Browsing by Title

Objectives. Increase in immigrant background children shows strongly in Espoo City’s daycare and social welfare and healthcare services. In Espoo, almost one third of the clientele of speech therapy have immigrant background. Given that children spend most of their day in kindergar-ten, actions related to advancing speech therapy services should be integrated in daycare func-tions. In order, kindergarten personnel can correctly support a child who has problems in language development, should the personnel be sufficiently offered guidance and right type of supportive material for speech therapy. Moreover, tight collaboration between parents of immigrant background children and other potential rehabilitation actors is needed. Previous studies show that kindergarten teachers find collaboration with speech therapists extremely meaningful. The objective of this study was to investigate kindergarten teachers’ experiences of the services that Espoo City’s speech therapists offer to immigrant background children in kindergarten. In the focus of study were the quality and sufficiency of guidance and the functioning of collaboration between the immigrant background children’s parents and other rehabilitation actors. Methods. The data of this qualitative research was collected in semistructured theme interviews. In total nine kindergarten teachers from seven different Espoo City’s kindergartens participated in the study. Findings and conclusions. The majority of kindergarten teachers found they received too little guidance from a speech therapist. In addition, distribution of supportive material was inconsistent. It was also found that the collaboration with parents had often been challenging because of cultural and language differences, among other things. Furthermore, collaboration between other rehabilitation actors and kindergarten had also been insufficient. Lack of guidance, as well as dysfunctional and insufficient collaboration between parents and other rehabilitation actors challenge the support that is offered to immigrant background children in kindergarten related to language and other development. Therefore, it is recommended that Espoo City children’s rehabilitation services should re-evaluate their practices related to immigrant background children and improve collaboration with their parents.

Maailmanlaajuisesti 10 – 15 % kouluikäisistä lapsista arvioidaan kärsivän toistuvista vatsakivuista (recurrent abdominal pain, RAP), mutta niiden määritteleminen, diagnosointi ja hoitaminen ovat edelleen haasteellisia. Näistä suurin osa liittyy toiminnallisiin vatsavaivoihin (functional gastrointestinal disorder, FGID) eli syynä ei ole mikään rakenteellinen tai biokemiallinen poikkeavuus. Tarkka syntymekanismi on avoinna, mutta biopsykososiaalinen malli, joka huomioi kaikki biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät, on saavuttanut suosiota. Vatsakipujen tavanomaiseen hoitoon on kuulunut vakuuttelu sairauden hyvänlaatuisesta luonteesta ja yleinen ohjeistus lapsen kipukäyttäytymisestä. Suurimmalla osalla kivut kuitenkin jatkuvat huonontaen elämänlaatua ja altistaen ongelmille aikuisena. Tämä tutkielma perehtyy lasten FGID:iin liittyvien vatsakipujen hoitoon. Kirjallisuushaku tehtiin Medline- ja Medic-tietokantoihin ja relevantteja hakutuloksia saatiin yhteensä 95. Hoitovaihtoehdot jaettiin neljään eri kategoriaan: ruokavaliohoitoon, lääkehoitoon, psykoterapiaan ja vaihtoehtolääketieteeseen. Eniten näyttöä saatiin psykoterapeuttisten hoitojen, kuten kognitiivisen käyttäytymisterapian ja hypnoterapian, hyödyllisyydestä. Yksimielisyyttä lapsen vanhemmille suositeltavista hoitovaihtoehdoista ei kuitenkaan ole.

This study was executed to measure the effect of laterality on patient reported outcome measure (PROM) scores after distal radius fractures (DRFs). To investigate this, we sent Patient-Rated Wrist Evaluation (PRWE) and short version of Disabilities of the Arm, Shoulder and Hand (QuickDASH) questionnaires 6-8 weeks and 3-4 months after the fracture to 336 DRF patients, of which 119 were included to the study. The patients were divided into dominant and non-dominant side groups based on the side of the fracture, and the scores of the questionnaires were compared. At 6-8 weeks, the dominant group scored higher than non-dominant group in QuickDASH, which was in line with our hypothesis (p=0,04). A similar trend was noted in PRWE (p=0,12). When comparing only intra-articular fractures, a statistically significant difference between dominant and non-dominant groups at 6-8 weeks was noted in both PRWE (p=0,044) and QuickDASH (p=0,046). Similar trend was seen at 3-4 months even though our study was not designed to have sufficient power at this time point. Our results suggest that laterality should always be taken into account when studying DRFs by using PRWE or QuickDASH as an outcome measure due to its effect on the scores of these questionnaires.

Turners syndrom beror på avsaknaden av en X kromosom antingen helt (45X), eller delvis (ex. mosaikismkaryotyper 45,X/46XX) och drabbar 1 på 2000 flickor, vilka karakteriseras av kortväxthet och utebliven sekundär könskaraktär. Medicineringen består av tillväxthormon och estrogen. Kraniofakialt ses retrognatiska käkar, en liten mandibula samt en stor kranialbasvinkel. I denna studie ville vi utreda ifall svalget påverkas då käkarna är retrognatiska. 35 skallateralbilder från flickor med Turners syndrom och 35 kontrollbilder från friska flickor i åldrarna 6.5-21 år undersöktes genom standard kefalometrisk analys med sex linjära och tio angulära mått som kompletterades med sex mått från svalget och jämfördes statisktiskt med parat T-test. Alla sex mått i svalget var mindre hos flickorna med Turners syndrom. Två av svalgmåtten var statisktiskt signifikant mindre, PNS-ad2 (p=0.019) och PAS (p=0.012). Detta betyder att syndromet antingen i sig, eller sekundärt i och med de retrognatiska käkarna, gör svalget smalare.

Tavoitteet. Laulamisella on positiivisia vaikutuksia mielenterveyteen ja hyvinvointiin sekä kliinisessä kontekstissa että arkisesti käytettynä. Aiempi tutkimusnäyttö kuorolaulun yhteyksistä parempaan elämänlaatuun ja alhaisempaan masentuneisuuteen perustuu kuitenkin pitkälti interventiotutkimuksiin rajatulla kohderyhmällä. Lisäksi muut lauluharrastusten muodot, kuten yksin- ja yhteislaulu, ovat jääneet tutkimuksessa taka-alalle. Vapaamuotoisemman lauluharrastamisen yhteyksistä hyvinvointiin eri vaiheissa aikuisikää tarvitaan systemaattista tutkimusnäyttöä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää poikkileikkausasetelmaa hyödyntäen kuoro-, yksin- ja yhteislaulun yhteyksiä elämänlaatuun, sosiaaliseen hyvinvointiin ja masentuneisuuteen eri vaiheissa aikuisikää. Menetelmät. Tutkimukseen osallistui N = 100 iältään 21–88-vuotiasta vapaaehtoista, joilla oli vaihtelevissa määrin kuoro-, yksin- tai yhteislaulukokemusta. Lauluharrastusten yhteyksiä elämänlaatuun, sosiaaliseen hyvinvointiin ja masentuneisuuteen selvitettiin lineaarisella regressiolla. Koko otoksessa tilastollisesti merkitsevät yhteydet analysoitiin myös ikäryhmittäin (nuoret, keski-ikäiset, ikääntyvät), jotta voitiin tarkastella elämänvaiheen ja ikääntymisen vaikutuksia tulosten voimakkuuteen. Musiikkitaustaa arvioitiin the Goldsmiths Musical Sophistication Index (Gold-MSI) -kyselyyn pohjautuvilla kysymyksillä. Elämänlaatua arvioitiin The World Health Organization Quality of Life (WHOQOL) -BREF-kyselyllä, sosiaalista tukea Social Provision Scale (SPS) -kyselyllä ja masentuneisuutta Center for Epiodemiologic Studies Depression Scale (CES-D) -kyselyllä. Tulokset ja johtopäätökset. Kuorolaulun nykyinen viikoittainen aktiivisuustaso oli tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä alhaisempaan CES-D-pistemäärään eli alhaisempaan masentuneisuuteen. Kyseinen tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä ikäryhmittäin analysoituna. Elämänlaadusta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista ei tässä tutkielmassa saatu tilastollisesti merkitseviä tuloksia, mikä voi mahdollisesti selittyä lineaarisen regressioanalyysin oletusten rikkoutumisella. Tulevaisuudessa olisi keskeistä kartoittaa laulumuotojen vaikutuksia vertailevalla interventioasetelmalla tai laadullisella tutkimuksella.

Terveydenhuoltojärjestelmien kuormittuneisuus ja kustannukset ovat nousseet jatkuvasti vuosien ajan niin maailmalla kuin Suomessakin, mikä on nostanut esiin vaatimuksia toiminnan tehostamisesta. Erityisen selvästi tämä kehitys on näkynyt akuuttia sairaanhoitoa tarjoavilla päivystyspoliklinikoilla, jotka ovat ruuhkautuneet potilaista. Koska päivystyspoliklinikat eivät voi asettaa jonoja hoitoonpääsyyn eivätkä sulkea oviaan ylikuormittuessaan, niiden täytyy aktiivisesti etsiä keinoja tehostaa ja kehittää toimintaansa. Suomessa terveydenhuollon kiristyvässä rahoitustilanteessa tämä tehostaminen on täytynyt tehdä olemassa olevia resursseja hyödyntäen. Keinoja on haettu lean-ajattelun soveltamisesta sekä uusista kokeilevan kehittämisen metodeista. HYKS Akuutin Meilahden sairaalan päivystyspoliklinikalla toteutettiin vuoden 2015 aikana kokeilevan kehittämisen projekti yhdessä konsulttitoimisto Reaktor Innovations Oy:n kanssa, jonka tarkoituksena oli lyhentää päivystyspoliklinikan kokonaisläpimenoaikaa (EDLOS) kohti asetettua tavoitetta (90%:lla potilaista EDLOS alle 4h). Tämän projektin aikana haettiin koko päivystyksen henkilökunnalle avoimilla säännöllisillä kokoontumisilla lean-ajatteluun pohjautuvia kokeiluideoita, joilla EDLOS olisi saatu lyhenemään ilman ylimääräisiä resurssipanostuksia. Lopulta kaksi kokeilua nousi ylitse muiden: kirjaamiskokeilu ja kirurgi aulassa -kokeilu. Ensin mainitussa kaksi erillistä potilaiden sisäänkirjaamisvaihetta yhdistettiin yhdeksi ja jälkimmäisessä allokoitiin yhden kirurgin työpanos saapuvien potilaiden pika-arviointiin. Nämä kokeilut toteutettiin 12 arkivuorokauden jaksolla syyskuussa 2015. Kokeiluiden toimivuuden mittareina käytettiin EDLOS:n lisäksi aikaa potilaan saapumisesta ensiarvion tekemiseen sekä aikaa saapumisesta ensimmäiseen lääkärikontaktiin. Vertailuajankohtana käytettiin vastaavia aikamääreitä puoli vuotta ja vuosi ennen kokeiluajankohtaa. Kokeilujen tuloksena EDLOS lyheni puolen vuoden vertailukohtaan nähden 1,45h (-16%). Vastaava lyhentymä ajassa ensiarvioon oli -48% ja lääkärin tapaamiseen -35%. Kokeilujen tuloksia voidaan pitää erittäin hyvinä ja niiden perusteella kokeilevaa kehittämistä on suositeltavaa jatkaa päivystystoiminnan sekä mahdollisesti myöhemmin myös muiden terveydenhuollon osa-alueiden kehittämisessä. Tutkimusprojektin aikana tehdyistä havainnoista rakennettiin ajan suhteen kolmiportainen muutosstrategiamalli terveydenhuollon jatkuvaa kehitystä ajatellen. Siinä lyhyen aikahorisontin tärkeimpänä prioriteettina nähtiin henkilökunnan sisäisen kommunikaation ja vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen, keskipitkän horisontin kärkihankkeena terveydenhuollon sähköisten ratkaisujen hankintakanavien monipuolistaminen ja avoimiin kehitysympäristöihin panostaminen IT-kehityksen ketteryyden lisäämiseksi ja pitkän horisontin päätavoitteena terveydenhuollon henkilöstön koulutuksen monipuolistaminen potilasvirta- ja prosessiajattelun lisäämiseksi kautta järjestelmän.

Ihmisellä suolistosyöpää esiintyy eniten paksusuolessa. Suolistosyöpätapauksien määrä on lisääntynyt jatkuvasti, tehden siitä kolmanneksi yleisimmän ja toiseksi eniten kuolemaan johtavan syöpätyypin. Vuonna 2020 maailmanlaajuisesti todettiin noin 2 miljoonaa uutta suolistosyöpätapausta, ja Suomessa vastaava luku oli noin 3000. Lisääntynyt ymmärrys suolistosyövästä ja sen hoitovaihtoehtojen parantumisesta on vähentänyt kuolleisuutta suolistosyöpään, mutta elämänkaaren pidentyminen ja elintapojen muutos on johtanut esiintyvyyden nousuun. Suolistosyövän esiintyvyys lisääntyy merkittävästi yli 60 ikävuoden jälkeen. Sille altistavia tekijöitä ovat liikunnan vähyys, ylipaino, ikääntyminen sekä epäterveellinen ruokavalio. WNT-signalointireitti säätelee mm. organismin kehitystä ja kudoksien homeostaasia. LEF1 (Lymphoid enchancer binding factor 1) on transkriptiotekijä, joka vaikuttamaan geenien toimintaan WNT-signaalien alaisuudessa. LEF1 ei ole aktiivinen normaalisuolen epiteelissä, mutta sen poikkeuksellinen ekspressio aktivoituu syövän kehittyessä. Aiempien tutkimusten mukaan Lef1 geenin poisto hiiristä kiihdyttää solujen kasvua suolistosyövän adenooma-esiasteissa. Tällä tutkimuksella oli tarkoitus tutkia tarkemmin LEF1 vaikutusmekanismia suolistosyövän kehityksen alkuvaiheessa, kasvaimen klonaalisen laajentumisen aikana. Tutkimus toteutettiin geenimuokatuissa hiirissä. Tulokset osoittavat, että LEF1 ei osallistu suolistosyövän kehityksen rajoittamiseen kasvaimen alkuvaiheessa.

Huuli- ja suulakihalkiot ovat yleisimpiä kasvojen alueen synnynnäisiä kehityshäiriöitä. Suomessa hoitoon hakeutuu vuosittain noin 120 uutta halkiopotilasta. Osalle halkiopotilaista kehittyy keskikasvojen ja yläleuan kasvuhäiriö sekä ristipurenta. Tämä saadaan nykyisillä ortognaattiskirurgisilla menetelmillä hyvin korjattua. Riskinä on kuitenkin, että puhe huononee ja velofaryngeaalinen insuffisienssi (puheen nenäsointisuus) korostuu. Toistaiseksi ei voida vielä luotettavasti preoperatiivisesti arvioida maksillaosteotomian vaikutusta puheeseen. Nykyinen tutkimus toteutettiin, jotta voitaisiin paremmin ennakoida maksillaosteotomiohin liittyviä puheen muutoksia halkiopotilailla. Tutkielmassa tarkasteltiin retrospektiivisesti halkiopotilaiden yläleuan kirurgisen siirron määrän vaikutusta potilaiden puheeseen. Tutkimus on retrospektiivinen kohorttitutkimus. Tutkimusaineisto koostui HUS:n Huuli- suulakihalkiokeskuksen potilaista (n=93), joille oli tehty yläleuan kirurginen eteenpäin siirto purennan ja kasvojen mittasuhteiden korjaamiseksi vuosien 2002 ja 2016 välisenä aikana. Aineiston 21 potilaalla oli tuotu myös alaleukaa eteenpäin kirurgisesti. Tutkimusaineistossa 23 potilaalla oli suulakihalkio tai suulaen piilohalkio, 48 toispuolinen huuli- ja suulakihalkio ja 22 molemminpuolinen huuli- ja suulakihalkio. Tutkimus toteutettiin kefalometrisesti digitoimalla potilaiden kallolateraaliröntgenkuvat ennen ja jälkeen yläleuan siirron. Röntgenkuvista analysoitiin yläleuan kirurgisen siirron määrät horisontaalisesti ja vertikaalisesti. Lisäksi analysoitiin nielun ilmatilan sagittaalimittojen muutoksia. Tuloksia verrattiin tilastotieteellisesti puheterapeuttien leikkausta edeltäviin ja sen jälkeisiin puheen analyyseihin. Tutkimuksessa todettiin, että yläleuan siirron määrä ei vaikuta halkiopotilaiden puheen huononemiseen ja velofaryngeaalisen insuffisienssin korostumiseen.

Suusyöpäleikkauksen jälkeinen infektio hidastaa potilaan paranemista, pitkittää sairaalassaoloaikaa, heikentää potilaan ennustetta ja voi viivästyttää liitännäishoitojen aloittamista. Tämän tutkielman tarkoituksena oli perehtyä suusyöpäpotilaan hoitopolkuun, leikkauksen jälkeiseen infektioriskiin, ja kerätyn tutkimusaineiston perusteella selvittää, kuinka monelle suusyöpäpotilaalle tuli infektio leikkaushoidon jälkeisten ensimmäisten kolmen kuukauden aikana. Tutkimusaineistosta selvitettiin, minkälaisia infektioita suusyöpäpotilailla todetaan leikkauksen jälkeen, ja pyrittiin tunnistamaan infektioiden riskitekijöitä. Erityisesti tarkoituksena oli tutkia infektioiden yhteyttä sairaalassaoloaikaan ja mahdolliseen tehohoitojaksoon. Kyseessä oli retrospektiivinen tutkimus, jonka kohteena olivat HYKS Suu- ja leukasairauksien klinikalla vuosina 2016-2017 primäärikasvaimen vuoksi hoidon arviossa olleet suusyöpäpotilaat. Tutkimuksen tulosmuuttujana oli leikkauksen jälkeinen infektio. Tutkimusaineisto koostui 98:sta suusyöpäpotilaasta, joista 85 potilasta täyttivät aineistolle asetetut kriteerit. Leikkauksen jälkeinen infektio kehittyi 11:lle potilaalle (12,9%), joista kahdelle potilaalle kehittyi kaksi erillistä infektiofokusta. Tavallisimpia leikkauksen jälkeisiä infektioita olivat keuhkokuume ja leikkausalueen infektio suussa. Korkea ikä, yleissairastavuus, pitkälle edennyt syöpäsairaus, sekä leikkaushoidon osalta trakeostomia, kauladissektio ja mikrovaskulaarisiirteen käyttö olivat yhteydessä leikkauksen jälkeisten infektioiden korkeampaan ilmaantuvuuteen. Infektiopotilailla oli pidempi tehohoitojakso ja sairaalassaoloaika. Leikkauksen jälkeisten infektioiden ehkäisemiseen ja varhaiseen toteamiseen on kiinnitettävä jatkossa yhä enemmän huomiota. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää HUS-potilaiden hoidon suunnittelun kehittämisessä sekä yhtenäisten hoitosuositusten laatimisessa. Jatkotutkimuksia tarvitaan suusyöpäpotilaan leikkauksen jälkeisten infektioiden riskitekijöiden tunnistamiseksi entistä tarkemmin sekä tehokkaiden hoitokäytäntöjen optimoimiseksi.

Johdanto: Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä. Radikaaliprostatektomia on ainoa hoito, jonka on osoitettu lisäävän elinaikaa paikallisessa eturauhassyövässä pelkkään seurantaan verrattuna. Robottiavusteinen kirurgia on lisääntynyt eturauhassyöpäleikkauksissa nopeasti, vaikka satunnaistettu tutkimusnäyttö robotin eduista on vähäistä. Robotin käyttöön liittyviä lisäkustannuksia on perusteltu muun muassa lyhyemmillä sairaalahoitojaksoilla sekä mahdollisesti vähemmillä komplikaatioilla. Tavoitteet: Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla retropubisesti (avoimesti) ja robottiavusteisesti leikattujen eturauhassyöpäpotilaiden sairaalassaoloaikoja. Tutkimuksessa arvioitiin primaarileikkaukseen liittyvää sairaalahoitoa sekä kotiutumisen jälkeisten komplikaatioiden aiheuttamia sairaalahoitojaksoja. Lisäksi selvitettiin näihin vaikuttavia tekijöitä. Menetelmät: Analysoimme 7520 Suomessa vuosina 2007-2014 leikatun radikaaliprostektomiapotilaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta saadut hoitoilmoitustiedot. Tarkasteltuja muuttujia olivat leikkaustekniikka, imusolmukedissektio, tulotaso, asuinkunnan koko, ikä leikkaushetkellä, tehtiinkö leikkaus yliopistosairaalassa vai keskussairaalassa, leikkausvuosi, sekä CCI-luokka. Tulokset: Robottiavusteisesti leikatuille potilaille kertyi vähemmän sairaalapäiviä sekä leikkauksen yhteydessä että yhden ja kolmen kuukauden seurannassa. Robottiavusteisesti leikatut potilaat palasivat myös harvemmin sairaalahoitoon. Imusolmukedissektion tekeminen lisäsi merkittävästi sekä sairaalahoidon kestoa että uusien sairaalahoitojaksojen riskiä. Molemmilla tekniikoilla sairaalahoidon kesto ja uusia sairaalahoitoja tarvitsevien potilaiden suhteellinen osuus pienenivät seuranta-aikana. Pohdinta: Avokirurgia sekä imusolmukedissektion tekeminen altistavat potilaat pitemmälle hoitoajalle sekä uusille sairaalahoidoille. Seuranta-ajan aikana tapahtunut hoitoaikojen lyheneminen ja sairaalahoitoon palaamisen vähentyminen johtuu todennäköisesti tekniikoiden kehittymisestä sekä yleisestä muutoksesta sairaaloiden hoitokäytännöissä. Tutkimustulokset vaikuttaisivat olevan linjassa aiemman tutkimusnäytön kanssa, jonka mukaan robotin käyttöön liittyy vähemmän komplikaatioita ja lyhyemmät sairaalahoitoajat. Leikkaustekniikan ja imusolmukedissektion vaikutus sairaalahoitoon palaamiseen olivat aineistossamme suuremmat kuin aiemmassa kirjallisuudessa. (213 sanaa)