Browsing by Subject "uudelleenkäännöshypoteesi"

Tutkielmassa analysoidaan Anna Ahmatovan runojen Kuulin äänen (Мне голос был…), Ristiinnaulitseminen (Распятие) ja Epilogi (Эпилог) suomennoksia. Suomennokset ovat kolmen eri kääntäjän laatimia (Pentti Saaritsan, Marja-Leena Mikkolan ja Anneli Heliön), ja ne sijoittuvat eri vuosikymmenille (1978, 2008 ja 2020). Tutkielman päämääränä on selvittää, toteutuuko aineistossa uudelleenkäännöshypoteesi. Tarkoituksena on myös tehdä havaintoja eriävistä käännösratkaisuista parallelismin näkökulmasta. Tutkielman teoria rakentuu ekvivalenssin, runokääntämisen ja uudelleenkääntämisen varaan. Tutkielmassa selvitetään, miksi runokääntäminen koetaan haastavaksi ja minkälaisia näkemyksiä on runokääntämisestä. Lisäksi siinä käsitellään Ahmatovan runojen historiallista taustaa ja runokieltä. Tutkielmassa uudelleenkäännöshypoteesin toteutumista tarkastellaan vieraannuttavien ja kotouttavien käännösstrategioiden avulla. Parallelismia tutkitaan säejaon, allitteraation, riimien, syntaktisen parallelismin ja mitan näkökulmasta. Analyysi on kolmiosainen. Ensin tarkastellaan lähtörunoissa käytettyä parallelismia. Sitten suoritetaan sama analyysi suomennosten kohdalla. Lopuksi analysoidaan suomennoksissa käytettyjä kotouttavia ja vieraannuttavia käännösstrategioita. Analyysin yhteydessä kävi ilmi, että uudelleenkäännöshypoteesi ei toteudu aineiston runoissa. Saaritsan suomennoksissa ei ole selkeää linjausta sanatasolla, sillä hänen suomennoksissaan esiintyi sekä kotouttavia että vieraannuttavia käännösstrategioita. Mikkolan käännökset poikkesivat sanatasolla paikoin lähtötekstistä, mutta ne olivat muodollisesti kaikista ekvivalenteimpia. Heliön suomennokset poikkesivat muodollisesti kaikista eniten, mutta sanatasolla hänen käännöksensä olivat paikoin hyvin uskollisia lähtöteksteille. Tulokset näyttivät, että suomentajien valitsemat käännösstrategiat peilaavat pikemminkin käännökseen valittua runomittaa tai mitattomuutta. Esimerkiksi Heliön uskollisuus Epilogi-lähtötekstin parallelismille pohjasi todennäköisesti hänen vapaarytmiseen käännöstyyliinsä. Vapaamittaiset kääntäjät Saaritsa ja Mikkola taas tekivät suomennoksissaan sekä kieliopillisen toiston lisäyksiä että poistoja. Alitteraatiota esiintyi kaikissa käännöksissä enemmän kuin Ahmatovan runoissa.