Browsing by Title

Anxiety disorders are a group of psychiatric disorders characterized by excessive fear and anxiety that disrupts normal life. They are very common, having an estimated life-time prevalence of 16.6 %, and they start often at an early age. Anxiety disorders have a clear genetic component, but the onset is also largely affected by the environment. Although several brain regions and neurotransmitter systems have been shown to take part in the regulation of anxiety, the exact pathophysiological mechanisms behind anxiety disorders are largely unknown. Mouse models are a good tool when studying the genetic component behind anxiety disorders. Different behavioral tests measuring the anxiety-like behavior of mice exist, and these tests can be used to model certain aspects of pathological anxiety. Individual gene effects on anxiety can be studied by using transgenic mouse models, which was done in this study, where a knockout mouse model lacking the functional version of glutathione reductase (Gsr) was used to study the effect of Gsr in anxiety. Because of the reduced viability of the homozygotic knockout mice, our study was done using heterozygotic knockout mice, which have 64 % of normal glutathione reductase activity. Glutathione is one of the most important endogenous antioxidants, which protects cells from oxidative stress by getting oxidized by reactive oxygen species. Glutathione reductase takes part in this process by transforming glutathione back to its functional reduced form. Gsr expression in amygdala and cingulate cortex has been previously shown to correlate with anxiety-like behavior in mice such that mice with upregulated Gsr expression were more anxious. This and other results obtained from mice and human studies suggest that oxidative stress may be involved in the pathogenesis of anxiety. In this study we wanted to investigate, whether the heterozygous Gsr knockout mice have lower anxiety-like behavior than the wild-type mice and whether there is more oxidative damage present in the brain of heterozygous Gsr knockout mice compared to the wild-type mice. To assess the first question, we set up and validated two behavioral tests (novelty-induced hypophagia and marble burying) and tested the Gsr mice using these tests. To assess the second question, we used nitrotyrosine as a marker for oxidative damage and measured the amount of this marker from brain tissue samples of Gsr mice by a nitrotyrosine immunoblotting assay. We discovered that both our novelty-induced hypophagia and marble burying test settings were able to detect some behavioral differences between inbred mouse strains, but were not optimal in distinguishing highly anxious strains from less anxious strains. When testing the Gsr mice, no behavioral difference between the heterozygous knockout and wild-type mice was observed, but a significant difference in the behavior between sexes was detected. We obtained preliminary results showing that the nitrotyrosine levels are slightly increased in the cortex of male heterozygous Gsr knockout mice. Whether this is the case also in other brain regions and in female mice still needs to be tested. These results and previous results obtained by our group suggest that heterozygous Gsr knockout mice do not have a striking anxiety phenotype under baseline conditions, but might have slightly reduced anxiety-like behavior and slightly increased brain oxidative stress status when compared to the wild-type mice.

Aorttaläpän ahtauma on väestön ikääntyessä lisääntyvä sydämen ulosvirtauskanavaa ahtauttava ja veren virtausta estävä, aorttaläppää paksuntava ja jäykistävä etenevä tautiprosessi. Se lisää sydäntapahtumien ja ennenaikaisen kuoleman riskiä. Se on tautiprosessin alussa pääasiassa oireeton sairaus, eikä sille tunneta tehokasta lääkehoitoa. Diagnosointi tapahtuu sydämen ultraäänitutkimuksella. Nykyinen hoito on aorttaläpän korvaaminen operatiivisesti. Aorttaläpän ahtauman havaitseminen on haasteellista, koska sen edenneen muodon, aorttastenoosin, oireet kuten hengenahdistus ja synkopee ovat yleisiä oireita myös muissa sydän- ja keuhkosairauksissa. Haasteellisuutta lisää se, että kaikki vakavaa aorttastenoosia sairastavat eivät ole oireisia. Tämä tutkimus oli osa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin AS-AMYL-tutkimusprojektia, jossa pyrittiin kehittämään tapoja havaita aorttaläpän ahtauma ennen stenoosivaihetta ja havaitsemaan ne potilaat, jotka eivät kehitä tyypillisiä oireita. Erityisenä tutkimusaiheena oli amyloidikertymien esiintyminen aorttaläpässä sekä niiden merkitys tautiprosessin etiologiassa. Tässä tutkimuksessa pyrittiin muodostamaan AS-AMYL-projektin kontrolliotanta keräämällä Helsingin Biopankista satunnainen otos aorttaläppiä ja kartoittamalla niistä amyloidikertymien esiintyminen kongopunavärjäyksellä. Tutkituista 138 läpästä havaittiin amyloidikertymiä 13 %:ssa. Saatu tulos vastasi kirjallisuudessa raportoituja arvoja. Amyloidikertymien ja läpissä todettujen kudosmuutosten välillä todettiin korrelaatio: mitä vakavammat degeneratiiviset muutokset sitä suurempi osuus läpistä oli amyloidipositiivisia. Amyloidipositiivisten läppien välillä ei havaittu ikäryhmäkorrelaatiota 30–50 -vuotiaiden ja yli 50-vuotiaiden välillä, alle 30-vuotiaden ryhmässä otos jäi pieneksi. Amyloidikertymiä tavattiin yleensä kalsiumkertymien yhteydessä. Kalsiumkertymät olivat yleisempiä mitä iäkkäämmältä potilaalta läppä oli leikattu ja mitä vakavammat degeneratiiviset muutokset läpässä PAD-lausunnon mukaan oli. Amyloidipositiivisten osuus oli miehistä ja naisista leikatuissa läpissä samansuuruinen ja vastasi saatua keskiarvoa.

APECED eli autoimmuunipolyendokrinopatia-kandidiaasi-ektodermidystrofia on periytyvä lapsuusiässä ilmenevä sairaus, jonka aiheuttavat AIRE-geenin muutokset. Sairauden yleisimmät ilmentymät ovat lisäkilpirauhasten vajaatoiminta, lisämunuaisten vajaatoiminta ja krooninen kandidiaasi. Tutkimusaineisto koostui suomalaisesta 99 potilaan APECED-kohortista, jota on seurattu 1970-luvulta lähtien. Kohorttiin kuuluvilla potilailla on kliinisesti todettu APECED-tauti tai tunnetut patogeeniset muutokset AIRE-geenissä. Tutkimukseen valittiin ne 73 tutkittavaa, joilta oli saataville kasvutietoja syntymästä prepuberteetin loppuun. Tavoitteena oli kuvata, miten APECED-lasten kasvu vertautuu suomalaisiin kasvukäyriin, ja selvittää, mitkä APECED-tautiin liittyvät tekijät vaikuttavat lapsuusiän kasvuun. Pituutta kuvattiin SD-mittoina ja painoa suhteellisena painona. Tutkimuksessa verrattiin APECED-tautia sairastavien lasten pituutta ja painoa syntymässä, ensimmäisen endokrinopatian toteamishetkellä ja prepuberteetin lopussa. APECED-tautia sairastavat olivat jo syntyessään keskimäärin suomalaisia lapsia pienempiä; poikien syntymäpituuden mediaani oli -0,5 SD ja tyttöjen -0,7 SD. Ensimmäisen endokrinopatian kohdalla poikien pituuden mediaani oli -1,0 SD ja tyttöjen -1,3 SD. Yhteensä 37 potilaan kasvutietoja oli saatavilla ennen ensimmäisen endokrinopatian toteamista, ja heistä 18 pituuskasvu rikkoi hidastuvan kasvun seulontasääntöä. Valtaosalla tutkittavista pituuden SD jäi 0-käyrän alapuolelle prepuberteetin lopussa ja keskimääräinen ero odotuspituuteen oli -1,7 SD-mittaa. Ryhmätasolla prepuberteetin lopun pituuden mediaani oli -2,0 SD. 25 tutkittavaa rikkoi lyhytkasvuisuuden seulasääntöjä prepuberteetin lopussa. Tutkituista manifestaatioista pituuteen vaikutti kasvuhormonivaje. Kasvuhormonivajetta sairastavien pituuden mediaani prepuberteetin lopussa oli -3,2 SD. Glukokortikoidilääkityksen käyttöaika korreloi suoraan prepuberteetin loppupituuden kanssa. Tulostemme perusteella APECED-taudin vaikutuksia kasvuun sikiöaikana tulee tutkia ja selvittää muiden lapsuusiän kasvuun vaikuttavien tekijöiden, kuten lisämunuaisandrogeenien, merkitystä.

Akuutti appendisiitti on yksi tavallisimmista akuutin vatsakivun aiheuttajista päivystyksessä, mutta appendisiittiin liittyy vielä epäselvyyksiä, joita tutkimalla potilaiden hoitoa voidaan parantaa. Tutkielman tarkoituksena on perehtyä Jorvin ja Meilahden sairaaloista kerätyn aineiston pohjalta akuutin appendisiitin epidemiologiseen tilanteeseen HYKS-alueella vuonna 2021. Tutkielman aineisto kerättiin osaksi European Society of Trauma and Emegency Surgeryn toteuttamaa kansainvälistä SnapAppy2020 tutkimusta. Aineisto käsittää kaikki potilaat (N= 374), joita hoidettiin appendisiitin takia Meilahden tai Jorvin sairaalassa 1.3.-31.5.2021. Tutkimuksen merkittävimmät havainnot liittyivät iän epidemiologiseen merkitykseen. Appendisitiin havaittiin painottuvan erityisesti alle 40-vuotiaisiin potilaisiin. Toisaalta taudin komplisoitunutta muotoa esiintyi suhteellisesti enemmän potilaan iän kasvaessa. Myös C-reaktiivisessa proteiinissa (CRP) havaittiin eroja, sillä se näyttää olevan vanhemmilla potilailla suurempi. Lisäksi naisilla CRP:n keskiarvo oli tässä tutkimuksia miehiä korkeampi, mikä ei kuitenkaan selity runsaammalla komplisoitumisella. Diagnostiikan suhteen havaittiin, että preoperatiivisesti tehtävä arvio komplisoitumisesta on epätarkin vanhemmilla potilailla, koska heidän kohdallansa komplisoitumattomalta vaikuttava appendisiitti on noin viidesosassa tapauksia komplisoitunut. Epidemiologisten kysymysten huomioiminen päivystyksessä voi auttaa appendisiitin diagnostiikassa ja potilaan nopeammassa hoitoon pääsyssä.

Tiivistelmä Referat – Abstract Hampaiden karioituminen on dynaaminen prosessi, joka voi pitkälle edetessään johtaa hampaan pinnan visuaalisesti havaittavaan kavitoitumiseen ja etenemiseen kiilteestä hammasluuhun. Merkittävin hoitopäätökseen vaikuttava tekijä on pystyä määrittämään, onko hampaan pinnassa defekti vai ei. Yleisten hoitosuositusten mukaisesti kavitoitumattomia kariesleesioita hoidetaan ensisijaisesti pysäytyshoidolla, kun taas kavitoituneita leesioita korjaavalla hoidolla. Tällä hetkellä ei ole käytössä menetelmää, jolla pystyttäisin määrittämään hampaiden approksimaalivälin kariesprosessin mahdollinen kavitoituminen kliinisesti tai radiologisesti. Kliinisen diagnosoinnin keskeisimpinä menetelmiä ovat kuitenkin visuaalinen havainnointi sekä intraoraaliröntgenkuvantaminen. Dual energy-menetelmällä voidaan erottaa eri tiheyksisiä aineita toisistaan säteilyttämällä samaa kohdetta kahdella eri energian omaavilla röntgensäteillä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, voidaanko lääketieteellisessä kuvantamisessa jo käytössä olevaa dual energy -menetelmää logaritmivähennyslaskennalla hyödyntää hammaskarieksen kuvantamisessa niin, että se joko auttaisi karieksen havainnoinnissa tai pystyisi selvittämään apprroksimaalivälin kavitoitumisen. Löydöksiä verrattiin tavanomaiseen bitewing-kuvantamiseen ja todellinen karioituminen selvitettiin mikrotietokonetomografiakuvantamisella. Tutkimuksen keskeinen löydös oli, että dual energy-menetelmä ei voitu hyödyntää kariesdiagnostiikassa käyttämällä logaritmivähennyslaskentaa. Kariesleesioiden kavitoitumisesta ei saatu informaatiota tällä menetelmällä eikä parempaa diagnostista tarkkuutta saavutettu bitewing-kuvantamiseen verrattuna. Tutkimusasetelman suurimpia haasteita olivat tutkittavien kudosten, kiilteen ja dentiinin, samankaltainen koostumus. Lisäksi todettiin, että polykromaattinen röntgensäteily ei ole optimaalinen dual energy-menetelmän hyödyntämisessä, kun tutkitaan kahta lähes saman koostumuksen omaavaa ainetta.

Muammar Gaddafin diktatuurin kaaduttua vuonna 2011 vaikutti siltä, että Libyassa voidaan alkaa tutkia hallinnon 42 vuoden aikana tekemiä rikoksia. Eräs tunnetuimmista tapauksista oli vuonna 1996 tapahtunut Abu Salimin vankilaverilöyly, jossa uskotaan kuolleen 1200-1300 vankia. Suomalainen asiantuntijaryhmä toteutti keväällä 2012 matkan Libyaan kartoittaakseen valmiuksia toteuttaa oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia. Matkan perusteella tehtiin raportti, jossa annetaan suosituksia eri toimijoille. Tähän kirjallisuuskatsaukseen ei löytynyt kirjallisuutta Libyan alueella aikaisemmin tehdyistä tutkimuksista. Olisi inhimillisesti ja juridisesti tärkeää, että Libyassa tapahtuneita ihmisoikeusrikoksia päästäisi tutkimaan. Vuoden 2012 jälkeen Libyan turvallisuustilanne ei kuitenkaan ole enää mahdollistanut tutkimuksia.

Atooppista ihottumaa sairastavat pikkulapset, jotka eivät saa riittävää vastetta miedoille kortikosteroideille, tarvitsevat usein tehokkaampaa hoitoa. Pitkäaikaisessa hoidossa suositellaan takrolimuusivoiteen käyttöä, jos kortikosteroidihoitokuurin loputtua tauti uusii jatkuvasti. 0,03% takrolimuusivoide ja 1% pimekrolimuusivoide on hyväksytty yli 2-vuotiaiden lasten atooppisen ihottuman hoitoon. 0,1% takrolimuusivoide on kuitenkin ollut off label -käytössä lasten atooppisen ihottuman hoidossa, mutta tutkimustietoa puuttuu edelleen alle 2-vuotiaiden pitkäaikaisesta 0,1% takrolimuusihoidosta. Tavoite oli selvittää vahvempien paikallishoitojen käyttöä atooppisen ihottuman hoitoon lapsipotilaiden kohortissamme. Kohortissamme potilaat olivat 1-3 -vuotiaita lapsia, joilla oli keskivaikea tai vaikea atooppinen ihottuma (Rajka-Langelandin luokitus). Aineistona käytettiin kolmen vuoden seurantatutkimuksen dataa, jossa 152 lapsipotilasta jaettiin satunnaistetusti tavanomaiseen kortikosteroidihoitoryhmään (1% hydrokortisoni tai tarvittaessa vahvempi hydrokortisoni-17-butyraattivoide) ja takrolimuusihoitoryhmään (0.03% tai tarvittaessa vahvempi 0.1% voide). Tutkimuksen keskeyttäneitä potilaita oli yhteensä 15 ensimmäisen vuoden aikana huonon hoitokomplianssin takia. Potilaiden seurantakäynneillä arvioitiin kliinistä hoidon vastetta ja usein tarve vahvempaan hoitoon ilmeni ensimmäisen seurantavuoden aikana. 51 (85,9%) potilaista kortikosteroidiryhmässä (n=60) ja 50 (78,1%) takrolimuusiryhmästä (n=64) tarvitsivat vahvempaa hoitoa, puutteellisen hoitovasteen takia. Ihottuman vaikeusaste ja EASI-pisteet ennustivat tarpeen vahvemmalle hoidolle (p=0,009, MannWhitney U-testi. Kohortisamme keskivaikea ja vaikea atooppinen ihottuma oli alihoidettua, joka saattaa lisätä kroonistumisen ja liitännäissairauksien kehittymisen riskiä. Tutkimuksemme osoittaa, että pienet lapset, joilla on vaikeahoitoinen atooppinen ihottuma, saattavat hyötyä hoidosta 0,1% takrolimuusivoiteella tai keskivahvoilla kortikosteroideilla.

Avoidant Restrictive Food Intake Disorder (ARFID) on uusi syömishäiriödiagnoosi DSM-5- ja ICD-11-luokituksissa, ja se korvaa aiemman ICD-10- ja DSM-IV-luokitusten diagnoosin ”lapsen tai imeväisen syömishäiriö”. Tutkielma on narratiivinen katsaus ARFID-syömishäiriöstä, ja tutkielma pyrkii antamaan ajankohtaisen yleiskuvan tästä uudesta ja vähän tunnetusta diagnoosista. Tutkielman tavoitteina on hahmottaa lukijalle ARFID-syömishäiriön merkitystä ilmiönä ja auttaa kliinikkoa ARFID-oireilevien tunnistamisessa ja hoitamisessa. ARFID tarkoittaa valikoivaa syömistä tai ruokien pelkoa, joka johtaa aliravitsemukseen, ravintoaineiden puutostiloihin, riippuvuuteen lisäravinteista tai ruokintaletkusta tai merkittävään psykososiaaliseen haittaan. Erotuksena laihuushäiriöön ARFID:issa ei esiinny painoon liittyvää huolta tai kehonkuvahäiriötä. Oireilun taustalla voi sen sijaan olla aistiherkkyyttä, syömiseen liittyviä pelkoja tai vähäistä mielenkiintoa ruokaa kohtaan. ARFID on erillinen ilmiö tavanomaisesta valikoivasta syömisestä, joka on yleinen ominaisuus ja osa monien lasten normaalia kehitystä. ARFID-oireilun yleisyyttä on pyritty kartoittamaan kyselyiden ja diagnostisten haastatteluiden avulla, mutta arviot yleisyydestä vaihtelevat paljon eri tutkimuksissa. Nykytiedon valossa ARFID ei vaikuta painottuvan mihinkään sukupuoleen, ja vastoin aiempaa näkemystä ARFID-oireilua ei esiinny vain lapsilla vaan myös aikuisilla. Sekä epidemiologisen tutkimuksen että kliinisten havaintojen avulla on selvinnyt, että ARFID-oireilevilla esiintyy autismikirjon oireita ja aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä (ADHD) valtaväestöä yleisemmin. ARFID:in hoito tulee toteuttaa yksilöllisesti, mutta nykyisen tutkimusnäytön perusteella erityisesti kognitiivinen käyttäytymisterapia ja ravitsemuskuntoutus ovat tehokkaita hoitovaihtoehtoja. Mikäli potilaan terveys on vaarantunut, ohjataan hänet sairaalahoitoon.

Studiens mål är att utreda huruvida det finns ett samband mellan moderns längd och uppkomsten av graviditetsdiabetes (GDM), om längden är en oberoende riskfaktor för GDM samt om detta har klinisk relevans. Undersökningen baserar sig på material som samlats in för The Finnish Gestational Diabetes Study (RADIEL). RADIEL är en studie som inriktar sig på kvinnor med olika riskfaktorer för GDM och bygger på en randomiserad studie med livsstilsintervention som metod. I RADIEL studien, som även inkluderar data på kroppslängden, undersöks ifall måttlig livsstilsintervention under graviditeten kan påverka uppkomsten av GDM. I studien framgår att längd korrelerar med uppkomsten av GDM så att kvinnor med kort kroppslängd har större risk för att utveckla GDM under graviditeten jämfört med kvinnor med lång kroppslängd. Resultatet av denna studie motiverar utvecklandet av GDM diagnostiken så att den även tar i beaktande att olika långa individer har olika glukosreglering.

The fact that individuals with type 1 diabetes (T1D) are at greater risk for cardiovascular disease and premature death, can only partly be explained by traditional risk factors. Interestingly, T1D is accompanied by arterial stiffening that correlates with microvascular and macrovascular complications. The aim of this study was to find out whether arterial stiffness predicts all-cause mortality in individuals with T1D. Augmentation index (AIx), a measure of arterial pulse wave reflections, is used to estimate stiffness in the resistance arteries and can be determined non-invasively from pulse wave analysis by applanation tonometry. The data consisted of 906 individuals with T1D from the FinnDiane Study that have been examined for arterial stiffness, cardiovascular risk factors and diabetic complications at baseline between 2001 and 2015. After a median follow-up of 8.2 (5.7-9.7) years, 67 individuals had died according to mortality data from Statistics Finland. They had higher baseline AIx (28 [21-33] vs. 19 [9-27] %, P < 0.001) compared to those alive. This association was independent of related risk factors (age, sex, BMI, HbA1c, triglycerides, renal function and past cardiovascular events) in Cox regression analysis (hazard ratio 1.042 [1.007-1.078], P = 0.017). Arterial stiffness estimated by AIx independently predicted all-cause mortality in T1D. Promising pharmacological agents counteracting arterial stiffness include inhibitors of the renin-angiotensin-aldosterone system and sodium-glucose co-transporter 2, and research data on their effect in individuals with T1D is constantly growing. Our finding suggests that detecting early arterial stiffening individuals with T1D could be useful in targeting a more aggressive treatment for high-risk individuals.