Browsing by Subject "rajaseutu"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2024)1920-luvulla alkanut rajaseututyö oli yhteiskunnallisesti merkittävä liike, jonka tavoitteena oli parantaa Suomen kaikkein syrjäisimpien alueiden elinoloja ja siteitä muuhun Suomeen. Kirkon rajaseututyö alkoi 1930-luvulla ja sen tavoitteena oli tuoda seurakuntatyötä alueille, joihin paikallisseurakuntien työ ei riittävällä tavalla yltänyt. 1990-luvulla toimintaympäristö oli oleellisella tavalla muuttunut, mutta kirkon järjestämä rajaseututyö jatkui edelleen. Jo aiempina vuosikymmeninä alkanut keskustelu työmuodon lakkauttamisesta tuli 1990-luvulla laman myötä ajankohtaiseksi ja vuonna 1995 kirkko päättikin luopua toimintamuodosta. Tämän tutkielman tavoitteena on luoda käsitys 1990-luvun kirkon rajaseututyöstä ja sen lakkauttamisprosessista. Menetelmällisesti tutkimus asettuu klassisen historiantutkimuksen perinteeseen. Tutkielman aineisto perustuu eri kirkollisten toimielinten arkistolähteisiin, ennen kaikkea Kirkkohallituksen arkistoon. Kirkon rajaseututyö oli 1990-luvulla edelleen vireää ja alueiden asukkaille merkityksellistä, vaikka rajaseuduilla oli lukuisia kielteisiä yhteiskunnallisia kehityskulkuja, kuten merkittävää poismuuttoa. Rajaseuduilla työskennelleet rajaseutupastorit olivat merkittäviä paikallisia toimijoita, joiden työote perustui kansankirkollisuuteen. Seurakuntatyö oli rajaseuduilla monipuolista kohdentuen eri sosiaalisiin ryhmiin. Rajaseutupastoreiden ohella rajaseututyötä toteuttivat rajaseutusisaret. Heidän työhönsä kuului edelleen sairaanhoidollinen diakoniatyö, vaikka aiemman tutkimuksen perusteella se oli työmuotona jo kirkossa päättynyt. Rajaseutusisarten työ kohdistui oleellisella tavalla myös laman sosiaalisten seurauksien lievittämiseen. Rajaseututyön lakkauttamistarve nousi kokonaiskirkon säästöpaineista, jotka olivat aiheutuneet 1990-luvun lamasta. Lakkauttaminen herätti suurta vastustusta asianomaisissa, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että Kirkolliskokouksessa asiaa koskevasta äänestyksestä muodostui tiukka. Tämän tutkielman perusteella rajaseutujen käytännön todellisuudella ei ollut yhteyttä lakkauttamispäätökseen, vaan taustalla olivat kokonaiskirkon talouden sopeuttamistarpeet.
-
(2016)Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee vuonna 1923 perustetun Tornionlaakson kuntain toimikunnan näkemyksiä Suomen Länsi-Lapin rajaseudun, eli Tornionlaakson, kehitystarpeista vuosien 1940–1960 välisenä aikana. Tutkimuksessa Tornionlaaksolla tarkoitetaan sekä Tornionjokilaakson että Muonionjokilaakson alueita. Tutkimuksen aikarajaus perustuu siihen, että kyseisten vuosien aikana Tornionlaakso alkoi hiljalleen muuttua perinteisestä pienviljelijävaltaisesta agraariyhteisöstä massatyöttömyyden riivaamaksi muuttotappioalueeksi. Tutkimus perustuu Oulun maakunta-arkistossa säilytettävään Tornionlaakson kuntain toimikunnan arkistoon. Tutkimuksessa on hyödynnetty toimikunnan sekä siihen liittyvien keskustoimikunnan ja lisätoimikuntien kokouspöytäkirjoja, lähetettyjä ja saapuneita asiakirjoja sekä arkistossa säilytettyjä lehtileikkeitä. Täydentävää viranomaisnäkökulmaa rajaseudun tilanteeseen on saatu Valtiollisen poliisin, Suojelupoliisin ja ulkoministeriön arkistoaineistoista. Tutkimuksen teossa on käytetty myös Pellon alueen kylistä tehtyjä kyläkirjoja, joihin paikalliset asukkaat ovat koonneet kotiseutunsa historiaa ja omia muisteluksiaan. Tutkimuksessa perehdytään Tornionlaakson kuntain toimikunnan näkemyksiin niin paikallisista asukkaista kuin rajaseudun köyhien ja Lapin sodasta pahoin kärsineiden kuntien ikuisuusongelmista, kuten huonoista liikenneyhteyksistä, puutteellisista posti- ja puhelinyhteyksistä sekä Tornionlaakson alati pahentuvasta työttömyydestä. Lisäksi käsitellään Tornionlaakson rajaseudun erityisongelmia, kuten asukkaiden inhoamia rajapasseja, laitonta rajanylitystä sekä seudulla rehottanutta salakuljetusta. Lukuisista kokouksista ja muista ponnisteluista huolimatta toimikunnan tavoitteet etenivät kuitenkin hitaasti, ja moniin ongelmiin saatiin ratkaisu vasta vuosikausien odottelun jälkeen. Tutkimuksen pohjalta voidaan päätellä, että Tornionlaakson kuntain toimikunnalla oli koko tutkimusajanjakson ajan varsin selkeä visio siitä, mitä Tornionlaakson alueelle pitäisi tehdä sen asukkaiden elinolosuhteiden parantamiseksi ja asutuksen jatkuvuuden turvaamiseksi. Kun 1940-luvun kuluessa kävi yhä selvemmin ilmi se, ettei pelkkä maatalous enää kyennyt elättämään jokilaakson runsasta väestöä ja sitomaan nuorta sukupolvea kotiseudulleen, toimikunta ryhtyi kannattamaan erityisesti jokilaakson teollistamista. Niinpä Kolariin jo kauan haikaillusta kaivoksesta ja sinne johtavasta malmiradasta tuli 1950-luvun loppua kohden toimikunnalle keskeisiä tavoitteita. Kaivosta ja junarataa alettiin pitää Tornionlaakson kuntien ainoana toivona jatkuvasti huonontuvassa työllisyystilanteessa. Toimikunnalla oli myös tarkka näkemys paikallisista asukkaista. Toimikunnan mukaan rajaseudun väestö oli hyvin kunnollista, uutteraa väkeä, joka muodosti lähes oman kansansa. Läheisiä yhteyksiä Ruotsin Tornionlaaksoon mielellään korostettiin. Vaikka Tornionlaakson asukkaat tulivat kotiseudun tärkeyttä korostavan toimikunnan mielestä mainiosti toimeen omillaan, toimikuntalaiset olivat kuitenkin sitä mieltä, että väestö tarvitsi onnettomien olosuhteidensa voittamiseen myös valtion tukea.
-
Muuttuva raja–pysyvä arki? : Arjen kokemus itärajalla sotien 1939–1945 ja rauhaanpaluun muutoksissa (2016)Tutkielmani kohteena on arjen ja poikkeuksellisen arjen kokemus Suomen itärajalla sijaitsevissa kylissä sotavuosina 1939–1945 ja niiden jälkeisinä vuosina. Tuon esille miten poikkeuksellinen arki ja tavallinen arki määrittyvät kertojien kokemuksissa sotien aikana ja sodan päättymisen jälkeisinä vuosina, ja mikä on rajan läheisyyden vaikutus kokemukseen. Tulkitsen itärajalla asuneiden kokemuksia muistitietotutkimuksen kautta käyttäen lähiluvun metodia. Ensisijaisena lähteenä käytän haastattelu-, muistelu- ja keruuaineistoja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) Joensuun perinnearkistosta (JPA). Tutkielmassa käytetyt haastattelu- ja muistelutallenteet on tehty vuosien 2008 ja 2015 välillä. Tallenteita on kuusi kappaletta, yhteensä 12 tuntia äänitteitä ja tutkielmassa käytettyjä litteroituja sivuja on 130. SKS:n Rajaseudun elämää -keruu on tehty vuonna 2010 ja aineistosta käytän 11 vastaajan aineistoja, ja sivuja on yhteensä 65. Muina lähteinä on käytetty ajanjakson historiaan liittyviä artikkeleita sekä teoksia yhteensä 68. Käytän 21 eri teoria- ja metoditeosta tai -artikkelia. Arjen ja poikkeuksellisen arjen kokemus muodostuu kertojien muistoissa aistimuistojen, fyysisyyden, kollektiivisen muistin kautta silloin, kun kertoja elää kokemushetkellä varhaislapsuuttaan. Hieman vanhempana koettu kokemus muodostuu konkreettisten tehtävien ja työnteon kautta. Tämän ikäkauden kokemuksesta kertomisen ominaispiirteisiin kuuluu kerrontahetkessä tapahtuva tapahtumahetken arviointi. Kertojien nykyhetken lapsuuskäsitys tuottaa lisäksi tapahtumahetken selittämistä ja taustoittamista. Aikuisena koettua arvioidaan sekä tapahtuma- että kerrontahetkellä. Kokemukset konkretisoituvat työnteon kautta ja kerronnassa välittyy yhteisöön kuulumisen tunne. Arki koetaan itärajalla poikkeuksellisena silloin, kun kotoa joudutaan lähtemään evakkoon, ja evakosta paluun jälkeen rajan fyysisen muuttumisen ja siirtymisen kautta. Tavallisesta arjesta poikkeavat työtehtävät ja sotien jälkeen rajan myötä lähemmäs siirtynyt Neuvostoliitto, muodostavat poikkeuksellista arkea. Sota-arjesta tulee kriisiajan arkea, joka koetaan ajan kuluessa tavallisena arkena. Sodan jälkeen rajavyöhykkeellä arki koetaan tavallisena, kun liikkumis- ja oleskelulupiin ja niiden tarkistuksiin totutaan. Sodan vaikutus jatkuu vielä vuosikymmeniä itärajalla Neuvostoliiton pitäessä rajan pinnassa sotaharjoituksia. Neuvostoliiton käymä hermosota aiheuttaa pelkoa rajaseudun asukkaissa. Sodan vaikutus ulottuu myös sotaa henkilökohtaisesti kokemattomiin kollektiivisen muistin, muistelun ja muistamisen kautta.
Now showing items 1-3 of 3