Browsing by Subject "uuskonservatiivit"

Tutkin, kuinka kylmän sodan päättymisen myötä Neuvostoliiton uhkakuva tilalle rakennettiin uusia uhkakuvia. Tutkimuksessa keskityn yhdysvaltalaisten uuskonservatiivien Irakista rakentamaan uhkakuvaan vuosien 1996-2003 välisenä aikana. Uuskonservatiivien Irakista rakentaman uhkakuvan rinnalla esitän, kuinka Yhdysvaltojen hallintojen viralliset uhkakuvat muuttuivat ja kuinka erityisesti hallintojen Irak-politiikka muuttui vuosien mittaan. Koska uuskonservatiivisuudesta on tullut poliittisessa keskustelussa heittopussitermi, määrittelen tutkimuksessa myös sen, minkälaisen ryhmittymän kylmän sodan päättymisen jälkeiset uuskonservatiivit muodostivat. Tutkielmassa käytän nk. Kööpenhaminan koulukunnan konstruktivistista teoriaa (Buzan, Waever & de Wilde) uhkakuvien rakentamisen analyysiin. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Keitä uuskonservatiivit ovat? Mitä uuskonservatiivit edustivat ja miksi? Miten uuskonservatiivien rakentamat uhkakuvansa erosivat Yhdysvaltojen hallinnon virallisesta kannasta? Miksi Yhdysvaltojen hallinto jakoi uuskonservatiivien luoman uhkakuvan, jos uuskonservatiivit todella onnistuivat vaikuttamaan hallintoon? Miksi uuskonservatiivit ylipäätään rakensivat uhkakuvaa Irakista? Tärkeimpinä alkuperäislähteinä käytän uuskonservatiivien The Weekly Standard -lehteä, jonka sivuilla uuskonservatiivisuuden keskeiset edustajat rakensivat uhkakuvaa Irakista. Toisen keskeisen lähteen muodostaa uuskonservatiivien perustaman The Project for a New American Century -ajatushautomon julkaisema materiaali. Uuskonservatiivien ajatuksien kannalta myös heidän julkaisemansa kirjat ovat näyttävässä roolissa. Uuskonservatiivien kirjoituksia julkaistiin myös muissa lehdissä, kuten Foreign Policy ja National Interest. Yhdysvaltojen hallinnon virallisten uhkakuvien käsittelyn kannalta keskeisiä lähteitä ovat Kansallinen turvallisuusstrategia -asiakirjat, joita on julkaistu vuodesta 1987 lähtien. Tutkielmassa esitän, että kylmän sodan päättymisen jälkeiset uuskonservatiivit olivat korkeasti koulutettuja tutkijoita, virkamiehiä ja sotilaita. He muodostivat löyhän episteemisen yhteisön, jonka jäsenet jakoivat ajatuksen siitä, että Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus, liberaali demokratia ja markkinatalous muodostavan universaalit hyveet. He kokivat, että kylmän sodan voittaneen Yhdysvaltojen pitää vahvistaa hegemonia-asemansa ja toimia aktiivisesti maailmanpolitiikassa hyväntahtoisena imperiumina. Sen tehtävänä olisi olla vapauden majakka ja taistella maailman pahuutta ja hirviöitä vastaan. Uuskonservatiivit kokivat, että tahot jotka eivät jakaneet heidän universaaleja arvojaan, siis totalitaariset yhteiskunnat ja diktatuurit, edustivat pahuutta. Uuskonservatiiveille pelkkä Saddam Husseinin totalitaarisen hallinnon olemassaolo oli jo sinänsä syy hankkiutua siitä eroon. Yhdysvaltojen hallinto oli ajanut maltillista Irakin eristämispolitiikkaa, mutta syyskuun 11. päivän terrori-iskujen aiheuttama tarve näyttävälle vastaiskulle ja toisaalta Bushin hallintoon työllistyneet uuskonservatiivit saivat hallinnon virallisen kannan tiukentumaan ja lopulta aloittamaan sotatoimet. Toisaalta Kansalliset turvallisuusstrategiat ja Iraq Liberation Actin kaltaiset hallinnon toimet viittaavat siihen, että vastaavaan lopputulokseen oltaisiin voitu päätyä ilman terrori-iskuja tai George W. Bushin presidenttiyttä.