Browsing by Subject "vähäkirjallisuus"

Tutkin pro gradu -työssäni Mariaana Jäntin toistaiseksi ainoaa romaania Amorfiaana vuodelta 1986. Romaanista on verrattain vähän aiempaa tutkimusta ja se on yleisemminkin kirjallisuuden piirissä jäänyt ilmestymisensä jälkeen pienten piirien kulttiromaaniksi. Työni tavoitteena on tutkia Amorfiaanan toimintaa sen tulkitsemisen sijaan. Työni ei kyse, mitä teos tarkoittaa, vaan miten teos toimii. Hyödynnän tähän kysymykseen laajalti ranskalaisten filosofien Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin yhdessä ja erikseen kirjoittamaa teoriaa, ja sitä seuraavaa kotimaista ja kansainvälistä tutkimusta. Esitän työssäni Amorfiaanan olevan rakenteeltaan rihmastokirja. Rihmasto on Deleuzen & Guattarin käsite, jolla he tarkoittavat rakennetta jossa on useita sisään- ja uloskäyntejä ja jonka mistä tahansa pisteestä voidaan kulkea mihin tahansa toiseen pisteeseen. Romaanin yhteydessä tämä tarkoittaa sitä, että siitä ei ole löydettävissä yhtä hallitsevaa aihetta, johon koko teos voitaisiin palauttaa. Yhtenä esimerkkinä tästä rihmastosta sen hahmot sekoittuvat jatkuvasti toisiinsa niiden saadessa toistensa ominaisuuksia. Kutsun tällaisia hahmoja koosteiksi. Koosteen käsite tarkoittaa erilaisten todellisuuden prosessien kasautumisina tiettyihin hetkiin ja tiloihin. Amorfiaanassa on työni mukaan kaksi tärkeää toimintatapaa. Ensimmäinen niistä on tuleminen. Tuleminen tarkoittaa kahta objektia lähestymässä toisiaan , jossa kumpikin osapuoli tulee joksikin mitä se ei ole ikinä ollut. Objektia tarkastellaan tässä sen vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta, eli kysymys on mitä se voi tehdä, eikä mitä se on. Tulemisella romaani purkaa representaatiosuhteita. Tämä tuo sen vähäkirjallisuuden piiriin. Vähäkirjallisuudella on kolme piirrettä ovat kielen korkea deterritorialisaatio, kaikki siinä on poliittista ja kaikki saa siinä yhteisöllisen arvon. Tällainen kirjallisuus asettuu “suurta” kanonisoitua kirjallisuutta vastaan, ja etenkin sen selkeitä pysyviä identiteettejä vastaan. Yksi vähäkirjallisuuden selkeimmistä piirteistä on valtakielen oudoksi-tuleminen, tämä toteutuu Amorfiaanassakin. Tuleminen saa kielen etääntymään merkityksestä, ja lähestymään äänien moneutta. Tämä tuo esiin kielen jonakin yhteisenä ja jaettuna, joka edeltää sitä käyttäviä yksilöitä. Toinen tärkeä toimintatapa Amorfiaanalle on kerrostaminen. Romaani kuvaa itseään horjuvaksi kirjapinoksi ja maatuvaksi kompostiksi. Tällaista rakennetta kutsun kerrostumaksi. Amorfiaana eroaa tavanomaisesta intertekstuaalisuudesta siinä, että sen hyödyntämä aines saa ehdottoman materiaalisia piirteitä. Se ei jää vain tekstuaaliseksi vaan tekee yhteyksiä maailmaan. Käsittelen sitä, kuinka se toisaalta kasaa ainetta ja toisaalta saa sen hajoamaan muodostaen alustan jollekin aivan uudelle. Tämä uusi saavutetaan tulemisen avulla.