Browsing by Subject "maankohoaminen"

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Etelä-Karjalassa sijaitsevan Kivijärven matalista rantavesistä tehtyjä mesoliittisiksi tulkittuja asuinpaikkalöytöjä, ns. rantakvartseja sekä rantavesistä tehtyjä havaintoja liesikiveyksistä, asumuspainanteesta ja vedenalaisista kannoista. Keskeisinä menetelminä on käytetty Kivijärven vedenpinnan vaihtelujen mallintamista GIS-ohjelmalla ja valitun viiden arkeologisen kohteen tarkastelua maastossa. Kivijärven vedenpinnan korkeus on nykyään 75,2 m mpy. Rantavedestä löydöt on tehty korkeudelta 74±1 m mpy. Epätasainen maankohoaminen ja siitä johtuva maanpinnan kallistuminen aiheuttaa vedenpinnan nousua eli transgressiota Kivijärven eteläosassa. Järven vedenpinnan taso on myös vaihdellut mesoliittiselta kivikaudelta (ajoitushaarukka) nykypäivään useita metrejä luontaisista syistä, sekä viimeisten 200 vuoden aikana myös ihmisen toimesta. Tutkimuksen tuloksena Kivijärven vedenpinnan arvioidaan olleen jopa 3 metriä nykyistä alemmalla tasolla mesoliittisella kivikaudella 9000 vuotta sitten. Noin 6300 vuotta sitten neoliittisen kivikauden alussa Kivijärven vedenpinta alkoi kohota Saimaan transgression aiheuttaman tulvimisen takia. Saimaan vedet virtasivat Kivijärveen Kärenlammen lasku-uoman kautta arviolta 600 vuoden ajan, kunnes Kivijärvi saavutti maksimikorkeutensa 77–78 m mpy. Esihistorialliselle ihmisasutukselle vedenkorkeuden nousulla on ollut suuri vaikutus, sillä se on pakottanut ihmiset siirtymään alemmilta rannankorkeuksilta kerta toisensa jälkeen ylemmäs nousevan vedenpinnan ajamana. Vuoksen puhjetessa noin 6000–5700 calBP ja Saimaasta Kivijärveen tulevan virtauksen päätyttyä Kivijärven vedenpinta alkoi hitaasti laskea. Laskukynnysten ja maankohoamisen vaikutuksesta järven pinta ei enää laskenut aiemmalle tasolle, vaan asettui tasoon noin 76–76,6 m mpy. Etelärannoilla olevista kivikautisista asuinpaikoista osa jäi rantavesiin siitäkin huolimatta, että vedenpinta kokonaisuudessaan aleni. Tästä korkeudesta järveä laskettiin 1800-luvulla noin 0,9 metriä ja toisen kerran 1960-luvulla vielä 0,51 metriä. Järvenlaskut voimistivat rantojen erodoitumista ja kivikautisen aineiston kulkeutumista ja kulumista vedessä. Valittujen arkeologisten kohteiden maastotarkastuksissa Kivijärven eteläosan järvenpohja havaittiin rantavoimille alttiiksi ja siten selkeästi erodoituneeksi. Useista vedenkorkeuden vaihteluista johtuen on todennäköistä, että esihistoriallista esineistöä on siirtynyt kuivalta maalta veteen ja kulkeutunut maastosta alemmas rantavoimien vaikutuksesta. Nyt esillä olevat rantakvartseiksi nimitetyt ja mesoliittisiksi tulkitut löydöt voivat siten liittyä myös myöhempään neoliittisen jakson asutusvaiheeseen, jonka esineistöstä keramiikka- ja luuaineistot ovat todennäköisesti huuhtoutuneet ja tuhoutuneet vuosituhansien aikana. Mahdollisesti Kivijärven rannoilla kuivan maan puolella on vastaavaa aineistoa kuin kyseiset matalista rantavesistä poimitut löytökokonaisuudet. Tähän viittaavat Haimilanranta II:n löytöpaikalta tehdyt kuivan maan löydöt, jotka on poimittu Kivijärven ensimmäistä laskua edeltävästä rantavallista. Maalla suoritettavat kaivaustutkimukset, kuten myös vedenalaiskaivaukset ja järvenpohjan sedimenttien kairaus oletettujen liesikiveysten alta ovat jatkossa tarpeellisia. Lisäksi vedenalaiset kannot ovat varteenotettava mahdollisuus ajoitettavan lisämateriaalin saamiseen.