Browsing by Subject "taidekoulutus"

Tutkielma käsittelee Eva Cederströmin (1909–1995) taiteilijuuden muodostumista 1920–1930-luvuilla tarkastelemalla Cederströmin omaelämäkerrallisia kertomuksia ja teoksia. Taidehistorian tapa valikoida tutkimuskohteensa on jättänyt Cederströmin kaltaiset, esittävää taidetta sotienvälisenä aikana tehneet taiteilijat, taidehistoriankirjoituksen marginaaliin. Tutkielma lähestyy Cederströmiä biografisen tutkimuksen keinoin mutta elämäkerrallista lähestymistapaa kriittisesti kommentoiden. Cederströmin teoksia tarkastellaan suhteessa Cederströmin taideajatteluun ja kuvallisen esittämisen traditioihin. Tutkimuskohdetta koskeva tieto tuotetaan kriittisen arkistoaineistoja, kirjallisuutta ja taideteoksia hyödyntävän kuva- ja tekstianalyysin kautta. Tutkielma täydentää, kommentoi ja kritisoi aikaisempaa Cederströmiin ja sotienvälisen ajan taidekenttään keskittyvää tutkimusta sekä taiteilijaelämäkertojen konventioita. Cederström koki taiteilijuutensa kumpuavan perhe- ja sukutaustastaan sekä henkisenä kotiseutunaan pitämältään Terijoelta. Perhe- ja sukutaustan korostaminen ja lapsuusajan mystifioiminen ovat taiteilijaelämäkertojen historian aikana muotoutuneita, nykynäkökulmasta ongelmallisia, konventioita. Cederströmin jätti melko systemaattisesti pois elämäkerrallisista kertomuksistaan tiedon siitä, ettei häntä alkuun hyväksytty taideopiskelijaksi. Hänen 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa Viipurissa suorittamansa taideopinnot eivät olleet ajan käsityksen mukaan yhtä merkittäviä kuin opinnot Suomen Taideyhdistyksen koulussa Ateneumissa. Vuonna 1933 alkanutta aikaansa Ateneumin opiskelijana Cederström piti jopa elämänsä tärkeimpänä, ja monet taideopintojen aikana omaksutut ajatukset toimivat taustavaikuttimina koko hänen uransa ajan. Myös opintojen aikana muodostuneet ystävyyssuhteet ja kontaktit vaikuttivat merkittävästi Cederströmin taiteilijuuden muotoutumiseen. Taidehistoriankirjoitus ei ole käsitellyt taiteilijoiden opiskeluaikaa ja opintomatkoja neutraalisti, vaan myytit neroudesta, omaperäisyydestä ja keskusta–periferia-asetelmasta ovat muokanneet kertomusta. Cederström näki sukupolvensa taiteilijoille tyypilliseen tapaan piirustukset keskeisenä osana taiteellista tuotantoaan. Hänen piirustuksissaan voi nähdä merkkejä miehisten olemusten ihailusta ja nuoren taitelijanaisen erilaisesta asemasta verrattuna joidenkin miestaiteilijoiden teoksista heijastuviin perheensisäisiin valta-asetelmiin. Kalevala-taide eli 1930-luvulla nousukauttaan, ja Cederströmin klassisoivat Kalevala-teokset kuvastavat Cederströmin tyylillistä kehitystä ja naisnäkökulmaa miestaiteilijoiden suosimaan aiheeseen. Omakuvissaan Cederström viittaa renessanssitaiteen traditioon ja taiteelliseen prosessiin, johon keskittyminen oli Cederströmille ja hänen sukupolvensa taiteilijoille korostetun tärkeää. Omakuvissa on mystiikkaan ja henkisyyteen viittaavia ulottuvuuksia, ja ne kuvastavat nykynäkökulmasta 1930-luvun taiteilijakäsityksen miehisyyttä.