Browsing by Subject "uniikkiaineshypoteesi"

Tutkielmassa käsitellään ranskan kielen on-pronominia ja sen suomenkielisiä vastineita kaksikielisessä kaunokirjallisuutta ja asiatekstejä sisältävässä korpuksessa. On-pronomini on monikäyttöisyydessään ja -merkityksisyydessään kenties ainutlaatuinen, eikä sillä ole suomen kielessä yksiselitteistä vastinetta, mikä tekee siitä mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Tutkin työssäni, minkälaisilla suomen kielen ilmaisukeinoilla on-pronominin eri merkityksiä voidaan välittää ranska–suomi- ja suomi–ranska-käännöksissä. Selvitän myös, onko suomen vastineiden ja on-pronominin käyttötavoissa eroa käännöstekstien ja alkujaan kyseisellä kielellä kirjoitettujen tekstien välillä ja onko on-pronomini aliedustettu suomesta ranskannetuissa teksteissä, kuten uniikkiaineshypoteesin (Tirkkonen-Condit 2002, 2004) nojalla voidaan olettaa. Lisäksi tarkastelen sitä, miten on-pronominilla ja sen vastineilla ilmaistaan kielenkäytön subjektiivisuutta. Tutkielma kuuluu käännöstieteen alaan, ja hyödynnän tutkimuksessa varsinkin korpuslingvistiikan ja tilastotieteen metodeja. Tämän työn korpuksessa sekä ranska–suomi- että suomi–ranska-käännöksissä on-pronominin frekventeimmät suomenkieliset vastineet ovat käännössuunnasta riippumatta yksipersoonainen passiivi ja nollapersoona. Tyypillisimmät passiivin vastineet ovat ihmiset homogeeniseen massaan samastava ns. homogeeninen on-pronominin käyttötapa ja rajalliseen tarkoitejoukkoon viittaava ns. spesifinen on-pronominin käyttötapa. Sekä suomen kielen passiivi että homogeeninen ja spesifinen on-pronomini jättävät agentin identiteetin taka-alalle, ja karkeasti voidaan arvioida näkökulman ja ilmaisun subjektiivisuustason säilyvän näiden ilmaisutapojen välillä. Nollapersoona ja ns. virtuaalinen on-pronomini vastaavat myös usein toisiaan, ja näille ilmaisutavoille on yhteistä se, että molemmat mahdollistavat yksilön kokemuksen yleistämisen siten, että kuka tahansa tilanteen tunnistava voi samastua siihen. Näiden kolmen on-pronominin käyttötavan ja niitä vastaavien passiivin ja nollapersoonan yleisyyden perusteella on mahdollista, että kääntäjät oppivat vastaavuudet nopeasti ja että ne automatisoituvat. Tämä selittäisi osin sitä, miksi on-pronomini (kaikki käyttötavat mukaan luettuna) osoittautui kieliopillisesta uniikkiudestaan huolimatta yliedustetuksi suomesta ranskannetussa osakorpuksessa, mikä on uniikkiaineshypoteesin perusteella odotettuun nähden päinvastainen tulos. Ainoastaan nous- eli me-viitteisen on-pronominin aliedustuminen käännösranskassa selittynee uniikkiaineshypoteesilla, koska suomen me-pronominilla on suora ranskankielinen vastine nous. Muut kielen ja käännöskielen väliset frekvenssierot selittynevät sen sijaan pitkälti korpuksen koostumuksella eli yksittäisten kirjojen vaikutuksella. Sanafrekvensseihin perustuvat vertailut eivät anna täysin kattavaa kuvaa kielellisistä ilmiöistä, koska kieli ei ole satunnaista eikä täysin edustavaa tekstikorpusta liene mahdollista kootakaan. Jos kuitenkin useilla eri korpuksilla ja erilaisia tutkimusmetodeja hyödyntämällä saadaan samansuuntaisia tuloksia, tulosten luotettavuus paranee. Niinpä on-pronominin ja sen vastineiden tutkimustakin voisi laajentaa ottamalla mukaan esimerkiksi hyväksyttävyysarviointi- ja käännöstehtäviä, jolloin frekvenssien lisäksi saataisiin tietoa mm. siitä, miten kielenkäyttäjät ryhmittelevät ilmaisutapoja mielessään. On-pronominin monitulkintaisuuden takia myös laadullinen analyysi olisi hyvä ottaa vahvemmin mukaan: erityisesti kaunokirjallisuudessa tyyli, rytmi ja monet tässä tutkimuksessa huomiotta jätetyt kontekstuaaliset piirteet voivat osoittautua varsin keskeisiksi on-pronominin kääntämisessä ja tulkinnassa.