Browsing by Subject "yhteisöllisyys"

Helsingin suomalaisen tyttökoulun yhteyteen perustettiin v. 1881 jatko-opisto, jonka tarkoituksena oli antaa korkeampaa yleistä sivistystä ja valmistaa opettajia uusiin suomenkielisiiin tyttökouluihin. Tutkimukseni käsittelee jatko-opistoa 1880-1890-luvuilla käyneiden nuorten naisten elämää modernin murroksen näkökulmasta. Tarkastelen työssäni, miten yksilöitymiskehitys ilmeni aineistoni “jatkolaisten” elämässä ja ajatusmaailmassa ja millaisia aineksia identiteettinsä rakentamiseen he saivat jatko-opiston piiristä. Tutkin heidän suhdettaan kaikkiin tutkimuskysymyksen kannalta merkittäviin tahoihin ja teemoihin: kotiin ja äitiin, jatko-opistoon ja ajan suuriin kysymyksiin naisasiaan, realistiseen kirjallisuuteen ja kansansivistykseen, opettajiin ja läheisiin esikuviin, ystäviin sekä avioitumiseen ja opettajuuteen. Työn käsitteellisenä viitekehyksenä ovat modernia yksilöä kuvaavat määritelmät, joiden ydinajatuksina ovat itsen etsintä, ahdistus sekä haluttomuus mukautua ulkoapäin asetettuihin vaatimuksiin ja raameihin. Modernin ihmisen persoona määräytyy moninaisten ja toisiaan leikkaavien elämänpiirien leikkauskohdassa. Kirjeet ja päiväkirjat ovat itsereflektion olennaisia toteuttamiskanavia. Työni keskeisen lähdeaineiston muodostaa runsas kirjemateriaali, joka on koottu 18 eri kokoelmasta ja koostuu lukuisten jatkolaisten kirjeenvaihdosta vanhempien, ystävien ja opettajien kanssa. Muutamilta jatkolaisilta löytyneillä päiväkirjamerkinnöillä on myös tärkeä rooli. Kirjeiden tulkinnassa pohjaan hermeneuttiseen aikakauden ominaispiirteitä ymmärtävään lukemiseen, jossa etsitään menneisyyden ihmisten tapaa olla olemassa oman aikansa maailmassa. Käytän paljon suoria lainauksia: ne paitsi elävöittävät tekstiä, ovat myös osa metodia, sillä paikoin hyvinkin syvällisine itsereflektioineen, tiettyine sanoineen ja vivahteineen ne kertovat suoraan tutkittavien mielenliikkeistä. Tutkimuksessani on myös narratiivinen lähestymistapa: työ etenee ajallisesti ja kertomuksellisesti, ja sen sisällä on yksittäisten jatkolaisten elämästä nousevia juonellisia osioita. Yksilöitymiskehitys näyttäytyy aineistoni jatkolaisten elämässä ja ajattelussa hyvin eriasteisia muotoja käsittävänä ilmiönä. Esimerkiksi suhteessa kotiin vanhan yhteisöllisen mentaliteetin vaikutus on selvästi nähtävissä, mutta toisaalta myös kokemus erillisyydestä, ja joidenkin kohdalla jopa irtiotto äidin määräysvallasta, vahva yksilön ratkaisu. Suhteessa opettajiin on havaittavissa niin lämmintä yhteenkuuluvuutta kuin sitovaa riippuvuuttakin. Naisopettajat olivat jatkolaisille tärkeitä roolimalleja ja toimivat esimerkkeinä itsenäisen naisen elämästä ja valinnoista. Ystävyyssuhteissa korostuu tarve kannattelevaan yhteyteen ja täydellisen yksimielisyyden vaade, jonka kriisiyttävän vaikutuksen johdosta muutamien tutkittujen oma erillinen persoona vahvistui. Avioitumis- ja naimattomuuskysymyksessä esiin nousee haluttomuus asettua alistuvan vaimon rooliin; tietoisuus omista kyvyistä ja pärjäämisestä kertoo itsenäisen naisen identiteetistä ja sisäistetystä uskosta naisen todelliseen mahdollisuuteen valita. Suhteessa opettajuuteen liittyneisiin luonnetta ja persoonaa koskeviin vaatimuksiin on nähtävissä sekä yrityksiä mukautua ylhäältäpäin annettuun normistoon että kivuttomasti tai kriisin kautta toteutettuja elämänsuunnan muutoksia. Opettajan työssä viihtyneet liittivät ilon omista kyvyistään mieluiten itseä suuremman sivistystehtävän osaksi. - Jatko-opiston hengessä ja käytännöissä korostuneet vapaus ja avaramielisyys sekä itsenäinen työskentely ja vastuunotto olivat hedelmällinen maaperä oman ajattelun kehittymiselle, ja sen piirissä käydyt keskustelut ajan suurista teemoista avarsivat maailmankuvaa ja toimivat identiteetin rakennusaineina. Jatkon suuri merkitys innostavana ja kannustavana yhteisönä korostui sieltä erkauduttaessa. Eriytymistä ei ole ilman yhteyttä, ja jatkolaisten elämässä yksilöityminen ja yhteenkuuluminen kietoutuivatkin monin tavoin yhteen.

Pro gradussani tutkin synnytyskertomuksia henkilökohtaisena kokemuskerrontana. Tutkin, mistä asioista synnytyskertomuksissa kerrotaan ja miten, sekä millaisesta perinteenlajista on kysymys. Lähestyn aihetta analysoimalla kerronnan keinoja ja synnytyskertomusten yhteisöllistä aspektia. Paneudun myös synnytyskeskusteluun liittyviin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin diskursseihin ja normeihin, ja tarkastelen, miten nämä näkyvät synnytyskertomuksissa. Tutkielmani aineistona on seitsemän vuonna 2015 tekemääni haastattelua, joihin sisältyy jokaisen haastatellun suullisesti kertoma synnytyskertomus. Analysoin niitä narratiivisen analyysin keinoin. Tarkastelen synnytyskertomusten rakennetta, kertomussisältöjä sekä kerronnan keinoja, kuten repliikkejä ja dialogeja, henkilöhahmoja, aikamuodonvaihteluita sekä fokalisaatiota. Näiden kautta selvitän, mikä synnytyskertomuksissa on niiden viesti ja funktio. Analysoin synnytyskertomuksia myös jaettuna perinteenä. Tutkin, mikä on niiden yhteisöllinen puoli – kenelle niitä kerrotaan ja kenelle ei, ja miksi. Analysoidessani kerrontaa tutkin synnytyskertomuksia myös vastakertomuksina. Aineistoni perusteella synnytyskertomusten sisällöt ja funktiot vaihtelevat paljon. Jotkut ovat informatiivisia kuvauksia tapahtumien kulusta ja omista kokemuksista, jotkut taas tarinallisempia sisältäen dramatisoituja kohtauksia. Kerronta voi olla nykyhetkestä käsin muistelevaa, tai sitten kertoja voi eläytyä synnytyshetken kokemukseen käyttäen esimerkiksi fokalisaation vaihdoksia. Kertomuksen kannalta olennaisimpia kohtia tehostetaan repliikeillä ja joskus myös aikamuodonvaihdoksilla. Dramatisoiduissa kohtauksissa voidaan kuvata myös tilanteita muiden henkilöiden (kuten puolison tai hoitohenkilökunnan) kanssa. Vauvan syntymä tai keholliset tuntemukset (kuten kivun kuvailu) jäävät synnytyskertomuksissa vähemmälle. Joskus niitä ei kuvata ollenkaan. Sen sijaan joskus keskiöön nousee oma toimijuus. Synnytyskertomukset voivat myös sisältää henkilöiden omia näkemyksiä ja mielipiteitä synnytyskäytännöistä ja synnytyksen diskursseista. Tutkielmassani nousee esiin se, että synnytys on kertomuksissa usein pikemminkin tapahtumien areena, jonka kautta kuulijalle viestitään muita asioita kuin kerrotaan vain synnytyksen vaiheista. Synnytyskertomus voi olla informatiivinen tai muisteleva kuvaus synnytyskokemuksesta, tai se voi myös kertoa itsestä ja omasta toimijuudesta, jolloin se voi olla selviytymistarina tai haltuunottotarina. Synnytyskertomuksissa esiintyy myös vastakertomuksia niin itse tarinan viestin kuin näkökulman osalta. Aineistostani käy ilmi se, että synnytykseen liittyvät normit ja diskurssit vaikuttavat ihmisten ajatteluun. Vastakertomuksena synnytyskertomus on tapa ottaa oma kokemus haltuun ja kommunikoida synnyttämiseen liittyvien kulttuuristen käsitysten kanssa. Tutkielmastani käy ilmi myös se, että vaikka synnytyskertomusten jakaminen on synnyttäneitä naisia yhdistävä perinne, tämä toteutuu todennäköisemmin silloin, kun kokemukset ja näkemykset ovat samankaltaisia.