Browsing by Subject "pakkomielteisyys"

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie-romaanin (2002) ja Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen-romaanin (2007) päähenkilö-kertojia. Kyseiset kertojat ovat niin sanottuja pakkomielteisiä kertojia. Tutkimuksessa yhdistellään kognitiivista narratologiaa ja huumorintutkimusta. Tutkielman keskeisin kognitiiviseen narratologiaan keskittyvä lähde on Alan Palmerin Fictional Minds. Epäluotettavuuden havaitsemisen työkaluina toimivat pitkälti James Phelanin ja Mary Patricia Martinin sekä Greta Olsonin jälkiklassiset menetelmät. Huumorintutkimusta lähestytään John Morreallin kokonaisvaltaisen naurun teorian kautta. Tutkielma käsittelee pakkomielteisiä kertojia seuraavien tutkimuskysymyksien kautta: Miten kertojien pakkomielteet vaikuttavat romaanien juoniin? Mikä on pakkomielteen suhde päähenkilö-kertojien kaksinkertaisiin kognitiivisiin narratiiveihin? Miten kertojien pakkomielteisyys vaikuttaa heidän epäluotettavuuteensa? Miten teosten huumori hahmottuu tutkimuskysymysten näkökulmasta käsin? Tutkielma pyritään myös vastaamaan seuraaviin teoreettisiin kysymyksiin: Miten Palmerin teoria soveltuu pakkomielteisen kertojan tutkimiseen? Kuinka hyvin Palmerin teoria toimii homodiegeettisen ensimmäisen persoonan kerronnan kanssa? Miten Palmerin ja Morreallin tutkimussuuntaukset täydentävät toisiaan? Voiko Palmerin teorian yhdistää kertojan epäluotettavuuden arvioinnin malleihin? Tutkielman ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastellaan kertojien pakkomielteiden vaikutusta juoneen. Toisessa analyysiluvussa tarkastellaan kertojien ajatuksia kyseisten romaanien muiden hahmojen ja ryhmien mielistä. Kolmannessa analyysiluvussa tarkastellaan kertojien epäluotettavuutta. Tutkielman perusteella voi todeta, että kertojien pakkomielteisyys on avainasemassa romaanien juonien kuluissa. Kertoja-päähenkilöiden kaksinkertaiset kognitiiviset narratiivit vaikuttavat heidän pakkomielteiseen toimintaansa ja vahvistavat sitä. Heidän kaksinkertaiset kognitiiviset narratiivinsa tuo esille sen, mikä heidän pakkomielteisyydessään on keskeistä sekä mitä pakkomielteisyys varsinaisesti koskee. Molemmat kertojat ovat ajoittain epäluotettavia. Heidän vääristyneet kaksinkertaiset kognitiiviset narratiivinsa sekä heidän pakkomielteensä aiheuttavat epäluotettavuutta kerrontaan. Ensimmäisen analyysiluvun näkökulmasta käsin teosten huumori perustuu pitkälti siihen, mitä päähenkilö-kertojat sanoo, ajattelee tai tekee. Toisen ja kolmannen analyysiluvun näkökulmasta huumori perustuu kertoja-päähenkilöiden tietämättömyyteen ja moraalisiin vajavaisuuksiin. Epäluotettavuuteen liittyi myös draamallisesta ironiasta kumpuavaa huumoria. Palmerin teoria soveltui erinomaisesti pakkomielteisen kertojan tutkimiseen. Morreallin ja Palmerin teoria täydentävät toisiaan hyvin. Palmerin teorian voi yhdistää kertojan epäluotettavuuden arvioinnin malleihin.