Browsing by Subject "uhri"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2016)Khaled Hosseinin romaanin The Kite Runner päähenkilö-kertoja Amir muotoutuu romaanissa vertauskuvaksi kotimaalleen Afganistanille, josta myös kirjailija itse on kotoisin. Sekä Amirin että Afganistanin tarinat alkavat rauhasta ja eräänlaisesta perheidyllistä, jossa kaikki on näennäisen hyvin. Vähitellen väkivalta tunkeutuu kuitenkin ulkoapäin läheisten välisiin suhteisiin ja ennen kaikkea yksilöiden ajatteluun, millä on traagisia seurauksia myös ranskalaisen kirjallisuustieteilijän ja kulttuurintutkijan René Girardin mukaan. Yksilöistä väkivalta leviää yhteisöihin ja romaanin lopussa se hahmottuu jo lähes täydessä laajuudessaan valloitettuaan koko yhteiskunnan kollektiiviseen psykoosiin. Tutkin väkivallan leviämisprosessia erityisesti kulttuurieron näkökulmasta Hosseinin romaanissa soveltaen Girardin teoriaa mimeettisestä halusta (mimesiksestä). Aloitan tutkimukseni analysoimalla päähenkilön Amirin mimeettistä eli jäljittelevää halua, joka ajaa hänet lopulta konfliktiin paitsi lähimmän leikkitoverinsa Hassanin ja isänsä kanssa, myös tuhoavaan sisäiseen konfliktiin itsensä kanssa. Pohdin sisäisen ristiriidan välittymistä kerrontaan, joka on paikoin mimesiksen ja valheen muokkaamaa. Pääosa tutkimuksestani on omistettu kulttuurisen eron ja mimesiksen tarkastelulle, joka alkaa kolmen erilaisen kulttuurin ja ideologian yhteentörmäyksestä ritsavälikohtauksessa, jossa pashtuihin etnisesti lukeutuvaa Amiria ja hazaravähemmistöä edustavaa Hassania uhkaa heitä hieman vanhempi Assef, joka kuuluu puoliksi hyväosaisiin pashtuihin ja puoliksi eurooppalaisiin saksalaisiin perhetaustaltaan. Assef edustaa kuitenkin radikaalia ääri-islamia ja liittyykin myöhemmin talibaneihin. Amir näyttäytyy kansallisesti sallivampana leikkiessään hazaran kanssa ja uskonnollisestikin hän on lopun kääntymystä lukuun ottamatta agnostikko. Assefia Amirin edustama yhteiskunnallinen näkemys ei miellytä, joten pojat ajautuvat konfliktiin, jonka sijaisuhriksi joutuu kuitenkin Hassan, joka on väkivallan luonnollisin uhri edustaessaan sorrettua vähemmistöä jo muutenkin. Amir, Assef ja Hassan edustavat Afganistanissa vaikuttavia eri suuntiin vetäviä voimia, jotka ovat vaikuttaneet maan väkivaltaiseen lähimenneisyyteen. Kulttuurista väkivaltaa tarkastelen päähenkilöiden lisäksi erilaisten kulttuuristen symbolien kautta, kuten Afganistanin traditionaalisen leijataisteluturnauksen ja kivitysrangaistuksen valossa. Tutkimuksen lopuksi pohdin islamia, joka on romaanin pääasiallinen uskonnollinen konteksti ja johon Amir romaanin lopussa kääntyy, vaihtoehtoisena ratkaisuna väkivallalle. Girard, jonka teoriaa sovellan koko tutkimuksessani, esittää, että ainoastaan kristinusko voi päättää väkivallan kaaren, mutta tätä näkemystä on kritisoitu paljon. Tutkimukseni liittyy osaksi tätä uskonnollista keskustelua väkivaltaisesta mimesiksestä. Kaiken kaikkiaan tarkastelen Girardin teoriaa väkivallan kaaresta erään väkivaltaisen yhteisön ja erään tavallista väkivaltaisemman yksilötarinan valossa sellaisina, kuin ne Khaled Hosseinin romaanissa The Kite Runner kuvataan.
-
(2004)Tutkielma käsittelee Suomen lippua toteemina. Ajallisesti tutkimus sijoittuu itsenäisyyden ajan alkuun. Työn teoreettinen lähtökohta on idea kansallislipusta kansakunnan itseensä kohdistuvan palvonnan merkkinä. Tutkielmassa tarkastellaan lippuun liittyvän veriuhrin ja uhrivalmiuden merkitystä suomalaisen kansakunnan rakentamisessa: uhrien kautta kansakunta saa elinvoimaa ja lippu liehuu suoritetun uhrin merkkinä. Tutkielman aluksi käsitellään nationalismitutkimusta ja kansallisuusaatteen traditioita sekä pohditaan lipputotemismin teoriaa. Toteemi pyrkii sisällyttämään itseensä koko yhteiskunnan: ihmisten tavoitellessa tiettyä objektia he sisäistävät itseensä sen ideaalit. Työn empiirinen osuus käsittää vuosina 1917-1918 julkisuudessa ja eduskunnassa käydyn keskustelun Suomen lipun väreistä ja merkityksestä. Ennen kansalaissotaa etenkin suomenkielisen maaseutuväestön kannattama sinivalkoinen väriyhdistelmä oli suuresta kannatuksestaan huolimatta puolustusasemissa virallisia vaakunavärejä vastaan, mutta vuoden 1918 tapahtumat muuttivat asetelman. Punainen väri sai väistyä, mutta punalipun pelko ei ollut ainoa asiaa selittävä tekijä. Etenkin nuori suomenkielinen sivistyneistö, joka oli kannattanut punakeltaisia värejä, palasi sodan jälkeen isiensä sinivalkoiseen perinteeseen. Taustalla oli syyllisyys: sinivalkoinen edusti paluuta idealistiseen ja harmoniseen esiseksuaaliseen tilaan punakeltaisen liehuessa hyökkäävän ja yksilöllisen materialismin merkkinä. 1920-luvulla työväestö ryhmittyi punalipun perään sosialidemokraattien noustessa vaa'ankieliasemaan heidän omaksuessaan valtakunnanlipun osaksi järjestötomintaansa vuonna 1927; kansallinen lippukulttuuri alkoi vähitellen kehittyä liputuskäytäntöjen vakiintuessa. Valtion ja sen laitosten sekä kuntien harjoittaman virallisen liputuksen ohella kahden kansalaisjärjestön lipputyö oli merkityksellistä. Itsenäisyyden Liitto ja Suomalaisuuden Liitto pyrkivät levittämään Suomen lippuja ja lipun sanomaa maan eri puolille. Itsenäisyyden Liitto nousi 1920-luvun lopulla tärkeimmäksi järjestöksi, sillä sille lippuasia oli todellinen pakkomielle. Liiton toiminta heijastaa totemismin teoriaa hyvin: lipun sanattomien ideaalien omaksuminen oli ainoa kansaa eheyttävä tekijä, koko valtakuntaa peittävä yhtenäinen lippumeri todiste yhteiskunnallisesta ja kieliriidattomasta yksimielisyydestä. Liiton sanoma kuului lyhyesti: kuoleminen lipun vaatimien arvojen - yksimielisen ja eheän kansan - puolesta oli itsestäänselvää, vaikeampaa oli elää oikealla tavalla vailla puolueriitojen sävyttämiä yksilöllisen itsekeskeisiä pyyteitä vain kansakokonaisuutta palvellen. Itsenäisyyden Liitto kehitti eteenpäin 1920-luvun puolivälissä esitettyä ideaa erityisestä Suomen lipun päivästä, joka sijoitettiin juhannukseksi. Ensimmäisen kerran lippupäivää vietettiin vuonna 1927 ja seuraavasta vuodesta lähtien liitto järjesti juhannuksena lippujuhlia ympäri maata. Itsenäisyyspävänä liitto järjesti virallisen lipunnostoseremonian Helsingissä Tähtitorninmäellä vuodesta 1928 alkaen. 1920- ja 30-lukujen vaihteessa lapuanliike ja työväentalojen pakkoliputukset sekä kommunistien aktivoitunut toiminta kärjistivät toteemien suhteet, mutta ilmiö oli monessa mielessä viimeinen kouristus ennen lipputoteemien suhteiden lientymistä, joka alkoi 1930-luvun puolivälissä. Tutkielman lähdeaineistona on käytetty tarkasteltujen järjestöjen arkistokokoelmia, laajasti lehdistöä sekä aikalaiskirjallisuutta. Oman osansa muodostavat valtiopäiväasiakirjat.
Now showing items 1-2 of 2