Browsing by Subject "omakuvat"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2020)Tutkielma käsittelee Eva Cederströmin (1909–1995) taiteilijuuden muodostumista 1920–1930-luvuilla tarkastelemalla Cederströmin omaelämäkerrallisia kertomuksia ja teoksia. Taidehistorian tapa valikoida tutkimuskohteensa on jättänyt Cederströmin kaltaiset, esittävää taidetta sotienvälisenä aikana tehneet taiteilijat, taidehistoriankirjoituksen marginaaliin. Tutkielma lähestyy Cederströmiä biografisen tutkimuksen keinoin mutta elämäkerrallista lähestymistapaa kriittisesti kommentoiden. Cederströmin teoksia tarkastellaan suhteessa Cederströmin taideajatteluun ja kuvallisen esittämisen traditioihin. Tutkimuskohdetta koskeva tieto tuotetaan kriittisen arkistoaineistoja, kirjallisuutta ja taideteoksia hyödyntävän kuva- ja tekstianalyysin kautta. Tutkielma täydentää, kommentoi ja kritisoi aikaisempaa Cederströmiin ja sotienvälisen ajan taidekenttään keskittyvää tutkimusta sekä taiteilijaelämäkertojen konventioita. Cederström koki taiteilijuutensa kumpuavan perhe- ja sukutaustastaan sekä henkisenä kotiseutunaan pitämältään Terijoelta. Perhe- ja sukutaustan korostaminen ja lapsuusajan mystifioiminen ovat taiteilijaelämäkertojen historian aikana muotoutuneita, nykynäkökulmasta ongelmallisia, konventioita. Cederströmin jätti melko systemaattisesti pois elämäkerrallisista kertomuksistaan tiedon siitä, ettei häntä alkuun hyväksytty taideopiskelijaksi. Hänen 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa Viipurissa suorittamansa taideopinnot eivät olleet ajan käsityksen mukaan yhtä merkittäviä kuin opinnot Suomen Taideyhdistyksen koulussa Ateneumissa. Vuonna 1933 alkanutta aikaansa Ateneumin opiskelijana Cederström piti jopa elämänsä tärkeimpänä, ja monet taideopintojen aikana omaksutut ajatukset toimivat taustavaikuttimina koko hänen uransa ajan. Myös opintojen aikana muodostuneet ystävyyssuhteet ja kontaktit vaikuttivat merkittävästi Cederströmin taiteilijuuden muotoutumiseen. Taidehistoriankirjoitus ei ole käsitellyt taiteilijoiden opiskeluaikaa ja opintomatkoja neutraalisti, vaan myytit neroudesta, omaperäisyydestä ja keskusta–periferia-asetelmasta ovat muokanneet kertomusta. Cederström näki sukupolvensa taiteilijoille tyypilliseen tapaan piirustukset keskeisenä osana taiteellista tuotantoaan. Hänen piirustuksissaan voi nähdä merkkejä miehisten olemusten ihailusta ja nuoren taitelijanaisen erilaisesta asemasta verrattuna joidenkin miestaiteilijoiden teoksista heijastuviin perheensisäisiin valta-asetelmiin. Kalevala-taide eli 1930-luvulla nousukauttaan, ja Cederströmin klassisoivat Kalevala-teokset kuvastavat Cederströmin tyylillistä kehitystä ja naisnäkökulmaa miestaiteilijoiden suosimaan aiheeseen. Omakuvissaan Cederström viittaa renessanssitaiteen traditioon ja taiteelliseen prosessiin, johon keskittyminen oli Cederströmille ja hänen sukupolvensa taiteilijoille korostetun tärkeää. Omakuvissa on mystiikkaan ja henkisyyteen viittaavia ulottuvuuksia, ja ne kuvastavat nykynäkökulmasta 1930-luvun taiteilijakäsityksen miehisyyttä.
-
(2020)Tutkielma käsittelee taidemaalari ja -graafikko Mikko Carlstedtin (1892–1964) varhaistuotantoa, vuosia 1912–1922. Carlstedt oli Marraskuun ryhmään kuulunut taiteilija, jonka usea taidekriitikko nosti 1920-luvulla Suomen johtavaksi asetelmamaalariksi. Kyseessä on ensimmäinen laaja Carlstedtista kirjoitettu tutkielma. Tutkimuksen kirjallinen aineisto koostuu Mikko Carlstedtin kirjeenvaihdosta ja häntä käsittelevistä taidekritiikeistä. Aineistot on kerätty Kansallisgallerian ja Kansalliskirjaston arkistoista sekä yksityisarkistosta. Tutkimuksen kuvallinen aineisto koostuu Mikko Carlstedtin teoksista, jotka kuuluvat Kansallisgallerian, Helsingin taidemuseo HAMin, Kuntsin modernin taiteen museon, Valkeakosken kaupungin, Salon taidemuseo Veturitallin, Riihimäen-, Mikkelin- ja Hämeenlinnan taidemuseoiden- sekä yksityisiin kokoelmiin. Tutkielma hyödyntää brittiläisen aatehistorioitsijan Quentin Skinnerin (s. 1940) hermeneuttista metodia ja ranskalaisen kirjallisuuden tutkijan Gerard Génetten (1930–2018) intertekstuaalisuuden typologiaa. Tutkielma erittelee ja analysoi kannanottoja, viittauksia tai kommentteja, joita Carlstedt teki kuvataiteellisissa ilmauksissaan niitä edeltäneestä kuvataiteesta sekä niiden syntykontekstissa vaikuttaneista ilmiöistä. Tutkimus tarkastelee Carlstedtin tuotantoa suhteessa aikansa taidekentällä vaikuttaneisiin diskursseihin ja ilmiöihin. Carlstedtin teokset kytkeytyvät muun muassa boheemiin taiteilijavastakulttuuriin ja sen ahdistuneeseen taitelija-arkkityyppiin, kuvataiteen itsenäisyyttä ajaneeseen modernismiin, pohjoista synkkyyttä korostaneisiin maisemamaalauksen virtauksiin, 1600-luvun alankomaalaiseen asetelmamaalaukseen sekä ranskalaisen Paul Cézannen 1910-luvulla Suomen taidekenttään levinneeseen vaikutukseen. Varhaisimmat tutkimuksessa käsitellyt Carlstedtin teokset ylistivät modernin taiteen edelläkävijöitä, kuten Cézannea, Vincent van Goghia ja Edvard Munchia kuvataiteellisen imitaation ja transformaation keinoin. Carlstedt kuului ensimmäisiin Cézannea ihailleisiin suomalaistaiteilijoihin. Hän kehitti 1910-luvulla suomalaisen luonnon kuvaamista koskeviin diskursseihin sovitettua tulkintaa Cézannen tavasta maalata maisemia. Cézannen taiteeseen tehdyt varhaiset viittaukset, muun muassa väriaskeettisuus ja tekniikan karkeus, olivat kumouksellisia tekoja. Ne haastoivat jälki-impressionismin värikokeiluja sekä vanhoillisemman taiteen porvarillisiksi miellettyjä kauneusarvoja. Galleristi Leonard Bäcksbackan avustuksen turvin, Carlstedt loi vuodesta 1917 lähtien ilmaisunsa uudelleen ja kehitti valtavirrasta poikenneen asetelmamaalaustyylin. Tutkimus osoittaa, että Carlstedtin 1920-luvun asetelmat vaikuttivat suomalaisen asetelmamaalauksen kenttään. Carlstedtin omintakeisesti maalatut asetelmat konservatiivisesti elvyttivät 1600-luvun alankomaissa yleistyneiden asetelmatyyppien sommitelmallisia periaatteita sekä aiheita, kuten riistakuvastoa. Carlstedtin tapa yhdistää modernistinen maalaustapa ja vanhasta taiteesta lainatut aiheet ilmenee myös hänen ainoassa monumentaalisessa kansankuvassaan, joka päivitti 1500–1600-lukujen Alankomaissa yleistä torimaalauksen arkkityyppiä 1920-luvun alun Suomeen.
Now showing items 1-2 of 2