Browsing by Subject "myytti"
Now showing items 1-9 of 9
-
(2016)Tutkimuksen kohteena ovat kaksi kotimaista kitaristi-elämäkertaa: John Fagerholmin ja Jaakko Riihimaan teos Albert Järvinen (2010) sekä Viljami Puustisen teos Petri Wallin saaga (2014). Valituista elämäkerroista tutkitaan niitä elementtejä ja kerronnallisia ratkaisuja, jotka rakentavat myyttistä kuvastoa historiallisten dokumenttien, kuten levytysten, ympärille. Kirjailija-elämäkerroissa rakentuvaa myyttiä ja sen purkamista on aiemmin käsitellyt esimerkiksi Michael Benton artikkelissaan Literary Biomythoraphy (2005). Rock-muusikkoutta ja siihen liittyvään modernia myyttiainesta puolestaan on tutkinut Stig Söderholm väitöskirjassaan Liskokuninkaan mytologia, rituaali ja rockstaran kuolema: Jim Morrison -kultin etnografinen tulkinta (1990). Tutkimuksessa analysoidaan aineistosta sitä, millaisia ovat ne muusikkoelämäkerroille tyypilliset, elämäntarinaa värittävät tehokeinot, jotka joko toistuvat molemmissa teoksissa tai esiintyvät omaleimaisina elementteinä yksittäisessä teoksessa. Lisäksi suoritetun analyysin kautta selvitetään niitä erityisiä temaattisia ja rakenteellisia kokonaisuuksia, jotka ovat leimallisia muusikkoelämäkerroille. Aineiston analyysin mukaan olennaisina myyttiä rakentavina elementteinä rock-elämäkerroissa korostuvat: keskushahmon esittäminen eksentrisenä, muista poikkeavana persoonallisuutena; päihteidenkäytön ja sairastumisen tematiikka; musikaalisen ylivertaisuuden korostuminen suhteessa muihin muusikoihin sekä nuorena kuolemisen eetos. Tutkimuksessa osoitetaan, että muusikkoelämäkerroissa on toistuvia temaattisia rakenteita ja piirteitä, jotka luovat myyttistä kuvaa käsiteltävien elämäkertojen kohdehenkilöistä. Elämäkertojen luoma kuva taiteilijasta ja muusikosta rakentuu historiallisen kulttuuridiskurssin kautta muokkautuneeseen stereotyyppiseen käsitykseen romanttisesta ja myyttisestä taiteilijapersoonasta, jota tutkimuksen keskiössä olevat rock-elämäkerrat uudentaa. Analyysin kautta selviää myös, että tietty odotuksenomainen elämänkaaren ja avaintapahtumien kuvaus näyttää olevan ominaista modernille rock-elämäkertakirjallisuuden lajityypille. Muusikkoelämäkerroissa toistuvat rakenteelliset ja temaattiset kokonaisuudet ovat analyysin mukaan: lapsuus; käännekohta elämässä; menestys; sortuminen; selviytyminen tai kuolema sekä kohdehenkilön nostaminen kulttuurin uudistajan asemaan.
-
(2019)Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Margaret Atwoodin Maddaddam-trilogiaa siitä näkökulmasta, kuinka myytti näkyy romaanien maailmassa sekä ennen että jälkeen maailmanlopun. Atwoodin kuvaama yhteiskunta on spekulatiivinen kuvaus lähitulevaisuudesta, ja sitä voi lukea jopa varoituksena teknologian koko ajan nopeutuvasta kehityksestä. Vastavoimana tälle kehitykselle Atwood kuvaa kirjallista ja taiteellista kulttuuria inhimillisyyden rakentajina, joita tarkastelen erityisesti tarinankerronnan näkökulmasta. Teoreettisena pohjana käytän sekä Barthesin ajatuksia modernista myytistä että Boydin ajatuksia tarinankerronnan, myytin ja yhteisön suhteista. Romaaneissa kirjallinen kulttuuri kuvataan vastakkaisena ilmiönä teknologiselle kehitykselle, ja argumentoinkin, että ilman kirjallista kulttuuria ja siihen liittyvää tarinankerrontaa inhimillisyys on häviävä. Romaaneissa tarinankerronnalla on kaksi erityyppistä funktiota, se toimii sekä ympäröivän todellisuuden järjestelijänä että maailmanlopun jälkeen yhteisöllisyyden luojana. Tarinankerronnan voimasta todistaa se, kuinka hanakasti ihmiset tarttuvat sellaiseen tarinaan, jonka avulla he pystyvät kokemaan hallitsemaansa ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevaa kaaosta. Maailmanlopun jälkeen tarinankerronta mahdollistaa uuden ajan myytin nopean rakentumisen sekä rituaalien ja dogmien syntymisen. Myyttiä ja tarinankerrontaa ei voikaan erottaa toisistaan, ja vain niiden avulla on mahdollista ylläpitää inhimillisyyttä sekä yhteisöllisyyttä.
-
(2020)Tutkielmassa nostan esiin amerikkalaisen taiteilija Cy Twomblyn (1928–2011) kuvataiteellisessa tuotannossa esiintyviä ilmiöitä, joita voisi luonnehtia ”katoamisiksi”. Ajatus katoamisesta toimii tutkielmassani yläkäsitteenä yhtäältä kuvan ja sen kannattelemien ilmiöiden verhottuna läsnäolona, toisaalta kuvan ja kokijan suoraviivaisen yhteyden hetkellisenä taukoamisena. Tutkielma esittää tulkintoja kysymykseen siitä, millä tavoin Twomblyn kuvataide herättää kokijassa tuntemuksia kohteen hetkellisesti katoavasta luonteesta. Hetkellisyys tarkentuu edelleen temporaalisuuden käsitteeseen, jossa oleelliseksi nousevat niin kuvatilan kerroksellisuus kuin jälkien rytminen liike ja siinä tapahtuvat keskeytyksetkin. Tulen siten huomioimaan, kuinka tunne verhotusta läsnäolosta rakentuu, missä se ilmenee ja millainen arvo sillä on kuvien vastaanottamisessa. Otan käsittelyyn kuvapinnan materiaalisuuden suhteessa aineettomaan – toisin sanoen, huomion näistä katoamisista kehkeytyvän poissaolon tähdellisyyden. Twomblyn tuotanto on erittäin psykologista ja täten kokijalleen haastavaa. Kuvat vihjailevat ja ehdottavat, mutta vain hämmentääkseen – yksiselitteiseltä vaikuttava viittaus on ainoastaan johtolanka johonkin moniulotteiseen. Twombly tulkitsi antiikin perintöä hyvin enigmaattisella tavalla, omaa aikaansa unohtamatta. Aiheeni myötä olen rajannut aineistoni pääasiallisen analyysin kohteeksi vuosien 1968–1979 välillä syntyneet, Orfeuksen mytologiaa sivuavat teokset. Myytin ympärille punoutuu ajatuksia katoamisesta ja näkemällä todentamisesta, jotka kulminoituvat tutkielman keskeisissä teemoissa. Siten ajatus orfisuudesta viittaa tässä tutkielmassa sekä maalauksissa esiintyvään Orfeus-aiheeseen että ilmiöön, jossa jokin ei näyttäydy suoraan katseelle. Erityiseen tarkasteluun nousevat Veil of Orpheus (1968) ja Orpheus (1979). Toissijaisena aineistonani toimii Rainer Maria Rilken (1875–1926) runokirja Sonetit Orfeukselle (Die Sonette an Orpheus) (1923), jonka tehtävä on tukea tulkintaani nimenomaista myyttiä käsittelevissä taideteoksissa. Hyödynnän havainnoinnin kautta tapahtuvia päätelmiä esittämistäni asetelmista ja niiden keskinäisestä dynamiikasta. Tutkielma osoittaa, että Twomblyn teokset kantavat pääpiirteittäin kahdenlaista katoamista. Yhtäältä katoaminen tapahtuu merkitysten poissaolona tai niiden välittymisen hetkellisenä taukoamisena, toisaalta kuvan materiaalisuuden huokoisuutena ja sen väleihin katoavana eetterinä. Tutkielma tähdentää Twomblyn kerroksellisen kuvatilan muiston ja myytin paikkana. Aiheen yhteydessä tähdelliseksi nousevat taidehistorioitsija Georges Didi-Hubermanin kuvan syvää luonnetta tulkitsevat lähestymistavat. Myytin kätkeminen muokkaa silmälle näyttäytyvän poissaolevuuden läsnäoloksi abstraktion kautta. Tutkielma vahvistaa, ettei temporaalisuuden käsite kiinnity ainoastaan ajallisiin instansseihin, vaan liikehdintään eri olomuotojen välillä. Abstrahoituneisuudessaan taiteilijan tuotanto esiintyy hetkellisenä, jolloin mikään ei ole vakiintunutta vaan jatkuvassa liikkeessä. Toisinaan materiaalisuudeltaan häilyvien kuvien temporaalisuus laajenee hetkellisyyden yli.
-
(2018)Pro gradu -tutkielmani aiheena on kreikkalaisen Kleobis ja Biton -tarinan esiintyminen ja käyttö Rooman valtakunnassa sekä 1800–1900-lukujen Suomessa. Tutkielmassani selvitän lähdeaineistoja vertailemalla, missä eri yhteyksissä tarina esiintyy roomalaisissa ja kirjallisissa ja kuvallisissa esityksissä ja millä tavoin. Lisäksi tarkastelen tarinan myöhemmän erästä ilmentymää, myytin esiintymistä Suomen kulttuurisella kentällä. Walter Runebergin Kleobis ja Biton -aiheinen friisi koristaa Helsingin Vanhan Ylioppilastalon julkisivua, ja tässä tutkielmassa käsittelen aihevalintaan vaikuttaneita seikkoja sekä Runebergin teoksen symboliarvoa Suomessa. Kleobis ja Biton olivat kaksi argoslaista veljestä, jotka kuljettivat vaunuissa istuvan äitinsä Heran temppeliin. Äiti rukoili jumalattarelta kiitokseksi parasta lahjaa, jonka ihminen voi saada, ja jumalatar myönsi pojille kuoleman unessa. Tutkielmani aineistona on kaikki säilyneet roomalaiset primaarilähteet, jotka kuvaavat veljesten tarinaa: viiden eri kirjailijan (Cicero, Valerius Maximus, Hyginus, Tertullianus ja Servius) nimissä säilyneet tarinaversiot sekä arkeologista materiaalia (lasimassakoruja, alttari, reliefilaatta, medaljonki ja rahoja). Suomen osalta aineistoni koostuu Walter Runebergin myyttiä käsittelevistä taideteoksista (friisi ja mitali) sekä niihin liittyvästä arkistomateriaalista (muun muassa kirjeistä) ja aikalaiskirjoituksista suomalaisessa lehdistössä. Kleobiksen ja Bitonin tarina esiintyy kreikkalaisessa kontekstissa erityisesti oikealla hetkellä tapahtuvan kuoleman ja sen onnekkuuden esimerkkinä. Roomalaisilla kirjailijoilla esiintyy ajatus kuolemasta lahjana ja näin ollen tarina toimii myös lohdutuksena lähimmäisensä menettäneelle henkilölle. Lähteitä vertailemalla totean, että tarinan hyödyntämisen painopiste kuitenkin siirtyy kuvastamaan veljeksiä pietas-hyveen esimerkkinä Ciceron jälkeen. Kuvallisissa lähteissä esitetään usein ainoastaan poikien uroteko, millä korostetaan veljesten hyveellisyyttä ja äitiin kohdistuvaa kunnioitusta. Roomalaisten kirjallisten ja kuvallisten esitysten käytön päämotiivi on tuoda esille Kleobiksen ja Bitonin esimerkillisyyttä keisariajan alusta lähtien. Suomessa Kleobis ja Biton esiintyvät Walter Runebergin töissä erityisesti yhteistyön symbolina. Ylioppilastalon kautta veljekset omaksuttiin ylioppilaiden vertauskuviksi niin hyvässä kuin pahassa. Aikalaiskirjoituksista ilmenee, kuinka veljeksiä hyödynnettiin symboleina muun muassa kielikiistassa. Kleobiksen ja Bitonin ja heidän tarinansa toinen merkittävä suomalainen käyttöyhteys oli toimia esimerkkinä isänmaan puolesta kamppailemisesta ja uhrautuvaisuudesta.
-
(2023)Tutkin maisterintutkielmassani hyvän sodan myyttiä Yhdysvaltojen mediasta Tyynenmeren sodan vuosina 1941–45 luettavana kansallisena narratiivina. Tutkimuskysymyksinä selvitän, miten ja koska myytti syntyy, vaikuttaako se jo sotavuosina ja mitä sotaviestinnällä on pyritty kommunikoimaan. Samalla tutkin, miten myytti tukee sotanarratiiveja, sekä miten myyttiä mahdollisesti rikkovat tekijät (kuten väkivalta ja rotu) pyritään kontekstualisoimaan laajemmin. Lähdeaineistona olen käyttänyt sodan aikana tuotettua mediaa, mukaan lukien propagandafilmejä The Battle of Midway (1942), Know Your Enemy: Japan (1945) sekä esimerkiksi Why We Fight: War Comes to America (1945). Sotafiktion saralla tutkin elokuvaa Bataan (1943). Filmiaineiston lisäksi käsittelen Pearl Harborista kirjoittavia sanomalehtiä sekä Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Rooseveltin Day of Infamy -puhetta. Aineiston tulkinnassa sovellan Frederick W. Mayerin kollektiivisen toiminnan teoriaa, joka tarkastelee ihmistoimintaa narratiivien näkökulmasta. Mayerin ajatuksia seuraillen, luen lähteistä pyrkimyksiä muodostaa tarina hyvästä sodasta ja motivoida kansaa toimintaan. Maisterintutkielmassa lähestyn hyvän sodan myyttiä osana olemassa olevaa tutkimustraditiota, ja argumentoin, että termin käyttö sota-aikana ei ole kovin vakiintunutta. Tästä huolimatta jo sota-ajan lähteistä on luettavissa myytin keskeisiä piirteitä, kuten kansan yhtenäisyyden korostamista sekä sodan kuvaamista puolustussotana. Samalla lähdeaineistosta on löydettävissä myös myytin osa-alueina rotutekijöiden sekä Tyynenmeren sodan väkivallan käsittelyä. Liitän aineiston osaksi laajempaa Yhdysvaltojen kulttuurikehystä ja valtion propagandaa. Kokonaisuudessa lähteet välittävät kuvan sodasta puolustussotana, ja japanilaisten aggressioon liitetään tarinallistaen negatiivisia luonteenpiirteitä. Vastauksena Yhdysvaltojen sisäisille rotujännitteille ja sodanvastaisuudelle, lähteistä on myös luettavissa pyrkimys kuvata Yhdysvaltojen kansa yhteisen historian ja arvopohjan jakavana. Sota sidotaan myös osaksi amerikkalaisille kulttuurillisesti tuttuja vertailukohtia. Huomiot Japanista vihollisena ovat kuitenkin vahvan rodullistettuja. Propagandassa japanilaisten kuvaus toimii oikeutuksena Tyynenmeren väkivallalle. Samalla esitän, että Tyynenmeren sotaa varsinkin vertailukohtana sotaan Euroopassa kohdellaan vahvasti rotuperspektiivistä. Tämän seurauksena Tyynenmeren sota sekä japanilaiset vihollisena kuvataan vertailussa omalaatuisina, ja sotaan liittyvä väkivalta kehystetään tarpeellisena tavalla, joka ei riko myyttiä amerikkalaisten sotilaiden sotamoraalista.
-
(2017)Pro gradu -työni tutkii myyttisen lohikäärmeen esiintymistä anglo-amerikkalaisessa fantasiakirjallisuudessa. Tutkimuskysymyksinä on, kuinka myyteistä peräisin oleva lohikäärme rakentuu osaksi fantasiaa ja mitä intertekstuaalisia suhteita on löydettävissä fantasian ja myyttien lohikäärmeen välillä. Tutkimusmenetelmäni on vertaileva – rinnastan myyttien ja fantasiakirjallisuuden lohikäärmeitä ja etsin samankaltaisuutta ja eroavaisuutta. Hypoteesini on, että fantasiakirjallisuuden lohikäärmeiden juuret ovat myyteissä, vaikka kirjailijat ovat muokanneet niitä omaan tapaansa. Kirjailijoiden intentiot eivät ole merkittäviä tutkimuksessani. Lohikäärmemyyttien tarkastelun olen rajannut antiikin, Kiinan ja Intian myytteihin. Johdannossa esitän tutkimuskysymykset ja menetelmät, sekä määrittelen keskeisiä käsitteitä, kuten fantasiakirjallisuus lajina ja myytti. Seuraavassa luvussa määrittelen, mikä lohikäärme on. Sen jälkeen annan taustoittavan katsauksen lohikäärmeen esiintymisestä kirjallisuudessa keskiajasta nykyfantasiaan. Esitän lyhyesti muutamia teoksia sekä omaa korpustani. Katsauksen jälkeen siirryn tarkastelemaan fantasiakirjallisuuden ja myyttien lohikäärmeiden perusominaisuuksia ja vertailen niitä keskenään. Lohikäärmeen perusominaisuuksiin kuuluvat heidän ulkonäkönsä, luonteenpiirteensä, maantieteellinen esiintyminen sekä myös maagiset ominaisuudet – muodonmuutokset ja ruumiinosien maagiset ominaisuudet. Seuraavaksi tarkastelen suositumpia lohikäärmemyyttejä, jotka ovat siirtyneet osaksi fantasiaa. Sellaisia ovat lohikäärmeen surmaajamyytti ja vartijalohikäärmemyytti. Viimeisenä aiheena tutkin lohikäärmeen ja ihmisten suhdetta. Lopuksi pohdin, kuinka olen onnistunut tavoitteessani. Tutkimustuloksenani on, että fantasian lohikäärmeen juuret ovat löydettävissä eri kansojen myyteistä, etenkin antiikin, Kiinan ja Intian myyteistä. Tutkimukseni aineisto on melko laaja. Kaunokirjallisiin lähteisiin kuuluvat Robin Hobbin The Rain Wild Chronicles -sarja, J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja, Christopher Paolinin Eragon -sarja ja Margaret Weisin & Tracy Hockmanin Dragonlance -sarjan kolme ensimmäistä osaa. Näiden lisäksi käsittelen myös J. R. R. Tolkienin Hobitti-romaania ja Ursula le Guinen Maameren tarinat-sarjaa. Tutkimuslähteistä tärkeimmät ovat myyttistä lohikäärmettä käsittelevät Daniel Ogdenin Drákon. Dragon Myth and Serpent Cult in the Greek and Roman Worlds 2013, L. Newton Hayesin The Chinese Dragon 1923 ja Marinus Willen de Visserin The Dragon in China and Japan 1913. Fantastisten olioiden kirjoista tärkeimmät ovat Deanna J. Conwayn Magickal Mystical Creatures: Invite Their Powers Into Your Life 2001 ja Malcolm Southin Mythical and Fabulous Creatures. A Source Book and Research Guide 1987.
-
(2020)Tutkielmani aiheena on tutkia, minkälaista myyttistä ainesta esikoiskirjojen digitaalisessa mainonnassa hyödynnetään. Tutkimusaineistonani ovat kaksi vuonna 2018 ilmestynyttä kotimaista esikoiskirjaa: Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen ja Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Teosten kannet ovat tutkimuksessani suuressa osassa, koska molempien kirjojen mainonta, joka toteutettiin pääosin digitaalisesti, keskittyi kirjojen kansiin, kuten kirjojen markkinoinnissa yleisestikin on tapana. Hyödynnän tutkielmassani semiotiikan ja markkinoinnin teorioita. Tutkin valitsemieni esikoiskirjojen markkinointia erityisesti mainosten herättämien merkitysten ja mielleyhtymien kautta apuvälineenäni semiotiikka ja etenkin Roland Barthesin semioottinen myyttiteoria. Tutkimukseni tarkoituksena on kokeilla Barthesin myyttiteorian soveltuvuutta ja käyttökelpoisuutta digitaalisen mainonnan tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa tarkastelen Savonlahden ja Vasantolan teoksia varten luotuja markkinointimateriaaleja. Minua kiinnostavat erilaiset mainoksista löytyvät merkit ja merkitykset ja niiden semioottiset keinot, jotka vetoavat potentiaaliseen lukijaan ja kuluttajaan. Markkinoinnin ydinajatuksena on sitouttaa asiakas ja ymmärtää hänen tarpeitaan eli ymmärtää oma kohderyhmä ja luoda markkinointimateriaalia, joka vetoaa potentiaaliseen kohderyhmään. Tätä kohderyhmään eli asiakkaisiin vetoamista tarkastelen semiotiikan lasien läpi. Uskon, että kirjojen mainoksista on semiotiikkaa ja Barthesin myyttiteoriaa vasten peilattaessa löydettävissä ihmiseen vetoavia elementtejä. Näiden elementtien avulla kirjasta pyritään tekemään houkutteleva ja näin lisäämään potentiaalisen lukijan luku- ja ostohalukkuutta. Näitä houkuttelevia elementtejä voivat olla huomiota herättävä kansi ja sen käyttö mainoksissa, kirjan mieleen jäävä nimi, ylistävät arviot kirjasta, erilaiset värit ja niiden käyttö sekä lyhyet tekstivirkkeet, jotka herättävät näkijän uteliaisuuden. Osoitan tutkielmassani, että molemmat tutkimani mainokset sisältävät monipuolisia myyttisiä aineksia. Tunnetasolla myyttisiä elementtejä löytyi muun muassa lähtemisen, kaipauksen ja perheen alueelta. Lisäksi molemmat tutkielmassa analysoidut mainokset käyttivät ristiriitaisuutta ja vastakkaisuuksia kiinnittääkseen kohderyhmänsä huomion. Lisäksi molemmista mainoksista löytyi ihmiseen vetoavia myytin elementtejä, kuten esimerkiksi perhe.
-
(2016)Tutkielma käsittelee suomalaisen runoilijan Riina Katajavuoren (s. 1968) toisen runokokoelman Kuka puhuu (1996) kuvakieltä ja kuvakielen rakentamia representaatioita naisista. Tutkielman aineisto koostuu niistä em. runokokoelman runoista, joiden puhuja tai muu keskeinen agentti on selkeästi määriteltävissä naiseksi. Analyysimenetelmänä hyödynnetään Benjamin Hrushovskin (myöhemmältä nimeltään Harshav) luomaa viitekehysmallia (1984), joka tarkastelee (runon) lukuprosessia tekstin ja lukijan välisenä vuorovaikutuksena ja viitekehysten verkostona. Laajempana tausta-ajatuksena tutkielmassa toimii puolestaan Teresa de Lauretiksen käsitys sukupuolesta: sukupuolen rakentuminen on representaation ja itserepresentaation sekä tuote että prosessi. Sen diskursiivisessa rakentumisessa kirjallisuudella on merkittävä rooli. Tutkielmassa hyödynnetään tätä ajatusta ja katsotaan, että Katajavuori on runoilijana sukupuolikäsityksiä luova ja tarjoava henkilö. Tutkielmasta käy ilmi, että Katajavuori hyödyntää monenlaisia kuvakielisiä aineksia rakentaessaan naisrepresentaatioita. Troopeista keskeisimmät eli metafora, metonymia, symboli ja vertaus ovat kaikki edustettuina. Figuureista sen sijaan hyödynnetyimmäksi nousee ironia. Yhdessä nämä kuvakieliset ainekset kokoontuvat monin paikoin limittyviksi viitekehyksiksi ja luovat kokonaisuuksia, joiden kautta Katajavuori ottaa osaa sukupuolidiskursseihin usealla tavalla. Yksi tällainen kannanotto on jo itse naisrepresentaatioiden luominen. Tutkielmassa nämä Katajavuoren luomat naisrepresentaatiot jaotellaan kolmeen kategoriaan: Ensimmäisen kategorian naiset ovat äitejä, kun taas toisen kategorian naiset ovat väärinymmärrettyjä ja väärinkohdeltuja. Kolmannen kategorian muodostavat puolestaan runot, joissa naiset esitetään suhteessa miehiin tai maskuliiniseen yhteisöön – joko alistettuina, voimakkaina tai vain etäisinä, vieraina. Tutkielmassa todetaan, että Katajavuori osallistuu sukupuolta käsitteleviin diskursseihin myös muilla tavoin kuin vain luomalla representaatioita naisista. Hän tekee näkyväksi naisiin liitettyjä stereotypioita ja myyttejä ja osoittaa, että naiset joutuvat varsin usein maskuliinisen vallan hallitsemiksi toisiksi. Katajavuori ei kuitenkaan pyri pelkästään paljastamaan vallitsevia representaatioita ja niihin liittyvää valtaa, vaan kutsuu myös lukijaa dekonstruoimaan niitä. Tutkielmassa Katajavuoren käyttämiä dekonstruointitapoja peilataan Stuart Hallin stereotypioita murtaviin transkoodausstrategioihin ja Estella Lauterin myyttejä rikkoviin revisionistisiin keinoihin. Tutkielmassa todetaan, että Katajavuori pyrkii dekonstruoimaan kivettyneitä representaatioita ennen kaikkea esittämällä runojensa sisällön ironisessa valossa tai pyrkimällä herättämään vastaanottajassa empatiaa. Kaiken kaikkiaan tutkielmassa todetaan, että Katajavuori näyttäytyy feministisenä, naisten oikeuksia ajavana runoilijana, joka antaa äänen ”toisiksi” mielletyille naisille ja pyrkii ravistelemaan yhteiskunnan sukupuolikäsityksiä ja niihin liittyvää valtaa.
-
(2020)Pro gradu -tutkielmassa ”Puhe, kirjoitus, hiljaisuus – J.M. Coetzeen Foen transtekstuaalista tarkastelua” tutkitaan niitä tapoja, joilla Foe, tietoisesti tekstienvälisyytensä julkistava ja muiden tekstien päälle rakentuva teos on yhteydessä muihin teksteihin, ja miten se näiden yhteyksien kautta puhuu puheesta, kirjoituksesta ja hiljaisuudesta. Tutkielman teoreettinen tausta on intertekstuaalisuudessa ja Gérard Genetten transtekstuaalisuuden teoriassa. Tutkimuksessa arvioidaan myös sitä, miten eri transtekstuaalisuuden kategoriat teoksen tulkintaan vaikuttavat ja kuinka oleellisia ne teoksen tulkinnan kannalta ovat. Genette tarkoittaa transtekstuaalisuudella yleistä tekstien välisten viittausten ja suhteiden kenttää, jonka hän jakaa viiteen eri viittaamistapaan. Hypertekstuaalisuuden kautta Defoen Robinson Crusoe asettuu Foen tulkinnan kannalta keskeiseksi hypotekstiksi. Coetzee käyttää erilaisia transformaatioiden keinoja kuten transfokalisaatiota ja transvaluaatiota asettaakseen hypotekstin ja sen taustalla olevan kolonialistisen aatemaailman kriittiseen valoon. Taiteen ja ylipäätään ei-sanallisen diskurssin kautta esitetään mahdollisuus Fridayn puheeseen. Intertekstuaalisten viitteiden kautta huomio kiinnittyy siihen, että Foe on yhdistelmä Defoen henkilöhistoriaa ja hänen teoksiaan: Robinson Crusoen lisäksi keskeisiä ovat Moll Flanders ja Roxana. Lisäksi viitteitä on mm. Tournierin Perjantaihin, Shakespearen The Tempestiin sekä Virginia Woolfiin. Foen intertekstuaalisuus nostaa esiin viittausten kohteet ja korostaa Foen kiinnittymistä länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin. Paratekstuaalisen analyysin kautta korostuu kirjan rakenne tietoisesti tehtynä konstruktiona. Tärkein tulkintaan liittyvä periteksti on kirjan nimi, jonka kautta aukeaa monikerroksisia ajatuksia vihollisuudesta, jossa on kyse myös kirjailijan ja hänen luomiensa romaanihenkilöiden välisestä sekä kirjallisuuden ja todellisuuden suhteesta. Kirjan nimi Foe viittaa myös historialliseen kirjailijaan nimeltä Daniel (De)Foe ja hänen kauttaan länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin. Kirjan lukujen minimalistinen numeroiminen kiinnittää huomiota lukujen selvästi keskenään erilaisin kerrontarakenteisiin, jotka heijastelevat yhtäältä kirjallisuuden kehityksen eri vaiheita, toisaalta romaanin kertojan yritystä löytää oma ääni. Lisäksi muuttuva kerronta korostaa koko teoksen rakentumista sanoista ja edelleen sanojen luoman maailman keinotekoisuutta. Metatekstit avaavat kirjaan erilaisia tulkintoja, mutta toisaalta myös rajaavat ja ohjaavat tulkintaa tiettyyn suuntaan; Foen kohdalla erityisen vahvasti vaikuttavat feministinen ja postkolonialistinen tulkintatraditio. Arkkitekstuaalisuuden kautta Foe on yhteydessä muihin saman lajityypin teoksiin; tässä tutkimuksessa arkkityypiksi on käsitetty robinsonadi, jonka kautta kriittiseen tarkasteluun tulee sen taustalla vaikuttava rasistinen ja kolonialistinen robinson-myytti ja sen kiinteä yhteys länsimaiseen kulttuuriin. Transtekstuaalisen rakenteensa ja Fridayn hiljaisuuden kautta Foe kiinnittää huomiota kieleen ja kerronnan rakenteisiin, purkaa myytin sanoiksi ja keskeyttää myytin uusintamisen. Tutkimuksessa käy ilmi, että transtekstuaalisuuden kategoriat eivät ole ehdottomia ja tarkkarajaisia, vaan ennemminkin vyöhykkeitä tai funktioita, joista osa määrittyy tekstistä, osa lukijasta käsin. Transtekstuaalisen tulkinnan avulla Foen tekstienvälisyyden laaja kirjo tulee näkyviin. Se tukee romaanin keskeistä ajatusta siitä, että kaikki kirjoitus on lainaamista, kaikki tarinat ovat osia jostain toisesta ja että teos ja tulkinta syntyvät monimutkaisessa tekstienvälisessä prosessissa. Transtekstuaalisen rakenteensa kautta Foe kyseenalaistaa kerronnan ja kirjallisuuden mahdollisuuden tavoittaa totuutta, mutta kyseenalaistaa myös fiktion ulkopuolisen totuuden käsitteen. Vaikka lopullista totuutta ei ole, tunnistamalla omat kielen, kerronnan, puheen, merkityksenannon, sosiaalisen ja poliittisen todellisuuden asettamat rajoitukset siitä on mahdollista nähdä väläyksiä.
Now showing items 1-9 of 9