Browsing by Subject "naiset"

1900-luvun alussa Ison-Britannian naisilla ei ollut oikeutta äänestää parlamenttivaaleissa. Useita organisaatioita syntyi kampanjoimaan äänioikeuden saavuttamiseksi. Suurimmat näistä olivat laillisia kampanjointikeinoja käyttänyt National Union of Women’s Suffrage Societies (NUWSS) sekä militantti Women’s Social and Political Union (WSPU). Kyseiset organisaatiot olivat usein kovan kritiikin kohteena, sillä naisten ei kuulunut osallistua poliittiseen elämään ajan sukupuoliroolien mukaan. Tämä tutkielma tarkastelee, miten NUWSS ja WSPU määrittelivät sukupuoleen liittyviä konsepteja, kuten feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta, vuodesta 1905 rajoitetun äänioikeuden saavuttamiseen vuonna 1918. Lähteinä käytetään äänioikeusorganisaatioiden lehtiä ja pamfletteja sekä avainjäsenten elämänkertoja ja muistelmia. Kaiken kaikkiaan organisaatioiden välillä ei ollut suuria eroja, vaikka ne käyttivät eri taktiikoita äänioikeuskampanjoinnissa. Sekä NUWSS että WSPU kyseenalaistivat yhteiskunnan jaottelun miesten ja naisten alueisiin ennen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista vuonna 1914. Ne myös ylläpitivät tiettyjä traditionaalisia ajatuksia naiseudesta ja miehisyydestä. Naisten piti saada osallistua politiikkaan tasa-arvoisina miesten rinnalla, mutta naiset olivat myös miehiä rauhanomaisempia, ja äitiys sekä kodinhoito olivat tärkeitä naisten tehtäviä. Eniten organisaatiot kyseenalaistivat olettamusta, että brittiläinen yhteiskunta sekä politiikkaa perustuu miesten näkökulmaan ja miehisen voiman käytölle. Ne uskoivat naisten rauhallisen luonteen ja korkeampien moraalien luovan paremman ja kehittyneemmän yhteiskunnan. Ensimmäisellä maailmansodalla oli konservatiivinen vaikutus NUWSS:in ja WSPU:n ajatteluun sukupuolesta. Ennen sotaa kumpikin organisaatio oli pitänyt sotimista ja väkivallan käyttöä barbaarina miehisenä paheena. Sodan puhjettua tämä ajatellut ei kadonnut, vaan siirtyi erityisesti kuvaamaan saksalaisia vihollisia. Brittiläisten miesten jaloa maskuliinisuutta kehuttiin, kun taas naisten perinteistä hoivaajan roolia korostettiin. Sota kuitenkin myös antoi uusia mahdollisuuksia naisille esimerkiksi ammateissa. Tämänlainen tasapainottelu perinteisten ja uudistuneiden sukupuolikäsitysten välillä selittää, miksi organisaatioiden argumentit saattoivat vaihdella ja olla ristiriidassa keskenään.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee naisten mielisairauksia 1800-luvun Englannissa. Käytän lähteenäni eri vuosikymmenillä vaikuttaneiden kahdeksan lääkärin tekemiä oppikirjoja ja kirjoituksia mielisairauksista. Tutkin erityisesti sitä, miten lääkärit määrittelivät ja suhtautuivat naisten mielisairauksiin ja mitä heidän diagnosoimansa sairaudet kertovat 1800-luvun englantilaisen yhteiskunnan käsityksistä terveestä ja normaalista sekä sairaasta ja epänormaalista. Tuon esille, kuinka psykiatrian alalla tapahtui 1800-luvun aikana monia merkittäviä muutoksia, joista monet liittyivät mielisairauksien diagnostisiin kysymyksiin, sairauksien ymmärtämiseen sekä hoitomuotoihin. Tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivinen ja vertaileva tutkimus. Se edustaa lähestymistavaltaan historiallista kuvailevaa psykopatologiaa. Teoreettinen lähtökohta tutkimukselleni perustuu pääosin näkemykseen, että mielisairauksia on käytetty perinteisten tautiluokitusten lisäksi sosiaalisen kontrollin välineinä. Tutkimussuuntaa edustavat esimerkiksi Michel Foucault ja Andrew Scull. Tutkielmani jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osiossa tarkastelen lääkäreiden käyttämiä selitysmalleja mielisairauksien syistä. 1800-lukua voidaan pitää aivobiologian aikakautena ja biologiset tekijät nousivat suosituimmaksi mielisairauksien selitysmalliksi. Erityisesti perimää pidettiin yhtenä merkittävänä mielisairauksien aiheuttajana. Toisaalta kaikki lääkärit huomioivat myös erilaiset psykososiaaliset tekijät mielisairauksien taustalla, vaikka niille annettu painoarvo vaihtelikin. Toisessa osiossa käyn läpi sitä, miten ja millä kriteereillä lääkärit diagnosoivat ja luokittelivat naisten mielisairauksia. Yleisiä mielisairausdiagnooseja olivat mania, melankolia, monomania, hysteria ja lapsivuodemielenvikaisuus. Kaikki diagnoosit eivät kuitenkaan olleet vuosisadan lopullakaan vielä täysin yhtenäisiä, sillä lääkärit erosivat toisistaan joissakin diagnostisissa kysymyksissä. Keskeisiä tekemiäni havaintoja naisten mielisairauksista on, että ne olivat hyvin voimakkaasti yhteydessä naisten biologiseen toimintaan, kuten kuukautiskiertoon ja raskauteen, sekä toisaalta seksuaalisuuteen. Mielisairaudet ilmensivät ja kuvasivat usein yhteiskunnan arvojen kannalta jotakin epänormaalia ja epätoivottavaa. Samalla ne muodostivat vastakohdan yhteiskunnan arvoille ja käsityksille normaalista. Toisaalta mielisairaudet myös rakensivat ja vahvistivat vallitsevia käsityksiä terveydestä ja normaaliudesta. Kolmannessa osiossa tuon esille erilaisia hoitomuotoja, joita lääkärit suosittelivat potilaille. Erityisesti mielisairaalalaitos koki suuria muutoksia 1800-luvulla sen muuttuessa ainakin tavoitteiltaan pelkästä säilöntäpaikasta hoitavaksi laitokseksi. Myös hoitomenetelmät kokivat merkittäviä muutoksia kun moraaliset hoitomuodot kasvattivat suosiotaan erilaisiin pakkokeinoihin nähden. Toisaalta lääkärien kehittämät menetelmät ja mallit eivät aina päässeet toteutumaan käytännön syiden, kuten kasvavien potilasmäärien vuoksi.

Tutkielmassa analysoidaan naisten työllisyyteen ja työelämän sukupuolten tasa-arvoon liittyvän ajankohtaisen politiikan ongelmarepresentaatioita Japanissa. Ongelmarepresentaatioilla tarkoitetaan politiikassa esitettäviä ongelmia, joita ryhdytään ratkaisemaan. Tavoitteena on selvittää, mitä politiikassa esitetään ongelmaksi, miten kyseiseen politiikkaan on päädytty ja miten sitä perustellaan. Materiaaleina ovat vuoden 2015 joulukuussa julkaistu neljäs sukupuolten tasa-arvon perussuunnitelma Dai 4 ji danjo kyōdō sankaku kihon keikaku ja vuoden 2016 huhtikuussa kokonaisuudessaan voimaan astunut naisten osallistumista ja etenemistä työelämässä edistävä laki Josei katsuyaku suishin hō. Ensimmäinen on suunnitelma sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi ja jälkimmäinen on laki, joka velvoittaa yli 300 työntekijän yksityisen sektorin yritykset, valtionjohdon virastot ja paikallishallinnot laatimaan suunnitelman naistyöntekijöiden aseman parantamiseksi. Analyysissa käytetään Carol Bacchin What’s the problem represented to be? -metodia, jolla voidaan analysoida poliittisia ongelmarepresentaatioita. Analyysin kautta päästään kyseenalaistamaan itsestään selvyyksinä pidettyjä oletuksia politiikassa ja voidaan ymmärtää paremmin sitä, kuinka kyseiseen politiikkaan on päädytty. Analyysissä käydään läpi ongelmarepresentaatiot, politiikan perusteluita, taustalla vaikuttavia olettamuksia, politiikan historiataustaa, ongelmarepresentaation seurauksia ja sitä, voisiko ongelmia ajatella myös toisin tavoin. Päällimmäisiksi ongelmarepresentaatioiksi analyysissä nousevat ongelma työantajista, jotka eivät tee työpaikan tasa-arvon edistämiseksi tarpeeksi, sekä ongelma työn ja muun elämän tasapainottamisesta. Naisten osallistumista ja etenemistä työelämässä edistävä laki velvoittaa työnantajat positiivisen erityiskohtelun toimiin ryhtymiseen tasa-arvon parantamiseksi. Politiikkaa perustellaan yhteiskunnallisilla ja taloudellisilla perusteilla, kun naisten työllisyyden lisääntymisen toivotaan auttavan talouskasvuun, työvoimapulaan ja alhaiseen syntyvyyteen. Tämän taustalla on ajatus Pohjoismaissa toteutuneesta syntyvyyden noususta naisten työllisyyden lisääntyessä. Vuodesta 2013 lähtien naisten työllisyyden lisääminen on ollut myös osa pääministeri Shinzō Aben talouskasvupolitiikkaa. Vaihtoehtoinen ratkaisu olisi maahanmuuton lisääminen, mutta naisten työllisyyden lisäämistä pidetään parempana vaihtoehtona. Sukupuolten tasa-arvon edistämisellä ja työtapojen muutoksilla yritetään houkutella naisia töihin, joten tasa-arvo nähdään välineenä eikä arvona tai normina sinänsä. Historiataustasta selviää, ettei naisten työssäkäynti ole uusia asia, mutta työelämä on ollut hyvin epätasa-arvoinen naisia kohtaan. Naisten rooleihin yhteiskunnassa ovat vaikuttaneet konfutselaisuus ja valtion politiikka, ja työelämä on vahvistanut näiden luomaa roolia naisesta vaimona ja äitinä ja miesten roolia ydintyöntekijänä. Nyt kuitenkin jäykkiin sukupuolirooleihin halutaan muutosta, ja miehiä yritetään saada osallistumaan enemmän kodin-, lasten- ja vanhustenhoitoon, jotta naisten olisi helpompi osallistua työelämään. Yhdistyneet kansakunnat on panostanut Japania parantamaan sukupuolten tasa-arvoa, minkä seurauksena on tehty lakiuudistuksia ja asetettu tavoitteita.

Työssä tutkittiin naisten nimityksiä Pehr Kalmin kirjeissä C. F. Mennanderille vuosina 1757 – 1779. Aiempi ruotsinkielinen 1700-luvun nimitysten käyttötutkimus on kohdistunut suurelta osin virallisiin lähteisiin. Pehr Kalm (s 1716 – k 1779) oli luonnontutkija, kirkkoherra ja Turun yliopiston ensim-mäinen taloustieteen professori. C. F. Mennander (1712 – 1786) oli Turun piispa ja lopulta arkkipiispa Uppsalassa. Kirjeissään Kalm tiedottaa hiippakunnan, yliopiston ja tuttavapiirin tapahtumista Mennanderin ollessa Tukholmassa pappissäädyn edustajana säätyvaltiopäivillä ja myöhemmin Uppsalan arkkipiispana. Asiayhteyden takia suurin osa kohteista on säätyläisiä, erityisesti pappien ja professorien vaimoja ja tyttäriä. Kirjeet on julkaistu Alb. Hästeskon 1914 toimittamassa teoksessa Pehr Kalms brev till C. F. Mennander. Kirjasta koottiin kirjeiden 212 naisten nimitystä sisältänyttä kohtaa, jotka kopioitiin, ryhmiteltiin ja luokiteltiin 405 esiintymään. Analyysiin käytettiin taulukkolaskentaohjelmistoa. Naisista käytettyjen ilmaisujen elementit ja niiden lukumäärät olivat: naisilmaisuihin liittyvät omistuspronominit (124), genetiiviattribuutit (83), adjektiiviattribuutit 66, tittelit, fru tai vastaava, 50, ja nimityksistä lesket (103), puolison ammatista johdetut tittelit (pastorska) 40, puolisoa tarkoittavat sanat (fru 46, hustru 38), yleisesti naisiin viittaavat sanat 37, ammatit 18, sukulaisuusilmaisut 103, etunimet 4, sukunimet 51 ja nimitystä tarkentavat paikkailmaukset 26 sekä muut ilmaukset 18. Yksittäisten elementtien lukumäärä ilmaisua kohti vaihteli yhdestä kahdeksaan. Nimitykset vaihtelevat yksittäisestä substantiivista (esim. leski) monimutkaisiin useita määreitä sisältäviin ilmaisuihin. Tunnistusta täsmentävät yleisimpiä, lisäksi on kuvailevia ja lisätietoja antavia ilmaisuja. Asiayhteydet vaikuttivat ilmaisuihin. Ilman puolisoa mainitut taloudellisesti itsenäisiin tai lähipiirin naisiin viitattiin yhdistelmällä titteli ja sukunimi. Monimutkaisimpia nimityksiä käytettiin kihlauksen ja avioliiton, yksinkertaisimpia puolison kanssa tai leskenhuoltokysymyksissä. Kalm käyttää naimisissa olevista naisista sukunimeä käyttäessään johdonmukaisesti puolison sukunimeä, mikä poikkeaa tutkimusajankohdan virallisten lähteiden käytännöstä. Etunimet ovat harvinaisia, patronyymejä ei esiinny lainkaan.