Browsing by Subject "ruumiillisuus"

Tutkielmani aiheena on selvittää, miten intermentaalisen (tietoisuuksien välisen) ajattelun käsitteen avulla voi kuvata fiktion henkilöhahmojen ja ryhmien tietoisuuden kehittymistä ja sen systemaattista muokkaamista. Esimerkkinä käytän Kazuo Ishiguron romaania Never Let Me Go. Käytän hyväksi Alan Palmerin esittämää intermentaalisen ajattelun luokittelua, jonka pohjalta olen tutkinut romaanissa esiintyviä eritasoisia ryhmiä. Tutkin tapoja, joilla esimerkkiromaanin tarinamaailmassa vaikutetaan henkilöhahmojen tietoisuuden kehittymiseen kunkin tyyppisessä ryhmässä. Olen löytänyt kullakin tasolla fenomenologiseen filosofiaan tai kognitiiviseen narratologiaan perustuvia käsitteitä, joiden puitteissa käsittelen tietoisuuden muokkausta. Lyhytkestoisten intermentaalisten kohtaamisten tasolla tarkasteluni teoreettisina lähtökohtina ovat Maurice Merleau-Pontyn kosketuksen ja katseen merkitystä korostava filosofia sekä kognitiivisen narratologian enaktivismin käsite. Pysyvien ryhmien osalta käytän vastaavasti Julia Kristevan abjektion ja itseabjektion käsitteitä tietoisuuden kehittymisen tarkastelussa. Kiinteiden ryhmien tietoisuuden kehitystä tutkin Maurice Merleau-Pontyn vieraantuneen tietoisuuden käsitteen puitteissa. Varsinaisen ryhmämielen suhteen olen poikennut Alan Palmerin määrittelystä ja määritellyt sen hypoteettiseksi ryhmäksi, jonka kriteeri on todellinen tai tarinamaailmassa todellisena esitetty kyky yhtenäisten mielipiteiden muodostukseen ja yhtenäiseen toimintaan; ryhmämieli on fiktiossa esiintyvä konstruktio. Esimerkkiromaanin osalta tutkin ryhmämielen kykyä muodostaa yhtenäisiä mielipiteitä. Tutkin myös tarinamaailman yhteiskunnan ihmiskuvaa rationaalis-utilitaristisen ajattelun ja antiemotionaalisen filosofian termein. Tutkin kertojan tietoisuuden kehittymistä kertojan luotettavuuteen liittyvien narratologisten käsitteiden puitteissa. Kertojan luotettavuuden teema johdattaa myös tutkimaan tekstin vastaanoton kysymyksiä. Lähtökohtani tältä osin on tutkia, miten intermentaalisen ajattelun representaatio teoksessa vaikuttaa lukijan eläytymiseen ja tarinamaailman eettiseen vastaanottoon. Ryhmäajattelun viitekehyksessä fiktiivisen mielen ja lukijan mielen tarkastelu voidaan nähdä jossain määrin analogisina: tarinamaailmassa henkilöhahmojen tietoisuutta itsestään ja tehtävästään rajoitetaan ja muokataan systemaattisesti. Kerronnan tasolla lukijan mieleen vaikutetaan kirjallisin keinoin. Kertojan epäluotettavuus sekä kerronnan fiktiivinen yleisö ovat keinoja, joilla rajoitettu tiedonjakelu lukijalle tapahtuvat. Käytän myös vieraannuttamisen ja enaktivismin käsitteitä kuvaamassa tapoja, joilla fiktiossa voidaan vaikuttaa tekstin vastaanottoon. Tarinan tasolla henkinen ja emotionaalinen etäällä pitäminen sekä tarkoitushakuinen tiedonjakelu aiheuttavat henkilöhahmojen tietoisuuden rajoittumisen. Lukija on esimerkkiromaanin henkilöhahmoja kokeneempi ”lukemaan mieltä”, ja tiedon manipulatiivinen jakelu päinvastoin immersoi lukijan mukaan kerrontaan ja saa hänet pohtimaan tarinan eettistä sisältöä.

Tämä tutkielma tutkii Robert Baillien (1602–1662) käyttämää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta retoriikkaa tämän poliittisuskonnollisissa teksteissä kolmen valtakunnan sotien aikana. Tutkimus analysoi, kuinka sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan avulla Baillie maalaa vastapuolesta kuvan vääräuskoisina, seksuaalisesti poikkeavina ja jopa hirviömäisinä. Vastaavasti Baillie käyttää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta kieltä myös maalatakseen presbyteerit tosiuskovaisiksi ja Jumalan asialla oleviksi. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä luvussa analysoidaan, kuinka Baillie maalaa vastapuolen miesten maskuliinisuuden heikoksi. Baillien mielestä eniten näiden miesten maskuliinisuutta kyseenalaistaa näiden vääräuskoisuus ja valtion uhkaaminen. Toisessa luvussa tarkastellaan, kuinka Baillie käyttää feminiinisyyttä toisaalta vastapuolen maalaamiseen seksuaalisesti epäilyttävinä ja yhteiskuntarauhan vaarantajina, mutta myös kirkon kuvaamiseen naisena, joka joutuu vastapuolen miesten hyökkäyksen kohteeksi. Kolmannessa luvussa sukupuolittuneisuus sidotaan yhteen ruumiillisuuden kanssa. Toisaalta Baillie maalaa vastapuolesta kuvaa hirviöinä, jotka saavat usein feminiinisiä konnotaatioita. Samalla hän niin ikään kuvaa kirkkoa ja valtiota ruumiin avulla, ja kuinka vastapuoli sairastuttaa tai muuntaa hirviöksi tämän poliittisen ja uskonnollisen ruumiin. Lopuksi luvussa keskitytään Baillien tapaan tarjota parannusta lääketieteellisten kielikuvien avulla. Baillien sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan analyysilla tämä tutkielma osoittaa, että aatehistoriallinen tutkimus hyötyy sukupuolen ja ruumiin huomioimisesta analyysissaan. Tutkielmassa avataan, kuinka 1600-luvun Iso-Britannian poliittinen ympäristö oli vahvasti sukupuolittunut ja ruumiillistunut, ja kuinka eliitin miesten oli tärkeä pitää kiinni näistä ihanteista oikeuttaakseen valtansa. Samalla tutkielma tuo esille, kuinka hyökkäys eliitin miehen maskuliinisuutta vastaan saattoi olla oikea uhka miehen poliittiselle vallalle.

Tutkimustehtäväni on tarkastella 1300-luvulla Englannissa eläneen mystikon ja teologin Juliana Norwichlaisen näkykokemusta individuaationa eli itseksi tulemisen prosessina kirjoittavaksi ja opettavaksi naiseksi sekä initiaationa anakoreetiksi. Tarkastelen myös hänen kokemuksensa ruumiillisuutta ja liitän hänet 1200–1500 -lukujen naismystikoiden ruumiilliseen uskonnollisuuteen. Tutkielmani teoriataustana käytän analyyttisen psykologian perustajan C.G. Jungin individuaatioteoriaa ja ranskalaisen filosofin Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaa. Tutkielmani on psykodynaaminen tekstitukimus, ja metodina käytän sisällönanalyysin teoriaohjaavan analyysin tyyppiä. Tutkielmassani käyttämäni teoriat ohjaavat analysoimieni näkyjen valintaa. Analysoidessani näkyjä kiinnitän huomiota niissä esiintyviin arkkityyppisiin symboleihin ja niiden ruumiillisuuteen. Aineistonani käytän Paavo Rissasen vuodelta 1985 peräisin olevaa suomennosta Jumalan rakkauden ilmestys Juliana Norwichlaisen pidemmästä, vuonna 1393 kirjoitetusta tekstistä. Suomennos pohjautuu Marion Glasscoen editioon nk. Sloane 2499 -käsikirjoituksesta, joka on peräisin 1600-luvulta. Sloane-käsikirjoitus on kielellisesti lähellä 1300-luvun englantia sekä tyylillisesti ja teologisesti hajanainen. Teoksessa ilmestyksiä on kaiken kaikkiaan viisitoista, tutkielmassani analysoin neljää ilmestystä. Työssäni päädyn siihen tulokseen, että Julianan näyissä ilmenevät animuksen, Suuren Äidin, Kosmisen Miehen ja varjon arkkityypit. Hänelle ruumis ei myöskään ole pelkkä kohtalo vaan uskonnollinen ilmaisuväline. Julianalle näyt olivat elämää ja persoonallisuutta voimakkaasti muuttava kokemus, joka sai hänet uhmaamaan aikansa misogyynisiä stereotypioita naisesta ja teki hänestä hengellisen opettajan sekä Englannin ensimmäisen proosakirjailijan.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen 2000-luvun yhteiskunnallista keskustelua varusmiesten huonontuneesta kunnosta ja lihomisesta. Kutsun työssäni tätä keskustelua "läskisodaksi". Varusmiesten heikentynyttä kuntoa on käsitelty monien eri tieteen alojen tutkimuksissa ja tutkimushankkeissa, mutta vaikka kyseessä on nuorten miesruumiiden ympärille kietoutuva kysymys, sukupuolen vaikutusta asiaan tai sen julkiseen käsittelyyn ei ole juuri analyyttisesti tarkasteltu. Siksi tutkin työssäni tätä keskustelua sukupuolentutkimuksellisen lähestymistavan avulla ja tarkastelen erityisesti sen suhdetta maskuliinisuuden ja miesruumiiden kulttuuriseen ja sosiaaliseen rakentumiseen. Lähestymistapani pohjautuu feministisen perinteen ja kriittisen miestutkimuksen teoretisointeihin. Analyysini taustalla vaikuttaa erityisesti kriittisen miestutkimuksen maskuliinisuuksien teoria ja siihen kohdistunut teoreettinen ja metodologinen keskustelu. Hahmottelen sellaista hegemonisen maskuliinisuuden käsitteelle vaihtoehtoista tapaa teoretisoida miesideaalin ja eletyn mieheyden suhdetta, jossa kiinnitetään huomiota erityisesti maskuliinisuuden määritelmälliseen avoimuuteen ja ajalliseen ulottuvuuteen. Esimerkkiaineistona "läskisodasta" käytän Helsingin Sanomien 2000-luvulla ilmestyneitä lehtikirjoituksia huonontuneesta varusmieskunnosta. Keskustelussa vaikuttavat puhetavat tuottavat monimutkaisella tavalla sukupuolittunutta ruumiillisuutta, joten lähestyn teksteissä esiintyviä sukupuoleen liittyviä oletuksia ja itsestäänselvyyksiä tarkennuksen tasoltaan vaihtelevan diskurssianalyyttisen otteen avulla, sekä yksittäisiä väitteitä että rivien väliin jääviä ideologisia oletuksia tulkiten. Kyseessä ei ole tyhjentävä aineistoanalyysi vaan tarkastelen laajempia diskursiivisia rakenteita esimerkkiaineiston avulla. Analyysiluvuissani lähestyn "läskisotaa" neljän sukupuolentutkimuksellisen keskusteluperinteen ja teeman kautta: Luvussa 3 tarkastelen sitä suhteessa miesruumiin kulttuurista näkymättömyyttä ja sen ruumisnormin asemaa käsitteleviin feministisiin ja kriittisen miestutkimuksen teoretisointeihin, luvussa 4 analysoin siinä vähäiselle huomiolle jääviä sotilaallisen ruumiillisuuden erityisyyksiä miesruumiin kannalta, luvussa 5 käsittelen sitä osana nationalistista perinnettä ja suomalaisen yhteiskunnan militarismia ja luvussa 6 tutkin siihen liittyviä terveyden ja lihavuuden sukupuolittuneita ja poliittisia kysymyksiä. Tutkielman keskeisiä johtopäätöksiä on, että keskustelu varusmiesten huonontuneesta kunnosta alleviivaa miesruumiin kulttuurisen näkyvyyden ajallista liukuvuutta ja kontekstisidonnaisuutta ja monimutkaistaa miehisen katseen ja sukupuolittuneen aktiivisuuden ja passiivisuuden teoretisointeja, koska miesruumis asetetaan keskustelussa myös katseen ja toimenpiteiden kohteeksi. Läskisodassa huomion kohteeksi asetetaan erityisesti sellaiset miesruumiit, jotka eivät ole vielä täyttäneet miehistä potentiaaliaan. Lisäksi esitän analyysini perusteella "läskisodan" tuottavan ymmärrystä sotilaallisen ruumiillisuuden ja maskuliinisen ruumiillisuuden luonnollisesta yhteydestä ja toimivan väkivallan miehistäjänä. Tarkastelemani keskustelu tulee myös mielekkäästi ymmärrettäväksi osana nationalististen ruumiillisten ideaalien historiallista rakennustyötä ja se sekä kuvaa että vahvistaa suomalaista militarismin arvostusta. Se kiinnittyy myös kansanterveystyön sukupuolittuneeseen ja normaalistavaan historiaan sekä ylikansalliseen "lihavuuspaniikkiin", minkä lisäksi sen voi tulkita olevan osa laajaa ajatteluperinnettä, jossa korostetaan turmelevan nykyajan miesruumista pehmentävää vaikutusta. Maskuliinisuuteen ja miesruumiiseen liittyvät sosiaaliset ja henkilökohtaiset ahdistukset ja lupaukset löytyvät kaikkien näiden näkökulmien ytimestä. Korostan analyysissäni kuitenkin myös sitä, että koska miehisten ideaalien rakentamiseen vaaditaan jatkuvaa sosiaalista panostusta, ei kova ja ei-ruumiillinen maskuliinisen ruumiillisuuden ja olemisen ihanne ole universaali tai muuttumaton.

Tutkielmassani tarkastelen, miten lihavat naislaulajat esitetään ja miten he esiintyvät tosi-tv:n musiikkikilpailuohjelmissa eli musiikkirealityissa. Analysoin kahta tapausesimerkkiä, joiden pohjalta havainnoin, millaisia käsityksiä ja tunteita lihaviin naislaulajiin liitetään ohjelmissa. Tutkimuskirjallisuuden avulla analysoin, miten aineisto suhteutuu lihavan naiseuden mediaesitysten konventioi¬hin ja miten se vahvistaa tai kyseenalaistaa lihavaan naiseuteen liitettäviä käsityksiä. Pyrin selvittämään, miten ohjelmat ohjaavat katsomaan ja kuuntelemaan lihavia naisia ja suhtautumaan lihavaan ruumiillisuuteen. Käytän aineistona kahden lihavan naislaulajan, vuonna 2009 kilpailleen Susan Boylen ja vuonna 2017 kilpailleen Yoli Mayorin, esiintymisiä laulajina musiikkirealityissa. Tarkastelen heidän lauluesityksiään sekä niihin liittyviä inserttejä, haastatteluja ja palautekeskusteluja. Analysoin aineistoani kriittisen lihavuustutkimuksen, vammaistutkimuksen sekä musiikin ja median tutkimuksen keinoin. Tutkimukseni kytkeytyy uusmaterialistiseen teoriaperinteeseen, jossa ruumiin materiaalisuus ymmärretään aktiivisena osana esityksen merkityksenluontia. Hyödynnän affektin käsitettä havainnoidessani sitä, miten lihavaan ruumiillisuuteen liittyviä tunteita esitetään, välitetään ja koetaan aineistossani. Aineistoni perusteella lihaville naislaulajille muodostuu esiintyjäprofiili, jossa painottuu haavoittuvuus, nöyryys ja hyväksynnän tarve. Tarkastelemieni laulajien ohjelmisto koostuu balladeista, ja heidän lauluesityksensä välittävät kaipausta, haikeutta ja kärsimystä erilaisin äänellisin ja ruumiillisin keinoin. Esiintyjien haastatteluissa häpeä ja suru nousevat esiin lihavaa naiseutta määrittävinä tunteina. Esiintyjien kilpailutaipaleesta muodostuu tarina, joka etenee ulkonäön perusteella tapahtuvasta väheksynnästä onnistumisen kautta voimaantumiseen esiintyjänä ja ihmisenä. Menestyksen ehtona esitetään oman epävarmuuden voittaminen sitoutumalla unelman tavoittelemiseen ja asiantuntijoiden ohjeiden noudattamiseen. Aineistossani lihavien naislaulajien ruumiillisuus määrittää heidän toimijuuttaan. Ulkonäköön liittyvät reaktiot ja keskustelut ovat heidän tarinoissaan keskeisiä. Aineistoni ohjelmat vahvistavat monia lihavaan naiseuteen liitettyjä stereotypioita. Ne esittävät lihavuuden yksilön tragediana, josta voi selviytyä lahjakkuudella sekä esittämällä itsensä ja taitonsa tavalla, jonka tuottaa mielihyvää laajalle yleisölle. Ohjelmat tuovat lihavia naisesiintyjiä näkyviksi ja analyysiesimerkkieni tapauksessa esittävät heidät ansiokkaina esiintyjinä. Heihin liitettävät affektiiviset lataukset ovat kuitenkin yksipuolisia ja toisteisia. Ohjelmat reagoivat yhteiskunnallisen ilmapiirin muutoksiin, ja kehopositiivisuusajattelun yleistyminen näkyy muutoksina niiden lihavuusesityksissä. Mainostajista ja laajasta yleisösuosiosta riippuvaisina toimijoina ohjelmat eivät esitä lihavia naislaulajia riskialttiilla tai valtavirrasta poikkeavilla tavoilla, vaan keskittyvät pitkälti toistamaan olemassa olevia lihavan ruumiillisuuden esittämisen konventioita.

I min pro gradu-avhandling har jag studerat hur genus, sexualitet och kroppslighet uppfattas och upplevs av pianister verksamma inom den västerländska konstmusiken. Pro gradun är en kvalitativ studie som baserar sig på intervjuer med tre under 30-åriga kvinnliga yrkespianister. Utgångspunkten för studien är den feministiska uppfattningen att kön är performativt och socialt konstruerat. Forskningsfrågan är hur genus och kroppslighet tolkas och skapas av pianisterna, samt hur deras uppfattningar om musikens betydelser påverkar deras upplevelser av att spela piano. Studien redogör även för pianospelandets historia ur genusvetenskaplig synvinkel. De intervjuade pianisternas uppfattningar jämfördes med pianospelandets kulturhistoria, för att studera hurudana uppfattningar om kön ännu existerar inom pianokonsten. Intervjuerna analyserades systematiskt, främst genom att utgå från Judith Butlers (1990/2006) performativitetsteori samt DeNoras (2002) teori om hur musik och musikframföranden konstruerar kön. Utgående från Butlers teori analyserades hur pianisterna skapade genus genom kroppsliga praktiker. DeNoras teori var utgångspunkten för att studera hur musik kan möjliggöra performativitet och hur konsertframföranden bygger upp och upprätthåller föreställningar om genus. I studien analyserades de betydelser pianisterna förknippade med kroppslighet och pianomusik samt hur pianisterna själva uppfattade kroppslighet och genus i relation till framförandet av musik. De intervjuade pianisterna jämförde även sina tidigare uppfattningar från ungdomen med sina nuvarande uppfattningar. Genom att beskriva pianisternas studiegång analyserades hur uppfattningar om genus och kroppslighet hade skapats. Studien visar att uppfattningar om genus i pianospel hade byggts upp under de intervjuade pianisternas ungdomsår. Genus, förknippat med en viss kroppslighet, kopplades ihop med repertoar och framföranden. Pianisterna hade speciellt i ungdomsåren spelat verk av J.S. Bach, Frédéric Chopin och W.A. Mozart. Repertoar som avvek från detta uppfattades som maskulin eller som möjlig att framföras endast av pojkar och män. Framförallt svårare verk av Ludwig van Beethoven och J.S. Bach sammankopplades med manlig kroppslighet och med uppfattningar om genialitet, andlig värdighet och även gudomlighet. Framföranden där pianistens kroppslighet avvek från den (vita) manliga kroppen uppfyllde inte kriterierna för en värdig tolkning av verken. De intervjuade pianisterna hade under studietiden genomgått en process, där de kritiserade de inlärda uppfattningarna om kroppsligheten i pianospel. Pianisterna ville framförallt spela verk genom vilka de hittade en mental och kroppslig frihet. Ofta hittades denna känsla särskilt genom att framföra modern västerländsk musik. En pianist upplevde sin sexualitet i pianospel, som fick henne att känna sig fri. Genom att kritiskt granska uppfattningar av genus, kroppslighet och musik hade pianisterna fått emancipatoriska upplevelser. Studien visar att pianots kulturhistoriska bakgrund påverkar pianisternas upplevelser av pianospel. Binära könsuppfattningar skapas genom specifika repertoarval i pianisternas ungdomsår. Uppfattningar av genus påverkade spelandet på olika sätt. Alla pianister hade försökt utvidga uppfattningarna, bland annat genom att spela modern musik. Eftersom pro gradun är en kvalitativ studie går det inte att dra generaliserande slutsatser. Studiens resultat gör det dock möjligt att forska vidare i hur binära konstruktioner av genus upprätthålls inom den västerländska pianokonsten.