Browsing by Subject "naiskuva"

Pro gradussa tutkitaan naiskuvaa Alexandre Dumas’n romaanissa Le Comte de Monte-Cristo (suom. Monte-Criston kreivi). Suurelle yleisölle suunnattu seikkailuromaani ilmestyi 1844–46 sarjakertomuksena ranskalaisen Journal des débats -aikakauslehden lisäosana, ranskaksi ’roman-feuilleton’. Seikkailukirjallisuudessa nopeatempoista kerrontaa dramaattisissa lokaatioissa värittää henkilöhahmojen vastakkainasettelu: lähes kuolematon sankari ja kiero vastustaja, naisen roolina on joko apua tarvitseva, viaton neito tai kaunis, mutta katala femme fatale. Monte-Criston kreivin henkilögalleriassa näkyy aikakaudelle tyypillinen eksotismin alamuoto orientalismi. Monte-Criston kreivin naiskuvaa on tutkittu vain vähän. Tässä tutkielmassa pohditaan: Miten tässä suurelle yleisölle suunnatussa sarjakertomusromaanissa esitetään naiseutta? Keitä ovat analysoitavat naishahmot, ja mitkä ovat heidän roolinsa romaanissa? Mitä teemoja Dumas tuo esille näiden naisten tarinoiden kautta? Onko mahdollista löytää teemoja, jotka yhdistävät tai erottavat analysoituja henkilöhahmoja? Tekstissä esiintyviä seikkoja ja siitä nousevia teemoja lähestytään kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta, ja tutkielman rajatun koon vuoksi tutkimuksen ulkopuolelle jää sukupuolentutkimus. Metodina käytetään Philippe Hamonin viisiosaista järjestelmää analysoitaessa henkilöhahmojen olemusta, esiintyvyyttä ja toimijuutta sekä ennakkokäsityksiä ja kertojan suoria kommentteja hahmoista. Tätä luokittelua täydennetään Gérard Genetten transtekstuaalisilla näkökulmilla ja A.J. Greimas’n aktanttimallilla. Tutkimusaineiston muodostaa 11 juonelle tai teemoille keskeisen naishahmon esiintyminen Monte-Criston kreivissä kertojan ja henkilöiden kuvailuissa ja keskusteluissa. Tutkielman yksilöanalyysiosassa vastataan kahteen ensimmäiseen tutkimuskysymykseen naiseuden ja naisten roolien määrittelystä. Tuloksissa näkyy hahmojen monipuolisuus: Naisten yhteiskuntaluokat, luonteet ja elämäntarinat eroavat toisistaan, ja roolit ja toimijuus vaihtelevat tarinan edetessä. Keskinäiset suhteet perustuvat sukulaisuuteen, ystävyyteen ja vihanpitoon. Teema-analyysiosassa syvennytään esiin nousseisiin teemoihin ja vastataan viimeisiin tutkimuskysymyksiin naishahmoja yhdistävistä ja erottavista teemoista. Viisi pääteemaa ovat romanttinen rakkaus ja seksuaalisuus sekä rakkaus itseä, perhettä, jumalaa ja yhteisöä kohtaan. Alateemoja tarkastellaan eri henkilöiden kannalta teemojen vastakkainasettelun kautta käyttäen tukena laadittua taulukkoa teemojen esiintyvyydestä eri hahmoilla. Teoksen punaista lankaa, onnistunutta ja epäonnistunutta naiseutta Dumas käsittelee ja korostaa hahmojen ja teemojen rinnastamisen ja vastakkainasettelun kautta. Dumas yhdistää teoksessaan viihteen ja moralismin ja tuo käsityksiä hyväksyttävästä naiseudesta. Naisen kohtalon määrää usein hänen uskollisuutensa määrä tai seksuaalisen koskemattomuuden menettäminen tai säilyttäminen. Päähenkilön entinen orjatar onnistuu näissä, mutta elämässään selviytyy myös tunnekylmä, komeankaunis miesten vaatteisiin viehtynyt homoseksuaali. Hemmotteleva kasvatusäiti taas joutuu ottolapsensa julmasti murhaamaksi.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Pro gradu -tutkielmani käsittelee seksismiä eri muodoissaan kahdessa italialaisessa päivälehdessä, Il Corriere della Serassa ja La Repubblicassa, Tarkoituksena on selvittää, löytyykö näistä kahdesta päivälehdestä seksistisiä ilmaisuja ja jos löytyy niin minkä tyyppisiä. Tutkielman teoreettisessa osuudessa esitellään seksismin eri ilmenemismuotoja, italian kielen kieliopissa ilmenevää maskuliinisuvun dominanssia, sekä muita seksismiin viittaavia kieliopillisia epäsymmetrioita; ’tytöttelyä’ tai naisroolin alleviivaamista, seksististä kielenkäyttöä sekä epäsuoraa seksismiä sen eri muodoissa. Tutkielmassani perehdytään myös sanomalehdissä käytettävän kielen erityispiirteisiin, sekä seksismiin tiedotusvälineissä. Tutkielman teoreettinen viitekehys on toisaalta sukupuolentutkimuksellinen, toisaalta kielitieteellinen. Keskeisiä käsitteitä ovat kieliopillinen suku (il genere grammaticale) ja seksismi, stereotypiat ja metaforat. Näiden käsitteiden kautta analysoidaan myös sanomalehdistä valittuja esimerkkejä. Tärkeimpinä lähdeteoksina ovat toimineet kielitieteelliseen osuuteen Alma Sabatinin Il sessismo nella lingua italiana (1987) sekä Cecilia Robustellin "Politicamente o linguisticamente corretto?" Maschile e femminile: usi correnti della denominazione di cariche e professioni (2010). Sukupuolentutkimuksellisen viitekehyksen tärkeimmät lähteet ovat olleet Sara Millsin Language and Sexism (2008) sekä Marcella Marianin Identità di genere nella lingua, nella cultura, nella società (toim.Fabiana Fusco)(2001). Tutkielman aineisto koostuu viidestäkymmenestä (50) esimerkistä, jotka on valittu Il Corriere della Seran ja La Repubblican digilehdistä. Tutkielmasta ilmenee, että seksismin piirteitä löytyy molemmista sanomalehdistä. Erityisesti maskuliinisuvun dominanssi näkyy suuressa osassa esimerkkejä. Naisten ammattinimikkeet on usein ilmaistu maskuliinimuodossa, vaikka vastaava feminiinimuoto olisi käytettävissä. Myös ns. tytöttelyä ja julkisessa ammatissa esiintyvän naisen kutsumista pelkällä etunimellä on havaittavissa. Sukupuolistereotypiat tulivat vahvasti esiin esimerkkejä analysoidessa. On selvää, että nainen kuuluu edelleen jonkinlaiseen marginaaliryhmään ja tätä ajatusta tukivat myös tutkimukseni tulokset. Myytti naisten ja miesten välisistä sukupuolirooleista elää vahvasti italialaisessa journalismissa.

Tutkielma käsittelee femme fatale -kuvatyyppiä suomalaisessa kuvataiteessa vuosina 1880–1925. Tutkielma tarkastelee tähän kohtalokkaita naisia esittäneeseen kuvatyyppiin kietoutuneita kulttuurisia merkityksiä ja pyrkii selvittämään mitä ne osoittavat suomalaisen yhteiskunnan sukupuoli- ja seksuaalikäsityksistä. Kuvatyypin on aiemmassa ulkomaisessa tutkimuksessa tulkittu kertovan ennen kaikkea yhteiskunnassa vallinneesta naisvihasta ja naisemansipaation käynnistymisen aiheuttamasta stressireaktiosta: femme fatale -hahmoa käytettiin arkkityyppinä pahantahtoisesta ja vaarallisesta, mutta vastustamattomasta naiseudesta. Siitä on luettavissa kuitenkin myös emansipoituneen naisen positiivinen kuvaus, ja vapautuva seksuaalielämä. Tämän lisäksi siihen on kietoutunut muita aikansa yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ilmiöitä, kuten dekadentti taidesuuntaus, poliittisia keskusteluita ja yhteiskunnan maallistuminen. Tutkielman tarkoituksena on paikantaa ja analysoida näitä ilmiöitä kuvatyypistä kulttuurisesti kontekstualisoivaan kuva-analyysin keinoin. Tutkielman pohjana toimii laaja aineistokartoitus, jolla aiemmin Suomessa tutkimatonta kuvatyyppiä, sen ilmenemismuotoja ja yleisyyttä, on tarkasteltu. Ainestoa on etsitty museoiden kokoelmajärjestelmistä, finna-tietokannasta, ajan taiteen tutkimuksesta, huutokauppaluetteloista ja aikalaislehdistöstä. Tutkielma on ensimmäinen suomalaista femme fatale -kuvastoa tarkasteleva tutkimus. Aihepiiri on laajasti tutkittu eurooppalaisessa taidehistorian tutkimuksessa, mutta suomalaisessa tutkimuksessa sitä on käsitelty hajanaisesti muun naiskuvan yhteydessä, siihen kuitenkaan tarkemmin paneutumatta. Femme fatale -hahmoa pidetään keskeisenä naiskuvan ymmärtämisen suhteen, sillä se on tietynlainen ääriesimerkki. On usein todettu, että kyseessä olevana aikana yhteiskunta antoi naisille kaksi mahdollista identiteettiä: nainen oli joko hyvä kodinhengetär tai paha prostituoitu. Tämän dikotomian valossa kahtalokkaan naisen hahmo nousee keskeiseksi ajan sukupuoliroolien ymmärtämiseen, sillä se kattaa koko jälkimmäisen roolin. Suomalaisessa tutkimuksessa usein viitataan suomalaisen kuvataiteen femme fatale -hahmoihin, mutta tutkimuksen puuttuessa viittamisen kohde jää ylimalkaiseksi – tutkielma paikkaa tätä puutetta. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että suomalaisessa kuvataiteessa kohtalokas nainen sai laajasti hyvin erilaisia identiteettejä, jotka kantavat laajasti erilaisia yhteiskunnassa vallineita ajatusmalleja. Kohtalokas nainen on toiminut allegoriana langenneelle naiselle, joka sukupuolensa aiheuttamassa heikkoudessaan ei pysty vastustamaan viettejään ja ajautuu viettelemään miehiä ja ajamaan heidät perikatoon – näin se on kuva myös yhteiskunnan kaaokseen ajavasta naishahmosta. Tämän voidaan katsoa johtuvan vallineesta patriarkaalisesta yhteiskunnasta, jossa nainen haluttiin esittää heikompana kuin mies. Toisaalta kuvatyypin avulla on esitetty myös vahvoja naishahmoja, jotka eivät alistu heille osoitettuun paikkaan, vaan ovat itsetietoisia ja uhmakkaita. Näin se on edustanut myös naisasialiikkeen ajamaa uutta naiseutta, joka oli aktiivista, itsetietoista ja yhteiskuntaan osallistuvaa. Tämä on osaltaan seurausta sukupuoliroolien muuttumisesta 1800-luvun lopulta eteenpäin. Monin paikoin kuvatyyppi on myös eroottisuudessaan osoitus vapautuvista seksuaalimoraalin säännöksistä: niihin on kietoutunut sekä seksuaalisia fantasioita, että vapautuvan seksuaalisuuden vaarojen kuvauksia.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin naturalistista naiskuvaa Helvi Hämäläisen romaaneissa Lumous (1934), Katuojan vettä (1935) ja Tyhjä syli (1937). Tutkin, millaisia naturalistisia piirteitä romaanien naishahmot ilmentävät ja millaisia yhteiskunnallisia ongelmia naishahmojen avulla nostetaan esiin. Naishahmojen naturalististen piirteiden jäljille päästään tutkimalla naturalismia lajina. Naturalismin keskeisimpiin piirteisiin kuuluvat arjen kuvaaminen ja entropia eli rappion teema. Entropia onkin tutkielmassa keskeinen käsite. Se on alun perin luonnontieteistä peräisin oleva termi, joka tarkoittaa epäjärjestyksen lisääntymistä. Naturalismin tutkimuksessa entropia on vertauskuvallista: sen avulla kuvataan naturalistiselle kirjallisuudelle tyypillisiä juonikulkuja, joissa rappio ja epäjärjestys lisääntyvät ja henkilöt tuhoutuvat. Tutkin entropian ilmenemistä sekä romaanien naishahmoissa että niiden kerronnassa. Tärkeimpänä lähteenäni naturalismin piirteitä ja entropiaa käsittelevissä luvuissa on Riikka Rossin teos Särkyvä arki – Naturalismin juuret suomalaisessa kirjallisuudessa (2009). Sosiologisen tutkimuksen avulla havainnollistan lisäksi Hämäläisen kuvaamia 1930-luvun yhteiskunnan epäkohtia, joilla oli vaikutusta etenkin naisten elämään. Tärkeimpänä lähteenäni käytän Maria Lähteenmäen teosta Mahdollisuuksien aika – Työläisnaiset ja yhteiskunnan muutos 1910–1930-luvun Suomessa (1995). Globaalin laman seurauksena työttömyys ja köyhyys lisääntyivät, millä oli vaikutusta myös väestönkehitykseen: perhesuunnittelun tarve lisääntyi, mutta esimerkiksi abortti oli laiton. Aborttikysymys nouseekin erityisesti Katuojan vedessä ja Tyhjässä sylissä keskeiseksi keskustelun kohteeksi. Tutkielmani osoittaa, että tarkastelemieni romaanien naishahmoissa on havaittavissa naturalistiselle naishahmolle tyypillistä entropiaa. Rappio ei ole kuitenkaan kaikilla naisilla samanlaista: toisilla se on kyllästymistä arkeen, toisilla konkreettisempaa, esimerkiksi suistumista köyhyyteen ja puutteeseen. Toiset liikkuvat aktiivisesti kohti omaa tuhoutumistaan, kun taas toiset ovat pikemminkin perimänsä tai olosuhteiden uhreja. Perinteisesti entrooppiset naishahmot tuhoutuvat lopullisesti – siis kuolevat. Hämäläisen romaanien naishahmoille näin ei kuitenkaan käy, vaan heidän lopullinen kohtalonsa jää avoimeksi. Kerronnan tasolla entropiaa on erityisesti miljöön kuvauksissa. Romaaneissa kuvataan konkreettisesti ja aisteihin vetoavasti aineen hajoamista, pilaantumista ja mädäntymistä. Rappion kuvaukset kerronnan tasolla vaikuttavat kiihtyvän samaan tahtiin romaanien päähenkilöiden rappion kuvausten kanssa.

Fin de siècle -ajalla taiteen kuolemakuviin valittiin tyypillisesti nuori, kaunis, valkoinen, alaston nainen, joka kuvattiin viattomana uhrina. Toinen yleinen tapa oli esittää nainen kuoleman personifikaationa, vaarallisena ja syntisenä femme fatale -viettelijänä. Keskityn tutkielmassani neljään teokseen: Félicien Ropsin Ihmisparodia-akvarelliin (1887–1891), Edvard Munchin Marat’n kuolema I -öljyvärimaalaukseen (1907), Oscar Parviaisen Loppu-öljyvärimaalaukseen (1910) ja Sarah Bernhardtin noin vuonna 1873 tapahtuneeseen hauta-arkussa makaamiseen, josta on olemassa valokuvia. Tutkin teosta performatiivisena kehollisena esityksenä ja kutsun sitä nimellä Arkku. Käytän hyväkseni taidehistorian kuva-analyysiä, etenkin lähilukemista ja vastakarvaan lukemista, ja sukupuolentutkimuksen metodologiaa. Tutkielmassani Arkku-teos haastaa perinteisiä kuvakonventioita ja mahdollistaa vastakarvaan luvun. Kuvakulttuurilla on valta vaikuttaa siihen, miten kuolema koetaan. Kuvalliset representaatiot kietoutuvat myös naissukupuoleen liitettyihin asenteisiin. Miehen katse (male gaze) dominoi fin de siècle -ajan kuvakulttuuria. Kuolemakuvissa nainen usein kutistettiin vartaloksi, hallittavaksi lihaksi, katseen kohteeksi ja miellyttämisen välineeksi. Fokus oli usein naisen alastomassa ruumiissa ja siitä fantasioinnissa. Tutkielmani tarkoitus on purkaa näitä naisiin ja kuolemaan yhdistettyjä sukupuolioletuksia ja kuvallista kuolemakulttuuria. Haluan nostaa esiin modernin naisen katseen ajan dominoivan katseen rinnalle ja luoda vastanarratiivia. Tavoitteenani on perehtyä siihen, miten misogyyninen, naista esineellistävä ja eroottinen naiskuva 1800- ja 1900-luvun taitteen kuolemakuvissa voitiin haastaa. Femme fatale -tyyppinen kuolemahahmo voidaan nähdä ajan siveellisen ja passiivisen naiskuvan vastakohtana: edistyksellisenä, seksuaalisena ja kapinallisena moraalisäätöjä vastustavana aktiivisena toimijana. Kuitenkin Sarah Bernhardt naistaiteilijana tarjosi omalla teoksellaan monisäikeisemmän ja väkevämmän vastineen. 1800-luvun lopun kuolemakuvarepresentaatioiden vaikutus ulottuu nykypäivään. Seksualisoiva, väkivaltainen katse ei ole kadonnut. Samoin yhä edelleen huomio on taattu mediassa, kun kuolema korjaa nuoren, viattoman ja kauniin naisen.

Tässä pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan Antti Tuurin Pohjanmaa-romaanin naiskuvan ja tematiikan välistä suhdetta. Työssä tutkitaan, onko teoksen antama naiskuva ensivaikutelmaa syvällisempi, vahvempi ja merkittävämpi tematiikan kannalta kuin pintatason perusteella voi päätellä. Tutkimuksen lähtöajatus on, että suuri osa Pohjanmaan laajasta naishahmojen galleriasta ei noudata konservatiivista stereotypiaa, jossa naiset ovat miehille alisteisia ja toimivat miesten pään mukaan. Työssä tutkitaan naisten merkitystä teoksen kokonaiskompositiossa, arvomaailmassa ja tematiikassa sekä heidän merkitystään kokonaisuuden rakentumisessa. Naiset ovat romaanin sivuhenkilöitä, mutta osasta heistä annetaan ennemmän informaatiota kuin kollektiivisen päähenkilön jäsenistä eli Hakalan perheen neljästä veljeksestä. Lähtökohtana tutkimukselle on, että heidän merkityksensä löytyy ensivaikutelman alta. Tutkimus osoittaa, että naisten merkitys teoksen kokonaisuudessa on suuri. Pohjanmaa-romaanin naishahmot voidaan jakaa vahvoihin ja heikkoihin naisiin. Suurin osa teoksen naishahmoista ovat vahvoja naisia: maatilan emännät isomummo eli vanhaisu, äiti eli Marjatta, Sylvi-täti sekä perheen maatilan nykyinen emäntä Laina. Riitan ja Saaran hahmot ovat myös vahvoja hahmoja. He asuvat kaupungissa ja ovat ottaneet paikkansa maatilayhteisön ulkopuolella. Romaanin kaksi naishahmoa, Helena ja Taina, ovat heikompia naisia. Isomummon ja mummon hahmot lähentyvät merkitysasteeltaan päähenkilöä. Kertojan välittämä naiskuva on samanarvoinen mieskuvan kanssa. Teoksen henkilöt todentuvat romaanissa samanarvoisina vikoineen ja hyveineen. Naisissa kiteytyvät teoksen realiteetit, kysymykset lähtemisestä ja paluusta sekä kotiin ja elämän jatkumiseen liittyvistä seikoista, kuten työstä ja koulutuksesta, työn turvaamisesta ja maaseudun arvoista. Tässä asetelmassa naiset ovat miesten vastavoima ja turva ja he edustavat teoksen syvällisiä arvoja, siteitä perheeseen, maahan, työhön sekä elämän jatkuvuuteen. He ovat myös Pohjamaa-romaanin ja sen edustaman todellisuuden perimmäinen voima. Heihin kiteytyvät teoksen dualistiset pääteemat, petoksen vastakohta luottamus ja synnin vastakohta sovitus. Kysymykseen siitä, onko miesten maailma myös naisten maailma, tutkimus vastaa, että se on molempien.

Tutkielmassa tarkastelen Päiväni murmelina -musikaaliesityksen naishahmojen soolokappaleita "Joskus" ja "Nancyn rooli". Kappaleet käsittelevät sukupuolirooleja, heteronormatiivisia odotuksia sekä katsotuksi tulemisen problematiikkaa. Tarkennan huomioni laulujen sanoitukseen, jota arvioin lyriikka-analyysin keinoin. Pohdin, millaista sukupuolidiskurssia kappaleissa tuotetaan: mistä naiset laulavat ja millä tavoin. Tutkielmassa käytän feminististä teoriaa aineiston tarkasteluun. Jotta voidaan ymmärtää naiskuva eli esitys sukupuolesta tulee ensin ymmärtää, kuinka sukupuoli toimii esityksenä. Analyysin kannalta oleelliseksi nousevat katseen ja representaation käsitteet. Kun naisasialiikkeen kehitysvaiheita ja Broadway-musikaalin kaanonia tarkastellaan rinnakkain huomataan, kuinka lajin naiskuva reagoi yhteiskunnalliseen muutokseen. Tarkastelemillani kappaleilla on samankaltainen päämäärä, mutta erilaiset strategiat. "Joskus" saattaa heterosuhteita koskevat tottumukset naurunalaiseksi, kun taas "Nancyn rooli" on luonteeltaan ajatuksia herättävä. Vaikuttamisen keinoja kappaleissa on huumorin lisäksi esimerkiksi elämänkertomuksellisuus. Satujen ja teatterin tekstienvälinen sanasto toimii apuvälineenä laulujen kerronnassa. Erityisesti "Nancyn rooli" puhuttelee todellisuuden eri tasoilla, sillä teksti voi näyttäytyä sekä roolihahmon että näyttelijän henkilökohtaisena kannanottona. Kappaleessa esiintyy mieskatseen lisäksi näytelmän sisäinen kaksoiskatse sekä Nancyn vastakatse yleisöön. Analyysin perusteella voidaan todeta, että kappaleiden "Joskus" ja "Nancyn rooli" sisällöissä on feministinen pyrkimys esittää naiset monimutkaisina, rikastavina ja tiedostavina hahmoina. Teos sallii hahmojen omaksua useita, vastakkaisiakin naiseuden kategorioita yhdenaikaisesti. Muutoksen tarpeesta kuitenkin lauletaan sen sijaan, että kaikki sukupuolet esiintyisivät musikaalin kokonaisuudessa yhdenvertaisina ja vaikutusvaltaisina. Esimerkit osoittavat, kuinka musiikkinumeroilla voidaan tuottaa näytelmän hahmoihin näkökulmaisuutta. Kun näistä keinoista ollaan tietoisia, voidaan niitä käyttää tukemaan teoksen kerrontaa ja moniäänisyyttä. Päiväni murmelina -narratiivi on jatkossakin avoin feministisille tulkinnoille: toistot vahvistavat, muutos vapauttaa.