Browsing by Subject "queer-tutkimus"

Tutkimus tarkastelee camp-sensibiliteettiä Kenneth Angerin lyhytelokuvasarjassa The Magick Lantern Cycle (1947-81). Tutkielman lähtökohtana on Susan Sontagin essee Notes on ’Camp’ (1964). Sontag kuvailee campia estetiikan lajina, jonka syvin olemus on sen rakkaudessa epäluonnolliseen ja liioitteluun. Tutkielma kysyy missä mielessä Kenneth Angerin elokuvia voi pitää campina, millaista on Kenneth Angerin camp ja millaisia ulottuvuuksia elokuvien camp-luenta tuo niiden tulkintaan. Keskeisiä tutkimusmetodeja ovat lähiluku, intertekstuaalinen analyysi ja queer-luenta. Teoriaosuus esittelee aluksi Sontagin camp-teorian ja etenee siitä teoriaan myöhemmin kohdistettuun kritiikkiin. Tutkielmassa käydään läpi myös modernimpia camp-teorioita. Tästä edetään Mihail Bahtinin karnevalismiin, joka on myös aiemmassa tutkimuksessa nostettu esiin Angerin elokuvien yhteydessä. Lopuksi kaikista käsitellyistä camp-teorioista kootaan synteesi ja määritellään, kuinka camp tulisi ymmärtää käsitteenä tämän tutkielman kontekstissa. Käsittelyosa jakautuu kolmeen eri teemaan. Ensimmäinen alaluku keskittyy Angerin elokuvien avantgardistiseen muotoon ja kuva- sekä merkkikieleen kytkeytyviin piilomerkityksiin. Luvun ydinargumentti on, että Angerin elokuvien camp-merkitysten syntyminen liittyy elimellisesti juuri näihin piilomerkityksiin, joista Sontag puhuu esseessään asioiden kaksoisvalaistuksena. Uskonnon ja populaarikulttuurin suhdetta Angerin elokuvissa pohtiva toinen alaluku lähestyy Angerin elokuvien camp-olemusta ritualistisuuden, karnevalismin sekä antropologi Victor Turnerin liminaliteetin käsitteen kautta. Luvussa argumentoidaan, että liminaalitilassa eli välitilassa totuttuja konventioita ja normeja voidaan tarkastella niiden ulkopuolelta. Näitä normeja voidaan sitten toisintaa satiirisesti ja saattaa ne camp-valoon. Viimeinen alaluku pureutuu Angerin elokuvien sukupuolirepresentaatioihin ja sukupuolen korostettuun performatiivisuuteen. Luvun ydinargumentti on, että camp näkee asiat, erityisesti sukupuolet, lainausmerkeissä. Camp sukupuoliparodia kyseenalaistaa valtakulttuuriin juurtuneita mielivaltaisia sukupuolikonstruktioiden perustuksia alleviivaamalla niiden keinotekoista luonnetta. Drag-taiteeseen vertautuva liioiteltu sukupuolten performoiminen myös tuottaa elokuviin campia mies- ja naiskuvaa. Keskeisinä päätelminä voidaan todeta, että campin ydinominaisuudet, eli parodia, ironia, esteettisyys, performanssi ja vastarinta löytyvät kaikki Angerin elokuvista. Angerin elokuvat eivät ole ensisijaisesti poliittisia, mutta epäpoliittisina niitä ei voi pitää. Camp laittaa esteettisyyden sisällön edelle, mutta myös estetiikka on usein ideologista ja siten poliittista. Camp omii kulttuurisia artefakteja kaoottiseen välitilaansa hajottaakseen hallitsevia representaatioita ja tekee sen liioittelun ja karnevalismin kautta, se on vastakulttuuria. Angerin elokuvat ovat tietynlaisen olemisen tavan manifesti, jota ei ole suunnattu cis-heteronormiin kuuluvalle katsojalle, vaan tarkoitettu katarttisena kokemuksena queer-yleisölle.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kotimaisen nykykirjallisuuden tapoja kuvata sateenkaarihenkilöhahmoja. Tutkielman taustalla vaikuttaa ajatus 1900-luvun alun kotimaisen kaunokirjallisuuden tavasta esittää sateenkaarihenkilöhahmot tai sellaiseksi tulkittavat rappioituneina ja ennen kaikkea onnettomina miehinä ja naisina, joille rakennettiin harvoin omaa tarinaa. Tutkielmassa esitetäänkin kysymys, millaisia elämänkaaria ja kohtaloita sateenkaarihenkilöhahmoille kirjoitetaan 2000-luvun Suomessa? Tutkimuskysymyksen valintaa perustellaan sillä, että kirjallisuus on mukana rakentamassa maailmaa ideologisesti. Yhtäältä se, millaisia esityksiä kirjallisuus välittää, ja toisaalta se, minkälaiset esitykset puuttuvat, muovaavat todellisuutta merkittävän paljon. Kirjallisuus toimii mielipidevaikuttajana ja tarjoaa työkaluja ymmärtämiseen. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta 2000-luvulla julkaistusta romaanista. Kohderomaanit ovat Elias Koskimiehen Ihmepoika (Gummerus, 2014), Jera Hännisen Harakkapoika (Bazar, 2006), Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (Otava, 2014), Marja Björkin Poika (Like, 2013), Laura Saven Paljain jaloin (WSOY, 2013) ja Salla Simukan Minuuttivalssi (WSOY, 2004). Tutkielma osoittaa, ettei kotimaisen nykykirjallisuuden sateenkaarihenkilöhahmoilla ole yhtenäistä identiteettiä tai yhtä perustaa. Sen sijaan on moninaisia keinoja rakentaa sateenkaarihenkilöhahmoja ja ylipäätään olemisen tapoja. Kohderomaaneissa seksuaalinen suuntaus ei aseta sateenkaarihenkilöhahmoille ylitsepääsemättömiä rajoitteita, mutta ei myöskään etuoikeuksia. Kohderomaanit ja niissä esiintyvät sateenkaarihenkilöhahmot ovat osoitus siitä, että kulttuurissamme on tilaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämäntarinoille. Onnellisuuden vastakohdaksi mielletty onnettomuus muodostuu myös osaksi sateenkaarihenkilöhahmojen elämää. Olisi naiivia olettaa, ettei vastoinkäymisisiä esiintyisi. Syrjintä, koulu- ja kotikiusaaminen, ulkopuolisuuden tunteet ja väkivallan uhka ovat osa arjen kuvastoa. Ongelmista kuitenkin puhutaan ja niitä yritetään ratkoa. Tilaa annetaan myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sisäisen syrjinnän muotojen esille tuomiseen. Kohderomaaneista käy ilmi seikkoja, joita aikaisemmin yritettiin kätkeä. Sateenkaarihenkilöhahmo saa näkyä, olla onnellinen ja onneton, fyysisesti terve tai sairas, olla kaikkea sitä, mitä ihmisenä olemisen kuvaukseen on totuttu kuuluvan. Sateenkaarihenkilöhahmo ei määrity, ainakaan pelkästään, vähemmistötaustansa kautta. Hänellä on yhtäläinen mahdollisuus onneen ja hyvään tulevaisuuteen kuin muillakin henkilöhahmoilla.