Browsing by Subject "maahanmuutto"

Vuosien 1830 ja 1924 välillä Yhdysvaltoihin muutti noin 35 miljoonaa eurooppalaista. Tämä niinkutsuttu "maahanmuuton vuosisata" päättyi varsin äkillisesti kun Yhdysvallat päätti rajoittaa maahanmuuttoa 1920-luvulla. Vuosina 1921 ja 1924 säädetyt lait asettivat kansallisuuteen perustuvat kiintiöt kaikille eurooppalaisille maahanmuuttajille; vuoden 1924 laki myös lopetti kokonaan japanilaisten maahanmuuton. Tämä työ tutkii näihin kiintiölakeihin johtanutta maahanmuuttajavastaisuuden kasvua sekä etenkin lakien ympärillä käytyä keskustelua. Pääpaino on kongressissa esitetyissä maahanmuuton vastaisissa argumenteissa. Nämä jakautuivat karkeasti ottaen kolmeen kategoriaan: maahanmuuton vastustajat sanoivat, että siirtolaisten vaikutus taloudelliseen tilanteeseen oli epäsuotuisa, siirtolaisten rodullinen ja kulttuurinen "laatu" oli huonontunut, ja siirtolaiset olivat radikaaleja ja bolshevismiin taipuvaisia. Erityistä huolta herätti maahanmuuttajien vaikutus Amerikan kulttuuriseen, rodulliseen ja poliittiseen yhtenäisyyteen. Huoli kansakunnan yhtenäisyydestä oli tulosta paitsi siirtolaisten määrästä myös amerikkalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista. Erityisen tärkeitä olivat työväenliikkeen vaikutusvallan kasvu ja teollisuusjohtajien pyrkimys pysäyttää se. Maahanmuuttajien "bolshevismi" olikin käyttökelpoinen argumentti paitsi maahanmuuttajia myös amerikkalaisia työläisiä vastaan: teollisuusjohtajat painottivat että lakot ja työväenliike olivat tulosta siirtolaisten mukanaan tuomista "epäamerikkalaisista" ajatusmalleista, eivät yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta. Kongressin keskustelun lisäksi työssä käsitellään myös eri yhteiskunnallisten ryhmien ja vaikuttajien kantaa siirtolaisuuteen. Keskusteluun maahanmuutosta vaikuttivat etenkin eugenistit ja muut sosiaalitieteilijät, jotka väittivät itä- ja eteläeurooppalaisten olevan rodullisesti anglosakseja huonompia. Tämän väitteen vaikutusvaltaa lisäsivät yhteiskunnassa vallalla olleet ennakkoluulot, ja monet yhdistykset ja liikkeet (mm. Ku Klux Klan ja erilaiset isänmaalliset järjestöt) olivatkin tärkeitä rajoittamisen kannattajia. Keskustelu maahanmuutosta painottui ideologisiin ja tunteellisiin kysymyksiin, mutta rajoitusten taustalla oli myös konkreettisempia tekijöitä. Yhteiskunnan teollistuminen ja kaupungistuminen olivat pienentäneet siirtolaisista koituvaa taloudellista hyötyä: siirtolaisia ei enää tarvittu raivaamaan uusia viljelysmaita, kun taas tuotannon koneistuminen vähensi työvoiman tarvetta huomattavasti. Pitkän aikavälin taloudellisten tekijöiden roolin merkitys käy ilmeiseksi kun otetaan huomioon, että muut maahanmuuttomaat (esim. Kanada ja Australia) eivät juuri rajoittaneet siirtolaisuutta tänä aikana vaikka niissäkin esiintyi runsaasti rodullista ja kulttuurista maahanmuuttajavastaisuutta. Pääsyy rajoitusten vähäisyyteen näissä maissa oli juuri maahanmuuttajien tuoma taloudellinen hyöty, sekä teollisena työvoimana että maanviljelijöinä. Vaikka kiintiölakiehdotusten ympärillä käytiin kiivasta väittelyä, kongressi kuitenkin hyväksyi lait varsin suurella enemmistöllä. Siirtolaisia itseään lukuunottamatta varsin harvat näkivät lait haitallisina, kun taas useat erilaiset ryhmät katsoivat hyötyvänsä maahanmuuton rajoittamisesta.

Tämä tutkielma tarkastelee Eurooppalaisen elämäntavan edistämisen salkun komissaariehdokkaan Margaritis Schinasin kuulemista Euroopan parlamentin valiokuntien toimesta. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi salkulle alun perin nimen Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen. Salkun nimestä nousi heti kohu, sillä sitä pidettiin myönnytyksenä oikeistopopulisteille. Salkun vastuualueella on muuttoliike, turvallisuus, terveys, työllisyys, kulttuuri ja koulutus. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälainen eurooppalainen elämäntapa kuulemisen aikana rakentuu niin Schinasin kuin europarlamentaarikkojen toimesta. Kolmen tunnin aikana 25 europarlamentaarikkoa kaikista Euroopan parlamentin puolueista esittivät komissaariehdokas Schinasille kysymyksiä selvittääkseen mitä toimia hän aikoo tehdä aikanaan komissaarina ja hänen pätevyytensä komissaarin rooliin. Kysymykset kattoivat laajalti portfolioon sisältyvät politiikanalat, mutta huomattavasti eniten keskustelua syntyi salkun nimestä ja siihen kytkeytyvistä merkityksistä sekä maahanmuutosta. Tutkimus on alue- ja kulttuurintutkimukselle ominaisesti tieteidenvälinen ja omaksuu piirteitä politiikan tutkimuksesta. Europarlamentaarikkojen kysymyksiä ja komissaariehdokas Schinasin vastauksia analysoidaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin ja tarkastelemalla politiikkojen hyödyntämiä retorisia keinoja. Monet europarlamentaarikot kritisoivat salkun nimessä esiintyvää suojelu -sanaa ja kyseenalaistivat, miksi eurooppalainen elämäntapaa tarvitsee suojelua ja miltä sitä suojellaan. Eurooppalaista elämäntapaa määriteltiin paljon siihen kytkeytyvän arvopohjan kautta. Maahanmuutto ja eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan uudistaminen olivat eurooppalaisuuden määrittelyn rinnalla merkittäviä teemoja. Monet europarlamentaarikot yhdistivät salkun alkuperäisessä nimessä olleen suojelu -sanan juuri Euroopan mantereen suojeluksi turvapaikanhakijoilta. Lisäksi aineistosta nousi esiin komission halu näyttäytyä ulospäin itsevarmana ja vahvana, mikä kytkeytyy Euroopan komission määrittelyyn Euroopasta sekä hankalaan maahanmuuttokeskusteluun. Tutkielmassa ilmenee, että yhtenäisestä eurooppalaisesta elämäntavasta ole laajaa yhteisymmärrystä ja kansalliset identiteetit säilyttävät johtoasemansa. Aineiston tarkastelusta kuitenkin nousee esille, että poliitikot ovat yhteisymmärryksessä siitä, että eurooppalaiset jakavat jotain yhteistä elämäntavoissaan. Europarlamentaarikot yli puoluerajojen identifioivat demokratian ja vapaan liikkuvuuden eurooppalaisen elämäntavan perustaksi. Samoin europarlamentaarikkojen keskinäinen keskustelu eurooppalaisen elämäntavan palasista kuvastaa yhteisen eurooppalaisen elämäntavan olemassaoloa. Margaritis Schinasin komissaarisalkun suurimpana tehtävänä ja haasteena on tuoda tätä yhtenäisyyttä terävämmin esille Euroopan unionin kansalaisten elämässä.

Tutkielma ristivalottaa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien muslimitaustaisten turvapaikanhakijoiden sosiaalista lokaatiota, jota ulossulkeminen sekä siirtymä tunnusomaisesti määrittävät edelleen. Tutkielmaa varten haastateltujen irakilaisten turvapaikanhakijoiden elettyjen kokemusten kautta pohditaan, kuinka sosiaaliset kategoriat kuten ”homo”, ”rotu/etnisyys”, ”muslimi” ja niiden risteämät muovaavat pakolaisuuden kokemusta sekä asemoi tutkimuskohteen alisteisesti moninaisissa yhteyksissä. Tutkielmassa tarkastellaan kuinka homoseksuaalit muslimipakolaiset neuvottelevat identiteettejään ja kuinka he rakentavat niitä diskursiivisesti. Lisäksi pohditaan, millainen itseymmärrys siitä muotoutuu ja kuinka se suhteutuu länsimaiseen seksuaaliepistemologiaan. Tämän kvalitatiivisen tutkielman teoreettinen lähtökohta on intersektionaalisuus sekä queer-teoria, joiden lisäksi identiteetti määritellään itseymmärrykseksi, joka väistää ”identiteetin” mukanaan kuljettaman käsitteellisen painolastin ja soveltuu siten paremmin poikkikulttuuriseen intersektionaaliseen analyysiin. Taustoittavana materiaalina käytettiin lehtiartikkeleita, teoksia ja tutkimusartikkeleita, jotka käsittelevät homoseksuaalisuutta islamilaisessa maailmassa sekä queer-muuttoliikettä ja -pakolaisuutta. Tutkielmaa varten haastateltiin neljää Suomeen vuosina 2015–2016 saapunutta irakilaista homoseksuaalia turvapaikanhakijamiestä sekä yhtä samaan aikaan saapunutta irakilaista turvapaikkaa hakenutta transnaista. Haastatteluissa sovellettiin puolistrukturoitua menetelmää, jonka avulla oli mahdollista ottaa mukaan mahdollisesti esiin nousevia uusia aihepiirejä, mutta silti pysyä alkuperäisen tutkimusaiheen puitteissa. Analyysi esitetään keskustelua jäljittelevänä kerrontana, joka pyrkii tavoittamaan aihealueen kompleksisuuden, mutta osoittaa kuitenkin moninaisia merkityksiä, rakenteita, konteksteja sekä vaikutuksia. Tutkimustulokset ovat linjassa aihepiirin aiemman tutkimuksen kanssa ja viittaavat homoseksuaalin muslimimaahanmuuttajan moninkertaisesti alisteiseen asemaan, johon keskeisimpinä vaikuttavat yhdessä tai erikseen rasismi, heteroseksismi ja kansallismielisyys. Lopuksi ”homomuslimimaahanmuuttaja” näyttäytyy ”mahdottomana” lokaationa ja siten häirikköhahmona, joka tarjoaa queer-näkökulman normatiivisen järjestyksen epäoikeudenmukaisuuksien paljastamiseksi.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Jonas Hassen Khemirin teosta Allt jag inte minns (2015). Khemiri luetaan kotimaassaan Ruotsissa ulkomaalaistaustaisten kirjailijoiden joukkoon. Hänen teoksensa kertoo äkillisesti menehtyneestä maahanmuuttajataustaisesta Samuelista, jonka elämästä kirjailija koostaa romaania. Teos käsittelee siirtolaisuuteen liittyviä eettisiä teemoja. Tutkimuskysymykseni ovat, millaisia siirtolaisuuteen liittyviä kysymyksiä teoksessa käsitellään ja miten romaanin muoto tuo esille ja tukee teoksen etiikkaa. Entä miten teos haastaa lukijansa pohtimaan maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä? Tarkastelen Khemirin teosta kerronnan etiikan (narrative ethics) näkökulmasta. Nojaan ennen kaikkea tutkimusperinteen keskeisimpien teoreetikoiden, James Phelanin ja Wayne C. Boothin ajatuksiin kirjallisten teosten sisältöön, muotoon ja lukijaan liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Suomessa kirjallisuuden etiikkaa on tutkinut Marko Nystrand. Hyödynnän analyysissäni myös hänen tutkimuksiaan. Khemirin romaanissa kritisoidaan ruotsalaisen yhteiskunnan siirtolaisvastaisuutta. Kritiikki näytetään perinteisten eettisten järjestelmien avulla. Seurausetiikka arvottaa negatiivisiksi yhteiskunnan maahanmuuttajavastaisiin rakenteisiin ja kantaväestön asenteisiin liittyvät syyt, joiden seurauksena on Samuelin kuolema. Deontologiset järjestelmät, kuten uskontojen ja filosofioiden etiikat, eivät teoksen mukaan voi toimia monikulttuurisen yhteiskunnan arvoperustana. Henkilöhahmojen luonteenpiirteisiin keskittyvän hyve-etiikan avulla kyseenalaistetaan stereotyyppisiä käsityksiä maahanmuuttajista. Teoksen Allt jag inte minns muoto tuo esille ja tukee romaanin eettisiä teemoja. Monien kertojien varaan rakentuva kerrontatekniikka korostaa ihannetta tasa-arvoisesta monikulttuurisesta yhteiskunnasta. Toisaalta kertojien epäluotettavuus kyseenalaistaa ihanneyhteiskunnan mahdollisuuden tosielämässä. Myös kerronnan kehittyminen on keskeistä teoksen etiikan kannalta. Esimerkiksi vihjeet tarinan traagisesta lopusta herättävät huolta henkilöhahmoista. Siten lukija hyväksyy helpommin hahmojen ja koko teoksen etiikan. Lisäksi romaanin retoriikka on voimakasta. Muun muassa muistamattomuuteen liittyvä symboliikka kertoo maahanmuuttajataustaisen nuoren aikuisen epäselvästä identiteetistä. Khemirin teos antaa lukijalleen valtaa. Tarinassa on lukuisia kerronnan aukkoja ja siten lukijalla on monia tulkinnan mahdollisuuksia aina juonesta koko teoksen etiikkaan. Teoksessa kuitenkin vaaditaan lukijalta perusteltuja ja vastuullisia tulkintoja. Lisäksi teoksessa haastetaan lukijaa pohtimaan omaa suhdettaan maahanmuuttokysymyksiin. Teos kehottaa lukijaansa katsomaan yhteiskuntaa uudella tavalla, huomaamaan syrjiviä rakenteita sekä rasistisia asenteita ja osallistumaan keskusteluun siirtolaisuuteen liittyvistä eettisitä teemoista. Khemirin romaani herättää kysymyksiä myös muiden Ruotsin ulkomaalaistaustaisten kirjailijoiden tuotannosta. Millaisia teemoja käsittelevät teoksissaan Marjaneh Bakhtiari, Johannes Anyuru ja Alejandro Leiva Wenger? Lisäksi Khemirin teos voidaan lukea kannanottona ruotsalaiseen maahanmuuttokeskusteluun. Siten romaani muistuttaa kerronnan etiikan tutkimuksen keskeisestä lähtökohdasta: kirjallisuuden mahdollisuudesta vaikuttaa lukijoidensa arvomaailmaan.

Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka suhtautuminen maahanmuuttoon ilmenee äidinkielen ylioppilasesseissä. Tutkielmassa selvitetään, millaisten tekstuaalisten kielen piirteiden kautta aineiston tekstit välittävät suhtautumista aiheeseen. Analyysissa eritellään, kuinka suhtautuminen maahanmuuttoon välittyy asennoitumisen ja sitoutumisen ilmausten kautta. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on suhtautumisen teoria, joka pohjautuu systeemis-funktionaaliseen kielioppiteoriaan. Analyysissa on hyödynnetty suhtatutumisen teorian käsitteitä. Tutkielma asettuu tekstintutkimuksen kenttään ja tutkimusmetodina on tekstianalyysi. Aineisto koostuu 95 äidinkielen ylioppilaskokeessa vuosina 2011−2012 kirjoitetusta esseekoevastauksesta, joissa käsitellään jollain tavalla maahanmuuttoa. Aineistoa on yhteensä kolmelta eri tutkintokerralta. Aineisto on saatu tutkimustarkoitukseen Ylioppilastutkintolautakunnalta. Tutkielmassa osoitetaan, että suhtautuminen maahanmuuttoon välittyy äidinkielen ylioppilasesseistä monien tekijöiden kautta. Suhtautumista ilmaistaan aineiston teksteissä maahanmuuton, maahanmuuttajien ja heidän toimintansa arvottamisella sekä tunteiden ilmaisulla maahanmuuttoaiheesta. Tutkielmassa osoitetaan myös, että maahanmuutosta ja maahanmuuttajista konstruoidaan teksteissä kuva uhkana tai hyötynä, mikä tuo esiin teksteissä ilmenevää suhtautumista. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, että sitoutumalla erilaisiin näkemyksiin maahanmuutosta kirjoittajat ilmaisevat suhtautumista aineiston teksteissä. Tähän liittyvät olennaisesti ilmaisut, joilla kirjoittajat eivät osoita sitoutuvansa tiettyihin näkemyksiin. Sitoutumiseen liittyy myös teksteissä käytetty me-retoriikka, jolla osoitetaan suhtautumista maahanmuuttoon. Sitoutumisen ilmaisut tuovat esiin sitä, kuinka teksteissä suhtaudutaan niihin tuotuihin muihin ääniin. Tutkielman lähestymistapa poikkeaa aikaisemmasta maahanmuuttodiskurssin tutkimuksesta, sillä siinä on käytetty aineistona tekstejä, joita ei ole tarkoitettu julkaistaviksi. Tutkielma valottaa sitä, kuinka suhtautuminen maahanmuuttoon välittyy äidinkielen ylioppilasesseiden muodostamassa koetekstilajissa. Tutkielma osoittaa myös, kuinka suhtautumisen teorian käsitteitä on mahdollista soveltaa suomenkielisen tekstiaineiston analysoimiseen.

Tutkielmani käsittelee siirtolaisuutta kotimaisessa nykykirjallisuudessa, ja tarkastelun kohteena on etenkin 2010-luvun alun kirjallisuus. Selvitän, miten siirtolaisuusteema näkyy kotimaisessa nykykirjallisuudessa ja miten siirtolaisuutta kuvataan niin kutsutun valtaväestön näkökulmasta. Pyrin myös tarkastelemaan siirtolaisteeman yhteiskunnallista merkitystä ja hahmottelemaan, millaisia stereotypioita siirtolaisuudesta ja maahanmuutosta mahdollisesti nostetaan esiin ja mitä vaikutusta niillä on. Tutkielman kohdeteokset ovat Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis (2011) ja Jari Tervon Layla (2011). Tutkielman alussa määrittelen siirtolaiskirjallisuutta ja sen keskeisiä käsitteitä, ja miten kohdeteokset siirtolaisuuskirjallisuuteen suhteutuvat. Tutkielmassa hyödynnän käsitteitä toiseus, diaspora, identiteetti ja orientalismi. Tutkielman ensimmäinen analyysiluku käsittelee Kerjäläistä ja jänistä. Tarkastelen siinä toiseuden teemaa ja hahmottelen teoksen lajin pikareskin yhteyttä siirtolaiskirjallisuuteen ja erityisesti diasporan käsitteeseen. Toisessa analyysiluvussa käsittelen Laylan vastaanottoa, kertomuksessa esiintyviä vastinpareja, identiteettiä ja ruumiillisuutta. Lopuksi tarkastelen kohdeteoksien yhteneväisyyksiä ja hahmottelen mahdollisia jatkotutkimuksen linjoja. Analyysini perusteella teokset toisintavat teemojansa siirtolaishenkilöissä ja suomalaisissa henkilöhahmoissa. Vaikka Layla ja Kerjäläinen ja jänis ovat hyvin erityylisiä, syntyy molemmissa erilaisia vastinpareja, joissa samaa teemaa, kuten toiseuden kokemusta, identifioitumista ja ruumiillisuutta käsitellään eri maista olevien henkilöhahmojen kautta. Esimerkiksi ero ”meidän” ja ”muiden” välillä vahvistaa toiseuden kokemusta riippumatta henkilön syntyperästä. Romaaneissa käsiteellään muualta Suomeen saapunutta ihmistä, mutta yhtä oleellista niissä on myös Suomen ja suomalaisuuden kuvaus, jota molemmat romaanit pyrkivät tekemään. Suomalaisen yhteiskunnan ilmiöt ja ongelmat, kuten ksenofobia, yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen, alkoholismi ja radikalisoituminen ovat jopa korostuneessa asemassa suhteessa siirtolaisuuteen. Tutkielmani perusteella kotimaisen nykykirjallisuuden siirtolaisuus teemalla voidaan näyttää samalla identiteettien moninaisuutta ja toiseksi ihmisten samankaltaisuutta kulttuurieroista huolimatta. Siirtolaisuusteema avaa myös sekä suomalaisten että kirjallisuuden suhdetta omaan traditioonsa viitaten suomalaisuuden n. suuriin kertomuksiin ja kuvaten nykyaikaista Suomea, joka on globaali ja monien kulttuurien ja identiteettien lävistämä. Näin romaanit korostavat identiteetin muuttuvaisuutta ja narratiivisuutta.

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden naisten työnhakuprosessiin liittyviä odotuksia, kokemuksia ja tunteita. Tavoitteena on nostaa esiin työnhakuvaiheessa kohdattuja haasteita ja onnistumisia sekä tuottaa tietoa siitä, miten naisten työelämäintegraatiota voisi sujuvoittaa. Odotukset, kokemukset ja tunteet on uusi näkökulma aiheeseen. Tutkimuksen aihe on erittäin ajankohtainen juuri nyt, koska suomalainen työelämä on nopeatempoisessa murroksessa. Suurin osa naisista muuttaa maahan parisuhteen tai perheen vuoksi, jolloin koulutus- tai työpaikkaa ei ole maassa valmiina. Muuttosyyn, – ajankohdan, lähtömaan ja koulutuksen lisäksi työllistymiseen vaikuttavat myös muut tekijät, kuten ikä ja sukupuoli. Tutkimus sijoittuu sukupuolentutkimuksen kentälle ja siinä yhdistyy eri tutkimusalojen teoriat maahanmuuttotutkimuksesta työelämäntutkimukseen. Sukupuoleen ja maahanmuuttoon liittyvien käsitteiden ohella keskeisiä käsitteitä ovat uraan liittyvät käsitteet. Maahan muuttaneet kohtaavat Suomessa syntyneitä useammin syrjintää työnhakuvaiheesta lähtien, naiset t yleisemmin juuri rekrytointivaiheessa. Työn aineisto koostuu 12 nuoruus- tai aikuisiällä Suomeen muuttaneen naisen haastattelusta. Taustaksi on haastateltu neljää asiantuntijaa, jotka työskentelevät kohderyhmän työelämään ohjauksen parissa. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa on käytetty tiedonkeruumenetelmänä teemahaastattelua ja aineiston analyysimenetelmämä sisällönanalyysiä. Aineiston haastateltavien kokemusten analyysissa intersektionaalinen näkökulma on keskeinen. Tutkimuskysymykset keskittyvät haastateltavien odotusten ja kokemusten lisäksi sukupuolen, henkilökohtaisten vahvuuksien, motivaation ja ulkopuolelta saadun tuen merkitykseen työnhakuprosessissa. Lopuksi tarkastellaan työnhakuun liittyvien haasteiden vaikutusta tutkittavien urapolkuihin. Työnhaku on prosessi, joka vaatii runsaasti itsesäätelyä. Työnhakuprosessiin liittyvässä analyysissä käytetään tukena Carver ym. (2006) stressitekijöihin reagoimisen teoriaa sekä Banduran minäpystyvyysteoriaa (1977, 1982, 1994). Minäpystyvyysteorian lähtökohtana on ajatus yksilöstä aktiivisena toimijana. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että aineiston haastateltavilla oli työnhakuvaiheen alussa runsaasti inhimillistä pääomaa, hyvät työnhakuvalmiudet, korkea motivaatio sekä vahvoja minäpystyvyyden kokemuksia. Toiminnassa korostui pyrkimys aktiiviseen elämänhallintaan, joka näkyi esimerkiksi suunnitelmallisuutena sekä tuen etsimisenä välineellisiin ja tunteellisiin asioihin. Haastateltavien kokema odotusten ja kokemusten välille syntynyt ristiriita johtui useista tekijöistä, esimerkiksi odotuksesta englanninkielisiä työmarkkinoita tai osaamisen, koulutuksen ja työkokemuksen hyödyntämisen mahdollisuuksia kohtaan. Työnantajien asettamat korkeat suomen kielen taidon vaatimukset sekä rekrytointivaiheessa kohdattu syrjintä ja rasismi aiheuttivat raskasta tunnekuormaa. Tutkimuksesta käy ilmi, että pitkittyneellä työnhakuprosessilla ja siihen liittyvällä syrjinnällä oli vaikutusta työnhakijoiden eri elämänalueille ja tämän myötä työpaikan löytymiseen. Nämä kokemukset myös murensivat ainakin väliaikaisesti haastateltavien minäpystyvyyden kokemusta. Tästä syystä on tärkeää ymmärtää, mistä tekijöistä maahan muuttaneiden naisten työnhakuun ja uraan liittyvä minäpystyvyyden kokemus muodostuu, miten sen aste vaikuttaa työnhakuprosessissa onnistumiseen ja miten sitä voi tarvittaessa ylläpitää ja vahvistaa. Johtopäätöksenä todetaan, että aineiston haastateltavien toimijuuden mahdollisuuksiin vaikuttivat yhtäaikaisesti useat eriarvoisuutta tuottavat tekijät, esimerkiksi palveluohjauksessa kohdattu eriarvoinen kohtelu sekä rekrytointivaiheessa kohdattu syrjintä. Tutkimuksen lopussa esitetään kehittämisehdotuksia, joiden myötä maahan muuttaneiden naisten työelämäintegraatioita voi sujuvoittaa. Ehdotukset liittyvät palveluohjauksen kohdentamiseen ja yhdenvertaisuuteen sekä julkisen ja kolmannen sektorin hyvät käytännöt yhdistävän toiminnan kehittämiseen ja koordinointiin. Kolmannella sektorilla on Suomessa tärkeä rooli maahan muuttaneille naisille suunnattujen työllistämispalvelujen toteuttajana. Työnhakuprosessissa menestymisen kannalta on keskeistä tarjota tukea työnhakijoiden motivaation ja verkostojen vahvistamiseen. Huomiota tulisi kiinnittää myös tukityöllistämisen jaksojen tehokkaampaan hyödyntämiseen sekä vaikuttavuuden seurantaan. Keskeisessä roolissa suomalaisen työelämän kehittämisessä yhdenvertaisemmaksi on naisten urasuunnittelun tukeminen, mentorointikäytäntöjen hyödyntäminen sekä perheen ja työn yhteensovittamista tukevien rakenteiden vahvistaminen