Browsing by Subject "maailmanloppu"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2019)Tutkielmassa käsitellään ilmakehän saastumista aiheuttavaa likaa ilmastofiktioteoksissa ei-inhimillisenä toimijana, joka muuttaa amerikkalaista ympäristöä ja täten haastaa amerikkalaisia luontokäsityksiä. Tutkielmassa tarkastellaan kahta romaania, Cormac McCarthyn The Road (2006) ja Paolo Bacigalupin The Water Knife (2015). Teokset edustavat spekulatiivista ilmastofiktiota, ja molemmissa teoksissa miljöö on tuhkan tai tomun peitossa. Tutkimus pyrkii tunnistamaan ne tavat, jolla tämä lika esiintyy ei-inhimillisenä toimijana, rikkoen amerikkalaisia luontokäsityksiä. Tutkimusta lähestytään myyttikriittisen ja materiaalisen ekokriittisen viitekehyksen kautta. Ilmastofiktio on myös tärkeä, argumenttia raamittava konsepti. Ilmastofiktio tyylilajina osoittaa, kuinka ilmastonmuutos haastaa kirjallisuuden konventioita ja näin muuttaa tapaamme ymmärtää maailmaa. Materiaalisen ekokriittisen luennan kautta tutkielmassa avataan tapaa, jolla lika haastaa näitä luontokäsityksiä ei-inhimillisenä toimijana. Tutkielman ensimmäisessä analyysiluvussa teoksia tarkastellaan myyttikritiikin kautta, ja luvussa osoitetaan, että molemmat teokset hyödyntävät juutalaiskristillisestä mytologiasta kumpuavia amerikkalaisia myyttejä. The Road ja The Water Knife viittaavat narratiiviin paratiisin takaisinsaamisesta. Narratiivi pohjautuu juutalaiskristilliseen luomiskertomukseen. Tarinan mukaan Jumala on antanut ihmiskunnalle määräysvallan luontoon, ja ihmiskunta voi palauttaa paratiisiin maan päälle kovalla työllä. Kyseinen narratiivi on muovannut amerikkalaisten suhdetta luontoon. Myyttiviittaukset luovat ristiriidan myyttisten luontoihanteiden ja teosten apokalyptisen, ilmastonmuutoksen muokkaaman miljöön välille. Tutkielman toisessa ja kolmannessa analyysiluvussa teoksia tarkastellaan materiaalisen ekokritiikin ja myyttikritiikin kautta keskittyen likaan ei-inhimillisenä toimijana. McCarthyn teoksessa tuhka rikkoo luontoideaalia aiheuttamalla maailmanlaajuisen sukupuuton, tekemällä ympäristöstä ennalta-arvaamattomamman ja haastamalla käsitteellistä rajaa ihmisen ja luonnon välillä. Bacigalupin teoksessa tomu haastaa luontokäsityksiä vaikuttamalla päähenkilöiden tapaan ymmärtää ympäristöään ja rikkomalla ihmisen ja luonnon välillä olevaa käsitteellistä rajaa. Tutkimuksen perusteella sekä McCarthyn että Bacigalupin romaanit viittaavat amerikkalaisiin myytteihin ja myyttisiin trooppeihin luodakseen ristiriidan luontokäsitysten ja ilmastomuutoksen tuomien realiteettien välille. Lähestymällä teoksia materiaalisen ekokritiikin tulokulmasta lian rooli ei-inhimillisenä toimijana ja amerikkalaisten luontokäsityksien haastajana korostuu. Kirjalliset konventiot uudelleenmäärittyvät teoksissa ilmastofiktiolle ominaisella tavalla.
-
(2018)Tämän tutkielman lähtökohtana on kysymys, miksi apokalyptiset uskomukset nykyisen maailmanjärjestyksen päättymisestä toistuvat huomattavan samankaltaisina ajasta ja kulttuurista toiseen. Tutkielmassa kysymystä lähestytään ihmisen kognition ja erityisesti sen narratiivisuuden näkökulmasta. Teoreettisesti kognition ei katsota rajoittuvan pelkkään yksilön informaationkäsittelyyn, vaan sijaitsevan suurelta osin yksilöiden aivojen muodostamissa kulttuurisissa verkostoissa. Narratiivi on ihmisen lajityypillinen tapa jäsentää todellisuutta. Tutkielmassa pyritään osoittamaan, että apokalyptisten narratiivien vetovoima on niiden kyvyssä tehdä maailman tapahtumia ymmärrettäväksi. Teoreettisen lähestymistapansa tutkielma ammentaa sekä narratiivi- että apokalyptiikkatutkimuksesta. Narratiivien merkitystä todellisuuden rakentumisessa tarkastellaan erityisesti Jerome Brunerin kognitiivisen psykologian teorian avulla. Teoreettinen pohja apokalyptiikkaan puolestaan tulee ennen kaikkea Richard Landesilta, jonka kehittämän mallin avulla tutkielmassa hahmotetaan apokalyptiikan eri muotoja. Narratiivi- ja apokalyptiikkateorioiden pohjalta määritellään seitsemän prototyyppisen apokalyptisen narratiivin peruselementtiä, jotka muodostavat pohjan tutkimuksen analyysille. Peruselementit toimivat teoreettisina käsitteinä, joiden avulla tutkimusaineisto koodataan ja analysoidaan sisällönanalyysia käyttäen. Keskeisimpiä näistä käsitteistä ovat narratiivin konflikti ja konfliktin luoman jännitteen purkava sulkeuma. Analyysin tavoitteena on osoittaa, että eri apokalyptiset narratiivit sisältävät toistuvia elementtejä, jotka ovat keskeisiä todellisuuden narratiivisessa hahmottamisessa. Tutkimusaineistona ovat Valkoisen talon entisen päästrategin Stephen Bannonin, äärijärjestö Isisin sekä sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin apokalyptiset narratiivit. Lähtökohtana analysoitavien narratiivien valinnalle on pyrkimys toisaalta antaa riittävän kattava kuva apokalyptiikan monimuotoisuudesta, toisaalta taas pystyä osoittamaan yhteneväisyydet eri narratiivien välillä. Analysoitava aineisto koostuu Bannonin ohjaamasta Generation Zero -dokumentista ja kahdesta videoidusta puheesta, Isisin propagandalehden Dabiqin neljästä ensimmäisestä numerosta sekä kahdeksasta videoidusta Muskin haastattelusta. Analyysi osoittaa, että määritellyt peruselementit toistuvat kaikissa kolmessa tarkasteltavassa narratiivissa. Samalla esiin nousee myös apokalyptisten uskomusten alatyyppi, joka ei täysin istu Landesin esittämään jaotteluun. Analyysin johtopäätöksenä esitetään, että luomalla visioita mahdollisista tulevaisuuden maailmoista apokalyptinen narratiivi toimii kognitiivisena välineenä, jonka avulla yksilöiden ja ryhmien on mahdollista tulkita maailmaansa ja sen tapahtumia sekä omaa suhdettaan niihin. Prototyyppinen apokalyptinen narratiivi sisältää tulevaisuuteen sijoittuvan narratiivisen sulkeuman, joka tekee nykyhetkessä koetun konfliktin ymmärrettäväksi ja auttaa suuntaamaan omaa toimintaa konfliktin ratkaisemiseksi toivotulla tavalla.
-
(2019)Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Margaret Atwoodin Maddaddam-trilogiaa siitä näkökulmasta, kuinka myytti näkyy romaanien maailmassa sekä ennen että jälkeen maailmanlopun. Atwoodin kuvaama yhteiskunta on spekulatiivinen kuvaus lähitulevaisuudesta, ja sitä voi lukea jopa varoituksena teknologian koko ajan nopeutuvasta kehityksestä. Vastavoimana tälle kehitykselle Atwood kuvaa kirjallista ja taiteellista kulttuuria inhimillisyyden rakentajina, joita tarkastelen erityisesti tarinankerronnan näkökulmasta. Teoreettisena pohjana käytän sekä Barthesin ajatuksia modernista myytistä että Boydin ajatuksia tarinankerronnan, myytin ja yhteisön suhteista. Romaaneissa kirjallinen kulttuuri kuvataan vastakkaisena ilmiönä teknologiselle kehitykselle, ja argumentoinkin, että ilman kirjallista kulttuuria ja siihen liittyvää tarinankerrontaa inhimillisyys on häviävä. Romaaneissa tarinankerronnalla on kaksi erityyppistä funktiota, se toimii sekä ympäröivän todellisuuden järjestelijänä että maailmanlopun jälkeen yhteisöllisyyden luojana. Tarinankerronnan voimasta todistaa se, kuinka hanakasti ihmiset tarttuvat sellaiseen tarinaan, jonka avulla he pystyvät kokemaan hallitsemaansa ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevaa kaaosta. Maailmanlopun jälkeen tarinankerronta mahdollistaa uuden ajan myytin nopean rakentumisen sekä rituaalien ja dogmien syntymisen. Myyttiä ja tarinankerrontaa ei voikaan erottaa toisistaan, ja vain niiden avulla on mahdollista ylläpitää inhimillisyyttä sekä yhteisöllisyyttä.
Now showing items 1-3 of 3