Browsing by Subject "omaelämäkerrallisuus"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2016)Tässä työssä tarkastellaan teknologiasta kertomisen tapoja ja retoriikkaa kilpakirjoitusaineistossa. Tutkielman aineisto koostuu Joensuun yliopiston ETIM-tutkimushankkeen ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2007 järjestämän Minä ja teknologia -keruun vuoden 1945 jälkeen syntyneiden vastauksista eli yhteenä 14 teknologiaelämäkerrasta. Vastaajien ikähaarukka on 24-vuotiaasta 61-vuotiaaseen. Työn tavoitteena on löytää erilaisia asenteita teknologisia muutoksia kohtaan ja tarkastella, kuinka ihmiset kertovat itsestään muutosten keskellä eri elämänvaiheissaan. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on tarkastella, kuinka aineiston kertojat asemoivat itseään ja muita toimijoita teknologiaelämäkerroissa ja mitä merkityksiä positioihin kytkeytyy. Toiseksi selvitetään, millaisin syin ja keinoin teknologisia muutoksia vastustetaan tai pidetään hyväksyttävinä. Tutkin positiointianalyysin avulla kertojien tuottamia positioita suhteessa eri teknologioihin. Retorisen diskurssianalyysin kautta keskityn teknologian hyväksynnän ja vastustuksen piirteisiin. Positiot kytkeytyvät aineistossa sukupolveen, ikään, koulutustaustaan, sosiaalisiin suhteisiin ja sukupuoleen. Omaa aktiivista toimijuutta korostetaan toistuvasti kerrottaessa itselle mieluisista teknologioista. Oma positio uhrina tai muiden toiminnan kohteena korostuu kerrottaessa itselle vieraasta tai vastenmielisestä teknologiasta. Menneisyyden teknologiamuistot ovat usein nostalgisesti latautuneita, kun taas uutta teknologiaa arvioidaan käytettävyyden ja hyötynäkökulman kautta. Uutta teknologiaa merkityksellistetään myös vertaamalla sitä vanhaan. Aineiston iäkkäämpien kertojien teksteissä vanhuksiin liitetään stereotypioita osaamattomuudesta ja haluttomuudesta uuden teknologian suhteen, ja nuoret saavat negatiivisesti latautuneita luonnehdintoja teknologian käyttäjinä ja suunnittelijoina. Itselle mieluisat teknologiat esitetään tavallisina ja sitä kautta hyväksyttävinä, mutta kielteiseksi koettu teknologia etäännytetään itsestä ja omasta arjesta erilaisten kategorisointien kautta. Teknologisoituva yhteiskunta esitetään sekä mahdollisuutena parempaan elämään että epätasa-arvoisena sekä perinteisten taitojen ja tapojen rapistajana. Menneisyys näyttäytyy suuressa osassa kirjoituksista nostalgisena aikana, jolloin kasvokkainen kanssakäyminen ja tasa-arvo toteutuivat kirjoitushetken nykyisyyttä paremmin. Aineistossa käsitellään runsaasti myös ympäristöongelmia, joiden suhteen teknologia näyttäytyy paitsi ongelmien syynä, myös potentiaalisena väylänä kestävälle kehitykselle. 2000-luvun teknologiset muutokset synnyttävät aineistossa runsaasti kritiikkiä ja näyttäytyvät myös uhkina etenkin suuriin ikäluokkiin kuuluvien vastaajien keskuudessa. Teknologian tutkimus, joka käsittelee ihmisten kokemuksia ja asenteita, onkin sovellettavissa esimerkiksi palvelumuotoiluun väestön ikääntyessä ja palveluiden sähköistyessä.
-
(2016)Tässä pro gradussa tutkitaan Helsinkiin muualta Suomesta muuttaneiden nuorten aikuisten kertomuksia paikkasuhteen rakentumisen näkökulmasta. Opinnäytteen tutkimusaineisto muodostuu Helsinki – Stadini -kirjoituskilpailuun lähetetyistä, 19–39-vuotiaiden kirjoittajien omaelämäkerrallisista kertomuksista, joita on yhteensä 17 kappaletta. Kirjoituskilpailu oli käynnissä 12.6.–15.10.2004 välisenä aikana, ja sen järjestäjinä toimivat Stadin Slangi ry., Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), Svenska litteratursällskapets Språkarkiv, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsingin kaupunginmuseo, Kallio-lehti ja Töölöläinen. Aineisto on arkistoitu SKS:n kansanrunousarkistoon. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa makrotasoon keskittyneen maassamuuton tutkimusperinteen rinnalle tietoa Helsinkiin muualta Suomesta muuttamisesta subjektiivisten merkitysten ja ennen kaikkea muistelun ja kerronnan perspektiivistä. Tutkielman ytimessä ovat maassamuuttajien kertomuksissa ja kerronnassa rakentuvat paikkasuhteet. Teemaa lähestytään narratiivisen tutkimuksen näkökulmasta, ja tutkimusmenetelminä käytetään positiointianalyysia sekä lähilukua. Tutkimuksessa kysytään, millaisia suhteita Helsinkiin kirjoittajat kertomuksissaan rakentavat ja miten paikkasuhteen muutokset ilmenevät kertomuksissa. Kysymyksiin vastaamiseksi tarkastellaan positioita ja toimijuuksia, joita kirjoittajat antavat itselleen ja muille kertomuksen henkilöille niin kertomusmaailman kuin kerronnankin tasolla, sekä kirjoituksissa käytettyjä kerronnan tehokeinoja ja fokalisointeja. Tarkastelun kohteena ovat neljä kertomuksissa toistuvaa pääaikajaksoa: lapsuus, nuoruus, muutto ja alkuajat Helsingissä sekä kirjoitushetki. Kirjoittajien positiot ja toimijuudet ja sitä myötä myös paikkasuhde muuntuvat ja saavat erilaisia painotuksia eri jaksoissa. Aineiston kokonaistasoa tarkasteltaessa esille nousee kaksi oleellista seikkaa. Ensinnäkin Helsinki-suhteen kannalta kokemus mahdollisuudesta toimia aktiivisesti ja omaehtoisesti on erityisen keskeinen. Helsingille annetaan toistuvasti positiivisia merkityksiä jaksoissa, joissa kerrotun minän toimijuus on vahvaa tai vahvistuu. Vastaavasti Helsinki saa negatiivisia merkityksiä jaksoissa, joissa kerrotun minän toimijuus heikkenee. Se, koetaanko kaupungin hankaloittavan vai edistävän elämistä omien tavoitteiden kannalta mielekkäästi ja tunnetaanko se vapaaehtoisuuden vai pakon määrittämäksi ympäristöksi, on Helsinki-suhteen kannalta oleellista. Toiseksi, aineistosta on erotettavissa kolme kerrontatapaa, eläytyvä, refleksiivinen ja etäistävä, joita määrittävät tietyt, toistuvat fokalisointia ja kerronnan tehokeinoja koskevat piirteet. Kerrontatapojen jäsennys tuo esille kirjoittajien erilaisten kerronnallisten tavoitteiden ja mieltymysten kirjon. Helsingistä kertomisessa voikin olla vaihdellen kysymys niin menneeseen eläytymisestä, sen käsittelemisestä ja mielekkäiden tulkintojen etsimisestä kuin argumentoinnistakin.
-
(2019)Tässä tutkielmassa tarkastelen kirjailija Sergei Dovlatovin omaelämäkerrallista romaania Naši (suom. Meikäläiset). Työssä huomioni kohteena ovat sen omaelämäkerralliset ja toisaalta fiktiiviset ainekset, kertojan rooli omaelämäkerrallisessa teoksessa, teoksessa esiintyvä yhteiskuntakritiikki sekä romaanin sijoittuminen perheromaanien genreen. Tarkastelen myös tekijän käyttämiä komiikan keinoja ja romaanin päähenkilöä mahdollisena liŝnij čelovek-tradition edustajana ja modernin tarpeettoman ihmisen prototyyppinä. Minua kiinnostaa myös teoksen sijoittuminen aikakauteen, jolloin se on kirjoitettu. Tutkin Leningradin 1970-lukua aikakautena luovan työn tekijöiden näkökulmasta ja kaupungin underground-kulttuurissa elänyttä samizdat-ilmiötä sekä vuosikymmenellä Neuvostoliitossa yleistynyttä emigraatiota ilmiönä. Aineistona käytän Sergei Dovlatovin teoksia ja häneen liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Olen käyttänyt aineistona myös hänen julkaistua kirjeenvaihtoaan perheen ja ystävien kanssa. Työssäni olen tullut siihen tulokseen, että Meikäläiset on tietynlainen parodia perheromaanista. Meikäläisissä todellisuus sekoittuu satuun ja teosta voi pitää myös pseudo-omaelämäkerrallisena, koska siinä on paljon keksittyä ainesta. Juoni ei ole Dovlatovin teoksissa olennainen asia, vaan itse kerronta ja päähenkilön luonteen syventäminen muiden henkilöhahmojen avulla. Tästä osoituksena voidaan pitää esimerkiksi erikoisia kohtauksia, jotka kertovat jostakin tarinan kannalta mitättömästä yksityiskohdasta, ja jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Dovlatovilla oli oma kirjoitusmetodi, joka saattoi vaikuttaa näiden juonipoikkeamien syntymiseen. Dovlatovin kertoja ei ole tarinan ulkopuolinen kaikkitietävä kertoja, vaan osallistuu usein tarinan tapahtumiin ja sekoittuu tarinan päähenkilön kanssa, jota voidaan pitää prototyyppinä modernista tarpeettomasta ihmisestä, joka ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa yrityksistä huolimatta. Joskus melko suoraakin yhteiskunnallista kritiikkiä on mahdollista löytää Dovlatovin teoksista, useimmiten tosin sivuhuomautuksissa. Erityisesti kahdesta isoisästä kirjoittaessaan Dovlatov käyttää paljon venäläisestä kansanperinteestä tuttuja aineksia ja liittää hahmoihin myyttisiä eeppisten sankareiden piirteitä. Isoisä Stepan ja hänen nojatuolinsa voidaan nähdä versiona venäläisestä folkloresta tutusta Baba Jaga-noidasta ja tämän kanan jaloilla seisovasta mökistään. Isoisä Stepanilla näyttää olevan myös yhteys tuonpuoleiseen aivan kuten Baba Jagallakin on. Meikäläiset on moderni sukukronikka ja omaperäinen pseudo-omaelämäkerta, joka kertoo Neuvostoliiton historiaa yhden perheen kautta.
Now showing items 1-3 of 3