Browsing by Subject "nuorten kieli"

Tutkielma tarkastelee nuorten kielellisiä keinoja viitata itseensä ja toisiinsa. Aihetta lähestytään erityisesti suomen kielen nollapersoonarakenteen ja sen henkilöreferenssin näkökulmasta. Tutkielman aineisto koostuu Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Nuortennetin keskustelufoorumilla julkaistuista viesteistä ja niihin liittyvistä vastauksista. Verkkokeskustelun viestit ovat nuorten kirjoittamia vapaamuotoisia tekstejä, joissa käsitellään esimerkiksi terveyteen, seurusteluun ja kiusaamiseen liittyviä aiheita. Tutkielman viitekehyksenä on dialoginen näkemys kielestä, mutta työssä hyödynnetään myös kognitiivisen kieliopin teoriaa ja käsitteitä. Tutkimuksessa selviää, että nuoret viittaavat itseensä odotustenmukaisesti useimmissa tapauksissa yksikön 1. persoonan muodoilla, mutta nollapersoonarakenne on aineistossa toiseksi yleisin käytetyistä viittauskeinoista. Nuoret käyttävät nollapersoonan muotoja sekä kysymyksissä että vastauksissa ja viittaavat nollapersoonan avulla itseensä ja toisiin. Muita nuorten käyttämiä kielellisiä keinoja, joilla he viittaavat vähintään itseensä, ovat itse, oma, avoin yksikön 2. persoona ja monikon 1. persoona. Nämä muodot jäävät aineistossa vähemmistöksi yksikön 1. persoonaan ja nollapersoonaan verrattuna. Nollapersoona hahmotetaan tutkielmassa puheaktipronominien ohella referentiaaliseksi indeksiksi, jonka viittaussuhde on kontekstisidonnainen. Tutkielma vahvistaa, että nollapersoonan viittausalaa on tarkasteltava tapauskohtaisesti. Eri tilanteissa nollapersoona voidaan ankkuroida vuorovaikutuksen eri osallistujiin, puhujaan, vastaanottajaan, vuorovaikutuksen osapuolten jakamaksi kokemukseksi tai avoimeksi ketä tahansa koskevaksi ilmaukseksi, mutta kuitenkin aina siten, että vähintään kirjoittaja itse on luettavissa nollapersoonan referentiksi. Lisäksi nollapersoonan viitepiste ei ole välttämättä selkeä, jolloin vuorovaikutuksen osapuolet voivat osaltaan tulkinnallaan vaikuttaa sen ankkuroitumiseen. Nollapersoonan merkityksen kategoriat eivät ole siis selvärajaisia, vaan spesifin eli referenttiin ankkuroituneen ja epäspesifin eli avoimen nollapersoonan välillä on jatkumo. Tutkimuksesta selviää myös, kuinka nollapersoonarakenteelle on vuorovaikutuksessa muodostunut omanlaisiaan, erikoistuneita tehtäviä. Viestiketjun aloittavissa kysymyksissä ja avunpyynnöissä, huoltenkerronnan kontekstissa, nollapersoona vuorottelee usein yksikön 1. persoonan kanssa ja toimii puhujan keinona asemoida itsensä suhteessa puheenaiheeseen. Sen avulla nuori asettaa puheenaiheen etualalle tai voi etäännyttää itsensä ikäviksi kokemistaan, epätoivottavista aiheista tai tilanteista. Toisaalta nuoret käyttävät kirjoittajaviitteistä nollapersoonaa avunpyyntönä ja kutsuessaan toisia samaistumaan nollapersoonarakenteella esittämiinsä kokemuksiin. Vastauksissa kirjoittajat asettuvat nollapersoonan avulla kokijan rooliin ja osoittavat myötätuntoa kysyjälle. Nollapersoonarakenteella jaetut kokemukset synnyttävät läsnäolon kerrostumia, kun nollan muotoiseen kokemukseen samaistuvat kirjoittajan lisäksi kysymyksen esittäjä ja muut lukijat. Nollapersoona on hienovarainen vuorovaikutuksen resurssi, jolla nuoret neuvovat toisiaan tilanteessa, jossa he eivät tunne toisiaan ja asiantuntemus rakentuu elämänkokemuksen varaan. Nolla ei avautuessaan muutu yleistykseksi vaan avoimeksi siinä merkityksessä, että kenen tahansa on halutessaan mahdollisuus samaistua nollapersoonan rooliin. Tutkimus näyttää, että nollapersoonaa voidaan käyttää ja merkityksellistää monin eri tavoin. Nollapersoona hakeutuu omakohtaisen ja yleisen rajalle, jopa kurottautuu kohti vastaanottajaa. Näin nollapersoona tukee dialogista maailmankuvaa, joka kytkee kielen, myös rakennetasolla, yksilön suuntautumiseen kohti toista kohti ihmistä. Tutkimuksessa käykin ilmi, miten nollapersoonan avulla merkityksiä tuotetaan yhteistyössä, intersubjektiivisesti.