Browsing by Subject "kääntäminen"

Tutkielma käsittelee Aku Ankan viikkolehden tarinoiden käännös- ja toimitusprosessia, joka on toistaiseksi tutkimaton kohde. Aiemmin Aku Ankkaa ja sen kieltä on tutkittu muiden muassa huumorin (Hyyppä 2020), lapsilukijoille sopivuuden (Pekonen 2007), uudelleenkäännösten (Hakala 2018) ja suomennosten sekä ankkakielen meemien (Viitanen 2007) kautta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Millaisia vaiheita Aku Ankan tarina käy läpi toimituksessa ennen lukijalle päätymistään ja 2) Millaisilla keinoilla toimitus pyrkii vaikuttamaan tarinan lopulliseen kieliasuun. Tutkimuksessa tarkastelen analyyttisesti omaa toimittajantyötäni sarjakuvan erityispiirteiden ja kustannustoimittamisen periaatteiden valossa. Pohdin myös kaikenikäisistä lukijoista koostuvaa Aku Ankan kaksoisyleisöä ja sen vaikutuksia tarinoissa käytettyyn kieleen. Tutkimusmateriaalina toimivat kaksi sarjakuvaa sekä niihin toimitusvaiheessa annetut kommentit, jotka on jaettu neljään kategoriaan: teksti, asettelu, välimerkki ja muu. Metodi- ja materiaaliosiossa esittelen lyhyesti materiaalina käytetyt tarinat sekä niiden käännösprosessin ja sen aikana tekstiin syntyneet muutokset. Tämän jälkeen käyn läpi vaihe vaiheelta Aku Ankan toimitusprosessin ja selostan, mitä kulloinkin tarinoille tehdään. Tässä prosessissa syntyneet kommentit ovat pääasiallinen analysoitava materiaalini, ja analysoin niitä sarjakuvista otettujen ruutukaappausten avulla. Tutkielman tulokset eivät sellaisenaan ole yleistettävissä, sillä otanta on siihen liian pieni. Tuloksista voidaan kuitenkin nostaa esiin muutama muutamia yleisiä seikkoja. Ensiksi tekstiä koskevia kommentteja on tapana antaa eniten, sillä sanastolla leikittely on Aku Ankan yksi tunnistetuin ja arvostetuin ominaisuus. Toiseksi asettelua ja välimerkkejä, etenkin huutomerkkejä, koskevia kommentteja annetaan enemmän, mikäli toimittaja on työskennellyt vasta vähän aikaa. Lopuksi muu-kategorian kommenteissa voidaan pohdiskella melkein mitä tahansa, sillä Ankkalinnassa mikään ei liene mahdotonta.

Tutkielmassa on analysoitu lukijoiden lukukokemuksia ja sitä, millainen kieli koetaan sopivaksi, hauskaksi, vieraaksi ja läheiseksi nuorille ja nuorille aikuisille suunnatussa käännössarjakuvassa. Tutkimusaineistona on ruotsalaisen Martin Kellermanin Rocky-sarjakuva, joka kertoo nuorten aikuisten elämästä Tukholmassa. Sarjakuva on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille ja se on tyyliltään humoristinen. Tutkimusmenetelminä on käytetty tekstianalyysiä, käännösanalyysiä ja tutkimuskyselyä. Tutkielman teoriaosuudessa on käsitelty globaaleja ja paikallisia käännösstrategioita ja keskitytty erityisesti kolmeen globaaliin käännösstrategiaan: normalisoimiseen, vieraannuttamiseen ja kotouttamiseen. Lähtötekstin analyysissä kuvaillaan sarjakuvan yleistä kielimuotoa ja tyyliä. Analyysissä on perehdytty erityisesti puhekielisyyteen ja kulttuurisidonnaisiin elementteihin. Lähtötekstin analyysi keskittyy pääosin neljään sarjakuvastrippiin, jotka on valittu käännettäväksi aineistoksi. Käännösanalyysissa kuvataan käännösaineistosta tehtyä kolmea suomenkielistä käännöstä. Yksi käännöksistä on tehty normalisoivan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu neutraaliin ympäristöön ja sen kieli on neutraalia yleiskieltä. Toinen käännöksistä on tehty vieraannuttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Tukholmaan ja kieli on yleispuhekieltä. Kolmas käännös on tehty kotouttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Helsinkiin ja kieli on helsinkiläistä puhekieltä. Tutkimuskysely toteutettiin käännöksen laatututkimuksena neljässä suomalaisessa lukiossa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 102 lukiolaista Helsingistä, Iisalmesta, Tampereelta ja Turusta, joista 59 oli tyttöjä ja 43 poikia. Laatutututkimuksessa keskityttiin erityisesti lukiolaisten kokemuksiin hyvästä, hauskasta vieraasta ja omaa puhetyyliä lähellä olevasta käännöksestä. Tutkimuksessa käy ilmi, että maantieteelliset erot vaikuttavat odotettua vähemmän nuorten vastauksiin, mutta sukupuolella on jossain määrin merkitystä käännöksiä arvioitaessa. Kotouttavaa (helsinkiläistä) käännöstä pidettiin ehdottomasti hauskimpana joka paikkakunnalla (74 % kaikista vastanneista) ja sitä pidettiin myös parhaimpana käännöksenä (45,10 % kaikista vastanneista) Iisalmea lukuun ottamatta. Tutkimustulokset osoittavat, että normalisoiva käännös tuntuu nuorille vieraimmalta (43,63 % kaikista vastanneista), vaikka turkulaisista kotouttava käännös tuntui hieman vieraammalta ja iisalmelaisistakin yhtä oudolta kuin normalisoiva käännös. Vieraannuttava käännös oli lähimpänä nuorten omaa puhetyyliä (58,33 % kaikista vastanneista) joka paikkakunnalla. Tutkimustulos puhuu kotouttavan käännöksen puolesta tätä sarjakuvaa käännettäessä, jos kohderyhmän halutaan pysyvän samana. Tutkimustulosta ei kuitenkaan voida pitää yleispätevänä, niin että se koskisi kaikkea sarjakuvakääntämistä.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten idiomeja on hyödynnetty murteiden kääntämisessä kahdessa Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan saksannoksessa sekä onko käännösten välillä tässä suhteessa havaittavissa eroja tai yhtäläisyyksiä. Analyysin pohjana ovat kahden sotilashahmon, Lahtisen ja Hieta-sen, puheen suora esitys. Vertailuaineistona on käytetty yhden upseerin, luutnantti Lammion, puhetta. Tutkielman teoreettinen osuus jakautuu kahteen keskeiseen osaan: Ensin käsitellään erilaisia murteiden kääntämisen strategioita. Murteet ovat kääntäjälle suuri haaste, sillä niihin liittyy niin paljon kulttuu-rispesifisiä konnotaatioita, että niiden kaikkia ulottuvuuksia on lähes mahdotonta välittää toiselle kielelle. Tutkielmassa tarkastellaan myös, millaisia merkityksiä murteet saavat alkutekstissä. Alkutekstissä soti-lashahmot puhuvat eri paikallismurteita, kun taas upseerit käyttävät johdonmukaisesti kirjakieltä. Tämä kielellinen oppositio kuvastaa mm. sotilaiden ja upseerien sekä toisaalta eri yhteiskuntaluokkien välistä konfliktia. Lisäksi tarkastellaan lähemmin idiomi-käsitteen eri ulottuvuuksia sekä niiden käyttöä kaunokirjallisissa teksteissä. Idiomien käännösstrategioita valotetaan lyhyesti. Analyysin pääpaino on kuitenkin sellaisissa käännösten idiomiesiintymissä, joita ei voida pitää alkutekstin idiomien käännöksinä. Analyysiä varten alkutekstin ja käännösten aineistosta etsittiin idiomit sekä tarkasteltiin, miten ne jakau-tuvat romaanihahmojen kesken. Analyysi perustuu 99 idiomiesiintymään, jotka jaoteltiin vielä Duden Re-dewendungen -fraasisanakirjaan (2002) pohjautuvan fraseologismien tyylillisen luokittelun mukaan. Analyysissä havaittiin, että molemmissa käännöksissä kaikkien tarkasteltujen hahmojen puheessa on enemmän idiomeja alkutekstiin verrattuna. Ylivoimaisesti suurin osa idiomeista esiintyi sotilashahmojen puheessa ja kuului tyyliltään ryhmään arkikieliset. Toiseksi eniten sotilaiden puheessa esiintyi alatyylisiä idiomeja. Tässä erossa kuvastuu, miten alkutekstin sotilaiden ja upseerien kielenkäytön ero on välitetty käännöksiin: Saksannoksissa sotilashahmot eivät puhu paikallismurteita, mutta mm. idiomeilla heidän puheeseensa on tuotu arki- ja puhekielen piirteitä. Ero osoittaa myös, että molemmissa käännöksissä puhekielisyys ilmaistaan lähinnä leksikaalisin keinoin – kuten idiomeilla – kun taas alkutekstissä käyte-tään pääasiassa fonologisia piirteitä. Käännöksissä on kuitenkin sotilaiden puheessakin vähemmän puhekielen piirteitä, joten alkutekstiin verrattuna sotilaiden ja upseerien puhetyylien ero ei ole yhtä suuri. Lisäksi kävi ilmi, että alkutekstissä Lahtisen ja Hietasen puhe eroavat niin murteellisilta kuin idiolektaali-siltakin piirteiltään selkeästi toisistaan. Käännöksissä taas ei havaittu suuria eroja, mutta aihe vaatisi lisätutkimuksia. Analyysi osoitti, että molemmissa saksannoksissa puhekielisyyttä on ilmaistu samankaltaisin keinoin. Käännökset myös vaikuttivat seuraavan muissakin tutkimuksissa havaittua tendenssiä: alkutekstin kielel-linen variaatio on lieventynyt, ja murteiden kääntämisessä suositaan leksikaalisia keinoja, vaikka alku-tekstissä murre olisi esitetty myös muilla kielen tasoilla.

Videopelien lokalisoinnin tutkimus ottaa vieläkin ensimmäisiä askeliaan käännöstutkimuksen alalla verrattuna käännöskirjallisuuden tutkimukseen. Videopelien tutkimus käännöstieteellisestä näkökulmasta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia pelejä interaktiivisena tarinankerrontavälineenä. Pelien interaktiivisuus ja tarinankerrontamekaniikat ovat kehittyneet 1970-luvulta asti huimaa vauhtia ja yhdeksi uusimmaksi pelien alalajiksi ovat nousseet elokuvalliset pelit, jotka tunnetaan niiden elokuvallisista animointi- ja tarinankerrontatavoistaan. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin elokuvallisen pelin Detroit: Become Human interaktiivisten tekstityksien käännösstrategioita hyödyntäen Peter Newmarkin kahdeksaa käännösstrategiaa. Tutkimuskysymys oli kolmiosainen: minkälaisia käännösstrategioita on käytetty elokuvallisen pelin dialogikehotteissa ja repliikeissä, onko kyseisten kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden suhteissa havaittavissa merkittäviä kaavoja, ja miten hyvin kirjallisuuteen painottuvaa käännösteoriaa voi soveltaa pelikäännökseen. Detroit: Become Human -pelin dialogijärjestelmä perustuu dialogipuihin: pelaajalle annetaan keskusteluissa neljän vaihtoehdon kehotelista, joista hän saa valita haluamansa. Lyhennetty, usein yhden sana pituinen dialogikehote edustaa pidempää repliikkiä. Lyhennetyn kehotteen pitää edustaa seuraavaa repliikkiä tarpeeksi tarkasti, jotta pelaaja voi keskusteluissa tehdä haluamiaan eettisiä ja moraalisia valintoja. Peter Newmarkin kahdeksan käännösstrategiaa, joiden avulla kehotteiden ja repliikkien käännöksiä analysoitiin, ovat suora, kirjaimellinen, uskollinen, semanttinen, adaptaatio, vapaa, idiomaattinen ja kommunikatiivinen. Detroit: Become Human on Detroitin kaupunkiin vuonna 2038 sijoittuva tarina androideista, jotka palveltuaan ihmiskuntaa alkavat kapinoida ihmisiä vastaan. Pelattavat hahmot ovat etsiväandroidi Connor, joka tutkii androidien kapinaa; kotihoitaja-androidi Kara, joka pelastaa lapsen tämän väkivaltaiselta isältä; ja henkilökohtainen avustaja-androidi Markus, josta tulee androidivallankumouksen johtaja. Peli pelattiin englanninkielisellä ääniraidalla ja suomenkielisillä tekstityksillä. Pelistä valittiin yhdeksän dialogipainotteisinta kohtausta analysoitavaksi, kolme kohtausta per pelattava hahmo. Valittujen kohtauksien dialogipuiden repliikit ja niitä edustavat kehotteet taulukoitiin ja analysoitiin Newmarkin kahdeksan strategian avulla. Korpukseen kertyi 220 dialogikehotetta ja repliikkiä. Korpuksen 220 dialogikehotteesta 94 prosentissa käytettiin suoraa käännösstrategiaa. Yli 80 prosenttia kehotteista ovat vain yhden sanan pituisia, minkä uskottiin helpottaneen niiden kääntämistä kontekstista huolimatta. Vain 12 kehotetta 220:stä käännettiin jollain toisella metodilla: nämä olivat myös ainoat kehotteet, joissa lähdetekstin sanaluokka tai verbin sijamuoto muuttui. Tästä voimme päätellä, että vain suora käännösmetodi säilytti lähdekielen kieliopin täydellisesti. Muita kehotteissa hyödynnettyjä strategioita olivat uskollinen 4 %, kirjaimellinen 1 % ja semanttinen 1 %. Repliikkien käännöksistä 66 prosentissa käytettiin uskollista käännösstrategiaa. Suoraa käännösstrategiaa käytettiin repliikkien käännöksessä 18 %:ssa tapauksista, kirjaimellista 14 %:ssa tapauksista. Adaptaatiota, idiomaattista, vapaata ja semanttista käännösstrategiaa hyödynnettiin yksittäisissä tapauksissa (<1 %). Repliikissä ja sitä edustavassa dialogikehotteessa hyödynnettiin samaa käännösstrategiaa 46 tapauksessa. Suoran ja kirjaimellisen käännösstrategian esiintyvyyden selittänee suomen kielen agglutinatiivisuus, jonka ansiosta sanajärjestys ei ole niin tiukka kuten lähdekielessä englannissa. Eniten esiintyvä käännösstrategiapari oli suora kehote uskollisella repliikillä: 138 tapausta 220:stä. Suorassa ja uskollisessa käännösmetodissa ei havaittu kuitenkaan mitään luontaisia piirteitä, jonka takia ne esiintyivät yhdessä niin usein. Erityisesti Markuksen kohtauksissa ja toistuvien dialogikehotteiden tapauksissa havaittiin johdonmukaisuusongelmia käännöksessä. Peter Newmarkin käännösmetodien hyödyntäminen tutkimuksessa osoittautui ongelmalliseksi. Kun jo olemassa olevaa käännöstä analysoitiin takautuvasti erilaisten käännösmetodien kautta, ei voinut syntyä tarkkaa kuvaa käännösmetodeista, koska ei ollut tiedossa, mitä kääntäjällä itsellään oli mielessään käännöstä tehdessään. Erityisesti kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden havaitut suhteet ovat haavoittuvaisia tämän tiedon valossa, koska kyseessä voi hyvinkin olla vain kehotteiden ja repliikkien kieliopin yksinkertaisuudesta johtuva sattuma, eikä tarkoituksellinen käännösstrategioiden valinta. Johdonmukaisuusongelmat, vaikka ajoittain merkittävät, eivät ole helposti havaittavissa pelin aikana dialogimekaniikan takia; pelaaja saa usein valita dialogipuusta vain yhden vaihtoehdon per puu, joten repliikkien väliset johdonmukaisuusongelmat jäävät helposti huomaamatta.

Jälkieditointi on nousussa oleva kääntämisen osa-alue, jossa koneen tuottamaa raakakäännöstä muokataan toimeksiannon laatuvaatimusten mukaiseksi. Ns. kevyessä jälkieditoinnissa tekstistä korjataan vain räikeimmät merkitys- ja kielivirheet, mikä voi olla kääntäjälle vaikeaa omaksua. Tutkielmani tarkoituksena on testata mahdollista kevyen jälkieditoinnin opetusmenetelmää. Menetelmässäni opiskelijat työstävät rinnakkain kahta laatuvaatimuksiltaan erilaista toimeksiantoa: laadultaan keskinkertaista kevyttä jälkieditointia ja korkeampaa laatua edellyttävää täyttä jälkieditointia. Lähtöoletukseni on, että kahden toimeksiannon tekeminen rinnakkain antaisi opiskelijoille suhteellisuudentajua ja auttaisi heitä suoriutumaan paremmin kevyestä jälkieditoinnista (keskittyminen vain olennaisiin korjauksiin, pienempi vaivannäkö kuin täydessä jälkieditoinnissa). Analysoin tutkielmassani Helsingin yliopiston ranskan kääntämisen opiskelijoilla teettämäni kokeellisen jälkieditointitutkimuksen tuloksia. Tutkimusryhmiä on kaksi, joista ryhmä 1 teki samasta tekstistä kevyen ja täyden jälkieditoinnin ja ryhmä 2 pelkän kevyen jälkieditoinnin. Jälkieditointitehtävän tulosten lisäksi keräsin tietoa opiskelijoiden toiminnasta ja ajatuksista tehtävän jälkeen täytettävällä verkkokyselyllä, henkilökohtaisilla haastatteluilla sekä taustatietolomakkeella. Tärkeimpänä teoreettisena viitekehyksenä toimivat eri jälkieditointiohjeet (mm. Rico & Torrejón 2012, TAUS 2010). Analyysin ensimmäisessä osassa, ns. merkitysanalyysissa, tutkin konekäännöksen merkitysongelmien korjaamista koehenkilöiden kevyissä jälkieditoinneissa. Luokittelen merkitysongelmat vakaviin, keskivaikeisiin ja lieviin, ja vertailen onnistuneiden ja ongelmallisten korjausten määrää molemmissa tutkimusryhmissä. Merkitysanalyysin lopuksi mainitsen myös, mitkä tekijät vaikeuttavat merkityksen välittymistä jälkieditoinnissa. Analyysin toisessa osassa, ns. minimaalisuusanalyysissa, tarkastelen koehenkilöiden tekemien jälkieditointikorjausten suhdetta toimeksiantojen laatuvaatimuksiin. Ensiksi tutkin toimeksiannon kannalta turhien korjausten määrää molempien tutkimusryhmien kevyissä jälkieditoinneissa. Mitä vähemmän turhia korjauksia, sitä onnistuneempi kevyt jälkieditointi. Toiseksi tutkin ryhmän 1 täysiä jälkieditointeja nähdäkseni, ovatko koehenkilöt osanneet työstää molempia toimeksiantoja tasapainoisesti. Täysien jälkieditointien korjausten olisi laadultaan poikettava kevyistä jälkieditoinneista; muuten on syytä epäillä, että rinnakkain työskentely ei ole onnistunut tutkimusmenetelmäni odottamalla tavalla. Tutkimukseni osoittaa, että kahden toimeksiannon työstäminen rinnakkain ei juurikaan vaikuttanut koehenkilöiden kevyen jälkieditoinnin tuloksiin, sillä tutkimusryhmien välillä ei ole merkittäviä eroja. Jälkieditointituloksiin vaikuttivat enemmän jälkieditoijien henkilökohtaiset taipumukset sekä annettu jälkieditointiaika: lyhyempi aika vaikutti altistavan huolimattomuusvirheille. Menetelmää olisikin syytä kehittää esimerkiksi parantamalla yleistä ohjeistusta, antamalla käytännön jälkieditointiesimerkkejä sekä huolehtimalla annetun jälkieditointiajan riittävyydestä.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan erisnimien kääntämistä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Tutkimusaineistona on L. M. Montgomeryn romaani Emily Climbs (1923) ja sen kaksi suomennosta: alkuperäinen suomennos Runotyttö maineen polulla, joka julkaistiin vuonna 1948 ja saman niminen, vuonna 1964 julkaistu uudistettu suomennos. Alkuperäisen suomennoksen teki I. K. Inha, uudistetun suomennoksen tekijä ei sen sijaan ole tiedossa. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisia käännösstrategioita alkuperäisteoksesta löytyneiden erisnimien kääntämiseen kummassakin käännösversiossa on käytetty ja eroavatko suomennokset erisnimien kääntämisen osalta toisistaan. Lisäksi tarkastellaan, onko erityyppiset erisnimet käännetty yhtenäisesti, vai eroavatko käytetyt käännösstrategiat sen mukaan, minkä tyyppisestä nimestä on kysymys. Tutkimusaineisto koostuu sekä fiktiivisistä että autenttisista erisnimistä, ja nimet on jaoteltu analyysia varten seuraavasti: henkilönimet, paikannimet, eläinten nimet, luontonimet, kirjallisten teosten ja maalausten nimet sekä muut nimet. Tutkimuksesta selvisi, että erityyppisiä erisnimiä ei ollut käännetty yhtenäisesti yhtä ja samaa käännösstrategiaa käyttäen, vaan vaihtelua oli sekä nimikategorioiden sisällä että niiden välillä. Yhdessäkään nimikategoriassa ei ollut käytetty pelkästään yhtä strategiaa, ja näyttäisikin siltä, että nimiä oli käsitelty pääsääntöisesti yksittäin. Merkittävimmät erot suomennosten välillä koskivat erisnimien poistamista. Vuonna 1948 julkaistu käännös mukailee alkuperäisteosta varsin tarkasti, erisnimet on pääosin säilytetty, eikä poistoja ole juurikaan tehty. Vuonna 1964 julkaistu uudistettu käännös sen sijaan eroaa alkuperäistekstistä paikoitellen varsin paljon, sillä käännöksessä tekstiä on monilta osin muokattu runsaasti ja osia alkuperäistekstistä on jopa poistettu kokonaan.

Tutkielmassa tarkastellaan kääntäjistä kirjoitettuja biografisia esittelytekstejä, kääntäjäprofiileja, ja erityisesti niissä esiintyviä toistuvia piirteitä. Tutkielman tarkoitus on lisätä tietoa siitä, mitä asioita pidetään tärkeänä käsitellä silloin, kun kaunokirjallisuuden kääntäjistä kirjoitetaan elämäkerrallisia tekstejä. Tutkimusmateriaali koostuu yhteensä 66 kääntäjäprofiilista, 33 kpl teoksesta Suomennoskirjallisuuden historia 1–2 (2007) ja 33 kpl projektista Svenskt översättarlexikon (2005–). Tutkimuksen teoreettinen tausta perustuu etupäässä Andrew Chestermanin esittelemään kääntäjäteoriaan ja Anthony Pymin kääntäjähistorialliseen tutkimukseen. Kääntäjän näkyvyyden osalta tutkielmassa on viitattu paitsi Lawrence Venutiin, myös kääntäjien paratekstejä koskevaan kirjallisuuteen. Kysymyksenasettelun tukena on käytetty Irma Sorvalin kääntäjähaastatteluja sekä Kaarina Salan ja Ritva Haavikon kirjailijahaastatteluja. Tutkimusmenetelmä on sisällönanalyysi, jossa minimianalyysiyksikkönä toimii virke. Profiiliartikkelit on käyty läpi metodisesti siten, että joka virkkeestä on poimittu vähintään yksi informatiivinen piirre. Piirteet on jaoteltu sisällön mukaan johonkin yhdeksästä luokasta: elämäkerralliset yksityiskohdat, yksityiselämä, koulutus ja kielet, arvostus ja kontaktit, konkreettinen käännöstyö, kääntäjän asema, käännökset ja profiilikirjoittajan näkyvyys. Näin esimerkiksi piirteet, jotka liittyvät kääntäjän yksityiselämään, ovat omassa luokassaan ja kääntäjän koulutustaustaan liittyvät piirteet omassaan. Vaikka tutkimus on lähinnä kvalitatiivinen, siinä myös vertaillaan kvantitatiivisia tuloksia. Kaiken kaikkiaan Suomennoskirjallisuuden historian profiileista on analysoitu 4550 piirrettä ja Svenskt översättarlexikonin artikkeleista 2181 piirrettä; määrällinen ero selittyy sillä, että ensin mainitun teoksen profiiliartikkelit ovat yleisesti ottaen pidempiä kuin jälkimmäisen. Tutkielman johtopäätös on, että vaikka tutkimusaineiston välillä on painotuseroja, valtaosa kääntäjäprofiileista käsittelee johdonmukaisimmin käännöksiin liittyvää informaatiota. Molemmissa aineistoissa kääntäjäkuva hahmottuu erityisesti käännösten ja kääntäjän aseman kautta, joskin siinä, missä teoksen Suomennoskirjallisuuden historia 1–2 kääntäjäprofiilit tuovat esiin runsaasti informaatiota kääntäjän asemasta ja työstä, Svenskt översättarlexikon -projektin artikkelit pitävät tärkeänä myös kääntäjän elämäkerrallista informaatiota.

Vertailen tutkielmassani fiktiivisiin henkilöhahmoihin viittaavia subjekteja Maylis de Kerangalin romaanissa Réparer les vivants ja sen suomennoksessa Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät. Teoksen ovat suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen. Ranskankielisessä teoksessa on käytetty paljon pitkiä virkkeitä, joiden sisältämien lauseiden subjektit muodostavat henkilöhahmoihin viittaavia referentiaalisia ketjuja. Tutkin näihin hahmoihin viittaavissa subjekteissa käytettyjen viittauskeinojen eroja lähtötekstin ja suomennoksen välillä ja selvitän, millaisissa konteksteissa muutoksia on tehty. Tutkin myös, miten nämä muutokset voivat vaikuttaa korrelaattina toimivien henkilöhahmojen identiteetin rakentumiseen. Lähestyn tutkimuskysymystä syntaksin, tekstilingvistiikan ja kirjallisuudentutkimuksen näkökulmista. Luokittelen hahmoihin viittaavat subjektit Hallidayn ja Hasanin koheesiokeinojen jaottelumallin pohjalta laatimani luokittelun mukaan anaforisiin pronomineihin, ellipsiin ja leksikaalisia sidoskeinoja edustaviin subjekteihin. Käyn lähtötekstin ja käännöksen välisiä eroja läpi esimerkkien kautta kartoittaen niitä ympäristöjä, joissa muutoksia on tehty ja arvioin näiden muutosten vaikutusta tekstin ja hahmojen tulkintaan. Analyysin perusteella suomennos pyrkii noudattamaan lähtötekstin viittauskeinoja mahdollisimman tarkasti. Muutoksia esiintyy eniten sellaisissa kohdissa, joissa joko kielten rakenteelliset erot, viittaussuhteiden yksiselitteisyys tai tekstin sujuvuus ja hyväksyttävyys sitä edellyttävät. Osa tutkitun suomennoksen viittauskeinojen muutoksista aiheuttaa kuitenkin tulkintaeroja. Ranskankielinen lähtöteksti käyttää sidoskeinoista eniten anaforista pronominia, kun taas suomennoksessa on suosittu eniten ellipsiä. Variaatiota löytyykin enimmäkseen juuri anaforisten pronominien ja ellipsien välillä. Leksikaaliset sidoskeinot on suomennoksessa sen sijaan hyvin pitkälti säilytetty. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että mitä enemmän ja tarkempaa informaatiota subjekti antaa tarkoitteestaan, sitä epätodennäköisemmin sen viittauskeinoon tehdään muutoksia.

Tavoitteenani on tutkia idiomien käännösstrategioita Colm Tóibínin romaanin Brooklyn suomennoksessa. Olen kiinnostunut siitä, onko teoksen kääntäjä pystynyt säilyttämään lähtötekstin idiomit teoksen suomennoksessa kääntämällä ne jollakin suomen kielen idiomilla vai onko kääntäjä käyttänyt jotakin muuta käännösstrategiaa idiomien suomentamisessa. Aion myös selvittää, onko kääntäjä käyttänyt kääntäessään kompensaatiostrategiaa eli kääntänyt jonkin lähtötekstissä olevan ei-idiomaattisen normaali-ilmaisun idiomilla. Lisäksi tarkastelen, vastaako idiomikäännös lähtötekstin idiomia kuvallisuuden osalta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millaisia käännösstrategioita kääntäjä on käyttänyt idiomeja suomentaessaan? 2. Onko lähtötekstin idiomin kuvallisuus siirtynyt käännökseen tapauksissa, joissa idiomi on käännetty idiomilla? Hypoteesini on, että osa lähtötekstin idiomeista on käännetty idiomilla, mutta enemmistö idiomeista on silti käännetty selittävällä normaali-ilmauksella. Tätä hypoteesia tukee esimerkiksi Nidan & Taberin (1969: 106) näkemys, että idiomi käännetään usein ei-idiomaattisella ilmauksella. Näin on siitäkin huolimatta, että ideaalina pidetään sitä, että kääntäjän pitäisi pyrkiä kääntämään lähtökielen idiomi kohdekielen idiomilla (Ingo 1990: 246). Tutkimukseni on pääosittain kvalitatiivinen ja kontrastiivinen, mutta siinä on myös kvantitatiivisia piirteitä. Tutkimusaineistoni koostuu idiomeista, jotka kerään romaanista. Tutkimus alkaa idiomin käsitteen määrittelyllä sekä idiomien keräämisellä lähtötekstistä ja suomennoksesta. Tämän jälkeen luokittelen idiomit sekä niiden käännökset käännösstrategian mukaan ja analysoin ne. Analyysissä tarkastelen myös idiomien kuvallisuutta niissä tapauksissa, joissa idiomi on käännetty idiomilla. Kategorisoin nämä idiomit kuvallisuuden säilymisen tason mukaan kolmeen ryhmään: 1) sama kuva, 2) osittain sama kuva sekä 3) eri kuva. Tulosten perusteella idiomit on käännetty useimmiten selittävällä normaali-ilmauksella. 389 idiomista peräti 202 kappaletta (52 % käännösstrategioiden kokonaismäärästä) on käännetty kyseistä käännösstrategiaa käyttämällä. Toiseksi yleisin käännösstrategia on idiomilla kääntäminen (169 kpl, 43 %), kolmanneksi poisto (14 kpl, 4 %) ja viimeiseksi sananmukaisesti kääntäminen (4 kpl, 1 %). Kompensaatiostrategioita on käytetty suomennoksessa yhteensä 104 kertaa. Normaali-ilmaus on käännetty idiomilla 100 kertaa (96 % kompensaatiostrategioista), ja suomennokseen on lisätty idiomi neljä kertaa (4 % kompensaatiostrategioista). Idiomilla ja sen idiomikäännöksellä on useimmiten osittain sama kuva (66 kpl, 39 % kaikista idiomeilla käännetyistä idiomeista). Eri kuva on puolestaan 52 tapauksella (31 %) ja sama kuva 51 tapauksella (30 %).

Tämän maisterintutkielman aiheena on imperatiivin ja vastaavien rakenteiden esiintyminen ja vaihtelu suomen- ja venäjänkielisissä käyttöohjekäännöksissä. Työn tavoitteena on selvittää näiden rakenteiden käytön eroja ja yhtäläisyyksiä analysoimalla käyttöohjeista poimittuja esimerkkejä. Tässä työssä tarkastelen sitä, kuinka usein tutkittavissa ohjeissa käytetään myönteistä imperatiivia suhteessa muihin vastaaviin ohjaileviin rakenteisiin, kuten kielteiseen imperatiiviin, nesessiivirakenteeseen ja saa käyttää / voi käyttää -rakenteeseen. Lisäksi tavoitteena on selvittää käytettyjen rakenteiden prosentuaalinen osuus ja vertailla kielten välisiä kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tuloksia. Tutkimuskysymykset ovat: Mitä ohjailevia rakenteita käytetään aineistossani ja miten niiden käyttö eroaa ohjeittain ja kielittäin? Mitä kulttuurisia piirteitä ja eroja voidaan havaita imperatiivin ja vastaavien rakenteiden käytössä tutkimissani käyttöohjekäännöksissä? Tutkimusaineistona on 6 suomenkielistä ja 6 ulkoasultaan ja sisällöltään vastaavaa venäjänkielistä käyttöohjetta. Tutkimusaineistoni koostuu ainoastaan tavaroiden eli kodinlaitteiden käyttöohjeista. Työssäni tutkin Boschin, Braunin, DeLonghin, Epsonin, Indesitin ja Samsungin tuotemerkkien ohjeita, jotka ovat saatavilla sekä suomen että venäjän kielellä. Tärkein kriteeri ohjeiden valinnassa on ollut se, että molemmilla kielillä olevat ohjeet olisivat täysin identtiset sekä ulkoasultaan että sisällöltään. Tutkimusmetodina käytän sekä laadullista että määrällistä menetelmää. Kvantitatiivinen analyysi perustuu 1663 suomenkieliseen ja 1807 venäjänkieliseen esiintymään. Työssä analysoin 39 esimerkkiparia. Analyysin tulokset osoittavat, että imperatiivi on yleisimmin käytetty rakenne, jolla tutkimissani käyttöohjekäännöksissä ilmaistaan käskyä, kehotusta tai pyyntöä. Kaikissa ohjeissa imperatiivin käyttö on ensimmäisellä sijalla, ja sen osuus vaihtelee 67,8 prosentista 83,84 prosenttiin kaikkien tutkittujen ohjailevien rakenteiden kokonaismäärästä. Yleiset kvantitatiiviset tulokset osoittavat, että aineistossani ohjailevien rakenteiden valinnassa ei ole merkittäviä eroja. Joitakin eroja on rakenteiden vuorottelussa, mikä johtuu todennäköisesti kääntäjän päätöksestä, sillä lähes kaikissa tapauksissa on mahdollista käyttää samaa rakennetta kuin toisessa kieliversiossa. Tärkein ero kieliversioiden välillä on se, että suomenkielisissä versioissa imperatiivia käytetään aina yksikössä ja venäjänkielisessä versiossa aina monikossa.