Browsing by Subject "saamelaiset"

Maisterin tutkielmani käsittelee saamelaisten noitarumpujen vasaroita eli päristimiä osana saamelaisten etnistä uskontoa ja saamelaiskulttuurin arkeologista tutkimusta. Tutkielmassani käyn läpi kaikki Suomen kaksitoista sarvesta valmistettua päristinlöytöä, mutta tutkimukseni keskiössä on kuitenkin Christian Carpelanin vuoden 1964 Sodankylän Juikentän kaivauksilta löydetty päristin ja toissijaisesti Inarin Nukkumajoki 2 talvikylästä löydetyt noitarummun vasarat. Tutkimukseni käy saamelaisten historian pääpiirteittäin läpi mesoliittiselta kivikaudelta keskiaikaan ja historialliseen aikaan saakka. Käsittelen saamelaisten etnistä uskontoa ja samanismia melko laajasti, että lukija voi ymmärtää noitarummun ja siihen liittyvien esineistöjen, kuten noitarumpujen vasaroiden ja -arpojen eli osoittimien, merkityksen saamelaisten etnisessä uskonnossa sekä siihen liittyvissä rituaaleissa. Tutkimukseni tarkastelee myös saamelaisten pyhiä paikkoja ja niihin liittyviä jumaluuksia. Hyödynnän tulkinnoissani antropologien, perinteentutkijoiden sekä uskontotieteilijöiden etnografista tietoa saadakseni käsityksen muun muassa siitä, mitä suullinen perimätieto kertoo päristimien käyttämisestä samanistisissa rituaaleissa. Analysoin Juikentän vuoden 1964 kaivauskertomusta tarkastellessani, onko Juikentän päristin mahdollisesti uhrattu maahan tarkoituksella. Pohdin myös Carpelanin tulkintaa siitä, että Juikentän kesäkylässä olisi ollut kylän keskelle rakennettu uhrikota osana kultillista tarkoitusta. Maisterin tutkielman loppuun olen kerännyt erillisen sanaston tutkimuksen keskeisitä käsitteistä. Tutkimus sisältää 46 kuvaa, joissa esiintyy kuvia tai piirroksia kymmenestä Suomen kahdestatoista päristinlöydöstä.

Maisterintutkielmani käsittelee Niillas Holmbergin esikoisromaanin Halla Helle (2021) didaktiikkaa ja dekoloniaalisia tavoitteita. Tutkielmassa tarkastelen, mitä romaani opettaa lukijalleen saamelaisuudesta, ja analysoin, miten romaani pyrkii vaikuttamaan lukijaan ja yhteiskuntaan. Tulkintani mukaan romaanin viestinä on pyrkimys vahvistaa alkuperäiskansan itsemääräämisoikeuden toteutumista. Tutkielman menetelmänä on jälkikoloniaaliseen teoriaan nojaava kontekstualisoiva sisällönanalyysi. Jälkikoloniaalinen kehys perustuu Edward W. Saidin (1978) tutkimukseen orientalismista sekä siitä jatkokehiteltyyn borealismin käsitteeseen. Koska Halla Helle pyrkii purkamaan koloniaalisia rakenteita, käytän siitä termiä dekoloniaalinen romaani. Analyysissa hyödynnän Susan Rubin Suleimanin (1983) lajiteoriaa teesiromaanista sekä kertomuksen teorian käsitteistöä. Erityisesti keskityn didaktisuuden sekä lukijan ja romaanin välisen vuorovaikutuksen analyysiin. Lisäksi tutkielmassa huomioidaan alkuperäiskansatutkimuksen ja saamentutkimuksen viitekehys. Romaanin sisällön analyysista ilmenee, että romaani välittää lukijalle tietoa nykyaikaisesta saamelaiskulttuurista ja ajankohtaisista saamelaispoliittisista aiheista. Romaanissa korostuu alkuperäiskansan suhde omaan kieleen, maahan ja mytologiaan, sekä kulttuurisen tiedon periytyvyyden hauraus ja siitä koituva etnostressi. Analyysini pohjalta esitän, että romaanin suomalainen kertojahahmo Samu on tarkoituksellisen samaistuttava hahmo, joka toimii sisäislukijan yhteistyökumppanina. Samun avulla lukijan asenteita ja kysymyksiä pyritään sanoittamaan ja jopa ohjailemaan. Teesiromaanin lajin mukaisesti lukijalle ei anneta juurikaan liikkumatilaa omaan tulkintaan, vaan romaani pyrkii osoittamaan oman arvomaailmansa oikeaksi ja saamaan lukijan puolelleen. Lisäksi tutkielma syventyy siihen, miten romaani pyrkii paitsi vaikuttamaan yksilötasolla tiedon määrään ja asenteiden laatuun, myös saamaan aikaan laajempaa yhteiskunnallista muutosta. Jälkikoloniaalisen teorian mukainen pyrkimys muutokseen on Halla Hellessä tunnistettavasti läsnä.

Tämä pro gradu-tutkielma käsittelee nykypäivän kullankaivajia Suomen Lapissa. Tutkielmassa tarkastellaan kullankaivajien elämäntapaa, perinteitä ja sitä, miten kullankaivaja-identiteettiä tuotetaan yhdessä yhteisön jäsenten kanssa ja millaisia eri ulottuvuuksia tällä identiteetillä on. Tutkielmassa käsittelen myös Lapin kullankaivajien ja saamelaiskulttuurin välistä suhdetta sekä tarkastelen kullankaivuperinteen säilymisen syitä ja toisaalta tämän perinteen jatkumisen mahdollisuuksia. Tutkimusaineistoni perusteella pyrin selvittämään kyseiselle elämäntavalle annettuja merkityksiä sekä kullankaivajan identiteetin ja maailmankuvan rakentumista suhteessa mm. Lappiin, luontoon, muihin kullankaivajiin, saamelaisiin ja Etelä-Suomeen. Tutkielman keskeisiä kysymyksiä ovat mm. millaisin diskurssein kullankaivukulttuuria, omaa elämäntapaa ja Lappia representoidaan? Miten paikallista tai alueellista identiteettiä rakennetaan suhteessa toisiin kullankaivajiin, Lapin ympäristöön sekä muihin paikallisiin ihmisiin? Millaisena kullankaivajien puheessa ilmenee Etelä- ja Pohjois-Suomen välinen suhde ja miten kuvaa ”meistä” tai ”toisesta” tuotetaan? Entä millaisia merkityksiä tuotetaan kullankaivajien puheessa liittyen Lappiin, kullankaivamiseen ja kullankaivajana olemiseen ja miksi? Metodologisesti tutkimusaihetta lähestytään mm. identiteettien ja mentaliteettien tutkimusta sekä miestutkimusta hyödyntämällä. Tutkielman peruslähtökohtana on aineistolähtöisyys, jolloin teoria nousee empiirisestä aineistosta. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt etnografiaa, jossa olennaisen osan tutkimusta muodostaa fyysinen kentälle meno, tutkittavien elämään eri tavoin osallistuminen ja näin ollen aineiston tuotanto yhdessä tutkittavien kanssa. Etnografisen kenttätyön toteutin joulukuun 2015 ja maaliskuun 2016 välisenä aikana ja se koostui kahdesta kenttätyöjaksosta Lapissa sekä kullankaivajien seminaariristeilyyn osallistumisesta. Lisäksi haastattelin kullankaivajia myös Helsingissä. Tutkielmani primääriaineiston muodostaa haastattelumateriaali, minkä lisäksi kenttätyömatkojeni nauhoittamattomat keskustelut ja havainnot ovat toimineet tulkintojeni tukena. Haastatteluja on yhteensä 17 kappaletta joista 10 on nauhoitettuja ja 7 sähköisesti toimitettuja. Haastateltavista 13 oli miehiä ja 4 naisia. Haastattelumateriaalin analyysimetodeina olen käyttänyt sisällönanalyysia ja lähilukua, joiden avulla olen pyrkinyt nostamaan aineistosta esiin olennaista informaatiota sekä kullankaivukulttuuriin liittyviä laajempia kulttuurisia merkityksiä. Vaikka kullankaivamisen lähtökohtana oli vielä 1800- ja 1900-lukujen Suomessa ihmisten pyrkimys parantaa taloudellista tilannettaan, nykypäivänä vain hyvin pieni osa kullankaivajista saa toimeentulonsa kullasta. Nyky-kullankaivajien elämäntavassa rikastumista tärkeämmiksi perinnettä säilyttäviksi arvoiksi on noussut mm. vapaus, riippumattomuus, luonnonmukainen elämäntapa sekä omaan yhteisöön kuulumisen tunne. Tärkeää on myös luonnossa pärjäämisen ja selviämisen kautta löytyvä elämän merkityksellisyys. Edellä mainitut asiat merkitsevät kullankaivajille usein enemmän kuin varma toimeentulo tai nykyajan teknologian tuomat mukavuudet. Samalla kullankaivukulttuurissa voi nähdä eräänlaista ”jätkä-nostalgiaa”, eli entisaikojen tukkilais- ja savottakulttuuria romantisoivia piirteitä. Lappi muodostaa kullankaivaja-identiteetin ja mentaliteetin kasvualustan ja on samalla paitsi maantieteellinen, myös kuvitteellinen myyttien, mielikuvien, toiveiden ja odotusten konstruktio. Lappi voi edustaa kullankaivajalle esimerkiksi idyllimäistä paratiisia, todellisuuspakoa tai vain arkista työympäristöä vaativine luonnonoloineen. Lappiin asettuminen on eräänlainen siirtymäriitti, jonka myötä identiteetti on mahdollista luoda uudelleen, samalla kun aiempi elämä jätetään taakse. Tällainen kullankaivaja-identiteetin ottaminen näyttää tapahtuvan myös silloin, vaikka Lappiin siirryttäisiin vain kesän ajaksi sillä tällöinkin ”arki-minä” eteläisessä Suomessa jätetään taakse. Samalla kullankaivajien lappilaisuus näyttäytyy eräänlaisena liminaalitilan identiteettinä paikallisen ja vieraan välimaastossa. Vaikka kullankaivajat tulevat hyvin toimeen paikallisen saamelaisväestön kanssa, kullankaivajien tämänhetkiset ristiriidat saamelaiskäräjien kanssa koetaan ongelmallisina paitsi taloudellisessa, myös sosiaalisessa mielessä niiden hankaloittaessa yhtenäisen paikallisidentiteetin rakentamista Lapin alueilla. Nykyinen uhka kullankaivun loppumisesta Lapissa on tuntunut vahvistavan kullankaivajien kollektiivista identiteettiä, ”me-henkeä” sekä arvostusta omaa työtä ja kullankaivamisen perinteitä kohtaan. Asenteissa kuvastuu mm. kullankaivajien päättäväisyys jatkaa vaikeuksista huolimatta ja heidän pyrkimyksensä säilyttää elämäntapa Lapissa tulevaisuudessakin.