Browsing by Subject "taideteoksen kuvailu"

Tutkin antaako panofskylainen ikonografis-ikonologinen tarkastelu uusia merkityksiä taideteokselle. Erwin Panofsky julkaisi ikonografis-ikonologisen taideteoksen tulkintamallinmallinsa vuonna 1932 Logos-aikakausijulkaisussa. Koska Panofskyn Logosartikkelia ei ole juurikaan käsitelty suomalaisessa taidehistoriallisessa kirjallisuudessa, esittelen tutkielmassani tämän mallin ja kerron sen erot Suomessa yleisesti käytettyyn malliin, joka mielestäni on johdanto Panofskyn teokseen Meaning in the Visual Arts. Kerron myös Panofskyn roolista ja merkityksestä saksalaisen filosofian kentässä 1900-luvun alussa. Koska tutkimusaineistoni aiheet periytyvät kreikkalais-roomalaiseen antiikkiin ja useimpien teosten aiheena on myyttinen henkilö, kerron taustoittavissa luvuissa myös myyteistä, niiden representaatiosta ja tulkinnasta. Tutkielmassani yhdistyvät veistosten tutkimus, antiikin aineellisen kulttuurin ja kirjallisuuden tuntemus ja ikonografinen tutkimusote. Tutkimusaineistoni muodostavat kahdeksan Helsingin taidemuseon (HAM) veistospankissa olevaa julkista veistosta, joiden nimi viittaa antiikkiin. Veistoksista seitsemän on esittäviä yhden ollessa arkkitehtuuriviitteitä omaava veistosinstallaatio. Niinikään seitsemän veistosta on valettu pronssiin yhden ollessa valmistettu keramiikkamurskaa sisältävästä betonista. Tutkittavista veistoksista vanhin on Walter Runebergin veistämä Danaidit vuodelta 1893 ja nuorin Kimmo Kaivannon Nereidi-veistos vuodelta 1985. Tutkimusmenetelmäni noudattaa Erwin Panofskyn ikonografista kolmevaiheista tutkimusmallia. Tutkimusvaiheet eivät kuitenkaan välttämättä seuraa toisiaan mallin esittämässä järjestyksessä, vaan voivat esiintyä yhtäaikaisesti ja interaktiivisesti. Ensimmäisessä vaiheessa, joka on esi-ikonografinen kuvailu, kuvaan veistoksen tavallisin, jokapäiväisin termein. Noudatan veistoksen kuvauksessa taideteoksen kuvailun järjestystä: ensin kokonaisuus, jonka jälkeen yksityiskohdat alhaalta ylöspäin ja vasemmalta oikealle. Toisessa vaiheessa, joka on ikonografinen tulkinta, pyrin löytämään aiheen pohjalla olevan alkuperäistekstin, joka useissa tapauksissa palautuu 700-luvulle eaa. Homerokseen ja Hesiodokseen. En käytä alkuperäistekstiä tulkintani perusteena, vaan antiikintutkimuksessa käytettyjä hakuteoksia, joista tärkein on mielestäni Der Neue Pauly. Analysoin, miten veistos noudattaa aiheensa kuvaustraditiota ja vertaan veistäjän tulkintaa muihin Suomessa oleviin aiheen representaatioihin. Kolmannessa vaiheessa, joka on ikonologinen synteesi, pyrin liittämään veistoksen valmistumisajankohtansa laajempaan historialliseen, aatteelliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin. Veistosten esi-ikonografinen kuvailu ja ikonografinen tulkinta ovat selkeitä ja vastaavat Panofskyn tavoitteeseen tehdä taidehistoriasta tieteellinen oppiala. Sen sijaan ikonologinen synteesi jää alisteiseksi tutkijan valitsemalle näkökulmalle sekä hänen historian, kulttuurihistorian ja taidehistorian tuntemukselleen ja intuitiolleen. Tältä osin panofskylainen tulkintamalli ei täysin täytä tieteellisen metodin vaatimuksia kuten toistettavuutta. Tutkielmani tärkein löytö on uusi tulkinta Viktor Janssonin veistokselle Convolvulus. Lähdekirjallisuudessa veistosta ei ole aiemmin nähty elämänlangan kehrääjänä. Myöskin esiintuomaani ekfrasiskäsitteen (visuaalisen taideteoksen verbaalinen kuvaus) paralleelisuutta panofskylaisen esi-ikonografisen kuvailun ja ikonografisen tulkinnan kanssa ei ole aiemmin kirjallisuudessa esitetty. Panofskyn ajoista taidehistorian tutkimuskenttä on laajentunut ja mahdollisten lähestymistapojen ja näkökulmien määrä kasvanut, eikä taidehistorian tieteenalalla ole enää vain yhtä paradigmaa. Taideteoksen aiheen merkityksen tutkimuksessa panofskylainen tulkintamalli on kuitenkin edelleen relevantti ja voi tuoda esille uusia tulkintoja, minkä tutkielmanikin osoittaa. Tärkeimmiksi tekijöiksi tulkintamallista nostaisin jokaiselle taidehistorioitsijalle välttämättömät taidehistoriallisen representaatiotradition ja ikonografisen tradition tuntemuksen sekä taideteoksen verbaalisen kuvailun hallitsemisen.