Browsing by Subject "outo"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2017)Tutkimuksessani Elävien kuolleiden outo laakso – kummastuttavan käsite ja elävien kuolleiden nykyrepresentaatiot käsittelen fiktion mahdollisuuksia lähestyä sanallistamista pakenevia ilmiöitä sekä sitä, mitä elävät kuolleet kertovat kulttuuristamme ja siinä ilmenevistä häiriötiloista. Keskeisenä käsitteenä tutkimuksessani käytän Fredin unheimlich-käsitteeseen pohjautuvaa kummastuttavaa, joka viittaa johonkin aiemmin tuttuun mutta vieraaksi muuttuneeseen – epämääräiseen oudon tunteeseen, siihen että jotakin, jonka kuuluisi olla salattua on päässyt pintaan ja paljastunut. Järjestäytynyt homogeeninen yhteiskunta pyrkii kattamaan nimeämisen ja haltuunottamisen kautta mahdollisimman suuren määrän asioita tuottavan ja toimivan yhteisön ylläpitämiseksi, mutta kaikki asiat eivät jäsenny eikä kaikkia kokemuksia ole mahdollista sanallistaa. Tällaista jäsennettyyn arkeen aukeavaa kauhua ja hämmennystä herättävää halkeamaa hahmotan kummastuttavan sisarkäsitteiden kautta: Julia Kristevan abjekti, Jaques Lacanin reaalinen, Georges Bataillen heterogeeninen sekä Mark Fisherin aavemainen ja outo. Yhteiskunnan kannalta äärimmäinen häiriötekijä on kuolema, joka lopullisesti tuntemattomana ja tavoittamattomana sekä ahdistaa kuolemastaan tietoisia yksilöitä että toisaalta myös antaa merkityksen elämälle ja mahdollistaa elämän rajallisuuden yhdistämien yksilöiden muodostamat yhteisöt. Yhteisön kannalta tuntematon toinen on aina uhka ja se, miten tähän uhkaan suhtaudutaan määrittää yhteisöä. Elämä ja kuolema ovat absoluuttiset kategoriat, ja elävä kuollut siten käsittämätön par excellence. Tutkimuksessani nostan nykyfiktiosta esiin kaksi esimerkkiä, jossa elävien kuolleiden representaatiot poikkeavat klassisesta zombiekauhusta ja jossa keskiöön nousee yhteisön suhtautuminen kuolleista palanneisiin. Televisiosarja Kuolleista palanneet ja Kuinka kuolleita käsitellään –kirja esittävät elävät kuolleet vähintään lähes inhimillisinä, toisinaan myös puhuvina olentoina, jotka pakottavat kohtaamaan sekä itsensä yksilöinä että kuoleman kaikkia koskettavana yhteisenä tapahtumana. Teokset tuovat näkyville niitä mekanismeja, joita yhteisöt ovat läpi historian käyttäneet vieraan, toisen ja hallitsemattoman uhatessa. Käsittelemällä arkisia hallintaan liittyviä rakenteita teokset tuovat niitä esiin ja siten myös mahdollistavat niiden purkamisen. Toisaalta teoksissa käsitellään myös rakkautta ja sen tarjoamia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia ja sitä kautta velvollisuutta, joka liittyy ihmisenä olemiseen – kuka on oikeutettu tekemään päätöksiä muiden kohtalosta? Elävät kuolleet nostavat esiin isoja kysymyksiä menneisyydestä ja nykyhetkestä. Tutkimuksessani tulen siihen tulokseen, että uudenlaiset palanneet siirtävät painopisteen yksilöstä ja yksilön selviytymisestä yhteisöön. Osittain elävänä palanneet edustavat kategoriaa, jota ei ole olemassa ja jonka suhteen ei ole valmiita toimintamalleja. Ne pakottavat artikuloimaan olemassaoloon ja sen päättymiseen liittyviä seikkoja, mutta ne eivät edelleenkään pysty paljastamaan kuolemaan liittyviä lopullisia kysymyksiä. Olemassaoloon ja maailmaan tulee aina liittymään asioita, jotka pysyvät kätkettyinä.
-
(2020)Tutkin pro gradu -tutkielmassani outoutta Jaakko Yli-Juonikkaan romaanissa Valvoja (2009). Teos kuvaa Toimi Silvon valvomisen maailmanennätykseen tähtäävän hankkeen vaiheita. Teoksessa esiintyy outouksia, jotka ovat ristiriidassa siinä aluksi annettujen realistisuuteen ja mimeettiseen luentaan ohjaavien kehysten kanssa. Käyttämäni outouden määre perustuu kolmeen lähteeseen: (1) siihen kytkeytyy Viktor Šklovskin oudontamisen käsitteen mukainen havainnointia ja lukemista hidastava vaikutus, (2) outous näyttäytyy suhteessa esiintymisympäristöönsä normipoikkeamana ja voi lisäksi olla epäluonnollisen narratologian määritelmien mukaista epäluonnollista, totuttuja lukemisen tapoja ja kertomuksen konventioita haastavaa (3). Tavoitteenani on tutkia, mihin outous Valvojassa perustuu ja mitä tehtäviä teoksessa ilmenevillä oudoilla elementeillä on. Lähtökohta tulkinnalleni on, että outo-uksilla on viestinnällisiä ja teoksen piilotajuntatematiikkaan kytkeytyviä tehtäviä. Analysoin Valvojassa tarkemmin neljää eri tavoin outoa ilmentymää: kerronnassa irtonaiseksi jäävää ainesta, joka ei esiintymisyh-teydessään saa suoraan merkityksiä; outoa ja yliluonnollista tapahtumaa; teoksen outoa henkilönnimistöä sekä tarinamaailman vaihtumista teoksen loppupuolella toiseksi. Hyödynnän outouksien analyysissäni laajasti sekä klassisen että jälkiklassisen narrato-logian malleja, jotka käsittelevät kaunokirjallisten outouksien tulkintaa. Analyysini pohjan muodostaa luonnollistamisen ajatus, jossa outoutta järkeistetään erilaisten jo olemassa olevien kehysten ja mallien kautta. Keskeisin käyttämäni teoria on epäluonnollisen narratologian teoreetikon, Jan Alberin, kehittelemä malli lukustrategioista, joiden avulla epäluonnollisia elementtejä voidaan luonnollistaa. Alberin strategioista sovellan erityisesti outouden lukemista mielensisäi-senä tilana, temaattisten merkitysten korostamista ja allegorista lukemista. Toisena keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä sovel-lan Michael Riffaterren käsitystä tekstin piilotajunnasta eli suoraan kerrotun pinnan alla rakentuvasta toisesta merkitystasosta, joka anomalioiden kautta tuo itseään ilmi. Riffaterren ajatuksia mukaillen tutkin, miten outoudet ilmentävät symbolisesti kertomuksen suoraan ilmilausumattomia merkityksiä ja minkälaisia pinnanalaisia merkityksiä ne tuovat kertomukseen. Analyysistäni käy ilmi, että tutkimieni Valvojan erilaisten outojen elementtien outous perustuu poikkeamisiin teoksen itsensä raken-tamista kehyksistä ja luomastaan odotushorisontista. Tutkimani outous on kahdenlaista: kerrontaan liittyviä outouksia ja tarinamaa-ilman näkökulmasta mahdottomana näyttäytyvää outoutta. Valvojan outoudet aiheuttavat tulkinnallisen ongelman ja vaativat rat-kaisuja. Kaikki analysoimani oudot elementit saavat useita samanaikaisia tehtäviä teoksessa: niitä on mahdollista luonnollista monia reittejä, mikä kuvastaa Valvojan monimerkityksistä luonnetta. Tulkitsen outouksia valvovan Toimi Silvon häilyvän tajunnan tuotteina ja ne valjastuvat myös kuvastamaan syvemmin tämän psyykeä ja sen tiedostamatonta puolta. Valvojan outoudet ovat tulkintaa ohjaavia merkkejä ja vihjeitä: ne vihjaavat kertojan tai kerronnan epäluotettavuudesta, toimivat tekstin piilotajunnan ilmen-täjinä, ovat merkkejä alluusiosta tai viittauksesta ja ohjaavat näkemään teoksen allegorisen tason ja hahmottamaan teoksen koko-naistematiikkaa. Tutkielmani perusteella outous fiktiossa korostaa ainesta esiintymisympäristössään, vihjaa pinnanalaisista merkityksistä ja toimii lukijaa ohjaavana merkkinä. Outous saa lukijan tekemään tulkinnallisia ratkaisuja, jotka syventävät tai muuttavat teoksesta muo-dostuvaa kokonaistulkintaa.
Now showing items 1-2 of 2