Browsing by Subject "käännösstrategiat"

file:///C:/Users/Maksim/Downloads/Lomake_kypsyysnayte.pdf

Maisterintutkielmani aiheena on monikielisten tekstien ja niissä esiintyvien henkilöhahmojen kääntäminen. Aineistona on Andrea Camillerin Il giro di boa (2003) sekä Helinä Kankaan suomenkielinen käännös Törmäyskurssilla (2011). Tutkielman alussa esitellään teoksessa käytetyt eri kielet, monikielisyyden funktio kirjallisuudessa sekä murteen kääntämiseen liittyvät haasteet. Tästä edetään eri käännösstrategioihin ja esitellään, miten Camillerin teokset on käännetty ranskan ja englannin kielille. Tavoitteena on erotella käännöksessä säilytetyt ja menetetyt kielimuodot sekä henkilöhahmojen piirteet. Lopuksi pohditaan alkuperäisteoksen kielten yksinkertaistamisen hyötyjä ja haittoja. Tutkielmassani käsitellään monikielisyyden funktiota henkilöhahmojen identiteetin ja kieliyhteisön rakentamisessa käsitellään Riikka Ala-Riskun väitöskirjan perusteella. Murteiden kääntämisen haasteena on kohdekielen kielimuodon valinta ja käännöstä analysoidaan Nuolijärven ja Tiittulan (2007) käännösstrategioiden kautta, joita ovat standardikieli, puhekieli, murre ja ”uuden” murteen luominen. Analyysissa määritellään, miten eri kielimuodot ja henkilöhahmot on käännetty. Alkuperäisessä teoksessa käytetään italian kieltä, Sisilian murretta, näiden kahden sekoitusta ja sanaleikkejä sisältävää mongertelevaa kieltä. Kaksi viimeistä kielimuotoa kuvaavat Camillerin kielellistä luovuutta. Merkittäväksi nousee, että italian kielen ja Sisilian murteen sekoitus on kadonnut käännöksestä, sillä se on käännetty italian kielen tavoin standardikielelle. Lisäksi käännöksessä esiintyy suuri määrä italian kielen ja Sisilian murteen sanoja sekä kokonaisia lauseita, joiden tehtävänä on korostaa teoksen ja henkilöhahmojen sisilialaisuutta. Tutkielmassani osoitan, että kääntäjä on käyttänyt eri strategioita eri kielimuotojen kohdalla: Sisilian murre on käännetty eri tavoilla riippuen henkilöhahmosta, mongerteleva kieli on käännetty sanaleikein ja loput kielimuodot on käännetty standardikielelle. Monikielisyyden tehtävänä on henkilöhahmojen identiteetin rakentamisen lisäksi italian kielen ja Sisilian murteen kielellisten sekä kulttuuristen eroavaisuuksien korostaminen, ja sen säilyttämiseksi kääntäjä on yksinkertaistanut kielimuotoja.

Tämä tutkielma käsittelee laululyriikoiden kääntämistä ja selvittää, miten eri käännösteoriat määrittelevät laululyriikoiden kääntämisen. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa selvitetään vertailevan tutkimuksen keinoin, millaisia käännösstrategioita laululyriikoiden kääntämisessä käytetään ja millaiset erityispiirteet vaikuttavat käännösstrategioiden valintaan. Tutkielmassa perehdytään siihen, miten sekä ranskaa että suomea osaava laulaja on kääntänyt suomalaisia laululyriikoita ranskaksi ja millaisia käännösstrategioita hyödyntäen hän on ratkaissut kielelliset ja kulttuurilliset erot näiden kieliversioiden välillä. Tutkielman aineisto koostuu 11 suomenkielisestä kappaleesta, jotka on käännetty ranskaksi. Kyseessä on suomalaisen näyttelijä-laulaja Irina Björklundin albumi La vie est une fête, johon hän on kääntänyt suomalaisen iskelmän ja popin eri aikakausien klassikoita ja hittejä. Tutkielma pohjautuu Andrew Chestermanin (1997) käännösstrategioihin ja Peter Low’n (2005) pentathlon-periaatteeseen. Aineisto on jaoteltu ensisijaisesti Chestermanin käännösstrategioiden mukaan syntaktisiin, semanttisiin ja pragmaattisiin strategioihin. Jokainen pääkategoria jakautuu kymmeneen alaluokkaan. Näiden strategioiden käyttöä selitetään Peter Low’n laululyriikoiden kääntämiseen tarkoitetun viisijakoisen pentathlon-periaatteen avulla (laulettavuus, merkitys, luonnollisuus, rytmi ja riimi). Lisäksi teoriataustana käytetään muita laululyriikoiden kääntämiseen liittyviä tutkimuksia (Palmgren 1986; Salo 2006; Franzon 2008; Savonen 2008). Koska käännösstrategioiden valintaan vaikuttaa vahvasti käännöksen skopos, myös skoposteoria (Reiss & Vermeer 1986) esitellään tutkimuksessa lyhyesti. Tutkielman aineisto osoittaa, että Björklund on käyttänyt laululyriikoiden käännöksissä syntaktisia ja semanttisia käännösstrategioita huomattavasti pragmaattisia strategioita enemmän. Aineiston 556 strategiasta 41,5 % on syntaktisia käännösstrategioita, 41 % semanttisia käännösstrategioita ja 17,5 % pragmaattisia käännösstrategioita. Analyysistä käy ilmi, että syntaktisia käännösstrategioita käytetään usein muiden käännösstrategioiden (semanttisten ja pragmaattisten) kanssa rinnakkain, mikä selittää osaltaan niiden laajan käytön. Syntaktiset käännösstrategiat liittyvät kielen rakenteellisiin muutoksiin, ja aineistosta selviää, että näiden käytön taustalla on tavoite säilyttää lähdetekstin rytmiikka sekä luonnollinen ja kielioppia mukaileva tapa käyttää kieltä. Semanttisten käännösstrategioiden käytön taustalla on kääntäjän halu säilyttää käännöksen merkitys mahdollisimman muuttumattomana. Merkityksen lisäksi semanttisia käännösstrategioita käytetään myös rytmiikan säilyttämiseksi ja käännöksen laulettavuuden parantamiseksi. Pragmaattisten käännösstrategioiden käytön taustalla on myös tavoite säilyttää rytmilliset elementit ja merkityssisältö mahdollisimman muuttumattomana.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan erisnimien kääntämistä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Tutkimusaineistona on L. M. Montgomeryn romaani Emily Climbs (1923) ja sen kaksi suomennosta: alkuperäinen suomennos Runotyttö maineen polulla, joka julkaistiin vuonna 1948 ja saman niminen, vuonna 1964 julkaistu uudistettu suomennos. Alkuperäisen suomennoksen teki I. K. Inha, uudistetun suomennoksen tekijä ei sen sijaan ole tiedossa. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisia käännösstrategioita alkuperäisteoksesta löytyneiden erisnimien kääntämiseen kummassakin käännösversiossa on käytetty ja eroavatko suomennokset erisnimien kääntämisen osalta toisistaan. Lisäksi tarkastellaan, onko erityyppiset erisnimet käännetty yhtenäisesti, vai eroavatko käytetyt käännösstrategiat sen mukaan, minkä tyyppisestä nimestä on kysymys. Tutkimusaineisto koostuu sekä fiktiivisistä että autenttisista erisnimistä, ja nimet on jaoteltu analyysia varten seuraavasti: henkilönimet, paikannimet, eläinten nimet, luontonimet, kirjallisten teosten ja maalausten nimet sekä muut nimet. Tutkimuksesta selvisi, että erityyppisiä erisnimiä ei ollut käännetty yhtenäisesti yhtä ja samaa käännösstrategiaa käyttäen, vaan vaihtelua oli sekä nimikategorioiden sisällä että niiden välillä. Yhdessäkään nimikategoriassa ei ollut käytetty pelkästään yhtä strategiaa, ja näyttäisikin siltä, että nimiä oli käsitelty pääsääntöisesti yksittäin. Merkittävimmät erot suomennosten välillä koskivat erisnimien poistamista. Vuonna 1948 julkaistu käännös mukailee alkuperäisteosta varsin tarkasti, erisnimet on pääosin säilytetty, eikä poistoja ole juurikaan tehty. Vuonna 1964 julkaistu uudistettu käännös sen sijaan eroaa alkuperäistekstistä paikoitellen varsin paljon, sillä käännöksessä tekstiä on monilta osin muokattu runsaasti ja osia alkuperäistekstistä on jopa poistettu kokonaan.

Tutkielmani käsittelee pronominaalisten ja nominaalisten puhuttelumuotojen ja kohteliaisuuden kääntämistä. Tarkastelen, miten englannin you on käännetty suomeen ja ruotsiin. Englannin you ei ilmennä määrää, joten tarkastelen, onko se käännetty käyttämällä tuttavallisempaa, epämuodollisempaa yksikön toista persoonaa vai muodollisempaa, teitittelevää monikon toista persoonaa. Tarkoituksenani on pohtia, millaiset tekijät ovat vaikuttaneet kääntäjien valintoihin, eli ovatko he noudattaneet enemmän kohde- vaiko lähtökulttuurin puhuttelunormeja. Haluan myös selvittää, esiintyykö käännöksissä epäjohdonmukaisuuksia, ja sen voivatko muutokset henkilöhahmojen välisissä suhteissa selittää puhuttelumuotojen epäjohdonmukaisuuksia. Hypoteesini ovat, että kohdekulttuurilla on kääntäjiin suurempi vaikutus kuin lähtökulttuurilla, varsinkin jos nuo kulttuurit poikkeavat toisistaan, ja että teitittelyn käyttöön liittyvät alkutekstin tittelit ja arvonimet, ja uskon myös, että käännöksissä tulee esiintymään epäjohdonmukaisuuksia Tutkimusaineistoni koostuu J.K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -sarjan osista ja Jaana Kapari-Jatan suomennoksista ja Lena Fries-Gedinin ruotsinnoksista niistä. Tutkimusmetodini on käännösvertailu. Vertailun avulla pystyn näkemään käännösten väliset eroavaisuudet, mutta tietysti myös eroavaisuudet alkutekstin ja käännösten välillä. Olen valikoinut sarjan kirjoista analysoitavaksi esimerkkejä, jotka edustavat kattavaksi niin pronominaalista kuin nominaalista puhuttelua eri henkilöhahmojen välillä. Ajallisen perspektiivin vuoksi olen valinnut esimerkkejä niin kirjasarjan alusta kuin lopusta saadakseni kattavan kuvan esimerkiksi siitä, vaikuttaako henkilöhahmojen aikuistuminen puhutteluun. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana toimivat erilaiset käännösstrategioiden, kohteliaisuuden ja puhuttelukäytäntöjen tutkimukset. Analysoin poimittuja repliikkejä erilaisten teorioiden avulla huomioiden vuoropuheluiden kontekstin ja puhujien väliset suhteet. Tutkimustulokset osoittavat, että suomennokset on suosittu enemmän tuttavallisempaa yksikön toista persoonaa, minkä vuoksi teksti on kotoutetumpi. Muodollista, teitittelevää monikon toista persoonaa on taas käytetty huomattavasti enemmän ruotsinnoksissa. Titteleillä ja arvonimillä oli vaikutusta persoonapronominien valintaa, esimerkiksi oppilaiden ja opettajien välisissä dialogeissa, mutta näiden vaikutus oli selkeämpää ruotsinnoksissa, joissa esiintyi paljon nominaalista puhuttelua, kuten arvonimiä. Suomennoksissa nominaalinen puhuttelu oli selkeästi vähäisempää, mikä johtui kääntäjän tekemistä nominaalisten puhuttelumuotojen poistoista. Käännöksissä esiintyi myös paljon epäjohdonmukaisuuksia, jotka voivat johtua, esimerkiksi siitä, ettei puhuttelumuotojen kääntämiseen kiinnitetä niin paljoa huomiota kuin esimerkiksi erisnimien kääntämiseen.

Vertailevassa käännöstutkimuksessani tarkastelen Harry Potter -kirjasarjassa esiintyviä semanttisesti latautuneita henkilönnimiä sekä näiden espanjan- ja suomenkielisiä käännöksiä. Pohdin nimissä ilmeentyviä semanttisia eroja kielten välillä ja selvitän mitä käännösstrategioita kääntäjät ovat käyttäneet sekä miten nämä ovat vaikuttaneet käännöksiin. Tutkimukseni voi toimia valintoja helpottavana ohjenuorana erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuutta kääntäville kääntäjille. Aineistoksi valikoitui 30 henkilöhahmon nimeä, jotka jaoin kolmeen ryhmään semanttisen läpinäkyvyyden perusteella. Semanttisen läpinäkyvyyden ryhmiä käytin, koska oletin niiden vaikuttavan strategiavalintoihin sekä lopullisiin tuloksiin. Analysoin aineiston nimet yksitellen ja pohdin sisällöllisiä ja lukijakokemuksellisia eroja kielten välillä. Espanjankielisissä käännöksissä lähes jokainen nimi on kopioitu kohdetekstiin, huolimatta nimen läpinäkyvyydestä taikka etymologisesta alkuperästä. Suomennoksissa puolestaan näkyy selvä korrelaatio semanttisen läpinäkyvyyden ja käytettyjen strategioiden välillä. Mitä korkeampi läpinäkyvyys, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kääntäjä on käyttänyt joko käännöstä tai jäljennöstä. Strategiavalinnat vaikuttavat nimien sisältöihin sekä niiden semanttiseen läpinäkyvyyteen, ja näin myös oleellisesti kirjan kokonaistunnelmaan. Sekä käännökset että jäljennökset välittävät semanttisen sisällön kohdetekstin lukijoille hyvin johdonmukaisesti, ja saattavat jopa nostattaa nimen semanttista läpinäkyvyyttä. Kopiointi puolestaan vaikuttaa nimen sisällön luettavuuteen hyvin vaihtelevasti. Sukulaisuuskielisyys voi tapauskohtaisesti aiheuttaa nimen läpinäkyvyyden nousua tai sisällön korostumista kopioinnissa, muttei tämä ole itsestäänselvyys. Kopiointi vähentää nimen läpinäkyvyyttä hyvin suurella todennäköisyydellä ja näin vaikuttaa myös kirjan tunnelmaan negatiivisesti. Nimien ollessa lähellä kohdekieltä on kääntäjän lisäksi varottava nimen kohdeyleisössä mahdollisesti herättäviä vääränlaisia konnotaatioita. Sisällön lisääminen tai muuttaminen ovat loistavia keinoja kompensoida tunnelman menetystä.

Käännöstieteessä japanin kieli on rikas tutkimusalue erityisesti kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämisen kannalta, sillä kyseessä on monille eurooppalaisille vielä melko vieras ja kaukainen kulttuuri. Japani on ollut kohteliaisuustutkijoiden keskuudessakin hyvin suosittu aihe, sillä japanilainen kohteliaisuuskulttuuri eroaa hyvin paljon eurooppalaisesta. Tässä tutkielmassa yhdistyy sekä kohteliaisuus- että käännöstutkimus: tutkielma käsittelee japanin puhuttelutapojen kääntämistä suomeen ja englantiin. Tapaustutkimuksessa analysoitiin, millaisia käännösratkaisuja japanilaisten puhuttelutapojen kohdalla on käytetty suomen- ja englanninkielisissä käännöksissä. Erityisesti tarkastelussa oli se, onko kunnioittavien ja tuttavallisten puhuttelutapojen variaatiota säilytetty vai häivytetty kohdeteksteissä ja mitä keinoja tähän on käytetty. Teoreettisena taustana tutkielmassa on käytetty Brownin ja Levinsonin (1987) kohteliaisuusteoriaa. Teoriaosuudessa pureudutaan myös tarkemmin kunkin kielen puhuttelustrategioiden erityispiirteisiin. Käännösteorian osalta käännösanalyysin pohjana toimii Venutin (1995) teoria kotouttamisesta ja vieraannuttamisesta. Lisäksi analyysissä hyödynnetään Ramos Pinton (2009) mallia kielellisen variaation kääntämisestä. Tapaustutkimuksen aineistona oli japanilaisen kirjailija Haruki Murakamin teos Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013) sekä teoksen suomen- ja englanninkieliset käännökset. Aineistosta valittiin esimerkkiotteita erilaisista puhuttelutilanteista. Niitä analysoimalla selvitettiin, mitä käännösratkaisuja puhuttelutapojen esittämisessä on käytetty ja miten alkutekstin puhuttelutapojen variaatio säilyy kohdeteksteissä. Analyysistä selvisi, että puhuttelutapojen variaatio on suppeampaa molemmissa kohdeteksteissä. Puhuttelua kotoutettiin kohdekielten puhuttelunormeihin sopiviksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tuttavallisen ja kunnioittavan puhuttelun välinen ero on säilytetty kohdeteksteissä niissä tapauksissa, joissa puhuttelu on symmetristä, mutta epäsymmetrisyys koettiin paikoin vieraaksi. Japanin puhuttelussa esiintyvä epäsymmetrinen puhuttelu oli muutettu symmetriseksi, jos epäsymmetrisen puhuttelun tilannekonteksti rikkoi kohdekielten puhuttelunormeja. Suomennoksessa ero tuttavallisen ja kunnioittavan puhuttelun välillä on tehty sinuttelun ja teitittelyn avulla sekä kunnioittavia puhuttelusanoja käyttäen. Lisäksi erittäin epämuodollisen puhuttelutavan esittämiseksi on käytetty suomen puhekielen keinoja. Englanninkielisessä käännöksessä puhuttelutapojen ero on luotu siten, että kunnioittavassa puhuttelussa käytetään kunnioittavia puhuttelusanoja, joita tuttavallisessa puhuttelussa sitä vastoin ei käytetä. Aineiston perusteella vaikuttaisi siltä, että puhuttelustrategioihin pyritään löytämään vastine siitä sanaluokasta, jossa se rakenteellisesti esiintyy myös alkutekstissä. Jos vastaavaa rakennetta puhuttelutyylin esittämiseen ei löydy kohdekielestä, turvaudutaan häivyttämiseen. Tämä johtaa väistämättä siihen, että puhuttelutapojen variaatio vähenee käännöksessä.

Tutkielmassani tarkastellaan reaalioiden eli kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämistä Günter Grassin Die Blechtrommel -romaanin (1959) kahden suomennoksen pohjalta. Ensimmäinen suomennos Peltirumpu on Aarno Peromiehen käsialaa vuodelta 1961. Samaa nimeä kantava Oili Suomisen uudelleensuomennos julkaistiin vuonna 2009. Tutkimuksessani lähdetään siitä oletuksesta, että uusi käännös on vanhaa käännöstä vieraannuttavampi ja tarkempi. Poimin lähdetekstistä satunnaisotannalla 100 reaaliaa. Otan kohteekseni alkuperäisen saksankielisen Die Blechtrommel -teoksen joka kymmenennen sivun. Tarkastelen kutakin sivua aina kahden suomennoksen vastaavan tekstikatkelman kanssa rinnakkain reaalioiden löytämiseksi. Tämän jälkeen jaottelen reaaliat Pekka Kujamäen luokitteluun pohjautuen arjen, erisnimien, yhteiskunnan ja kulttuurin kategorioihin analyysin helpottamiseksi. Analyysissä jaottelen suomentajien käännösratkaisut Kujamäen kehittelemän luokittelun pohjalta seuraaviin reaalioiden käännösstrategialuokkiin: suora lainaus, käännöslaina, selittävä kääntäminen, analogian käyttäminen kohdekielellä, hyperonyminen käännös, kohyperonyminen käännös, poisto sekä lisäys. Tutkin aineistosta poimittujen esimerkkien avulla, mitä strategioita kääntäjät ovat valinneet ja miten heidän ratkaisunsa eroavat toisistaan. Tutkimukseni perusteella Peromiehen ja Suomisen reaalioiden käännökset ovat hyvin samankaltaiset sekä strategiavalintojen että kotouttamisen ja vieraannuttamisen osalta. Molempien kääntäjien globaali strategia on vieraannuttava. Suominen on käyttänyt vieraannuttavia paikallisstrategioita vain kolmesti Peromiestä useammin, eikä eroa voida pitää tilastollisesti merkittävänä. Tämä havainto poikkeaa lähtöoletuksestani, jonka mukaan uudelleensuomennos on vanhaa vieraannuttavampi. Lähtöoletukseni täyttyy kuitenkin siltä osin, että Suomisen reaalioiden käännökset ovat monin paikoin Peromiehen suomennoksia tarkempia. Tutkimukseni pohjalta voidaan myös todeta, että reaalioiden kääntämisessä tehdyillä valinnoilla voi olla suuri vaikutus koko käännökseen: yhdenkin reaalian kotouttaminen voi vaikuttaa teoksen tematiikkaan ja katkoa kirjan sisäisiä yhteyksiä.

Tutkielmassa tarkastelen reaalioiden käännösstrategioita ja käännösstrategioiden taustalla vaikuttavia tekijöitä vertaillen Haruki Murakamin Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013) -teoksen reaalioita ja niiden käännöksiä Raisa Porrasmaan Värittömän miehen vaellusvuodet -käännöksessä (2014). Analysoin käännösreaalioita Ritva Leppihalmeen (2001) käännösstrategioiden sekä kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteiden pohjalta. Lisäksi tarkastelen mahdollisia syitä käännösstrategioiden taustalla: reaalialuokkia, ympäröivää tekstiä sekä japanilaisen kulttuurin tunnettuutta Suomessa. Minua kiinnostaa tietää, millaisia käännösstrategioita japaninkielisen romaanin suomennoksessa on käytetty ja miksi. Analyysissani paljastuu, että kotouttavia käännösstrategioita on käytetty hieman enemmän kuin vieraannuttavia strategioita. Yksittäisissä strategioista suosituin on ollut kuitenkin vieraannuttamisen ja kotouttamisen välimaastoon sijoittuva selittämisstrategia. Suomalaislukijalle vielä suhteellisen kaukaisen japanilaisen kulttuurin reaalioiden selittämiselle lienee tarvetta. Toisaalta samaista strategiaa ei ole lähes ollenkaan romaanin dialogissa, mikä kielii kyseisen strategian tekstuaalisesta raskaudesta. Birgit Nedergaard-Larsenin (1993) ja Peter Newmarkin (1988) teorioiden pohjalta jakamiani reaalialuokkia tarkastellessani selviää, että maantieteellisten reaalioiden kohdalla ei ole käytetty lainkaan vieraannuttavia käännösstrategioita. Muuten reaaliluokkien vaikutus käännösstrategioihin jää epäselväksi aineistoni suppeuden vuoksi. Tutkimukseni havainnollistaa erilaisia reaalioiden käännösratkaisuja japanista suomennettaessa ja raottaa niiden taustalla olevia tekijöitä. Tutkimustani olisi mielenkiintoista jatkaa laajemmalla aineistolla – tämä kenties avaisi tarkemmin yhteisiä tekijöitä tiettyjen reaalioiden käännösstrategioiden taustalla.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vieraskielisten kirjallisuuden nimien käännösratkaisuja kahdessa suomennoksessa. Tutkimuksen kohteena ovat henkilönnimet ja paikannimet unkarilaisen Ferenc Molnárin Koulupoikia-nuorisoromaanin kahdessa eriaikaisessa suomennoksessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia käännösratkaisuja suomennoksissa on käytetty unkarinkielisen alkuperäisteoksen A Pál utcai fiúk henkilön- ja paikannimen kohdalla. Suomennokset ovat vuosilta 1913 ja 2012, joten niiden välillä on 99 vuoden aikaero. Tutkimusaineistona on käytetty unkarinkielistä nuorisoromaania, sen kahta suomennosta ja saksannosta. Aineistoa tarkastellaan pääasiassa kirjallisuuden nimien tutkimuksen ja käännösstrategioiden näkökulmista. Tutkimusmenetelmänä toimivat kirjallisuuden nimien tutkimukselle vakiintuneet käännösstrategiamallit. Tässä työssä käsiteltävät kuusi käännösstrategiaa ovat laina, käännös, mukaelma, korvaaminen, lisäys ja poisto. Analyysissa verrataan, miten kohdeteoksen suomentajien käyttämät käännösstrategiat eroavat toisistaan. Vertailussa valotetaan myös nuorisoromaanin saksannoksessa Die Jungen der Paulstraße tehtyjä käännösratkaisuja. Lisäksi analysoidaan teoksen nimimaisemaa henkilön- ja paikannimistön pohjalta. Tutkimusaineisto muodostuu fiktiivistä ja ei-fiktiivisistä henkilönnimistä ja paikannimistä. Tarkastelun kohteena on yhteensä alkuperäisteoksen 90 nimeä, joista 49 on henkilönnimiä ja 41 paikannimiä. Tutkielmassa selviää, että molemmissa suomennoksissa on hyödynnetty käännösstrategioita monipuolisesti. Aineiston nimien suomennoksissa on käytetty eniten lainaa, käännöstä ja mukaelmaa, kun taas vähiten on käytetty korvaamista, lisäystä ja poistoa. Tämän tutkimuksen perusteella alkuteoksessa sekä molemmissa suomennoksissa henkilön- ja paikannimistö on yhtenäinen ja realistinen. Kaikkiaan nimissä kuvastuu omintakeista unkarilaista paikallisväriä, minkä kautta romaaniin luodaan elävä nimimaisema.