Browsing by Subject "queer"

Tutkimus käsittelee alankomaalaisen International Queer & Migrant Film Festival -elokuvafestivaalin ohjelmistoissa käytettyä seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvää terminologiaa. Festivaalin nimessä esiintyvä termi queer on queer-teoriassa määritelty identiteettikriittiseksi käsitteeksi, mutta sitä käytetään monissa asiayhteyksissä yleisterminä, joka pitää sisällään monia seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen erinäisiä muotoja. Kriittinen diskurssianalyysi valikoitui tutkimuksen viitekehykseksi, sillä sitä käytetään laajalti analysoitaessa kielenkäytön suhdetta valta-asemiin, kontrolliin ja syrjintään. Kriittiselle perinteelle on ominaista kyseenalaistaa hallitsevia käytäntöjä, vakiintuneita sosiaalisia järjestyksiä, ideologioita, instituutioita, ja diskursseja. Tämä tutkimus tarkastelee elokuvafestivaalin kielenkäyttöä kriittisesti selvittääkseen kuinka inklusiivinen festivaali on. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkälaisia termejä ohjelmistoissa käytetään, ja kuinka tasavertaisesti erilaiset seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvät kategoriat ovat edustettuina niiden sisällöissä. Tutkimuksen lähtökohtana toimi olettamus, että tiettyihin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvä sanallinen viestintä tai sen puute kuvastaa sitä, miten kyseiset ihmisryhmät sisällytetään elokuvafestivaalin piiriin tai poissuljetaan sen ääreltä. Tutkimusaineistona käytettiin International Queer & Migrant Film Festival -elokuvafestivaalin vuosien 2016 ja 2017 ohjelmistoja. Ohjelmistojen sisällöt ovat kaksikielisiä, mutta tutkimus keskittyi ainoastaan englanninkielisen sisällön analysointiin. Tutkimusaineistoon sisältyi myös elokuvafestivaalin johtajan haastattelu, jonka tarkoituksena oli syventyä avoimiin kysymyksiin, jotka ilmenivät ohjelmistojen sisällönanalyysista saatuja tutkimustuloksia tarkasteltaessa. Tutkimustulokset osoittavat, että seksuaali- ja sukupuoli-identiteetit eivät ole tasaväkisesti edustettuina festivaaliohjelmistoissa. Siinä missä esimerkiksi homoseksuaalisuuteen viittaavat termit esiintyvät verrattain usein, etenkin biseksuaalisuus ja intersukupuolisuus ovat selvästi aliedustettuja suhteessa muihin identiteettikategorioihin. Tämän lisäksi kirjainlyhenteitä, kuten LGBTIQ, ja itsenäisenä esiintyvää termiä queer käytetään toisistaan poikkeavin tavoin. Tutkimus osoittaa, että elokuvafestivaalin ohjelmistojen sisällöissä on havaittavissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen välisiä representaation hierarkioita. Tällä voi olla vaikutus aliedustettuihin kategorioihin identifioituvien yksilöiden käsitykseen siitä, miten heidät sisällytetään festivaalin piiriin. Identiteettiin kytkeytyvien kulttuuristen tapahtumien ja niitä järjestävien organisaatioiden on syytä kiinnittää huomiota representaation tasavertaisuuteen.

Tutkielman keskiössä ovat naisten välisen seksin representaatiot 2010-luvun elokuvassa. Tutkin, millaisia naisten välisen seksin representaatiot ovat ja miten nuo representaatiot ovat rakentuneet. Teoreettinen viitekehys rakentuu kognitiivisesta elokuvateoriasta, neoformalismista ja kulttuurintutkimuksellisesta, sekä elokuvahistoriallisesta lähestymisestä. Tutkielman metodina on motivaatioiden neliyhteys -työkalu ja elokuvien laadullinen lähiluku. Motivaatioiden neliyhteyden avulla tarkastelen, miten naisten väliset seksikohtaukset suhteutuvat elokuvan kokonaisuuteen ja ympäröivään maailmaan, sekä aiempiin kuvastoihin naisten välisestä seksistä. Lähiluvun avulla tutkin, millaisista elokuvallisista elementeistä seksikohtaukset ovat rakentuneet. Tutkielman aineisto koostuu viidestä 2010-luvulla tuotetusta elokuvasta, joiden keskiössä on naisten välinen rakkaustarina, ja jotka kuvaavat seksiä eksplisiittisesti. Analysoitavat elokuvat ovat Adèlen elämä (2013), Handmaiden (2016), Tottelemattomuus (2017), Below Her Mouth (2016) ja Room in Rome (2010). Elokuvat osoittavat, että naisten välisessä seksissä korostuvat paljastavuus ja eksploitatiivisuus. Tämä näkyy kehojen alastomuuden korostamisessa laajojen kuvakulmien ja runsaan valon avulla, sekä lähikuvissa eroottiseksi mielletyistä ruumiinosista. Elokuvissa toistuvat myös jo varhaisesta pornosta tutut kameralle esittämiset ja asemoinnit. Elokuvissa naiset ovat nuoria, hoikkia, pääosin perinteisen naisellisia, cis-naisia, joista vähintään toisella suhteen osapuolella on suhde tai suhteita myös miesten kanssa. Useat elokuvista korostavat naisten samankaltaisuutta ja esimerkiksi kuvasommitelmien ja kehojen koreografian avulla korostetaan henkilöhahmojen kehojen symmetrisyyttä. Lisäksi henkilöiden seksuaaliset mieltymykset ja tavat, joilla he saavat nautintoa, kuvataan hyvin samankaltaisina. Aineistosta löytyi myös poikkeuksia naisten välisen seksin kuvaamisessa. Tottelemattomuus ei kuvaa henkilöhahmoja kokonaan alasti ja hyödyntää kuvakulmia, jotka eivät korosta naisten eroottiseksi miellettyjä ruumiinosia. Below Her Mouth -elokuva taas poikkeaa muista elokuvista kuvaamalla toisen naisista maskuliinisempana. Lisäksi mukana on strap-on -dildo, jota näemme hyvin harvoin naisten välisessä seksissä elokuvissa. Lisäksi henkilöiden saamassa nautinnossa, sekä kehoissa, korostetaan erilaisuutta. Vaikka naisten välisen seksin kuvaamiseen liittyy ongelmallisuutta, on seksin kuvaaminen naisten välillä tärkeää. Seksi on luonnollinen, inhimillinen asia, ja seksin kuvaamisen tavoilla voidaan vaikuttaa myös siihen, mikä yhteiskunnassa nähdään normaalina ja mikä siitä poikkeavana, jonakin toisena.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Huvikummun vikuroivaa kronotooppia Astrid Lindgrenin romaaneissa Pippi Långstrump (1945), Pippi Långstrump går ombord (1946) ja Pippi Långtrump I Söderhavet (1948). Huvikumpu on Lindgrenin Pippi Långstrump -romaanien keskeinen tapahtumapaikka ja kerrontaa järjestävä motiivi, jota tarkastelemalla havainnoin, millä tavalla se jäsentää kertomuksen tilallisia ja ajallisia suhteita. Huvikumpu eroaa merkityksellisellä tavalla sitä ympäröivästä kaupunkimiljööstä, ja se myös sijaitsee kohdassa, jossa kaupunki päättyy ja maantie alkaa, siis kuvatun miljöön reunalla. Lastenkirjallisuudessa kodilla on erityinen asema motiivina ja miljöönä, ja Huvikumpu puolestaan on koti, jossa päähenkilö, 9-vuotias Peppi Pitkätossu, asuu ilman vanhempia. Tutkimuksessani käsittelen Huvikumpua kotina, josta heteroseksuaaliset vanhemmat ovat poissa, mikä luo Pepille ja hänen ystävilleen mahdollisuuden antaa tilalle ja ajallisuudelle heteronormatiivisuutta vastustavia merkityksiä. Tarkastelen työssäni Peppi Pitkätossua arjen seikkailuaikaan kuuluvana klovni- tai kuljeskelijahahmona, joka tarkastelee yhteisöään ulkopuolelta. Tutkimuksessani teoreettisena kehyksenä ja menetelmänä on Mihail Bahtinin kronotoopin teoria sekä Judith Halberstamin määritelmä queerista ajasta ja tilasta. Kronotooppi on käsite, joka kuvaa sitä, miten kaunokirjallinen teos ilmentää ajallisia ja tilallisia suhteita. Queer-ajallisuus vastustaa lineaarista, tuottavaa ja heteroseksuaaliseen aikuisuuteen suuntautuvaa ajallisuutta ja kasvua. Osoitan tutkimuksessani, että Huvikummun vikuroivassa kronotoopissa sekoittuvat arjen seikkailuaika ja idyllinen kronotooppi. Havainnollistan Huvikummun kronotoopin heteronormatiivista ajallisuutta vastustavia piirteitä vertaamalla tutkimiani Lindgrenin teoksia kolmeen klassiseksi orpotyttökertomukseksi määrittyvään teokseen, joita ovat L. M. Montgomeryn Anne of Green Gables (1908), Frances Hodgson Burnettin A Little princess (1905) ja L. M. Montgomeryn Emily of New Moon (1923). Näihin teoksiin Peppi-romaaneja vertaamalla tuon Huvikummun kronotoopista esiin sen sukupuolinormeja ja heteronormatiivisuutta huojuttavia piirteitä. Klassisen orpotyttökertomuksen (classic orphan girl story) kuuluu kasvuromaanin lajiin, joka ilmentää heteroseksuaaliseen aikuisuuteen kasvamisen ajallisuutta. Tarkastelen tutkimuksessani, miten Peppi-romaanit vastustavat tätä ajallisuutta. Tutkimukseni tuo ilmi, että Huvikummun ajallisuus rakentuu heteroseksuaalisten vanhempien poissaolosta ja että kertomukseen kuuluu ajan muodottomuus, mikä tulee ilmi Pepin isän Hoppetossa-laivan ja Pepin kodin Huvikummun välille muodostuvasta jännitteestä. Heteronormatiivista ajallisuutta vastustava vikuroiva kronotooppi konkretisoituu havainnollisesti Bahtinin nimeämän kynnyksen kronotoopin välityksellä. Huvikummun aikatilaa jäsentää merkityksellisellä tavalla haaveksunta, joka sitoo siellä aikaa viettäviä ystävyksiä, Peppiä, Tommia ja Annikkaa yhteen. Haaveksunta myös tarjoaa Pepille mahdollisuuden ilmaista sukupuoltaan ambivalentisti. Tutkimuksestani nousee esiin huomio siitä, että Huvikummun vikuroiva kronotooppi on subversiivinen ainoastaan juuri Huvikummussa. Kertomuksessa ympäröivä todellisuus ei muutu, mutta päähenkilö Peppi ja hänen ystävänsä muuttuvat Huvikummussa, mikä saa heidät kieltäytymään aikuiseksi kasvamisesta. Peppi muistuttaa monin tavoin Bahtinin kuvaamaa arjen seikkailuajan päähenkilöä, joka muuttuu ilman että ympäröivä maailma muuttuu. Se myös tuo ilmi Bahtinin esiin tuoman huomion kronotoopin sisältämästä ihmiskäsityksestä. Huvikummun kronotoopin ilmentämä ihmiskäsitys kuvautuu klovni-Pepissä, joka kyseenalaistaa yhteiskunnan lainalaisuudet, mutta on voimaton muuttamaan niitä pysyvästi.

Tutkimus tarkastelee camp-sensibiliteettiä Kenneth Angerin lyhytelokuvasarjassa The Magick Lantern Cycle (1947-81). Tutkielman lähtökohtana on Susan Sontagin essee Notes on ’Camp’ (1964). Sontag kuvailee campia estetiikan lajina, jonka syvin olemus on sen rakkaudessa epäluonnolliseen ja liioitteluun. Tutkielma kysyy missä mielessä Kenneth Angerin elokuvia voi pitää campina, millaista on Kenneth Angerin camp ja millaisia ulottuvuuksia elokuvien camp-luenta tuo niiden tulkintaan. Keskeisiä tutkimusmetodeja ovat lähiluku, intertekstuaalinen analyysi ja queer-luenta. Teoriaosuus esittelee aluksi Sontagin camp-teorian ja etenee siitä teoriaan myöhemmin kohdistettuun kritiikkiin. Tutkielmassa käydään läpi myös modernimpia camp-teorioita. Tästä edetään Mihail Bahtinin karnevalismiin, joka on myös aiemmassa tutkimuksessa nostettu esiin Angerin elokuvien yhteydessä. Lopuksi kaikista käsitellyistä camp-teorioista kootaan synteesi ja määritellään, kuinka camp tulisi ymmärtää käsitteenä tämän tutkielman kontekstissa. Käsittelyosa jakautuu kolmeen eri teemaan. Ensimmäinen alaluku keskittyy Angerin elokuvien avantgardistiseen muotoon ja kuva- sekä merkkikieleen kytkeytyviin piilomerkityksiin. Luvun ydinargumentti on, että Angerin elokuvien camp-merkitysten syntyminen liittyy elimellisesti juuri näihin piilomerkityksiin, joista Sontag puhuu esseessään asioiden kaksoisvalaistuksena. Uskonnon ja populaarikulttuurin suhdetta Angerin elokuvissa pohtiva toinen alaluku lähestyy Angerin elokuvien camp-olemusta ritualistisuuden, karnevalismin sekä antropologi Victor Turnerin liminaliteetin käsitteen kautta. Luvussa argumentoidaan, että liminaalitilassa eli välitilassa totuttuja konventioita ja normeja voidaan tarkastella niiden ulkopuolelta. Näitä normeja voidaan sitten toisintaa satiirisesti ja saattaa ne camp-valoon. Viimeinen alaluku pureutuu Angerin elokuvien sukupuolirepresentaatioihin ja sukupuolen korostettuun performatiivisuuteen. Luvun ydinargumentti on, että camp näkee asiat, erityisesti sukupuolet, lainausmerkeissä. Camp sukupuoliparodia kyseenalaistaa valtakulttuuriin juurtuneita mielivaltaisia sukupuolikonstruktioiden perustuksia alleviivaamalla niiden keinotekoista luonnetta. Drag-taiteeseen vertautuva liioiteltu sukupuolten performoiminen myös tuottaa elokuviin campia mies- ja naiskuvaa. Keskeisinä päätelminä voidaan todeta, että campin ydinominaisuudet, eli parodia, ironia, esteettisyys, performanssi ja vastarinta löytyvät kaikki Angerin elokuvista. Angerin elokuvat eivät ole ensisijaisesti poliittisia, mutta epäpoliittisina niitä ei voi pitää. Camp laittaa esteettisyyden sisällön edelle, mutta myös estetiikka on usein ideologista ja siten poliittista. Camp omii kulttuurisia artefakteja kaoottiseen välitilaansa hajottaakseen hallitsevia representaatioita ja tekee sen liioittelun ja karnevalismin kautta, se on vastakulttuuria. Angerin elokuvat ovat tietynlaisen olemisen tavan manifesti, jota ei ole suunnattu cis-heteronormiin kuuluvalle katsojalle, vaan tarkoitettu katarttisena kokemuksena queer-yleisölle.

I denna magisteravhandling undersöker jag nordsamiska regnbågstermer, det vill säga termer som betecknar och be-skriver sexuella minoriteter och könsminoriteter. Syftet med avhandlingen är att ge en översikt över regnbågstermerna i nordsamiska under huvudsakligen 2000-talet: vilka termer som finns, var de används, vad de består av, hur de eventuellt böjs och hur de stadieväxlar. Som en biprodukt av kartläggningen behandlar jag även vilka aktörer som deltagit (journa-lister, ordboksredaktörer osv.) och bidrar därmed med en skiss av aktörerna i den nordsamiska korpusvården. Syftet är inte att ge rekommendationer eller göra en utvärdering av processerna. För att bearbeta termerna använder jag mig av Ulrich Ammons (2003) modell för sociala krafter som påverkar språknormeringen. Avhandlingen är den första som undersöker regnbågsterminologi i ett samiskt språk. Materialet består av två ordlistor från 2018 respektive 2019, elva fysiska ordböcker och tre elektroniska från åren 1979–2022, sammanlagt 118 nyhetsartiklar från Sveriges sameradio, NRK Sápmi och Yle Sápmi 2007–2021 samt två översätt-ningar: svenska till nordsamiska (2013) och finska till nordsamiska (2017). Jag har samlat materialet med hjälp av snö-bollsurval. Analyserna gör jag i dialog med litteraturen, som jag också använder som avgränsning för vilka aspekter som prioriteras. Ammons (2003) teori går ut på att det finns fem sociala krafter, aktörer, som påverkar språkvården: 1) professionella skribenter 2) språkauktoriteter t.ex. lärare och korrekturläsare 3) kodex t.ex. ordböcker 4) språkexperter dvs. språkvetare som inte hör till grupperna ovan samt 5) folket. För att anpassa teorin i avhandlingens kontext lägger jag ännu till 6) personer med ämneskompetens inkl. erfarenhetsexperter och 7) privatpersoner. En person kan agera i flera grupper. Termerna består i sin helhet av internationalismer och olika anpassningar av dem: citatlån, anpassade lån, översätt-ningslån samt sammansatta ord och avledda lån. Så kallad Äldre vokabulär förekommer endast marginellt och de an-vänds inte aktivt av någon i materialet. Ordböckerna avviker tydligt från det andra materialet. Analysen visar att det före-kommer mycket bred variation. Vissa termers, t.ex. queer, ordklasstillhörighet varierar enligt aktör och verk. De vanlig-aste avledningarna är -laš för adjektiv och -vuohta för substantiv. Lånet queer har anpassat sig i den mån att den fått böjning och en alternativ form i nominativ och genitiv-ackusativ i elektroniska ordböcker (jfr. Mäkelä 2020). Förutom skillnader mellan aktörer förekommer det skillnader enligt majoritetsspråket som påverkar i bakgrunden: t.ex. leden -fiila används huvudsakligen i Norge till skillnad från -seksuála som används i Finland och Sverige. Det har skett också radikala förändringar i bruket av paraplybegrepp under åren 2007–2021, tydligast hos Yle Sápmi. Avhandlingen visar att regnbågsterminologin i nordsamiska har varit och är i förändring. Det finns ett starkt intresse för att kunna uttrycka sig om sexuella minoriteter och könsminoriteter på nordsamiska samt för att revidera terminologin. Det behövs forskning även i framtiden för att ge en mer uttömmande bild, bl.a. av hurdana åsikter det finns om termino-login.

Tutkielmassa tarkastellaan nuorten aikuisten, jotka eivät oman määrittelynsä mukaan ole koskaan seurustelleet, kokemuksia seurustelemattomuudesta sekä kokemuksille annettuja merkityksiä. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta puoli-strukturoidusta teemahaastattelusta. Työn teoreettinen viitekehys on sosiaaliskonstruktiivinen. Toisin sanoen tutkielman lähtökohtana on ymmärrys siitä, että ihmisen käsitys hänestä itsestään ja häntä ympäröivästä maailmasta rakentuu suhteessa muihin ihmisiin ja on vahvasti kielellistä. Se, mikä ymmärretään seurusteluksi ja minkälaista roolia sen oletetaan edustavan yksilöiden elämässä, muuttuu ajassa ja paikassa. Tutkielmassa tarkastellaan seurustelua, ja sitä kautta seurustelemattomuutta, normikriittisesti euro-amerikkalaisessa kontekstissa 2010-luvun loppupuolen Suomessa. Tutkimusote työssä on queer-teoreettinen eli normatiivisuuden osoittamiseen ja sen purkamiseen pyrkivä. Seurustelemattomuutta lähestytään parisuhdenormatiivisuuden kautta. Parisuhdenormatiivisuus viittaa vallalla oleviin käsityksiin ja olettamuksiin, joiden mukaan eksklusiivisen rakkaussuhteen tulisi olla yksilölle ensisijainen ihmissuhdetyyppi, sillä se on ihmisille normaalia ja nähdään universaalina tavoitteena. Parisuhdenormatiivisuuden käsitteessä yhdistyy siis romanttisen rakkauden korokkeelle nostettu asema sekä monogamianvaade. Analyyttisenä työkaluna se avaa uudenlaisia mahdollisuuksia tarkastella läheissuhteita ja niihin kytkeytyvää rakenteellista valtaa. Tutkielma asettuu osaksi kriittisen parisuhdetutkimuksen kenttää ja on samalla puheenvuoro tämän vielä hajanaisen tutkimusalan tarpeellisuudesta. Seurustelemattomuus näyttäytyy analyysin perusteella ja ei-koskaan-seurustelleiden ihmisten kertomana näkymättömiin työnnettynä kokemuspositiona, jonka suora sanallistaminen on haastavaa. Ei-koskaan-seurustelleet aikuiset ihmiset eivät juurikaan näy mediarepresentaatioissa, eikä ilmiötä huomioida julkisessa keskustelussa. Tämä vaikuttaa ei-koskaan-seurustelleiden ihmisten mahdollisuuksiin luoda omakuvaa suhteessa kyseiseen asiaan, sekä vaikeuttaa omien kokemusten ja tunteiden jakamista toisten ihmisten kanssa. Parisuhteen asema muihin ihmissuhteisiin nähden on ensisijaistettu institutionaalisella tasolla ja se kytkeytyy lukuisiin symbolisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin etuihin. Seurustelu ymmärretään saavutuksena, mikä itsessään rakentaa ei-seurustelevista ihmisistä käsitystä ”viallisina” yksilöinä. Tämä ohjaa ei-koskaan-seurustelleita ihmisiä vaikenemaan tilanteestaan. Parisuhteen ja perhekäsityksen välinen luonnollistettu yhteys sulkee ei-seurustelevia ihmisiä kulttuurisen perheymmärryksen ulkopuolelle antaen ymmärtää, että seurustelemattomuus merkitsee yksin jäämistä. Lisäksi seurustelu linkittyy problemaattisesti sekä aikuisuuden määritelmään että elämänkaariajatteluun kehityspsykologiassa, mikä osaltaan luo kuvaa ei-seurustelevien ihmisten ”viallisuudesta”. Olemassa olevana valtarakenteena parisuhdenormatiivisuus on pitkälti epäpolitisoitu, heikosti tunnistettu ja vailla yhteiskunnallista keskustelua.

Jeanne-Marie Leprince de Beaumontin La Belle et la Bête (1756, suom. Kaunotar ja Hirviö) on yksi kuuluisimmista ja uudelleenkirjoitetuimmista saduista maailmassa. Sadut ovat tunnettuja toisteisista käsityksistään esimerkiksi kauneudesta ja rakkaudesta. Sukupuolentutkimuksen, feminismin ja folkloristiikan tutkijat ovat kuitenkin osoittaneet, että satuja uudelleen kirjoittamalla on mahdollista rekonstruoida vanhanaikaisia olettamuksia. Tämä on näkökulma, jonka kautta analysoin Aliette de Bodardin kirjaa, In the Vanishers’ Palace (2018). Keskityn tutkielmassani siihen, miten eri tavoin La Belle et la Bête ja In the Vanishers’ Palace lähestyvät kolmea saduille tyypillistä aihealuetta, jotka ovat naispuolisiin päähahmoihin liitetty kauneus, hirviömäisyys ja maskuliinisuus ja satujen oletettu heteronormatiivinen rakkaus. Ensimmäisessä analyysikappaleessa vertailen kauneusodotuksia. Beauty eli Kaunotar on nimensä mukaisesti kaunis ja se heijastuu hänen luonteeseensa positiivisesti. Hänen vastaparinansa on Yên, kotikylänsä arvostuksen menettänyt oppinut, jonka vähäinen kuvailu ei korosta kauneutta. Vu Côn, yksi tarinan hirviöhahmoista, on sen sijaan kuvattu erittäin kauniiksi sekä ihmisenä että lohikäärmeenä. Kauneuden lisäksi analysoin hirviömäisyyden maskuliinista mielikuvaa ja tuon mielikuvan rikkoutumista, kun paljastuu, että Vu Côn on nainen, äiti ja parantaja. Adoptiokaksoset, Thông ja Lîen, edustavat myös hirviöroolia kolonialistisen Vanisher-rodun jälkeläisinä, mikä dekonstruoi tyypillistä kauneus-hirviömäisyys-kahtiajakoa entisestään. Lopuksi käsittelen satujen heteroseksistisiä ideaaleja. Yênin ja Vu Cônin suhde haastaa heteronormatiivisia olettamuksia, sillä konfliktina ei ole kahden naisen rakkaus, vaan heidän tekonsa ja statuseronsa. Suhde ei kulminoidu satumaisiin häihin, vaan se kuvaillaan loppumattoman oppimisen jatkumona. Tutkielmani osoittaa, että moderni satu voi tuoda uutta näkökulmaa klassikkoteosten teemoihin. In the Vanishers’ Palace käsittelee kauneutta, hirviömäisyyttä ja rakkautta, mutta se laajentaa kapeita raameja. Teemoja ei ole rajattu länsimaisiin tai heteronormatiivisiin arvoihin, vaan ne ottavat huomioon feministisen ja queer-potentiaalin, joka löytyy jokaisesta sadusta.

Tutkielma käsittelee transihmisten kirjoituksia 1920-1930-luvun Saksassa ilmestyneissä aikakauslehdissä Die Freundin ja Das 3. Geschlecht. Lehdet olivat LGBT-ihmisille kohdistettuja julkaisuja, joita levitettiin avoimesti. Teksteissä käsitellään transsukupuolisuutta kirjoittajien omasta näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena oli tutkia sitä, kuinka transihmiset itse keskustelivat keskenään omasta transsukupuolisuudestaan, sekä minkälaisia kokemuksia ja tunteita transsukupuolisuuteen liittyi. Keskityn näistä kokemuksista yhteisöllisyyden, sekä sukupuolidysforian ja -euforian kokemuksiin. Tulkitsen lehtiä omanlaisenaan tilana, joka toimi aikansa sosiaalisen median tavoin. Tutkielma hyödyntää historiantutkimuksen sekä sukupuolentutkimuksen näkökulmia. Lehdissä korostuu kirjoittajien pitäneen transsukupuolisuutta itselleen luonnollisena olemisen tapana ja ihmisyyden muotona. Transihmiset muodostivat selkeän yhteisön, jolla oli oma identiteettinsä sekä alakulttuurinsa. Välisessään keskustelussa transihmiset jakoivat kokemuksia transihmisenä elämisestä, sekä pyrkivät neuvomaan ja voimauttamaan toisiaan. Lehtien lukeminen itsessään oli osa yhteisön toimintaa, ja näyttäytyi monille kirjoittajista äärimmäisen tärkeänä tapana kokea yhteisöllisyyttä ja tutkiskella omaa identiteettiä. Itse transidentiteetti oli tekstien kirjoittajille hyvä ja parantava seikka, kun taas ympäröivä yhteiskunta normatiivisine rajoituksineen nähtiin heidän elämäänsä hankaloittavana asiana.