Browsing by Subject "päätöksenteko"

Indirect reciprocity is a mechanism of cooperation between self-interested agents in which an individual helps another in order to gain a cooperative reputation, and is then rewarded by third-parties who conditionally help those who have helped others. Social Heuristics Hypothesis, an application of dual-process models to cooperation decisions, states that intuitive decision-making defaults to decisions that are typically beneficial in social interactions, whereas deliberative decisions are fitted more accurately to the specific features of the present situation. Drawing on these two models of social behaviour, the present studies hypothesised that promoting intuitive decision-making results in more reciprocal helping and cooperation decisions. Two pre-registered online-studies (total N = 487) did not support the hypothesis. While indirect reciprocity was observed, a time pressure manipulation designed to increase intuitive versus deliberative decision-making processes did not have the predicted effects in a Dictator game or Prisoner’s Dilemma with partners who had been either fair or selfish in an earlier Dictator game with a third-party player. Additionally, Cognitive Reflection Test scores failed to predict the reciprocity observed. Explorative analysis showed that, contrary to hypothesis, contributions to partners who had been selfish were higher in time pressure treatment versus a treatment where participants were made to wait before submitting their decisions. This finding could potentially be explained by social heuristics that promote signalling one’s cooperative qualities instead of indirect reciprocity. The predictions of Social Heuristics Hypothesis have been under active interest and dispute during the last decade, and the present studies contribute to an unstudied field of Social Heuristics Hypothesis in the domain of indirect reciprocity.

Tämän tutkielman aiheena on vuosien 1863–64 valtiopäivien rautatiekeskustelu. 1860-luvun alussa rautatiet eivät olleet vielä vakiinnuttaneet asemaansa Suomessa, ja aiheesta keskusteltiinkin valtiopäivillä vielä vilkkaasti. Säätyjen tehtävänä oli päättää rakennettaisiinko Helsingistä Hämeenlinnaan 1862 rakennetulta radalta seuraavaksi rataa Tampereelle vai Lahteen. Valtiopäivillä keskusteltiin Suomen tulevaisuudesta ja siitä, miten rautatiet siihen sopisivat. Tutkimuskysymykseni ovat siis: Miksi valtiopäiville valitut säätyjensä edustajat näkivät rautatiet tärkeänä osana Suomen tulevaisuutta? Minkälaisia tarpeita niiden ajateltiin muuttuvassa maailmassa palvelevan? Päälähteenäni käytän säätyjen istuntojen pöytäkirjoja kyseisiltä valtiopäiviltä. Rautateiden rakentaminen oli pitkälti taloudellinen kysymys. Rautatiet olivat kallis investointi, ja toisaalta rautateiden avulla voitiin saavuttaa kaupankäynnin vilkastumista ja siten myös talouskasvua. Valtiopäivämiehet pitivät Suomea köyhänä maana, ja suurin osa koki, että rautateistä voisi olla avuksi Suomen talousahdinkoon. Nopeita voittoja ei kuitenkaan odotettu, vaan muutokset näkyisivät vasta kun enemmän ratoja olisi saatu rakennettua. Osa ajatteli, että rautateiden rakentaminen oli pois erityisesti maanviljelyksen auttamisesta. Maanviljelys olisi saatava jaloilleen ennen kuin voitiin rakentaa rautateitä. Valtiopäivien koolle kutsuminen ensimmäisen kerran sitten vuoden 1809 asetti paineita edustajille saada muutosta ja uudistuksia aikaan. Keinot niiden aikaansaamiseksi vaihtelivat kuitenkin säädystä ja edustajasta toiseen. Rautatiekysymystä käsiteltiin valtiopäivillä pitkälti talousvaliokunnan mietinnön pohjalta. Siinä talousvaliokunta oli eritellyt eri ratalinjojen etuuksia ja vertaillut niitä toisiinsa. Argumentit Lahden radan puolesta koostuivat pitkälti siitä, että rataa voitaisiin jatkaa itään ja edelleen Pietariin, josta Suomella olisi ratayhteys muuhun Eurooppaan. Suomen vesireitit ulkomaille jäätyivät usein talvisin, joten tarve maayhteydelle oli suuri. Tampereen paremmuutta perusteltiin usein kotimaan yhteyksillä, ja erityisesti Tampereelta jatkettavan Pohjanmaan yhteydellä. Tampere oli myös Suomen tärkein teollisuuspaikkakunta, jonka yhteys rannikolle ja sitä myöten ulkomaille oli tärkeää viennin ja tuonnin kannalta. Valtiopäivillä keskusteltiin myös Turun ja Porvoon radoista, mutta niiden kannatus jäi säädyissä vähemmälle. 1860-luvulla valtiopäivien käytänteet eivät olleet vielä vakiintuneet, ja keskustelussa valtiopäivämiesten henkilökohtaisilla mielipiteillä oli paljon sijaa. Maan etu oli kuitenkin asia, jota kaikki kokivat ajavansa puolustamalla rautateitä. Maan edusta ei kuitenkaan käyty avointa keskustelua, ja edustajilla oli selkeästi eri mielipiteitä siitä, mihin suuntaan Suomea tulisi viedä, ja millä tavalla rautatiet istuisivat Suomen tulevaisuuteen.