Browsing by Subject "uhraaminen"

Khaled Hosseinin romaanin The Kite Runner päähenkilö-kertoja Amir muotoutuu romaanissa vertauskuvaksi kotimaalleen Afganistanille, josta myös kirjailija itse on kotoisin. Sekä Amirin että Afganistanin tarinat alkavat rauhasta ja eräänlaisesta perheidyllistä, jossa kaikki on näennäisen hyvin. Vähitellen väkivalta tunkeutuu kuitenkin ulkoapäin läheisten välisiin suhteisiin ja ennen kaikkea yksilöiden ajatteluun, millä on traagisia seurauksia myös ranskalaisen kirjallisuustieteilijän ja kulttuurintutkijan René Girardin mukaan. Yksilöistä väkivalta leviää yhteisöihin ja romaanin lopussa se hahmottuu jo lähes täydessä laajuudessaan valloitettuaan koko yhteiskunnan kollektiiviseen psykoosiin. Tutkin väkivallan leviämisprosessia erityisesti kulttuurieron näkökulmasta Hosseinin romaanissa soveltaen Girardin teoriaa mimeettisestä halusta (mimesiksestä). Aloitan tutkimukseni analysoimalla päähenkilön Amirin mimeettistä eli jäljittelevää halua, joka ajaa hänet lopulta konfliktiin paitsi lähimmän leikkitoverinsa Hassanin ja isänsä kanssa, myös tuhoavaan sisäiseen konfliktiin itsensä kanssa. Pohdin sisäisen ristiriidan välittymistä kerrontaan, joka on paikoin mimesiksen ja valheen muokkaamaa. Pääosa tutkimuksestani on omistettu kulttuurisen eron ja mimesiksen tarkastelulle, joka alkaa kolmen erilaisen kulttuurin ja ideologian yhteentörmäyksestä ritsavälikohtauksessa, jossa pashtuihin etnisesti lukeutuvaa Amiria ja hazaravähemmistöä edustavaa Hassania uhkaa heitä hieman vanhempi Assef, joka kuuluu puoliksi hyväosaisiin pashtuihin ja puoliksi eurooppalaisiin saksalaisiin perhetaustaltaan. Assef edustaa kuitenkin radikaalia ääri-islamia ja liittyykin myöhemmin talibaneihin. Amir näyttäytyy kansallisesti sallivampana leikkiessään hazaran kanssa ja uskonnollisestikin hän on lopun kääntymystä lukuun ottamatta agnostikko. Assefia Amirin edustama yhteiskunnallinen näkemys ei miellytä, joten pojat ajautuvat konfliktiin, jonka sijaisuhriksi joutuu kuitenkin Hassan, joka on väkivallan luonnollisin uhri edustaessaan sorrettua vähemmistöä jo muutenkin. Amir, Assef ja Hassan edustavat Afganistanissa vaikuttavia eri suuntiin vetäviä voimia, jotka ovat vaikuttaneet maan väkivaltaiseen lähimenneisyyteen. Kulttuurista väkivaltaa tarkastelen päähenkilöiden lisäksi erilaisten kulttuuristen symbolien kautta, kuten Afganistanin traditionaalisen leijataisteluturnauksen ja kivitysrangaistuksen valossa. Tutkimuksen lopuksi pohdin islamia, joka on romaanin pääasiallinen uskonnollinen konteksti ja johon Amir romaanin lopussa kääntyy, vaihtoehtoisena ratkaisuna väkivallalle. Girard, jonka teoriaa sovellan koko tutkimuksessani, esittää, että ainoastaan kristinusko voi päättää väkivallan kaaren, mutta tätä näkemystä on kritisoitu paljon. Tutkimukseni liittyy osaksi tätä uskonnollista keskustelua väkivaltaisesta mimesiksestä. Kaiken kaikkiaan tarkastelen Girardin teoriaa väkivallan kaaresta erään väkivaltaisen yhteisön ja erään tavallista väkivaltaisemman yksilötarinan valossa sellaisina, kuin ne Khaled Hosseinin romaanissa The Kite Runner kuvataan.

Työssäni analysoin Samuli Paulaharjun Kainuusta vuosina 1914–1916 keräämää kekriä käsittelevää aineistoa, verraten sitä hänen kirjassaan Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) esiintyvään kekriä käsittelevään osioon. Tarkoituksenani on selvittää, kuinka paljon Paulaharju on muunnellut ainestoa tai jättänyt jotain kirjasta pois. Paulaharjun tyyli on hyvin kansallisromanttinen ja tästä syystä vertaan Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) teosta hänen kahteen muuhun kirjaansa pohtien syitä juuri tämän tyylin käyttöön tämän kirjan kohdalla. Olen myös etsinyt Paulaharjua seuranneiden kerääjien Kainuun kekriä käsitteleviä katkelmia, jotta voisin selvittää Paulaharjun tarjoamien tietojen paikkansa pitävyyttä paremmin. Aineistonani 144 Suomen kirjallisuusseuran kansanrunousarkistojen arkistolaatikoiden katkelmaa Kainuun alueelta kekriä koskien. Näistä katkelmista 121 on Samuli Paulaharjun ja 23 on muiden keräämiä. Olen kerännyt aineistoni käymällä läpi Samuli Paulaharjun omat muistiinpanot Kainuusta sekä etsien alueen arkistolaatikoista kuolemaan, vainajiin ja vuotuisjuhliin liittyvää aineistoa, jossa mainittiin kekri. Primäärilähteenäni on myös Paulaharjun kirja Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) ja sekundäärilähteinä Syntymä, lapsuus ja kuolema. Vienan Karjalan tapoja ja uskomuksia (1924) ja Sompio. Luiron korpien vanhaa elämää (1939). Samuli Paulaharju keräsi elämänsä aikana suunnattomat määrät perinnettä eri puolilla Suomea. Uskontotieteessä tätä materiaalia ei tunneta kovin hyvin. Paulaharjulla oli kyky saada ihmiset puhumaan kuin huomaamattaan ja tästä syystä hän sai monilta tietäjiltä talteen materiaalia, joka muilta jäi saamatta. Hän keräsi materiaalia kesäisin ja kirjoitti sen puhtaaksi sekä kirjoiksi talvisin. Hänen kirjansa palauttavat hänen saamansa materiaalin takaisin ihmisille, joilta hän on sen kerännyt. Hänen pyrkimyksenään oli säilöä perinne ennen sen katoamista. Kekriä suurena vainajien muistelujuhlana on tutkittu 1800-luvulta lähtien ja 1900-luvun alussa historioitsija Helmi Helminen näki Suomen kekrin vietosta erottuneen neljä toistuvaa elementtiä. Nämä olivat saunassa kylpeminen, ruoan uhraaminen, maininta kekrittäristä sekä henkien karkotus. Analyysissäni käytän Helmisen elementtejä hieman muokattuina, sillä olen yhdistänyt saunomisen, kekrittäret ja henkien karkotuksen yhdeksi elementiksi ja lisännyt joukkoon kekrin suurena juhlana, enteiden lukemisen sekä uunin rikkomisella uhkailun. Tämä luokittelu tuntui järkevämmältä aineistostani nousseiden teemojen takia. Minun analyysissäni käytän siis viitenä toistuvana elementtinä kekrin luonnetta suurena juhlana sekä vuoden jakajana, ruoan uhraamista, henkien karkotusta, enteiden lukua ja uunin rikkomisella uhkailua. Samuli Paulaharjun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan toimittamien muistiinpanojen ja Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta (1922) vertailu kekrin kohdalla paljastaa Paulaharjun jättäneen teoksestaan pois tiettyjä katkelmia. Analyysissäni nostan ajan hengen vaikutusta Paulaharjun tyyliin ja pohdin hänen motiivejaan olla ottamatta kirjaansa juuri näitä katkelmia. Näissä kyseisissä katkelmissa nousee vahvasti side menneisyyden pakanatapoihin, joita voimakkaasti kotia, uskontoa ja isänmaata ihaillut Paulaharju ei ehkä halunnut sisällyttää kirjaansa.