Browsing by Subject "käännöstiede"

Tutkielmassa selvitetään, miten kuubalaiseen kulttuuriin viittaavat sanat on käännetty suomeksi kahdessa kuubalaisessa elokuvassa: Habana Blues (2005) ja Retorno a Ítaca (2014). Tavoitteena on tutkia, millä käännöstekniikoilla kuubalaiset kulttuurisanat on suomennettu elokuvien tekstityksiin. Aineisto käsittää yhteensä 88 kulttuuriin viittaavaa sanaa. Elokuvasta Habana Blues niitä löytyi yhteensä 34 ja elokuvasta Retorno a Ítaca 54 kappaletta. Aineiston analyysin apuna käytetään kirjoittajan omaa luokittelua käännöstekniikoista. Työssä tutkitaan käännöstekniikoiden lisäksi sanojen merkityksen säilymisen tasoa: säilyykö sanan espanjankielinen merkitys suomenkielisessä käännöksessä täysin, vain osittain vai katoaako se kokonaan. Työn pääasiallinen tavoite on selvittää käännöstekniikoiden perusteella, ovatko käytetyt käännökset suuntautuneet enemmän lähtötekstiin vai kohdetekstiin. Kyseinen lajittelu perustuu Eugene A. Nidan (1964) teoriaan muodollisesta ja dynaamisesta vastaavuudesta. Muodollisesti vastaava käännös suosii lähtökieltä ja pyrkii säilyttämään alkuperäisen tekstin muodon muun muassa lainasanojen kautta, kun taas dynaamisesti vastaava käännös keskittyy kohdetekstiin ja ottaa huomioon kohdeyleisön, esimerkiksi korvaamalla mahdolliset lainasanat kohdetekstin vastaavilla kulttuurisanoilla eli sopeuttamalla kohdekielen kontekstiin. Lähtökielen kulttuurisanat jaotellaan kolmeen eri pääryhmään, jotka kirjoittaja on määritellyt itse. Ensimmäinen ryhmä (1) ovat universaalit sanat eli yleiskäsitteet, jotka ovat tutkimuksessa kulttuurisanoja, jotka esiintyvät tietyssä merkityksessä ainoastaan Kuuban espanjassa. Tällainen sana on esimerkiksi socio, joka tarkoittaa yhtiökumppania tai osakasta, mutta jota Kuubassa käytetään tarkoittamaan sanaa ”ystävä”. Toinen ryhmä (2) koostuu vain Kuubassa käytetyistä sanonnoista ja kolmas ryhmä (3) kuubalaisista kulttuurisidonnaisista sanoista ja ilmaisuista, jotka viittaavat kohdekielestä puuttuviin lähtökielen kulttuurin ilmiöihin. Jokaisessa ryhmässä on myös kaksi eri tasoa, jotka viittaavat kohdekielen vastaavuuksien löytämisen vaikeusasteeseen. Yllä mainitun sanan socio vastaavuuden taso on helpompi (a), koska sille löytyy helppo vastine suomeksi, mutta esimerkiksi sana pepillo kuuluu vaikempaan vastaavuuden tasoon (b): ilmaisu tarkoittaa nuorta ihmistä, joka pitää kaikesta uudesta ja haluaa pukeutua muodikkaasti. Sana voidaan tällöin selittää suomeksi, mutta sillä ei ole yhtä, helposti yhdellä sanalla ilmaistavaa vastinetta kuten sanalla socio. Kahden ensimmäisen ryhmän kulttuurisanojen siirtoa kohdekieleen tarkastellaan merkityksen vastaavuuden perusteella. Tämä vertailu suoritetaan taulukoiden avulla ja laskemalla vastaavuusprosentti. Kolmannen ryhmän kulttuurisanojen siirtoa kohdekieleen tutkitaan muodollisen ja dynaamisen vastaavuuden perusteella niin ikään prosentuaalisesti. Jokainen kulttuurisana analysoidaan kontekstissaan yllä mainittujen kriteerien perusteella. Tutkimustulosten mukaan elokuvan Habana Blues ensimmäisen ja toisen sanaryhmän kulttuurisanojen merkityksen säilymisprosentti kohdekielessä on 50 % ja elokuvan Retorno a Ítaca 70 %, mikä osoittaa kulttuurisanojen kääntämisen ongelmallisuuden tekstityksissä esimerkiksi rajoitetun rivimäärän takia. Kolmannen sanaryhmän käännöstekniikat osoittavat ensimmäisen elokuvan käännöksen olevan muodolliseen vastaavuuteen taipuva (muodollisten käännöstekniikoiden osuus 80 %), kun taas toisessa elokuvassa käytetään enemmän dynaamisen vastaavuuden käännöstekniikoita (niiden osuus on 55 %). Tutkielmassa kehitetyn luokituksen avulla voidaan kehitellä lisää metodeja, joiden kautta voidaan selvittää ja vertailla kääntäjien valintoja audiovisuaalisessa kääntämisessä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suoratoistopalveluiden ja harrastelijatekstitysten laatua niissä sovellettujen ruututekstikonventioiden näkökulmasta. Vertailevan tutkimukseni tavoitteena on selvittää, minkälaisia käytäntöjä harrastelijakääntäjät ja suoratoistopalveluiden kääntäjät noudattavat työssään, ja miten ne vertautuvat tässä tutkielmassa esiteltäviin yleispäteviin käännöstekstitysten laatusuosituksiin. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat Esko Vertasen esittelemät ruututekstikonventiot artikkelissa Ruututeksti tiedon ja tunteiden tulkkina (2007) sekä Suomen av-kääntäjien laatimat Käännöstekstitysten laatusuositukset (2020). Analyysi keskittyy kolmeen eri ruututekstikonventioiden kategoriaan: ruututekstien kesto, merkkimäärä ja segmentointi. Tutkielman aineisto koostuu suoratoistopalveluiden Netflix, HBO Nordic ja Viaplay tekstityksistä yhteen kunkin palvelun tarjoamaan tv-jaksoon, sekä Divx Finland -yhteisön harrastelijakääntäjien vastaavista tekstityksistä kyseisiin jaksoihin. Tutkimusaineiston vertailu toteutetaan kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimus osoittaa, että suoratoistopalveluiden käytännöt yltävät keskimäärin hieman paremmin vertailtuihin suosituksiin, mutta monella osa-alueella tulokset ovat vaihtelevia, ja myös tutkittujen suoratoistopalveluiden väliset eroavaisuudet ovat ajoittain huomattavia. DivX Finland suosii tekstityksissään enemmän kaksirivisiä ruututekstejä, kun taas suoratoistopalvelut keskimäärin enemmän yksirivisiä ruututekstejä. Suoratoistopalveluiden ruututekstit ovat merkkimäärältään tiiviimpiä, mutta DivX Finlandin tekstitykset yltävät jonkin verran paremmin ruututekstien keston suosituksiin. Yhteistä sekä suoratoistopalvelulle että DivX Finlandille on tuloksissa se, että kaksirivisten ruututekstien kesto jää usein suositeltua lyhyemmäksi. Epäsuotuisia segmentointiratkaisuja esiintyy prosentuaalisesti melko vähän kummankin toimijan tekstityksissä. Tarkasteltaessa eri suoratoistopalveluiden tuloksia yksitellen, voidaan todeta, että käytännöiltään lähimpänä av-alan laatusuosituksia ovat HBO Nordicin tekstitykset, kun taas Viaplayn tekstityksissä ilmenee huomattavin määrä epäsuotuisia tuloksia eri osa-alueilla. Merkittävin havainto tarkasteltaessa DivX Finlandin tekstityksiä on se, että ruututekstin rivien merkkimäärän ylärajat ovat yhteisön tekstityksissä selkeästi joustavampia kuin tekstitysalalla yleisesti.

Tämän tutkielman aiheena on ranskan kielestä suomeen käännetyn kirjallisuuden luettavuus ja luettavuuden suhde käännöksen havaittuun laatuun. Tutkielman tarkoituksena on alustavasti selvittää vaikuttaako käännöksen luettavuuden taso käännöksen havaittuun laatuun. Tutkielmassa tarkastellaan suomennetun kirjallisuuden ja suomen kielen konventioita ja niiden mahdollista vaikutusta suomennetun kirjallisuuden lukijan odotushorisonttiin eli niihin odotuksiin, joita lukijalla on esimerkiksi tekstin muotoa tai rakennetta kohtaan. Lisäksi tutkielmassa tehdään lyhyesti huomioita ranskalaisen kirjallisuuden konventioista, jotta pystytään ennakoimaan sitä, millaisia muutoksia lähtötekstiin on ehkä tehtävä, jotta pystyttäisiin vaikuttamaan käännöksen luettavuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan klassisia ja hypoteettisia luettavuuden parametrejä ja niille mahdollisesti annettuja arvoja suomen kielessä. Luettavuuden parametrejä pidetään universaaleina, mutta niiden saaman arvot ovat kieli- ja kulttuurikohtaisia. Näiden parametrien ja kirjallisuuskonventioiden tarkastelulla pyritään määrittämään sitä, millaisia elementtejä käännöstekstissä pitäisi olla, jotta se olisi luettavuuden tasoltaan ihanteellinen suomalaisen lukijan mielestä. Hypoteesina on se, että luettavuuden taso on positiivisessa korrelaatiossa havaitun laadun kanssa. Edellä mainittua hypoteesia testataan tässä tutkielmassa kyselytutkimuksen keinoin. Kyselytutkimukseen osallistui 83 ihmistä. Kyselytutkimus muodostui yhteensä seitsemästä kahdesta ranskankielisestä romaanista otetusta tekstiotteesta, joista oli jokaisesta laadittu kolme käännösvarianttia, jotka oli eroteltu varianteiksi A, B ja C. Vastaajien piti laittaa variantit paremmuusjärjestykseen parhaasta heikoimpaan. Varianttien A luettavuuden taso oli korkein, ja niissä käytetyt paikalliset käännösstrategiat olivat vahvasti kotouttavia. Varianteissa B luettavuuden taso oli hieman alhaisempi ja niissä käytettiin lievemmin kotouttavia käännösstrategioita. Varianteissa C käytettiin vieraannuttavia käännösstrategioita, joiden voidaan tulkita alentavan luettavuutta. Tuloksissa variantit A arvioitiin selkeästi muita variantteja useammin parhaaksi variantiksi, kun taas variantit C arvioitiin muita variantteja useammin heikommaksi vaihtoehdoksi. Varianttien B kohdalla arviot jakautuivat hyvin tasaisesti, joten ne vaikuttavat jakaneen vastaajien mielipiteitä. Variantit B arvioitiin kuitenkin variantteja A heikommiksi. Vastausten perusteella käännetyn kaunokirjallisuuden lukijat näyttäisivät arvostavan mahdollisimman korkeaa luettavuuden tasoa, vaikka käännös poikkeaakin tällöin sisällöltään eniten lähtötekstistä.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, mitä rakenteellisia eroja ja samankaltaisuuksia suomenkielisten määreisten substantiivilausekkeiden ja näiden ruotsinkielisten käännösvastineiden välillä voidaan havaita Suomen hallituksen esityksessä 17/2022. Rakenteiden analysoinnissa on hyödynnetty käännöstieteellisen syntaktisten käännösstrategioiden viitekehyksen lisäksi kielitieteen näkökulmaa, joka pohjautuu pääosin suomen ja ruotsin lausekkeiden kieliopilliseen kuvaukseen. Substantiivilauseke ilmenee tutkielmassani yhtäältä kieliopillisena ilmiönä, toisaalta käännösteoreettisen tarkastelun kohteena. Substantiivilauseke muodostuu yhtenä kieliopin tärkeimmistä ilmiöistä niin ikään oleelliseksi osaksi juridisia tekstejä. Juridiselle kielelle asetettu tiiviyden vaatimus näyttäytyy muun muassa toistuvina rakenteina, joihin myös määreiset substantiivilausekkeet kuuluvat. Juridisen tekstin informaatiotiiviys tulee esiin muun muassa runsaasti informaatiota sisältävinä substantiivilausekkeina. Aineistona tutkielmassani on Suomen hallituksen esityksen 17/2022 suomenkielisen version 194 ensimmäistä määreistä substantiivilauseketta sekä näiden ruotsinkielisen version käännösvastineet. Aineiston substantiivilausekkeet ovat lähdetekstissä etu- ja/tai jälkimääreisiä, mutta kyseisten substantiivilausekkeiden ruotsinkielisissä käännösvastineissa näiden määreisyystyyppien lisäksi ilmenee osin myös määreettömiä substantiivilausekkeita tai muita lausekkeita. Aineistosta poimitut substantiivilausekkeet ovat peräisin hallituksen esityksen monista erityyppisistä osista, kuten esityksen pääasiallisesta sisällöstä ja yleisperusteluista. Analyysimenetelmä on kahtalainen siinä mielessä, että ensianalyysi on luonteeltaan enemmän kieliopillinen, jatkoanalyysi puolestaan käännösteoreettinen. Toisaalta jatkoanalyysissa ei huomioida pelkästään käännösstrategiaa, vaan kunkin käännösstrategialuokan yhteydessä esitetään myös, mitä lähdetekstin kieliopilliselle rakenteelle on käännösvastineessa tapahtunut. Kieliopillisessa analyysissä huomio keskittyy myös lähdetekstin kolmeen keskeiseen määritetyyppiin adjektiivimäärite, genetiivimäärite ja adverbiaali sekä näiden käännösvastinetyyppeihin. Analyysissa kaikki edellä mainitut aspektit ilmenevät niin absoluuttina lukuina kuin prosentuaalisestikin. Analyysin perusteella lähdetekstin etumääreisen substantiivilausekkeen yleisin käännösvastine on sekä etumääreinen substantiivilauseke että jälkimääreinen substantiivilauseke, joita molempia on lähes 40 prosenttia esiintymistä. Lähdetekstin jälkimääreisen substantiivilausekkeen yleisin käännösvastine on puolestaan lähes 70 prosentin osuudellaan niin ikään jälkimääreinen substantiivilauseke. Lähdetekstin etu- ja jälkimääreisen substantiivilausekkeen yleisimmät käännösvastineet ovat etu- ja jälkimääreinen sekä jälkimääreinen substantiivilauseke molemmat noin 50 prosentin osuuksillaan. Käännösstrategioista kaksi yleisintä ovat lausekerakenteen muutos (n. 64 %) ja kirjaimellinen käännös (n. 23 %). Tuloksista voi muun muassa päätellä, että kirjaimellinen käännös on yleisin lyhyissä etumääreisissä substantiivilausekkeissa, joissa on adjektiivimäärite. Toisaalta tuloksista käy esimerkiksi ilmi, että lähdetekstin määreinen substantiivilauseke voi ajoittain muuttua määreettömäksi substantiivilausekkeeksi tai joksikin muuksi lausekkeeksi.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, millaista lähtötekstin vaikutuksesta aiheutuvaa norminvastaista kielenkäyttöä voi katsoa olevan tviittikäännöksissä, jotka esiintyvät suomalaisissa verkkouutisissa. Käännöksissä esiintyvään, lähtötekstin vaikutuksesta johtuvaan norminvastaisuuteen viitataan käännöstieteessä usein käsitteellä negatiivinen siirtovaikutus. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoutta tästä ilmiöstä kääntämiseen liittyvänä haasteena, jotta sen riski osattaisiin huomioida paremmin esimerkiksi uutiskäännösten tekemisen yhteydessä. Vaikka suomen kielen normeista voi olla useita eri näkemyksiä, tutkielmassa tulkitaan norminvastaisiksi vain sellaiset käännösratkaisut, jotka ovat Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen yleiskielestä antamien suositusten vastaisia. Verkkouutisten voi olettaa seuraavan näitä suosituksia, koska uutisen katsotaan yleisesti olevan tyyppiesimerkki yleiskielisestä tekstistä. Käännöstieteessä on todettu, että negatiivinen siirtovaikutus ei ilmene ainoastaan norminvastaisena kielenkäyttönä, vaan sitä voi katsoa olevan myös käännöksissä, joiden merkitys eroaa lähtötekstin merkityksestä siirtovaikutuksen vuoksi. Negatiivisen siirtovaikutuksen, sen lähikäsitteiden sekä norminvastaisuuden määrittelyn lisäksi työn teoriapohja koostuu Twitterin, tviitin ja verkkouutisen sekä journalistisen kääntämisen tutkimuksen esittelystä. Tutkielman aineisto koostuu Yle Uutisten ja Ilta-Sanomien verkkosivuilla aikavälillä 1.8.2019– 30.9.2020 julkaistuista uutisista, jotka sisältävät vähintään yhden käännöksen jostain Yhdysvaltojen silloisen presidentin Donald Trumpin @realDonaldTrump-tilillä julkaistusta tviitistä. Uutisissa esiintyvien käännösten lisäksi aineistoon kuuluvat kaikki ne Trumpin tviitit, jotka ovat aineiston käännösten lähtötekstejä. Tutkielman analyysissa tarkastellaan aineistosta kaikkia niitä tviittikäännöksiä, joissa voi perustellusti katsoa esiintyvän negatiivista siirtovaikutusta. Analyysissa käytetään laadullista menetelmää. Koska sekä norminvastaisuuden että siirtovaikutuksen esiintyminen aineiston käännöksissä on tulkinnanvaraista, jokaisen käsiteltävän käännöksen kohdalla käydään erikseen läpi, millä perustein se on valikoitunut analysoitavaksi. Analyysista käy ilmi, että 24:ssä aineiston 226 tviittikäännöksestä on nähtävissä viitteitä negatiivisesta siirtovaikutuksesta. Se vaikuttaa useimmin ilmenevän näissä käännöksissä yleiskielen suositusten vastaisena pilkutuksena. Tämän lisäksi ilmiö näkyy käännöksissä esimerkiksi sanojen rektioissa, ison alkukirjaimen käytössä ja käännösten merkityksen erilaisuudessa suhteessa lähtötekstin merkitykseen. Vaikka negatiivisen siirtovaikutuksen esiintymisestä aineiston tviittisuomennoksissa ei ole analyysin perusteella täyttä varmuutta, antaa tutkielma monipuolisesti esimerkkejä siitä, miten ilmiö voi käytännössä näkyä käännöksissä. Näin ollen tutkielma voi myös auttaa tunnistamaan tilanteita, joissa negatiivista siirtovaikutusta on hyvä osata välttää.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella mediatulkkauksessa esiintyviä redundanssin käsittelyn strategioita sekä tulkkauksen lajin (mediatulkkauksen) että menetelmän (simultaanitulkkauksen) näkökulmasta kielisuunnassa suomi–ruotsi. Tutkimuksessa vertaillaan, miten lisäämisen ja tiivistämisen strategiat eroavat toisistaan ja miten nämä vaikuttavat redundanssin käsittelyyn. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat aiempi redundanssia, tulkkauksen tiivistämistä ja siihen lisäämistä käsittelevä käännöstieteellinen tutkimus. Tutkimusaineisto on kerätty Suomen valtioneuvoston Youtube-kanavalta ja Svenska Yle -verkkopalvelusta keväältä 2020. Tutkimusta varten litteroitiin yhteensä kolme videotaltioitua tulkkaustilaisuutta. Tässä aineistossa yleisimmät tiivistämisen strategiat olivat leksikaalisen tiedon poisto, pronominaalinen korvaaminen ja faattisten elementtien poisto, kun taas lisäämisstrategioista yleisimpiä olivat faattisten elementtien lisääminen, leksikaalisen tiedon lisääminen ja pronominaalisen tiedon lisääminen. Muita vähemmän käytettyjä tulkkausstrategioita olivat fokusoimattomien elementtien poistot ja lisäykset, lisätty ja poistettu toisto sekä metastrukturaalisten elementtien lisäykset ja poistot. Muutoksia esiintyi enemmän tulkkauksen lopussa verrattuna alkuun, mikä on selitettävissä tulkin kasvaneella kognitiivisella rasituksella ja siitä aiheutuneella kasvaneella epäröinnillä. Tutkimus osoittaa, että redundanssia on mahdollista sekä lisätä että poistaa tulkkauksessa ilman, että tiedon välittyminen häiriintyy. Viesti voidaan siis välittää silloinkin, kun siitä on poistettu tai siihen on lisätty tietoa. Sekä tiivistäminen että lisääminen tapahtuvat tietoisen valinnan kautta semanttis-pragmaattisena toimintana. Tutkimuksesta käy ilmi, että lisäämisen tulkkausstrategioiden käyttöä esiintyy sen verran, että lisäämistä voidaan pitää tietyiltä osin jopa välttämättömänä viestin välittymiseksi. Tiedostamalla tulkkauksen tiivistämisen ja lisäämisen strategiat ja sen, miten niiden tehokkaalla käytöllä voidaan hallita redundanssia tulkki voi sekä tehostaa tulkkaukseen kuluvaa aikaa että parantaa välitettävän viestin ymmärrettävyyttä.

In questa tesi di Master analizzo le traduzioni delle canzoni dei Beatles in italiano e in finnico. L’obiettivo del lavoro è di esaminare i modi in cui i diversi parametri delle canzoni vengano preservati o modificati nella traduzione. Tento inoltre di identificare le possibili differenze delle scelte traduttive in italiano e in finnico. La base teorica è fornita dalla teoria dei polisistemi letterari e dalla teoria dello skopos. La traduzione delle canzoni entra nella sottocategoria dello studio della traduzione audiovisiva. Le canzoni, come altri generi audiovisivi, sono dotate di un carattere multisemiotico, multimodale e multimediale. Il testo di una canzone deve rispettare la struttura musicale, la semiotica musicale e la funzione intesa della traduzione finale, quindi l’esecuzione musicale. Nella traduzione delle canzoni tutte le scelte traduttive sono costrette a rispettare una forma musicale predefinita. Peter Low (2005) ha introdotto i cosiddetti principi del Pentathlon per la traduzione delle canzoni. Secondo Low (ibid.) i criteri da seguire nella traduzione di una canzone sono la cantabilità, il senso del testo, la naturalezza linguistica, il ritmo musicale e la rima. La priorità che viene data ad ognuno dei criteri nella traduzione dipende dalle scelte del traduttore. Il corpus analizzato è stato costruito da nove canzoni dei Beatles tradotte sia in italiano che in finnico negli anni ’60. Il mio metodo di studio è analizzare e valutare in maniera contrastiva le traduzioni attraverso i criteri del Pentathlon. Utilizzo una valutazione a base numerica da 0 a 2, in cui 0 indica una notevole modifica o un’omissione completa del criterio in questione, 1 indica una modifica parziale e 2 indica una completa preservazione del criterio. Concludo i risultati dell’analisi con uno studio contrastivo dei voti dati per ogni criterio a ognuna delle traduzioni. Partendo dallo skopos delle canzoni, quindi una buona esecuzione canora nella lingua d’arrivo, ipotizzo che la priorità venga assegnata ai criteri della cantabilità e della naturalezza. Il mio studio verifica che la cantabilità sia il parametro più preservato nella traduzione delle canzoni. La naturalezza linguistica della traduzione invece sembra dipendere dalla lingua d’arrivo. Ipotizzo inoltre che le traduzioni finlandesi subiscano più modifiche del senso e della rima. Questa ipotesi, però, viene confutata.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella keväällä 2017 ilmestyneen DigiMarkuksen uskonnollista sanastoa merkitysten, tyylin ja ymmärrettävyyden näkökulmista. Suomen Pipliaseuran toteuttama Markuksen evankeliumin pilottikäännös julkaistiin vain digitaalisessa muodossa, ja sen kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset. Pilottikäännöksen uskonnollista sanastoa tutkielmassa verrataan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisiin raamatunkäännöksiin vuosilta 1938 ja 1992. Työn teoreettisena taustana ovat sanasemantiikka ja käännöstiede. Metodeina ovat kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen kielen analyysi. Aineiston muodostavat kolme Markuksen evankeliumin suomennosta sekä DigiMarkuksen käännösprosessia kuvaava oheismateriaali, johon kuuluu muun muassa käännöksen ymmärrettävyyttä mitannut testi. Tutkimuskohteena oleva uskonnollinen sanasto on rajattu siten, että kaikki tarkasteltavat ilmaukset on Kielitoimiston sanakirjassa määritelty uskonnolliseen tai raamatulliseen kieleen kuuluviksi tai niiden uskonnollinen käyttö käy ilmi sana-artikkelien selitteistä tai esimerkeistä. Tutkimustuloksista käy ilmi, että kaksi kolmasosaa uskonnollisesta sanastosta on säilytetty DigiMarkuksessa ennallaan ja kolmasosa on uudistettu. Sanastosta ei voi selvästi havaita, että uudistuksen tai säilyttämisen kohteeksi olisi päätynyt semanttisesti tai tyylillisesti juuri tietyntyyppinen sanasto. Jumalan nimet on kuitenkin käännetty aina samalla tavalla aiempien käännösten kanssa. Myös teologisesti keskeiset termit on säilytetty, mutta niiden rinnalla DigiMarkuksessa käytetään synonyymisia vastineita, joista monet ovat ilmaisuina transparentteja eli läpinäkyviä. Kokonaan uudistettuja sanoja ovat vierasperäiset lainasanat, jotka on käännetty suomenkieliseen asuun, jos sellainen on olemassa. Tyylillisesti pilottikäännöksessä on siirrytty uskonnollisesta erikoiskielestä yleiskieliseen suuntaan. Ymmärrettävyystestin perusteella ei voi sanoa, että juuri tietynlainen uskonnollinen sanasto olisi koehenkilöille ymmärrettävää tai vaikeaselkoista. Testin tulokset osoittavat, että koehenkilöt ymmärtävät uskonnollista sanastoa pääosin hyvin. Käännös vastaakin todennäköisesti nuorten kielellistä kompetenssia, ja DigiMarkuksen voi nähdä saavuttaneen käännöstavoitteensa.