Browsing by Subject "ympäristö"

Pro gradu -tutkimukseni käsittelee ekologista tutkimustyötä Itä-Afrikassa maailmansotien välisenä aikana, ja tutkin aihetta Edgar Barton Worthingtonin kirjoitusten kautta. Hän oli englantilainen biologi, joka suoritti ekologista tutkimusta Ugandan ja Kenian suurilla järvillä 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa. Tuona aikana Worthington osallistui tieteellisiin retkikuntiin, joiden tavoitteena oli alueen järvien biologinen, maantieteellinen, geologinen ja myös antropologinen tutkiminen. Tutkimukseni yhtenä aiheena on Worthingtonin ekologisen tutkimuksen tieteenhistoriallinen tausta. Ekologia oli tuolloin uusi, mutta nopeasti kasvava luonnontieteellinen suuntaus, ja kartoitan Worthingtonin työskentelyä ekologian historiallista kehitystä vasten ja sen osana. Toisaalta olen kiinnostunut myös hänen tutkimuksistaan osana brittiläisen imperiumin viitekehystä. Uganda ja Kenia olivat Iso-Britannian siirtomaita, ja tieteellisen tutkimuksen ohella Worthingtonin työskentelyä ohjasivat tavoitteet imperiumin kehittämisestä Afrikassa. Käyttämäni alkuperäislähteet ovat pääasiallisesti Worthingtonin kirjoittamia tieteellisiä tekstejä, jotka hän julkaisi tutkimustensa aikana tai pian niiden jälkeen. Hyödynnän hänen julkaisemiaan artikkeleita sekä hänen Itä-Afrikan tutkimuksistaan kertovaa teosta Inland waters of Africa (1933). Järvitutkimustensa jälkeen Worthington osallistui 1930-luvulla African Research Survey -kehitysprojektiin, ja kirjoitti sen myötä katsauksen mantereen tieteelliseen toimintaan nimeltä Science in Africa. Tutkimuksessani hyödynnän niin ekologian kuin imperialismin historiaa käsittelevää kirjallisuutta. Teoreettisen taustan tutkimukselleni muodostaa ympäristöhistoriallinen tulkinta kolonialismin luomista ympäristöpoliittisista tavoitteista siirtomaissa. Muun muassa Richard Grove on kirjoittanut ekologian koloniaalisista juurista ja esittänyt, kuinka ekologian tieteellinen asema on ollut historiallisesti yhteydessä imperiumin kehityksen tavoitteisiin. Tarkastellessani E. B. Worthingtonin ekologisten tutkimusten yhteyksiä brittiläiseen imperiumiin hyödynnän erityisesti Peder Ankerin ja Helen Tilleyn näkökulmia ekologian ja imperiumin politiikan vuorovaikutuksesta. Tutkimukseni osoittaa, että vaikka imperiumin käytännölliset ja ideologiset puitteet ohjasivat Worthingtonin työskentelyä, hänen tieteeseen ja erityisesti ekologiaan pohjautuva lähestymistapansa afrikkalaiseen ympäristöön määrittivät hänen näkemyksiään sen kehittämisestä.

Tutkielmani käsittelee luonnon esiintymistä Herman Melvillen romaanissa Typee (1846). Luonnon käsite laajenee työssäni merkitsemään tapahtumamiljöötä kokonaisuutena sen yksittäisten osien lisäksi. Tutkielman tavoite on selvittää millä tavoin luonto tulee Typeessä esitetyksi ja miten se palvelee teoksen kokonaismerkityksiä. Hyödynnän työssäni ekokritiikin tyypillisiä lähestymistapoja kuten maisemakuvausta sekä pastoraalin- ja erämaan käsitteitä. Pohdin myös miten luontokuvaus toimii osana Typeen eri kirjallisia lajityyppejä. Aloitan tutkimukseni kartoittamalla taustaa Melvillen luontokuvaukselle tarkastelemalla 1800-luvun alkupuolen Yhdysvaltojen kirjallista ja aatteellista ilmapiiriä. Pyrin sijoittamaan Melvillen luontokuvauksen aikansa romanttiseen traditioon ja etsimään hänen tuotantonsa yhteyksiä transsendentalistiseen luontokirjallisuuteen. Aloitan tarkemman analyysini Typeestä tarkastelemalla miten luontokuvaus toimii osana sen matkakertomustyylistä kerrontaa. Tämän jälkeen liitän romaanin saari-aiheen laajempaan kirjalliseen ja filosofiseen kontekstiin ja tarkastelen mitä mahdollisia symbolisia elementtejä saaren miljöö- ja luontokuvaus sisältää. Jatkan työtäni tarkastelemalla miten Typeen tapahtumaympäristönä toimivasta saaresta rakentuu konstruoitu pastoraali-idylli, joka muodostaa jyrkän vastakohdan länsimaiselle sivilisaatiolle. Tutkin myös miten romantisoidun ympäristön asukkaat ja heidän kulttuurinsa tulevat kuvatuksi sekä miten Melville käyttää tätä kuvausta käsitellessään tosiasiassa länsimaista ihmistä. Tutkimukseni osoittaa, että Typeen miljöönä toimiva saari on todenmukainen ympäristö, mutta samalla myös mielikuvituksellinen paikka, joka tarjoaa puitteet filosofiselle ajatusleikille. Typeen kertoja kuvailee ympäristöään ja sen asukkaita dokumentaarisen tarkasti, mutta hänen pääasiallisena tarkoituksenaan on käsitellä omaa kulttuuriaan. 1800-luvun romantiikan ja transsendentalistisen kirjallisuuden tavoin Melville kuvaa syrjäisen seudun luonnonmaisemineen sekä asukkaineen vahvasti ihannoiden. Typeen esittämä suhde ihmisen ja luonnon välillä jää kuitenkin ratkaisemattomasti ristiriitaiseksi. Työssäni käy ilmi, että Typeen kertoja Tommo kokee ympäröivän luonnon idyllinä, mutta myös vaarallisena ja pelottavana erämaana. Lisäksi tutkielmani esittää syitä miksi ja millä tavoin Typeen kuvaus eksoottisesta luonnonkansasta jää pinnallisen yksipuoliseksi.

Tutkielma on tekstianalyysi kahdesta romaanista, jotka molemmat edustavat spekulatiivista ilmastofiktiota: Margaret Atwoodin Oryx ja Crake, sekä Sarah Hallin The Carhullan Army. Tekstianalyysini keskittyy väestöön ja lisääntymiseen liittyviin ihmisvastaisiin narratiiveihin ja kuvauksiin niiden käytöstä biovallan välineinä. Tutkielman alussa luon lyhyen katsauksen ympäristönsuojelun, väestötieteen sekä lisääntymisen historiallisiin narratiiveihin ja yhteyksiin. Tutkimissani teoksissa kuvataan sekä kritisoidaan ihmiskäsitystä, jossa väkivalta luontoa ja muita ihmisiä kohtaan nähdään erottamattomana osana ihmisyyttä. Molemmissa teoksissa kuvataan kuinka tämä narratiivi voi johtaa biovallan väärinkäyttöihin. Atwoodin teoksessa tähän narratiiviin perustuva ideologia johtaa tiedemies Craken yrittämään ihmiskunnan tuhoamista ja korvaamista geenimuunnellulla lajilla, joka on kykenemätön väkivaltaan. Hall kuvaa, kuinka sukupuoliseparatistikommuunin johtaja Jackie kouluttaa fyysisen ja psyykkisen väkivallan avulla naisten sissiarmeijan taistellakseen totalitaarista patriarkaattia vastaan. Jackie perustelee toimintansa ideologialla, jossa naisten harjoittama väkivalta on hyväksyttyä. Jackie ja Crake kokevat sekä äärimmäisen väkivallan että biovallan väärinkäytön hyväksyttävänä silloin, kun ne ovat heidän mielestään tarpeellisia yhteisen hyvän kannalta. Molemmat hahmot välineellistävät ihmisiä omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Hahmojen motivaatiot perustuvat myös väestöön ja lisääntymisoikeuksiin, Craken kapitalismiin ja ylikansoittumiseen ja Jackien totalitaarisen valtion harjoittamaan pakkosterilointiin. Taistellessaan biovaltaa väärinkäyttäviä systeemejä kohtaan hahmot omaksuvat näiden systeemien ideologian: ihmiset ovat välineitä. Atwood ja Hall kuvaavat narratiivit osana biovallan välineistöä, jolla muokata materiaalista todellisuutta. Atwoodin projekti spekulatiivisen fiktion saralla on nostaa genren arvoa lähemmäs virallisten poliittisten ja taloudellisten spekulatiivisten narratiivien tasoa, kun taas Hall keskittyy narratiiveihin sotapropagandan kannalta. Teosten päähahmot, Jimmy ja Sister, kyseenalaistavat aluksi Craken ja Jackien kauppaamia narratiiveja, mutta päätyvät lopulta osallisiksi heidän suunnitelmiinsa. Jimmyn kohdalla tämä johtuu oman edun tavoittelusta, kun taas Sister radikalisoituu Jackien kritiikittömäksi seuraajaksi. Atwood ja Hall pyrkivät myös teoksillaan vaikuttamaan materiaaliseen maailmaan narratiivien kautta. Teokset toimivat varoituksena sekä totalitarismin ja globaalin kapitalismin biopoliittisista vaaroista että niitä vastustavien narratiivien kritiikittömästä sisäistämisestä.

Ympäristöpolitiikka Yhdysvalloissa on kehittynyt viime vuosikymmeninä aaltoliikkeenä. Ympäristöongelmia koskevan tietoisuuden lisääntymisen myötä syntynyt ympäristöpoliittinen liike johti Yhdysvalloissa 1970-luvulla uuden lainsäädännön, organisaatioiden ja instituutioiden syntyyn, kun taas 1990- ja 2000-luvuilla alussa kehitys on ollut vaihtelevampaa. Vaikka kongressin rooli on lainsäädännön osalta keskeinen ja osavaltioilla on valtaa säädösten toimeenpanossa, presidentti voi muun muassa nimitysoikeuden avulla vaikuttaa keskeisesti ympäristöpolitiikan ohjintaan ja toteutukseen. Perustuslaki määrittää presidentin ulkopoliittisen toiminnat rajat, mutta aikojen saatossa presidentit ovat kehittäneet lukuisia strategioita toimintamahdollisuuksiensa laajentamiseksi. Diskurssianalyysin, Chaïm Perelmanin uuden retoriikan analyysin ja sisällönanalyysin avulla keskityn selvittämään, millaisia ympäristöön tai ympäristöpolitiikkaan liittyviä teemoja presidentti Donald Trump on käsitellyt sosiaalisen median viestinnässään (@realDonaldTrump –Twitter-tilillä), millaista presidentti Trumpin argumentaatio ympäristöön ja ympäristöpolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä on ollut, millaisia retorisia keinoja hän on käyttänyt, onko ympäristöön liittyvässä Twitter-viestinnässä havaittavissa ulkopoliittisia näkökulmia ja jos on, millaista Yhdysvaltojen ulkopoliittista mallia nämä kannanotot edustavat. Seulottavan tutkimusaineiston koon (ns. twiittien määrä) vuoksi tutkimus on rajattu Trumpin presidenttikauden kahteen ensimmäiseen vuoteen – virkaanastujaisista 20.1.2017 senaatin välivaaleihin 6.11.2018, jolloin republikaanit menettivät enemmistön edustajainhuoneessa mutta säilyttivät sen senaatissa. Tutkimuksen teoreettinen tausta ja yhteiskunnallinen konteksti muodostuvat sosiaalista mediaa vaikuttamisen välineenä tarkastelevista keskusteluista, Yhdysvaltojen ympäristöpolitiikan historiasta, ulkopolitiikan perusteista ja presidentti Trumpin ympäristö- ja ulkopoliittisista linjauksista. Trumpin keskeisiä tavoitteita oli Obaman aikana kehitetyn sääntelyn purkaminen, Keystone XL- ja Dakota Access –öljyputkihankkeiden salliminen sekä Yhdysvaltojen irrottaminen Pariisin ilmastosopimuksesta, mikä toteutui 4.11.2020. Tarkastelen aineistossa käsiteltyjä ympäristöteemoja ulkopoliittisina diskursseina professori Glenn P. Hastedtin kuvaaman Yhdysvaltojen ulkopolitiikan mallien − unilateralismi, moraalinen pragmatismi ja legalismi − pohjalta. Aineiston analyysi osoittaa, että Trumpin twiiteissään käsittelemät ympäristöteemat ovat liittyneet vähemmän kansainväliseen politiikkaan kuin esimerkiksi energiaan, luonnonilmiöihin sekä sisäpoliittisiin kysymyksiin, vaikkakin useissa twiiteissä yhdistyvät eri teemat. Aineiston perusteella ympäristöön liittyvät teemat voidaan jakaa viiteen temaattiseen kokonaisuuteen: kansainväliset kysymykset, ilmastonmuutoskritiikki, energiapolitiikka, sisäpoliittiset kysymykset ja luonnonilmiöt. Trump käyttää vivahteikasta kieltä ja klassisia, puhuttelevia ilmaisuja, huumoria ja ironiaa sekä erilaisia retorisia keinoja käsitellessään ympäristöön liittyviä teemoja. Näitä retorisia keinoja ovat muun muassa erojen ja ristiriitaisuuksien osoittaminen, rinnastaminen, ongelman purkaminen osiin, eron tekeminen ”meidän” ja ”muiden” välille sekä symbolit kuten reiluuden ja oikeudenmukaisuuden käsityksiin vetoaminen. Useissa twiiteissä korostuu Amerikka ensin –strategia, hallinnon saavutusten kehuminen sekä ohjeiden antaminen kongressille ja muille toimijoille. Trumpin ympäristöpolitiikkaa koskevista diskursseista peilautuu myös kansallisen edun käsite. Ympäristöteemojen käsittely heijastelee sekä isolationistista että valikoivan internationalistista ulkopolitiikkaa. Vaikka suoraan ulko- tai kansainväliseenpolitiikkaan liittyviä twiittejä on määrällisesti vähän, niissä luoduissa diskursseissa heijastuvat Hastedtin kuvaaman kolmijaon mallit erilaisina yhdistelminä.