Browsing by Subject "saavutettavuus"

Saavutettavuusdirektiivi ja digipalvelulaki velvoittavat julkisen hallinnon organisaatioita ja osaa yksityisestä sektorista tekemään digitaaliset palvelunsa saavutettaviksi. Direktiivissä ja laissa säädetään saavutettavuuden vähimmäistasosta, mutta lainsäädäntö ei kuitenkaan tarkemmin ohjeista tai linjaa, miten verkkopalvelujen kielellisistä sisällöistä tehdään sellaisia, että ne palvelevat mahdollisimman useita eri käyttäjäryhmiä. Hyvä saavutettavuus on kokonaisuus, joka muodostuu teknisesti virheettömästä toteutuksesta, helppokäyttöisestä käyttöliittymästä ja ymmärrettävästä sisällöstä. Ilman selkeää ja ymmärrettävää sisältöä digitaalisen palvelun saavutettavuus ei voi toteutua. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on digitaalisiin palveluihin sisältöjä tuottavien henkilöiden käsitys saavutettavuudesta ja kielellisestä saavutettavuudesta sekä miten kielellistä saavutettavuutta voisi heidän mielestään edistää. Tutkielma kytkeytyy virkakielen tutkimuksen kenttään, ja erityisesti virkakielen verkkoviestinnän tutkimuksiin. Verkkopalvelujen tai muiden digitaalisten palvelujen kielellis-sisällöllistä tutkimusta on tehty aiemmin varsin vähän eikä kielellisen saavutettavuuden näkökulma ole juurikaan ollut esillä. Tutkielman aineistona ovat vastaukset verkkolomakekyselyyn, joka toteutettiin helmi–maaliskuussa 2020. Neljän viikon aikana kyselyyn kävi vastaamassa kaikkiaan 182 vastaajaa. Kyselyn kohderyhmänä ovat digitaalisten palvelujen sisällöntuottajat eli ne henkilöt, jotka kirjoittavat, muokkaavat ja ylläpitävät sisältöjä säännöllisesti verkkosivuille tai mobiilipalveluihin. Kyselyn avulla kartoitetaan, miten perehtyneitä vastaajat kokevat olevansa saavutettavuusasioihin sekä miten saavutettavuus on huomioitu ja vastuutettu vastaajien organisaatioissa. Tutkielmassa kartoitetaan myös vastaajien käsitystä kielellisestä saavutettavuudesta ja selvitetään, mitä keinoja vastaajat huomioivat kielellisesti saavutettavan tekstisisällön tuottamisessa. Tutkielma kartoittaa myös vastaajien näkemyksiä kielellisen saavutettavuuden yhteismitallisesta ohjeistamisesta. Aineiston analyysi on toteutettu pääosin määrällisen tutkimuksen menetelmin, ja avointen kysymysten analyysissä olen myös soveltanut laadullista sisällönanalyysiä. Analyysin perusteella sisällöntuottajien saavutettavuusosaaminen ja kyky tuottaa kielellisesti saavutettavaa sisältöä ovat varsin hyvällä tasolla. Sisällöntuottajilla on osaamista ja tietoa, ja saavutettavuusasioita on edistetty monissa organisaatioissa. Aineistosta nousee myös esille, että tekninen saavutettavuus saa käytännön tasolla enemmän huomiota kuin kielellinen saavutettavuus. Suurin osa vastanneista pitää digitaalisten palvelujen kielellistä saavutettavuutta tärkeänä ja ymmärtää, mitä kielellisellä saavutettavuudella tarkoitetaan ja miten sisällöstä tehdään kielellisesti saavutettavaa. Tästäkin huolimatta aineiston perusteella kielelliseen saavutettavuuteen ja selkokielen käyttämiseen olisi tarpeen saada yhteismitallisia ohjeita ja kriteerejä.

Tutkielmassa tarkastellaan kuulovammaistekstittämisen ohjeistuksia, käytännön toteutusta ja näkyvyyttä Ranskassa. Tutkielman alkupuolella perehdytään audiovisuaalisen kääntämisen osa-alueeksi kuuluvaan kielensisäiseen tekstittämiseen ja sen tutkimukseen. Lisäksi tutkielmassa esitellään eri tahojen, kuten Euroopan unionin, sitoutuneisuutta saavutettavuuteen ja kuulovammaisten kansalaisten oikeuksiin tekstityksen näkökulmasta. Euroopan unionissa on säädetty useita direktiivejä määrittelemään kaikkien kansalaisten yhtäläisiä oikeuksia käyttää audiovisuaalista materiaalia muun muassa televisiotekstitysten avulla. Euroopan unionin sisällä kuulovammaisjärjestöissä ja jäsenmaissa on teetetty vastaanottotutkimuksia kuulovammaistekstitysten laadusta ja kehityskohteista. Tutkielmassa esitellään tarkemmin Ranskassa säädettyjä lakeja, jotka pohjautuvat muun muassa Euroopan unionin direktiiveihin. Tutkimusaineisto jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiseen osaan kuuluu kaksi ranskalaista elokuvaa, joiden DVD-julkaisuissa on tarjolla ranskankielinen kuulovammaistekstitys. Tutkimuksessa analysoidaan kyseisten elokuvien tekstityksiä. Analyysin perustana käytetään vuonna 2011 Ranskassa laadittua peruskirjaa, joka sisältää 16 laadukkaan kuulovammaistekstityksen kriteeriä. Tutkielman analyysissä vertaillaan elokuvatekstityksiä kriteereihin numero 1–14, jotka koskevat etukäteen tallennettuja ohjelmia. Peruskirjan on allekirjoittanut yhteensä 35 ranskalaista tahoa, joiden joukkoon kuuluu muun muassa valtion edustajia, audiovisuaalisen alan kattojärjestöjä, televisioyhtiöitä, tekstitysyrityksiä ja kuulovammaisten etujärjestöjä. Toinen analysoitavista tekstityksistä on tuotettu peruskirjan allekirjoittaneessa tekstitysyrityksessä. Analyysissä tarjotaan niin tekstuaalisia kuin visuaalisia esimerkkejä ranskalaisista kuulovammaistekstityksistä. Toiseen aineisto-osaan kuuluu 18 ranskalaista verkkosivustoa, jotka kuuluvat audiovisuaalisen alan kattojärjestöille, audiovisuaalisen sisällön palveluntarjoajille, tekstittäjien etujärjestöille ja kuulovammaisen yleisön etujärjestöille. Tutkielmassa tarkastellaan verkkosivustojen sisältöä etsien mainintoja saavutettavuudesta ja kuulovammaistekstittämisestä joko toimijoiden esittelyosioissa tai hakukoneissa. Osa analysoitavista toimijoista on ollut mukana allekirjoittamassa tekstitysten peruskirjaa. Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin analysoitavat elokuvatekstitykset noudattavat peruskirjan asettamia kriteereitä. Lisäksi selvitetään, millä tavoin valitut tahot käsittelevät saavutettavuutta ja kuulovammaistekstittämistä verkkosivuillaan ja onko peruskirjan allekirjoittaneiden ja sen ulkopuolisten tahojen välillä merkittävää eroa aiheen käsittelyssä. Tutkimuksen hypoteeseina on, että peruskirjan allekirjoittanut tekstitysyritys on tuottanut tarkemman, kriteerien mukaisen tekstitystuotoksen ja että peruskirjan allekirjoittaneiden tahojen verkkosivustoilla käsitellään aihetta paremmin kuin sen ulkopuolisten tahojen verkkosivuilla. Tutkimustuloksissa havaitaan, että molemmat elokuvatekstitykset noudattavat useimpia peruskirjan asettamia tekstityskriteereitä. Analyysin hypoteesi kuitenkin kumoutuu, sillä tulosten perusteella peruskirjan ulkopuolinen tekstitysyritys on tuottanut kokonaisuutena paremman tekstitystuotoksen kuin peruskirjan allekirjoittanut tekstitysyritys. Tuloksissa on kuitenkin otettava huomioon se, että peruskirjan allekirjoittaneen yrityksen tuotos on valmistunut ennen peruskirjan virallista julkaisua, kun taas paremmin tuotettu tekstitys on valmistunut kuusi vuotta peruskirjan jälkeen. Verkkosivujen tutkimuksessa havaitaan, että useimmilla sivustoilla ei käsitellä audiovisuaalisten palveluiden saavutettavuutta tai kuulovammaistekstittämistä tarpeeksi laajasti. Useilla peruskirjan allekirjoittaneiden tahojen sivustoilla aihetta sivutaan, mutta sitä ei tunnisteta tärkeäksi yhdenvertaisuuden tavoitteeksi. Tutkimustulosten pohjalta hypoteesi ei toteudu, sillä kaikki peruskirjan allekirjoittaneet tahot eivät käsittele aihetta sivuillaan, eikä allekirjoittaneiden ja peruskirjan ulkopuolisten tahojen välillä ole merkittävää eroa. Tutkielma osoittaa, että kuulovammaistekstittämisen ja saavutettavuuden tutkimus on yhä tärkeämpi aihe nykyajan yhteiskunnassa. Ne ovat myös ajankohtaisia aiheita, sillä esimerkiksi Euroopan unionissa valmistellaan laajoja uudistuksia kansalaisten yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Tulosten perusteella voidaan todeta, että lisätutkimus aiheesta ja asiaa koskevien tahojen huomio kuulovammaistekstittämiseen on paikallaan.

Tutkielma on kvantitatiivinen ja keskustelunanalyyttinen katsaus kahden Ylen aamun Jälkiviisaat-ohjelman jakson kielensisäisen suoratekstityksen partikkeleihin kohdistuneisiin täydellisen tiivistämisen valintoihin. Tutkimuskysymykset pyrkivät vastaamaan siihen, miksi partikkeleita poistetaan suoratekstityksen prosessissa, kuinka paljon poistoja tapahtuu suoratekstitysmetodeittain ja miten poistot vaikuttavat puheen sisällön välittymiseen. Kielensisäinen ohjelmatekstitys on saavutettavuuspalvelu, jonka tarve lisääntyy jatkuvasti saavutettavuuslainsäädännön kehittyessä. Varsinkin suorien televisiolähetysten tekstittäminen eli suoratekstitys on yhteiskunnallisesti tärkeä resurssi, joka mahdollistaa television kautta välittyvän informaation saavuttamisen katsojille, jotka eivät syystä tai toisesta kuule lähetyksen ääntä tarpeeksi hyvin. Suoratekstityksessä suoran televisiolähetyksen puheesta tuotetaan tekstitys joko sanelutekstittämällä tai käsin kirjoittamalla. Puheen muuttaminen tekstiksi on prosessi, jossa tekstittäjätyöntekijä joutuu tekemään monenlaisia valintoja pysyäkseen ohjelman puheen rytmissä ja turvatakseen katsojille tarpeeksi aikaa tuotetun tekstin lukemiseen. Tällaisia valintoja ovat esimerkiksi erilaiset tiivistämisen ratkaisut, joita tässä tutkielmassa tarkastellaan sanoina pienten, mutta merkityksiltään ja funktioiltaan moninaisten partikkeleiden näkökulmasta. Aineiston analyysin perusteella partikkeleita poistetaan huomattavan paljon molempien suoratekstitysmetodien prosessissa. Poistot motivoituvat esimerkiksi suoratekstityksen väistämättömistä aika- ja lukunopeusrajoitteista, puhutun kielen ja kirjoitetun kielen normien eroavaisuuksista, ohjelmatekstitystyön laatusuositusten linjauksista ja puheen tekstiksi siirtämisen prosessin taustalla tekstittäjää ohjailevasta yleiskielisyyden tendenssistä. Parhaiten tekstityksessä säilyivät kirjoitetussakin kielessä luontevasti esiintyvät, merkitykseltään ja funktioltaan selkeimmät partikkelit, kun taas eniten poistoja kokivat vahvemmin puhutun kielen ilmiöksi luettavat tai merkitykseltään vaikeaselkoisemmat partikkeliryhmät. Eniten puheen kokemuksen välittymiseen vaikuttivat puhujan asennoitumista ja tiedon varmuusastetta ilmentävien partikkeleiden, kuten modaali-, intensiteetti- ja dialogipartikkeleiden poistot. Partikkeleiden tiivistämisen kysymyksessä keskeistä on se, toivotaanko suoratekstityksen välittävän ohjelman informaatiota muoto vai sisältö edellä. Tekstityksen vastaanottajien laaja kirjo ja tekstitysprosessin realiteetit tekevät kuitenkin ”oikean vastauksen” antamisesta hankalaa.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielman lähtökohtana ovat havainnot puutteista Suomessa virkakielen ominaisuudessa käytettävässä englanniksi käännetyssä aineistossa. Tutkimusmateriaalina on käytetty lakisääteistä informaatioita tai palveluita tarjoavien organisaatioiden internet sivustoja. Tarkoituksena on tutkia käännöksiä laadullisesti. Tarkempaa huomiota on kiinnitetty käytetyn kielen laatuun ja toimivuuteen kohderyhmää eli Suomessa asuvia tai oleskelevia ulkomaalaisia ajatellen. Ulkomaalaisia asuu Suomessa nykyään paljon ja heidän määränsä on kasvanut. Heidän osuutensa saattaa kasvaa tulevaisuudessakin, koska ihmisten liikkuminen eri maiden välillä on lisääntynyt globalisoituneessa maailmassa. Suomi saattaa tarvita ulkomailta lisää työntekijöitä, eri alojen osaajia ja sijoittajia. Ulkomaalaiset tarvitsevat samat palvelut, kuin suomalaiset ja kyseessä on myös oikeusturva. Englannin kielen käyttöä ollaan Suomessa lisäämässä ja olisikin erittäin tärkeää tutkia jatkossa millaista kieltä käännöksissä käytetään ja ovatko saatavat palvelut ajan tasalla. Teoreettisesti aiheeseen liittyy englannin käyttäminen yhteisenä kielenä eri kieltä puhuvien keskuudessa lingua francan (ELF) ominaisuudessa. Tutkimuksen pohjana on myös käytetty vakiintuneita käsitteitä virkakieli, selkokieli ja saavutettavuus sekä kapulakielen ja jargonin esiintymistä käännöksissä. Uutena havaintona tutkimus esittelee finlismin, joka tutkimuksen mukaan on aiemmin tunnettujen anglismien ja svetisismien tapainen ilmiö. Nidan ekvivalenssiteoria kuvaa hyvin näitä ongelmia. Käännösten laadukkuutta on pyritty esittelemään esimerkkien avulla sekä myös muutaman organisaation osalta eräillä erikoiskielen termeillä ja sanastoilla. Aineisto on todella laaja, joten se ei voi olla kattavaa. Esimerkit osoittavat suunnan sille mitä olen tutkimassa. Kääntämisen laatuun tulisi panostaa entistä enemmän. Suomessa saatetaan tarvita enenevässä määrin eri kieliä myös virallisissa yhteyksissä. Aiemmin on ollut tarvetta vain virallisille kielille. Englannista ei olla tekemässä virallista kieltä, mutta Suomessa käytettävää englannin kieltä tulisi tutkia. Näin saataisiin tarkemmin selville tietyt ongelmakohdat ja toimenpiteiden tarve. Tämä olisi tärkeää, kun englannin kielen käyttöä ollaan lisäämässä. Monissa yhteyksissä korostetaan konekääntämistä ja käännösmuisteja. Ne eivät vielä syrjäytä ihmisiä kääntäjinä, vaikka ovatkin hyviä apuvälineitä. Virkakielen osalta niiden käytössäkin tulisi huomioida tietoturva. Saavutettavuuteen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota, varsinkin sitä koskevan tiukentuneen lainsäädännön astuttua jo voimaan. Selkokieltä tulisi kehittää kaikissa käytetyissä kielissä ja virkakieli tulisi erottaa muusta käytetystä kielestä kehittäen sitä laadukkaampaan suuntaan.