tornionlaakson kuntain toimikunnan näkemyksiin niin paikallisista asukkaista kuin rajaseudun köyhien ja Lapin sodasta pahoin kärsineiden kuntien ikuisuusongelmista, kuten huonoista liikenneyhteyksistä, puutteellisista posti- ja puhelinyhteyksistä sekä Tornionlaakson alati pahentuvasta työttömyydestä. Lisäksi käsitellään Tornionlaakson rajaseudun erityisongelmia, kuten asukkaiden inhoamia rajapasseja, laitonta rajanylitystä sekä seudulla rehottanutta salakuljetusta. Lukuisista kokouksista ja muista ponnisteluista huolimatta toimikunnan tavoitteet etenivät kuitenkin hitaasti, ja moniin ongelmiin saatiin ratkaisu vasta vuosikausien odottelun jälkeen. Tutkimuksen pohjalta voidaan päätellä, että Tornionlaakson kuntain toimikunnalla oli koko tutkimusajanjakson ajan varsin selkeä visio siitä, mitä Tornionlaakson alueelle pitäisi tehdä sen asukkaiden elinolosuhteiden parantamiseksi ja asutuksen jatkuvuuden turvaamiseksi. Kun 1940-luvun kuluessa kävi yhä selvemmin ilmi se, ettei pelkkä maatalous enää kyennyt elättämään jokilaakson runsasta väestöä ja sitomaan nuorta sukupolvea kotiseudulleen, toimikunta ryhtyi kannattamaan erityisesti jokilaakson teollistamista. Niinpä Kolariin jo kauan haikaillusta kaivoksesta ja sinne johtavasta malmiradasta tuli 1950-luvun loppua kohden toimikunnalle keskeisiä tavoitteita. Kaivosta ja junarataa alettiin pitää Tornionlaakson kuntien ainoana toivona jatkuvasti huonontuvassa työllisyystilanteessa. Toimikunnalla oli myös tarkka näkemys paikallisista asukkaista. Toimikunnan mukaan rajaseudun väestö oli hyvin kunnollista, uutteraa väkeä, joka muodosti lähes oman kansansa. Läheisiä yhteyksiä Ruotsin Tornionlaaksoon mielellään korostettiin. Vaikka Tornionlaakson asukkaat tulivat kotiseudun tärkeyttä korostavan toimikunnan mielestä mainiosti toimeen omillaan, toimikuntalaiset olivat kuitenkin sitä mieltä, että väestö tarvitsi onnettomien olosuhteidensa voittamiseen myös valtion tukea.
  • Niikko, Jussi (2015)
    Tutkimuskysymyksenäni on selvittää, millaisia sodasta johtuvia sosiaalisia olosuhteita suomalainen metsätyönjohtaja joutui sodanjälkeisissä talvisavotoissa vuosina 1946-1949 kohtaamaan, ja miten ne näkyivät hänen käytännön työssään. Lisäksi pyrin selvittämään, millaiseksi sodan kokeneelle sukupolvelle muodostuu kuva hyvästä metsätyöjohtajasta käyttämässäni aineistossa. Keskeisenä aineistona ja tietolähteenä käytän metsäteknikko-opiskelijoiden talvityöharjoitteluraportteja vuosilta 1946-1949. Metsäteknikko-opiskelijoita edustavat tässä tutkielmassa Kotkan silloisen Sahateollisuuskoulun teknikko-osaston metsäpuolen opiskelijat, ja talvisavottojen edustus koostuu niistä aikakauden puunhankintatyömaista, joissa kyseiset opiskelijat ovat suorittaneet opiskeluihinsa kuuluvia talviharjoitteluja. Työharjoitteluraportteja mainituilta vuosilta on kertynyt yhteensä 137 kappaletta. Ominaista tutkimani ajanjakson savotoille on, että niiden käyttämät työskentelytavat ovat pitkälti sotaa edeltäneeltä ajalta, koska sotaa käyvässä maassa metsätyömaiden kehitys on ainakin huomattavasti hidastunut, jos ei peräti joiltain osiltaan pysähtynytkin. Sota on vaikuttanut rauhan tultuakin metsätyömaihin etenkin suurena puun kysyntänä, ja tästä johtuvana työvoimapulana, huomattavana materiaali- ja elintarvikepulana, sodasta lainautuvana retoriikkana sekä työtovereista välittämisen ja huolehtimisen henkenä. Metsätyönjohtajuutta leimaa selkeästi havaittava käsitys oman työn merkityksestä yhteiskunnan kehitykselle, ja tästä tietoisuudesta kumpuava vahva motivaatio, jota on kutsuttu myös metsämieshengeksi. Kuitenkin on nähtävissä jo uuden aikakauden, rationaalisemman ja koneellisemman metsänhoidon saapuminen. Vaatimus työnteon tehostamiseen juonsi valtavasta puuntarpeesta. Muutos työmenetelmissä ja työmiesten työtehon vaatimuksissa kulkee käsi kädessä työmaan kehittyvien sosiaalisten olosuhteiden kanssa. Sodanjälkeiset vuodet edustavat muutostilaa, jota leimaavat monet sodasta aiheutuneet ongelmat. Oman työn merkitys kansakunnan hyvinvoinnille oli 1940-luvun loppupuolen metsätyönjohtajalle selkeä asia. Päämääränä oli nostaa Suomi taloudellisesta ja sosiaalisesta ahdingosta hyvinvointivaltioksi. Hänen arvomaailmansa oli muotoutunut lapsuus- ja nuoruusiän kokemuksista agraarivaltaisessa yhteiskunnassa sekä raskaan sotakokemuksen aikana. Arvomaailma pohjautui korkean moraalin, isänmaallisuuden ja asevelihengen perustalle. Rauhan ajan alun fyysistä työympäristöä leimasivat puute, työvoimapula, huonot, mutta aktiivisen toiminnan kautta paranevat asumisolosuhteet sekä työtapojen traditionaalisuus. Näiden ongelmien keskellä metsätyönjohtaja suoritti työtehtäväänsä pyrkien toteuttamaan hyvän työnjohtajan ominaisuuksia, tasapuolisuutta, välittämistä, rauhallisuutta, miehekkyyttä, suoruutta, tarkkuutta ja tehokkuutta. Hänen toimintansa perusta oli tasapainoilua välineellis-rationaalisen ja arvorationaalisen toiminnan välillä.