Browsing by Subject "typologia"

Tiivistelmä – Referat – Abstract Suomessa tehtävässä arkeologisessa tutkimuksessa on yhä käytössä Helmer Salmon vuonna 1956 julkaisema hevosenkenkäsolkien typologia. Tämä tutkielma käsittelee ongelmia, joihin modernissa arkeologisessa tutkimuksessa on törmätty, kun Salmon typologiaa ei ole lähdetty uudistamaan. Sen lisäksi pyritään tarkastelemaan myös sitä, mitä uutta tietoa hevosenkenkäsoljet voivat meille kertoa. Tutkimuksen keskeisenä lähdemateriaalina toimivat Euran Luistarin, Köyliön Vanhankartanon C, Halikon Rikalanmäen ja Tampereen Vilusenharjun rautakautisten kalmistojen kaivauskertomukset ja muu kirjallinen materiaali. Tässä tutkielmassa käytettyjen esimerkkikalmistojen hevosenkenkäsolkilöytöjen vertailu paljastaa, että Helmer Salmon typologiassa käytettyjä solkityyppejä on yhdistetty niin, että se vaikeuttaa kalmistojen välistä vertailua. Samalla tutkimus tuo myös esille, että soljen koko ei ole niin tiukasti sidoksissa vainajan sukupuoleen, kuin aikaisempien tutkimusten perusteella on ajateltu. Tämän tutkielman perusteella suurikokoisia hevosenkenkäsolkia on esiintynyt myös naisten viikinkiaikaisissa haudoissa ja toisaalta myös miesten ristiretkiaikaisista haudoista on löydetty pienikokoisia hevosenkenkäsolkia. Solkityyppien esiintymisessä on havaittavissa myös kalmistokohtaisia eroavaisuuksia. Tämän voi katsoa osoittavan, että käyttäjän henkilökohtainen mieltymys on vaikuttanut solkityypin valintaan. Lisäksi tutkimus tuo myös lisätietoa solkityyppien mahdollisista kulkureiteistä Itämeren piirissä, sekä alueella tehdystä hevosenkenkäsolkitutkimuksesta. Tutkimukseni vahvistaa ajatusta siitä, että uuden hevosenkenkäsolkitypologian laatiminen Suomessa olisi suositeltavaa, jotta eri kalmistoista tehtyjen hevosenkenkäsolkilöytöjen vertailu olisi mahdollista ilman sekaantumisen vaaraa. Tutkimukseni tuo myös esille, että hevosenkenkäsolkia ei voi tiukasti rajata miesten käyttämiin suurikokoisiin solkiin ja naisten käyttämiin pienikokoisiin solkiin, vaan raja käytettyjen solkien koon välillä on häilyvämpi. Jo yhden solkityypin sisältä voi löytyä sekä suurikokoisia, että pienikokoisia solkia, minkä seurauksena soljen koon merkitys on monimuotoisempi, kuin vain sen tyyppiin tai käyttäjän sukupuoleen liittyvä.

Tutkielmani käsittelee spatiaalisten sijojen, adpositioiden ja relationaalisten substantiivien (joista käytän kattotermiä tilagrammit) muodostamia järjestelmiä ja niiden paradigmaattista symmetriaa ja asymmetriaa euraasialaisissa kielissä. Tarkastelen järjestelmiä kahden tärkeimmän merkitysosatekijän kannalta, nimittäin hakualueen ja suuntaisuuden. Aineistoa keräsin videolomakkeen avulla 20 euraasialaisen kielen äidinkielisiltä puhujilta. Aineiston pohjalta laadin jokaisesta kielestä profiilin, josta ilmenevät mahdolliset asymmetriailmiöt. Kahden olion välisiä spatiaalisia suhteita (tästä eteenpäin tilasuhteita) ilmaistaan maailman kielissä yleensä niin, että toisen, liikkuvamman olion eli muuttujan olinpaikkaa tai liikkeen suuntaa kuvaillaan suhteessa vähemmän liikkuvan eli kiintopisteen avulla. Tilasuhteessa ilmaistaan ensinnäkin hakualuetta, joka on kiintopisteen tai sen ympäristön alue, johon muuttuja sijoittuu. Lisäksi tilasuhteessa ilmaistaan myös suuntaisuutta, eli sitä, liikkuuko muuttuja hakualueelle (päämäärä) vai hakualueelta pois (lähde), vai onko se vain paikallaan hakualueellaan (sijainti). Euraasialaisten kielten tilagrammit sisältävät merkityksessään tietoa sekä hakualueesta, että suuntaisuudesta. Yksittäisen kielen tilagrammien välillä on tiettyjä semanttisia suhteita niin, että esimerkiksi suomen kielessä on tyypillisesti kolmen tilagrammin sarjoja, jotka tarkoittavat samaa hakualuetta, mutta kukin eri suuntaisuutta. Tilasuhteiden merkitysavaruuden jaottelu hakualue- ja suuntaisuuskategorioihin on kuitenkin kielikohtaista. Tilagrammijärjestelmässä on paradigmaattista asymmetriaa, jos esimerkiksi sijaintia kahdella eri hakualueella merkitään kahdella eri tilagrammilla, mutta näitä hakualueita merkitään yhdellä ja samalla tilagrammilla silloin, kun kiintopiste on lähteenä. Samaten paradigmaattista asymmetriaa esiintyy, jos yhtä hakualuetta varten on päämäärän ja sijainnin merkinnässä eri tilagrammeja, mutta toisen hakualueen sijainti- ja päämäärämerkintä tapahtuu saman tilagrammin avulla. Tutkimuksen päätavoite on selvittää, millaisia asymmetriatyyppejä Euroopan ja Aasian kielistä löytyy. Kieliotos koostuu 20 euraasialaisesta kielestä, joista suurin osa on Euroopassa puhuttuja. Kielet kuuluvat 8 eri kielikuntaan ja 17 kielihaaraan. Tutkimusmenetelmä on empiirinen eli olen kerännyt aineiston suoraan kielten äidinkielisiltä puhujilta videolomakkeen avulla. Videolomake koostuu 77 lyhyestä videosta, joissa kuvataan yksinkertaisia tilasuhteita. Vastaajat (yhteensä 110) ovat katsoneet videot ja kuvailleet jokaista niistä omalla kielellään. Videoissa on erilaisia hakualueiden ja suuntaisuuksien yhdistelmiä niin, että vastauksista käyvät ilmi kunkin kielen tilagrammien väliset semanttiset suhteet. Muutamaa kieltä vertailemalla voi huomata, että kolme yllä esitettyä yleistä suuntaisuuskategoriaa ei riitä aineiston kielten tilagrammijärjestelmien kuvailuun. Siksi ehdotan termin asettelu suuntaisuudelle, joka viittaa liikkeeseen kiintopisteen läheisyydestä saman kiintopisteen toiselle, läheisemmälle tai tarkemmalle hakualueelle. Tulokset osoittavat, että yli puolissa otoksen kielistä on erilaisia asymmetriailmiöitä. Yleisin asymmetriatyyppi on useamman hakualueen distinktion yhteenlankeaminen lähteen merkinnässä, kuten esimerkiksi latviassa, georgiassa tai kreikassa. Kuitenkin myös päämäärän merkinnässä on muutamassa kielessä yhteenlankeamista. Toisaalta aineistosta löytyy myös muutama hakualuedistinktio, joka tehdään vain päämäärässä. Suuntaisuuksien jaottelussa esiintyy vähemmän asymmetriaa, ja se yleensä liittyy asettelun yhteenlankeamisen vaihtelevasti päämäärän tai sijainnin kanssa, kuten puolassa.