Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "tyylittely"

Sort by: Order: Results:

  • Miten ja miksi kieli varioi? : tapaustutkimus eteläkarjalaisen miehen puheessa ilmenevästä tilanteiden välisestä ja sisäisestä vaihtelusta 
    Haimila, Taimi (2020)
    Tämä pro gradu -työ käsittelee tilanteiden välistä ja tilanteiden sisäistä variaatiota. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa informanttina on 19-vuotias eteläkarjalainen mies. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset morfofonologiset piirteet varioivat informantin kielessä. Tavoitteena on myös selittää, mistä vaihtelu sekä erilaisten puhetilanteiden välillä että puhetilanteiden sisällä johtuu. Tutkimuksen aineistona on käytetty kolmea puoli tuntia kestävää keskusteluaineistoa. Aineistossa informantti keskustelee kahden kesken isoäitinsä aviomiehen, tyttöystävänsä sekä äitinsä kanssa. Keskustelut ovat aiheeltaan arkisia. Tutkimuksessa tarkastellaan A:n loppuheittoa inessiivissä, elatiivissa, adessiivissa ja ablatiivissa sekä se-pronominin taivutusmuodoissa, A-loppuisten vokaaliyhtymien oikenemista sanojen lopussa, d-äänteen edustusta sekä MA-infinitiivin lyhentymistä. Tarkkailun kohteena on se, kuinka paljon informantti käyttää murteellisia tai yleiskielisiä variantteja. Tutkimuksessa on hyödynnetty sosiolingvistiikkaa, variaationtutkimusta sekä vuorovaikutussosiolingvistiikkaa, ja analyysissa on otettu huomioon puhetilanne. Työssä osoitetaan, että informantti käyttää eniten yleiskielisiä variantteja keskustellessaan isoäitinsä aviomiehen kanssa. Lisäksi työssä osoitetaan, että puhetilanteiden sisällä tapahtuu vaihtelua. Informantti vaihtaa varsinkin tyttöystävänsä ja äitinsä kanssa keskustellessaan koodia. Koodia vaihtamalla informantti osoittaa ottavansa asiantuntijaroolin tai referoivansa jotakuta. Lisäksi hän tyylittelee: vaihtaessaan koodia informantti tuo keskusteluun kaikuja stereotyyppisen nuoren naisen kielestä, koulumaailman tehtävänannoista sekä teatraalisesta kielenkäytöstä. Osa variaatiosta johtuu puolestaan piirteen ympäristöstä tai lekseemikohtaisista eroista. Tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaiset aiempien tutkimustulosten kanssa. Kielellisiin valintoihin ja siihen, kuinka paljon yleiskieltä käytetään, vaikuttaa keskustelukumppanin tuttuus. Koodia vaihtamalla voidaan puolestaan ottaa erilaisia rooleja ja vaikuttaa siihen, miten lausuma tulkitaan.
  • ”Täs nyt näettä Esan ittensä, ja näköönen tämä on kovasti.” : Eteläpohjalaisuuden rakentuminen Karhuvainion Esan pakinoissa 1930-luvun alussa 
    Heikkinen, Elina (2022)
    Tutkielmassa selvitetään, miten 1930-luvun alkupuolen Ilkka-sanomalehdessä ilmestyneissä Artturi Leinosen kirjoittamissa Karhuvainion Esa -pakinoissa rakennetaan eteläpohjalaista identiteettiä ja eteläpohjalaista näköismurretta. Taustalla on ajatus kuvitteellisen henkilöhahmon identiteetin rakentumisesta kielellisin keinoin leimallisilla murrepiirteillä. Karhuvainion Esa oli keksittynä hahmona vuorovaikutuksessa lukijoidensa kanssa pitkälti vain kielen avulla, joten kielimuodolla oli vaikutusta siihen, millainen mielikuva henkilöhahmosta välittyi. Tutkielman teoreettisena taustana toimii sosiolingvistinen variaationtutkimus sekä dialektologia. Identiteetin kielellistä rakentamista tarkastellaan kolmannen aallon variaationtutkimuksen kehyksessä tyylin, tyylittelyn, indeksisyyden ja rekisteriytymisen käsitteiden avulla. Lisäksi tutkielma sivuaa myös kansandialektologista murreasennetutkimusta sekä kirjoitetun puheen tutkimusta ja siitä tuttua näköismurteen (eye-dialect) käsitettä. Kyseessä nimittäin ei ole oikea puhuttu kieli, vaan eräänlainen illuusio siitä. Kansandialektologinen viitekehys motivoituu kirjoittajan pyrkimyksestä rakentaa autenttinen henkilöhahmo, jonka puhe vastaa alueen puheen rytmiä ja tyyliä. Lisäksi pakinoiden kirjoittaja Artturi Leinonen ei ollut kielitieteilijä, joten hänen voidaan olettaa tuovan pakinoitsijahahmonsa kieleen mukaan ensikädessä omia näkemyksiään ja havaintojaan Etelä-Pohjanmaan murteesta. Tutkimusaineistona toimii kolme Karhuvainion Esa -pakinaa vuosilta 1930, 1933 ja 1935. Tekstien homogeenisyyden vuoksi vain leimallisten piirteiden esiintymät on selvitetty kaikista kolmesta pakinasta. Tutkielmassa analysoidaan pakinoista löytyviä Etelä-Pohjanmaan murteen piirteitä ja niiden esiintyvyyttä. Tarkempaan tutkimukseen valikoituivat kansandialektologisten murreasennetutkimusten valossa leimallisina Etelä-Pohjanmaan murteen piirteinä pidetyt kolme piirrettä: vokaalien pidentymä jälkitavun i-diftongissa, vokaalienvälinen h ja sananloppuisten vokaaliyhtymien -eA ja -OA edustuminen yhtyminä -iA ja -UA. Kolmen leimallisen piirteen lisäksi kartoitetaan muita tekstistä löytyviä murrepiirteitä ja puhekielisyyksiä sekä yleiskielestä poikkeavaa sanastoa. Tutkimuksessa havaittiin, että kansandialektologian näkökulmasta leimallisia Etelä-Pohjanmaan murteen piirteitä esiintyy selkeästi kaikkein eniten, ja näiden osalta pakinoiden murteellisuusaste oli lähes 100 %. Ero muihin murreaineksiin ja puhekielisyyksiin oli selkeä. Lisäksi kielimuodon sisällä ei juuri esiinny variointia, joka puolestaan olisi hyvin tyypillistä esimerkiksi puhutulle kielelle. Kielimuodon voisi siis kokonaisuudessaan ajatella olevan stereotyyppinen ja tyylitelty kuva Etelä-Pohjanmaan murteesta. Myös Esan hahmon eteläpohjalaisen kielellisen identiteetin rakentuminen nojaa pitkälti leimallisiin murrepiirteisiin. Tämä kulkee linjassa ajatuksesta kielellisestä tyylittelystä, jossa merkitysten luomiseksi hyödynnetään erilaisia rekisteriytyneitä kielenpiirteitä, jotka indeksoivat kulloinkin imitoinnin kohteena olevaa kielimuotoa. Etelä-Pohjanmaan näköismurre puolestaan rakentuu sekä leimallisista että vähemmän leimallisista ja yleispuhekielisistä varianteista. Tämä siis vastaa jo aiemmin muissa tutkimuksissa todettua käsitystä näköismurteen luomisesta. Sisäisen variaation vähyys kuitenkin osin rikkoo tätä käsitystä.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO