Browsing by Subject "maisema"

Tarkastelen maisterintutkielmassani tiloja ja paikkoja Kazuo Ishiguron romaanissa The Remains of the Day (1989). Tutkin, minkälaisia merkityksiä tilat ja paikat saavat, sekä miten ne liittyvät romaanin kokonaistulkintoihin ja tematiikkaan. Romaanin keskeisin paikka on perienglantilainen kartano Darlington Hall, josta hovimestari Stevens vähitellen etääntyy sekä henkisesti että maantieteellisesti matkatessaan kuvankauniin maaseutumaiseman halki tapaamaan entistä työtoveriaan neiti Kentonia. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän tilan ja paikan monitieteistä tutkimuskenttää painottaen humanistisen maantieteen ja erityisesti Yi-Fu Tuanin paikan teoriaa. Koska romaanin tilallisuus rakentuu Stevensin minäkerronnassa, taustoitan kertomuksen tilaa Marie-Laure Ryanin teorian avulla, sekä hyödynnän James Phelanin tutkimusta eritellessäni Stevensin kerronnalle leimallisia epäluotettavuuden piirteitä. Romaanin tilallisuus konstruoituu Stevensin arvomaailman, muistojen, yhteiskunnallisen järjestyksen ja kollektiivisten ihanteiden kautta. Tilat ja paikat eivät toimi pelkästään kertomuksen taustakankaana, vaan ne ohjaavat toimintaa, heijastavat kokijoidensa mielentiloja ja henkilöhahmojen välisiä suhteita, sekä täydentävät epäluotettavaa kerrontaa ja Stevensin minuutta. Stevensin paikkasuhde muuttuu yhteiskunnallisen murroksen myötä, sillä sotien jälkeisessä ja imperiumiasemansa menettäneessä Englannissa yläluokkaisten kartanoiden asema alkaa vähitellen murtua. Tulkitsen Stevensin aseman muuttuneen kunniallisesta hovimestarista museoesineeksi, joka on asetettu näytteille kartanon uuden isännän kokoelmaan. Romaanin lähiluvulla osoitan, että kertomuksessa kuvailtu maisema toimii eräänlaisena kaksoiskuvana. Se tarjoaa peilauspinnan subjektiivisille ja kollektiivisille ideaaleille rakentuen sekä paikallisen että turistin katseen kautta, sillä Stevens edustaa samalla kulttuurista sisäpiiriä sekä ulkopuolista tarkkailijaa, koska hänen maailmankuvansa rajoittuu kartanon seinien sisäpuolelle. Idyllinen maisema yhdessä aristokraattisen ja nostalgisoidun kartanon kanssa toimii tilallisena metaforana myyttiselle englantilaisuudelle. Luomalla stereotyyppisen englantilaisen miljöön Ishiguro pyrkii kritisoimaan heritage-talouden hyödyntämää nostalgiaa ja myyttejä, jotka ovat näennäisesti harmittomia konstruktioita, mutta peittävät alleen todellisen historian säröt. Johtopäätökseni on, että kertomuksen yhden merkittävän tilakokonaisuuden muodostavat liminaalitilat, kuten kynnykset ja ikkunat, jotka kuvaavat Stevensin asemaa yhteiskunnassa ja kartanossa, sekä ilmentävät ristiriitoja ammattiroolin ja yksityisen minän välillä. Liminaalitilat tekevät Stevensin sisäiset konfliktit näkyviksi alleviivaamalla Stevensin mahdollisuuksia valita yksityinen minä tunteineen ja haluineen ammattiminän velvollisuuksien ylitse, mutta nämä kynnykset ovat Stevensille lopulta liian korkeita ylitettäviksi.

Tutkielma käsittelee nykytaiteilija Outi Pieskin (s. 1973) kolmea teosta, joita kaikkia voi luonnehtia maisemiksi. Teoksia yhdistää se, että ne kuvaavat Saamenmaata, saamelaisen alkuperäiskansan kotiseutualuetta Fennoskandian pohjoisosissa. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, miten ihminen ja maisema kietoutuvat yhteen näissä teoksissa. Pohdin sitä, miten luonto ja kulttuuri yhtyvät toisiinsa erottamattomalla tavalla, ja toisaalta myös sitä, miten teokset tuovat ajankohtaiset ihmisoikeus- ja ympäristökysymykset yhteen. Teoriataustana toimii jälkikoloniaalinen ekokritiikki, joka pyrkii tuomaan ekokriittisen tutkimuksen yhteen 1990-luvulla asemansa vakiinnuttaneen jälkikoloniaalisen kritiikin tai tutkimuksen kanssa. Ekokritiikki tutkii inhimillisen ja ei-inhimillisen välisiä suhteita, niin sanotulle luonnolle antamiamme merkityksiä, sekä kielen ja taiteen roolia ihmisten luontosuhteiden rakentumisessa. Ekokriittiseen ajatteluun yhdistän alkuperäiskansatutkimuksen näkökulmia, ja pohdin, mikä rooli alkuperäiskansoilla, erityisesti saamelaisilla, on keskustelussa kolonialismin yhä jatkuvista vaikutuksista niin kulttuureihin, luontoon kuin kulttuuriympäristöihin. Tältä pohjalta tuon tutkielmassani yhteen maisemamaalauksen historiaa, teoretisointia eletystä maisemasta, saamenkäsityön moninaisia ulottuvuuksia, sekä oikeus- ja tieteenfilosofisia kysymyksiä. Pääasiallisena aineistona tutkimuksessani ovat installaatio Meidän maa, meidän väreillä (2015) sekä maalaukset Teno yöpuolella (2013) ja Itsenäinen oikeus olla olemassa ja kukoistaa (2018). Näistä kahdessa on hyödynnetty saamelaista käsityöperinnettä eli duodjia. Itse teosten lisäksi aineistoani ovat tutkimuskirjallisuus sekä taiteilijasta tehdyt haastattelut. Menetelmänäni on teosanalyysi, ennen kaikkea teosten kanssa keskustelu ja niiden keskusteluttaminen muiden äänien kanssa. Pyrin monitieteisyyteen ja tieteenalarajoja ylittävään pohdintaan, joka alkuperäiskansatutkimuksen hengessä pyrkii suuntaamaan huomiota myös tutkimuksen eettisiin kysymyksiin. Tutkimuksessa Pieskin maisemat näyttäytyvät elettyinä ja asutettuina ympäristöinä, joilla on oma historiansa ja toimijuutensa. Etenkin saamenkäsityön eli duodjin kautta ihminen tuodaan mukaan maisemaan. Käsityön kautta myös muistutetaan saamelaiskulttuurin asemasta valtayhteiskunnassa. Ehdotan tutkielmassani tulkintaa, jossa teoksien muoto ja materiaalit ohjaavat niiden kokemista: Maiseman lävitse voi nähdä, sen voi pukea päälleen tai kokea vertaisenaan. Käsityö ja yksityiskohtiin huomion suuntaaminen näyttäytyvät teoksissa siltana maiseman eri ulottuvuuksien välillä: ne kietovat yhteen niin kokemuksellisen, symbolisen kuin poliittisen maiseman. Tämä luo pohjaa moniulotteiselle ihmisen ja maiseman erottamattomuudelle, joka olisi keskeistä tunnustaa niin ekologisia kriisejä kuin alkuperäiskansojen kulttuurien säilymistä ajatellen. Teokset tuovat esiin ihmisen oikeuden ja toisaalta myös velvollisuuden olla osa maisemaa. Maisemaa voi jopa lähestyä muotokuvana ja tätä kautta omia oikeuksiaan omaavana oikeushenkilönä. Tutkielmassa nousee kuitenkin myös esiin vaikeus kirjoittaa maisemasta ottamatta sitä jollakin tavalla haltuun. Haaste kirjoittaa vahvasti kokemuksellisista ja ruumiillisista teoksista abstraktia ja kieleen perustuvaa tulkintaa kulkee mukana läpi tutkielman. Tutkielma tuo esiin, kuinka kaksijakoisesta kielestä ja kulttuurista käsin ihmisen ja maiseman syvän yhteenkietoutumisen ymmärtäminen on sekä haaste että omalla tavallaan radikaali ajatus täynnä toisenlaisen toiminnan mahdollisuuksia.

Tutkielma käsittelee mielenmaiseman ja maiseman sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen yhteyttä Virginia Woolfin The Waves -teoksessa. Sana luonto on käsitteenä liukuva, sillä selvää rajaa ihmisen ja luonnon välillä on vaikea vetää. Ihminen on osa luontoa jatkumona, jonka rajapinta on epäselvä. Kun puhutaan luonnosta, jossa ihminen ei ole osana, sana luonto on ongelmallinen. Sen vuoksi tutkielmassa käytetään käsitettä ei-inhimillinen kun puhutaan luonnosta, joka on jatkumon vastakkaisessa päässä ihmisen suhteen. Tutkielmassa tarkastellaan Woolfin tapaa käydä ekologista dialogia ei-inhimillisen maailman kanssa ja tulkita ei-inhimillisen maailman hiljaisuutta. Woolf avaa lukijalle väylän tulla tietoiseksi tuosta hiljaisesta ekologisesta dialogista. Tarkastelen tutkielmassani The Waves -teoksen hahmojen suhdetta ei-inhimilliseen, mikä ilmenee erityisesti heidän pyrkimyksissään muodostaa bioottisia yhteisöjä ympäristönsä kanssa. Bioottinen yhteisö on luonnontieteilijä Aldo Leopoldin käyttämä ilmaisu, jolla tarkoitetaan ihmisen ja hänen ympäristönsä muodostamaa yhteisöä. Bioottisen yhteisön jäsenten eloonjääminen, elämän mielekkyys ja evoluutio ovat suorassa vuorovaikutuksessa toisiinsa. Merkittäviä teemoja, joita käsittelen tutkielmassani ovat maa, puut, lehdet ja toistuvat kuviot. Erityisesti maan merkitys on jäänyt vähemmälle huomiolle Virginia Woolfia käsittelevissä tutkielmissa. Tutkielma on lähtökohtaisesti ekokriittinen. Ekokriittisessä lähestymistavassa tarkastellaan erilaisia kulttuurin tulkintoja ihmisen ja ympäristön suhteesta. Tutkielmassa pohditaan myös, voisiko kirjallisuuden tulkinta ekokriittiseltä kannalta edistää ratkaisujen löytymistä ekologisiin kriiseihin edistämällä ekologista dialogia ihmisen ja ei-inhimillisen maailman välillä. Tutkielmassa käsitellään myös Woolfin omaa elämänfilosofiaa piilossa olevasta kuviosta, eräänlaisesta metafyysisestä rakenteesta, johon voi saada kosketuksen taiteen välityksellä, ja sen ilmenemisestä The Waves teoksessa. Woolf uskoi, että taiteet ja estetiikka muodostavat arkielämältä piilossa olevan kuvion, jonka voi hetkellisesti kokea. Woolfin mukaan Beethovenin musiikki tai Shakespearen näytelmät ovat osa kuviota, jonka muodostavat kaikki ihmiset eräänlaisena yhteisenä alitajuntana. Tutkielmassa pohdin lisäksi Woolfin ajattelun ja kirjallisen ilmaisun yhtymäkohtia niihin luonnontieteellisiin teorioihin, joissa käsitellään maaetiikkaa, bioottista yhteisöä, eri organismeissa sekä mm. musiikissa toistuvien kuvioiden merkitystä sekä biofiiliaa eli hypoteesia ihmisten sisäänrakennetusta tarpeesta olla yhteydessä muihin elollisiin organismeihin. Metodiltaan tutkielma tukeutuu lähdekirjallisuuteen, joista kirjallisuuden tutkimuksen puolelta mainittavia ovat Charlotte Zoe Walker, Diana Royer, Carrie Rohman, Avrom Fleishman, Laci Mattison, Emily M. Hinnov, Diana L. Swanson, Gillian Beer, Christina Alt, Louise Westling ja L. Elizabeth Waller. Luonnontieteellisiä lähteitä ovat Aldo Leopoldin, Edward O. Wilsonin ja Gregory Batesonin teokset. Tutkielma koostuu johdantoluvun lisäksi viidestä taustaa ja teorioita käsittelevästä luvusta sekä analyysiosiosta, jonka viidessä luvussa tarkastellaan lähemmin mielenmaiseman, maiseman, bioottisten yhteisöjen, maaetiikan ja kuoleman merkitystä The Waves -teoksen hahmoille ja kerronnan kokonaisuudelle. Keskusteluosiossa pohditaan hahmojen ja heidän ympäristönsä eli bioottisten yhteisöiden vuorovaikutussuhteita. Tutkielma osoittaa, että inhimillinen ja ei-inhimillinen ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa The Waves -teoksessa. Voidaan päätellä, että Woolfin hahmojen suhde ympäristöönsä ohjaa heidän elämäänsä joko positiiviseen tai negatiiviseen suuntaan. Tutkielmassa havainnoidaan myös Woolfin kirjallisen ilmaisun ja eräiden Batesonin, Wilsonin ja Leopoldin esittämien teorioiden samankaltaisuus. Tutkielmassa todetaan lopuksi, että kirjallisuuden ja luonnontieteiden yhtymäkohdat ja kirjallisuuden tulkinta ei-inhimillisestä näkökulmasta voivat tarjota tärkeitä väyliä inhimillistä ja ei-inhimillistä maailmaa uhkaavien ekologisten kriisien karikoista selviämiseen.