Browsing by Subject "rakkaus"

Tutkielmassani käsittelen roomalaisen runoilijan Q. Horatius Flaccuksen (65−8 eKr.) teoksissa esiintyviä nautintoja. Tutkimusaineistonani on Horatiuksen koko tuotanto, mutta eniten aihetta käsitellään Horatiuksen oodeissa. Perehdyn esimerkkien avulla siihen, millaisista nautinnoista Horatius runoissaan kirjoittaa ja millä tavoin. Osittain pohdin kuvattujen nautintojen suhdetta aikakauden tapakulttuuriin, moraaliin ja lainsäädäntöön, kuten avioliitto- ja ylellisyyslakeihin. Vertailupohjana Horatiuksen kuvaamiin nautintoihin käytän sekä antiikin primäärilähteitä, kuten esimerkiksi Plinius vanhemman ja Columellan teoksia, että tutkimuskirjallisuutta muun muassa viinien ja seksuaalimoraalin osalta. Koska Horatius oli vapaasyntyinen mies, näkökulma rajautuu vain etuoikeutetuimman ihmisryhmän nautintoihin ja ajanviettotapoihin Augustuksen ajan Roomassa. Keskeisimpiä nautintoja Horatiuksella ovat viini ja erilaisten juhlien ja juominkien vietto. Horatiuksella esiintyy runoissaan yhteensä 15 erilaista viininimikettä, joista 11 on italialaista, kolme kreikkalaista ja yksi egyptiläinen viini. Erityisesti Campanian ja Latiumin alueen arvoviinit ovat edustettuina Horatiuksen runoissa. Eniten Horatius kirjoittaa Falernum- eli falernolaisviinistä, joka esiintyy hänen runoissaan kaikkiaan 15 kertaa. Usein mainittuja viinejä ovat myös italialaiset Caecubum ja Massicum ja kreikkalainen Chium eli Khioksen viini. Läheskään aina viinin lajiketta tai kasvupaikkaa ei ole määritelty, vaan Horatius kutsuu viiniä vain yleissanoilla vinum tai merum. Sekä nimettyjä että yleissanoilla kutsuttuja viinejä määritellään monesti erilaisin adjektiivein tai ikämäärein. Erilaisia juhlia Horatius viettää ystävien tai tuttavien kanssa. Syitä juhlaan on esimerkiksi ystävän paluu sodasta, mutta viiniä voi nauttia vain orjankin seurassa ilman suurempaa aihetta. Hyvä ruoka on myös nautinto, jota tarjotaan pidoissa. Tärkeää Horatiukselle ovat myös erilaiset ihmissuhteet, ystävät ja rakastetut. Horatius on omistanut runojaan hyvin laajalle ystävä- ja tuttavapiirille, mutta läheisiä ystäviä hänellä vaikuttaa olevan kohtuullisen pieni joukko ihmisiä. Tärkeimmät ystävät on tunnistettavissa, kuten esimerkiksi taloudellinen tukija Maecenas ja runoilijatoverit P. Vergilius Maro, L. Varius Rufus ja Plotius Tucca. Horatius kirjoittaa myös paljon tunnistamattomista ystävistä, seuralaisista tai rakastetuista, jotka ovat usein saaneet kreikkalaisperäisen kutsumanimen. Kreikkalaiset nimet saattavat viitata seuralaisen orja-, palvelija- tai seuralaispalvelutaustaan, mutta ne voivat mahdollisesti olla salaniminä joillekin vapaasyntyisille henkilöille. Horatiuksen rakastettuina ja partnereina on sekä naisia että nuoria miehiä. Aikakauden seksuaalimoraalin mukaan seksuaalisissa suhteissa oli aina aktiivinen ja passiivinen osapuoli, eikä suhteita katsottu tasa-arvoisiksi. Varsinaista jakoa hetero-, homo- tai biseksuaalisiin ei tunnettu. Prostituutio oli yleistä ja orjia käytettiin seksuaalisiin palveluihin. Naimattoman Horatiuksen kumppanit olivat oletettavasti suurelta osin orjia tai prostituoituja, mutta mahdollisesti hänellä oli myös suhteita naimisissa oleviin naisiin vastoin aikakauden lakeja. Kumppaneiden luonteenpiirteitä ja ulkoisia ominaisuuksia määritellään muun muassa erilaisin vertauksin kasveihin ja eläimiin. Rauhallista elämää Horatius viettää kotitilallaan sabiinilaismaaseudulla. Hän ei viihdy kaupungissa ja kaipaa maaseudulle, kun hän on sieltä poissa. Nautinnot ovat Horatiukselle keskeinen osa elämää.

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa suomalaisen yhteiskunnan sukupuolijärjestelmä eli murroksessa siirryttäessä sääty-yhteiskunnasta kansalaisyhteiskuntaan. Tämä muutos toi mukanaan uudenlaisia käsityksiä avioliitosta, perheestä ja sukupuolten välisistä suhteista, etenkin naisten taloudellisesta itsenäisyydestä ja oikeudellisen aseman parantamisesta. Avio- ja perhe-elämän uudistaminen, moraalisten olojen kritiikki sekä siveyden ihanteet kaikki omalta osaltaan toimivat yhtä tärkeinä naisasian polttopisteinä kuin koulutuskysymykset ja tasavertaisten kansalaisoikeuksien vaatimukset. Luokkaa tehdään erilaisissa prosesseissa ja sitä tuotetaan jatkuvasti. Luokka myös kietoutuu muihin sosiaalisiin kategorioihin, kuten rotuun, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen luoden yhdessä niille erilaisia merkityksiä. Näiden merkitysten määrittelyyn liittyy vallan käsite: ne joilla on valtaa pääsevät muovaamaan omaa luokkaansa ja luokan representaatioita yhteiskunnassa haluamallaan tavalla. Intersektionaalisuus sukupuolentutkimuksessa pyrkii ottamaan huomioon yksilön identiteettiin ja asennoitumiseen yhteiskunnallisissa valtasuhteissa vaikuttavan sukupuolen lisäksi monet muutkin tekijät, kuten yhteiskuntaluokan, iän, etnisen taustan ja seksuaalisuuden. Tutkimuksessa käydään läpi sitä, miten sosialisti, naisasianainen ja kansanedustaja Hilja Amanda Pärssinen (os.Lindgren) otti osaa sukupuolimoraalikeskusteluun 1900-luvun alussa. Tutkimuksen tärkeimpänä lähdemateriaalina toimivat Pärssisen itse tuottamat tekstit, kirjoitukset ja puheet. Tutkimuskysymyksiä ovat: Miten Pärssinen suhtautui vallitsevaan avioliittoinstituutioon sekä perhe-elämän järjestelyihin kapitalistisessa yhteiskunnassa ja millä tavalla hän kritisoi vallinneita moraali- ja siveyskäsityksiä? Tutkimuksessa käydään läpi myös sitä miksi hän vastusti kirkollista vihkimystä ja minkälaisena hän näki kirkon roolin yhteiskunnassa sekä naisen aseman määrittelijänä. Läpi tutkimuksen pyritään ennen kaikkea kuvailemaan sitä, minkälaiseksi Pärssinen loi uudenlaista, valtavirrasta poikkeavaa kuvaa työläisnaisesta, joka vallitsevassa yhteiskunnassa yhdistettiin luokan ja sukupuolensa tähden usein siveettömyyteen ja löyhämoraalisuuteen. Minkälainen oli tämä uusi identiteetti, johon Pärssinen halusi työläisnaisten samaistuvan ja millä tavoin Pärssinen näki työläisnaisen kärsivän sekä luokkansa että sukupuolensa tähden? Pärssinen loi teksteillään uudenlaista kuvaa työläisnaisesta ihanteellisena, mutta arjen murheista kärsivänä äitinä tai nuorena ja onnettomana yhteiskunnan uhrina, jonka päälle miehet kasasivat omat syntinsä. Näiden uusien roolien ja samaistuttavien identiteettien tarjoamisen kautta Pärssisen voi sanoa toivoneen näkevänsä työläisnaisia ottamassa enemmän osaa yhteiskunnalliseen toimintaan. Tutkimus esittää Pärssisen ajatelleen, että rakkaudelle perustuva avioliitto vapauttaisi avioliitot, perhe-elämän ja naiset niistä kahleista, joita sitoivat taloudelliset tekijät. Vallitsevassa yhteiskunnassa, jossa avioliittoja solmittiin rahasta, äidinrakkaus oli rajoitettua toimeentulon pakon vuoksi ja lähimmäisenrakkaus oli hautautunut dogmien ja sakramenttien alle oli rakkaus kaikin puolin rahan kahleissa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen suomenkielisen sivistyneistönuorison seurustelukäytänteitä 1900-luvun alun Helsingissä. Helsingin urbaani kehitys, porvarillisten normien ja rakkauden ihanteen merkityksen kasvu olivat tiiviisti yhteydessä uudenlaisten tutustumistapojen ja seurustelukäytänteiden muodostumisen kanssa. Tarkastelen nuorten tapoja ja keinoja löytää aviopuoliso: mitkä olivat tavallisia paikkoja tavata ja tutustua sekä viettää yhteistä aikaa, ja minkälaisia normeja ja odotuksia romanttiseen seurusteluun liittyi. Tutkimuskysymykseni ovat: minkälainen oli nuorten seurustelun kaari, minkälaisia seurustelukäytänteitä heillä oli, ja missä seurustelu fyysisesti tapahtui. Pohjaan tutkimukseni Alma Silventoisen ja Toivo Kuulan, Hilja Vanhakartanon ja Volter Kilven, Anni Swanin ja Otto Mannisen, sekä Armas Launiksen kokemuksiin. Tutkimukseni tärkeimpänä lähdeaineistona käytän edellä mainittujen henkilöiden päiväkirjoja ja kirjeenvaihtoa vuosien 1900 ja 1914 väliltä. Erityisesti Alma Silventoisen lukuisat päiväkirjat avaavat seurusteluun liittyvää henkilökohtaista kokemusmaailmaa. Armas Launiksen päiväkirjat tarjoavat syvemmän näkymän myös miespuolisen helsinkiläisnuoren arkeen ja sosiaaliseen elämään. Pariskuntien väliset kirjeenvaihdot puolestaan kertovat enemmän suhteiden kehittymisestä ja yhteisistä kokemuksista. Lisäksi käytän avioliitto- ja käyttäytymisoppaita avaamaan aikakauden ihanteita ja normeja, jotka vaikuttivat nuorten käyttäytymiseen. Nuorten romanttisen seurustelun kaari alkoi kohtaamisesta ja päättyi ihanteellisessa tilanteessa avioliittoon. Vastakkaista sukupuolta pääsi kohtaamaan monenlaisissa tilanteissa, mutta yhteiset opinnot, erilaisten järjestöjen iltamat ja retket, sekä tanssiaiset nousevat erityisesti esiin. Kohtaamisen jälkeen nuorten tuli tutustua, sillä rakkauden ajateltiin kehittyvän hitaasti. Nuorten ystäväpiirit koostuivat pääosin vain oman sukupuolensa edustajista, mikä johti siihen, että miehen ja naisen kahdenkeskinen aika nähtiin epäilyttävänä. Siksi tutustuminen tapahtuikin aluksi lähinnä ryhmätilaisuuksissa. Helpoin keino viettää aikaa kahden kesken ilman muiden epäilyksiä, oli saattaminen. Aloitteen tekeminen oli pääsääntöisesti miehen vastuulla. Kun miehen ja naisen keskinäiset lämpimät tunteet olivat selvillä, ryhtyivät nuoret vierailemaan toistensa luona ja käymään kaksin esimerkiksi teatterissa. Suhdetta ylläpidettiin ja syvennettiin kirjeenvaihdon avulla. Kihlautuminen oli suuri uutinen, jonka seurauksena nuoret saattoivat kulkea julkisesti yhdessä jo hieman vapautuneemmin. Seurustelu oli kuitenkin jo sen verran vapaata, että kihlauksenkin saattoi vielä hyvin purkaa. Vanhempien rooli aiheutti toisinaan ristiriitaisia tunteita, kun vanhemmat eivät hyväksyneet lapsensa puolisovalintaa. Nuoret kuitenkin seurasivat mieluummin tunteitaan, kuin vanhempiensa toiveita. Kasvavana pääkaupunkina Helsinki tarjosi nuorille seurustelun puitteet ravintoloineen ja puistoineen luoden sivistyneistölle uudenlaisen tilan rakastua. Kulttuurielämä oli vilkasta ja nuoret kävivät ahkerasti teatterissa ja konserteissa. Ravintoloissa kiteytyi kaikki mitä sen ajan porvarilliselta huvielämältä odotettiin. Tärkeimpiä ravintoloita olivat keskustan Seurahuone, Kämp, Kappeli, Oopperakellari, sekä Alppilan Alppipaviljonki. Ulkona käveleminen oli nuorison lempipuuhaa ja nuoret kävelivät kaupungin uusissa rakennetuissa maisemissa. Tärkeimpiä paikkoja olivat Kaivopuisto, Esplanadi, Korkeasaari, sekä Alppilan alue. Puistoalueet tarjosivat virkistäviä maisemia ja raitista ilmaa, mutta pariskunnat saivat iloa myös syrjäisistä koloista, joihin piiloutua ja joihin yhteiskunnan tiukat normit eivät ulottuneet.

Kiinnostus polyamoriaa kohtaan Suomessa on kasvanut viime vuosina, ja media on julkaissut viimeisen 10 vuoden aikana lukuisia artikkeleita polyamoriasta. Valtamediassa esiintyvillä representaatioilla on mahdollisuus rakentaa, muokata, kiistää ja vahvistaa käsityksiä polyamoriasta ja polyamorisista ihmisistä. Tutkimukseni syntyi selvittämään, millaisia nämä representaatiot ovat. Aineistoni koostuu 15:sta haastattelumuotoisesta artikkelista viidessä Suomen luetuimmassa verkkolehdessä vuosina 2012–2019. Diskurssianalyyttisen metodin avulla pyrin selvittämään, millaisia polyamorisuuden representaatioita suomalainen valtavirtajournalismi rakentaa. Tutkin aineistossa esiin nousevia polyamorisuuden diskursseja ja miten niitä rakennetaan muun muassa kielenkäytön, rinnastuksien ja vastakkainasetteluiden kautta. Aineistosta oli havaittavissa lukuisia, osittain keskenään ristiriidassa olevia polyamoriadiskursseja. Monogaamisesta normista poikkeavaa elämäntapaa pyrittiin perustelemaan, validoimaan ja normalisoimaan usein eri tavoin. Essentialistinen diskurssi esittää polyamorian synnynnäisenä ominaisuutena. Asian mieltäminen luonnolliseksi voi tehdä siitä valtavirran silmissä helpommin hyväksyttävän. Toisaalta polyamorisuutta konstruoitiin myös loogisena ja rationaaliseen päättelyyn perustuvana valintana. Tämän lisäksi korostuivat pyrkimykset rinnastaa polyamorinen elämä ja ihmiset monogamisiin ihmisiin korostamalla rakkautta ja sitoumusta sekä suhteiden rajoja ja arkisuutta. Polyamorian ja valtavirran samankaltaisuutta korostavat diskurssit päätyvät samalla myös konstruoimaan sitoumuksettoman ja romanttisten suhteiden ulkopuolisen seksin epätoivotuksi promiskuiteetiksi ja näin toiseuttamaan polyamorian mediarepresentaatioista ne, joille irtosuhteet ja sitoumukseton seksi ovat osa monisuhteista identiteettiä. Aineistosta nousi esiin myös vastakkainasettelu, jossa polyamoria konstruoitiin erilaisena kuin monogamia. Polyamoriaan liitettiin positiivisia mielikuvia kuten vapaus, leikkisyys, vaihtelevuus ja kumppanuus, kun taas monogamiaa luonnehdittiin pysähtyneisyyden, vankeuden ja tyytymisen kaltaisilla ilmaisuilla. Polyamorisen rakkauden diskursseja aineistossa luonnehti rakkauden rajattomuus, vapaus ja ei-ekslusiivisuus. Rakkautta kuvataan riittävän paljon ja potentiaalisesti rajattomalle määrälle ihmisiä. Tyyliltään suuri osa aineistosta vaikuttaa toistavan lifestyle-medialle ominaista makeover-kaavaa, jossa huomio kohdistuu ihmisen henkilökohtaiseen kasvuun ja sen kautta saavutettuun parempaan elämään. Polyamoria-aiheiset haastattelut toistavat kaavaa, jossa henkilö on aluksi tuntenut tyytymättömyyttä elämäänsä, mutta löytänyt polyamorian ja sen kautta kokenut elämää parantavan transformaation. Nämä lifestyle-tarinat syntyvät vuorovaikutuksessa polyamorian itsereflektiivisyyteen, avoimeen keskusteluun ja rehellisyyteen kannustavan diskurssin kanssa, jonka haastateltavat tuovat aineistossa esiin.