Browsing by Title

Aim. We aimed to assess complications and functional outcomes of restorative proctocolectomy (RPC) with ileoanal anastomosis (IAA) performed on children with total colonic aganlionosis (TCA) in relation to patients with ulcerative colitis (UC). Methods. Medical records on complications, stool frequency, day- and nighttime continence, enterocolitis/pouchitis and fecal calprotectin levels of HD patients who underwent RPC with IAA in a single center were compared to similarly treated patients with pediatric-onset UC. Results. Median operative age of HD patients was 1.6 months and 5.6 years at follow-up. Fourteen patients received J-pouch and two straight IAA. Stool frequency for daytime was 3.5 and nighttime 0. Total continence rate was 79%. At least two enterocolitis/pouchitis episodes occurred in 81%, while histologically verified pouch inflammation was observed in 27%. An increased value of fecal calprotectin was observed in 4. Conclusion. Outcomes were encouraging. Stool frequency and fecal continence appeared better preserved and the frequency of histological pouch inflammation and fecal calprotectin levels were lower than in UC patients.

Hudmelanom är en malign sjukdom som afficierar huden. Tumören infiltrerar kringliggande vävnader och sprids genom metastasering, främst via lymfkärl till lymfknutor. Vid utredning av melanom är det viktigt att utreda om sjukdomen spridit sig till de närmaste lymfknutorna, portvaktskörtlarna. Ifall metastaser konstateras i portvaktskörtel utförs körtelutrymning av det lymfknutområde där metastaser konstaterats. Målet med studien är att granska metastasfynd i portvaktskörtel från åren 2012 och 2013 för att utreda hur metastasfyndet påverkar patientens prognos samt hur ofta ytterligare metastaser konstateras i körtelutrymning. I studien konstaterades metastaser i portvaktskörtel hos 16,7 % av patienterna. Hos 16,7 % av patienterna konstaterades metastaser i körtelutrymning. Överlevnadsprognosen för patienter med metastaser i portvaktskörtel motsvarade resultat i tidigare studier. Övriga faktorer som försämrade prognosen bland patientmaterialet var hög ålder, stor metastas och lokalrecidiv. Studiens material bestod av 42 patienter, för att kunna fatta nya vårdbeslut om melanom krävs studier med större patientmaterial.

Tausta: Lävistävän aivovamman saaneen potilaan ennuste on huono mutta vaihteleva. Nykyaikaisia, pään tie-tokonetomografia(TT)kuvien löydöksiin perustuvia pisteytysjärjestelmiä ei aiemmin ole hyödynnetty lävistä-vien aivovammojen ennustearvioinnissa, vaikka niiden sisältämä informaatio voisi olla hyödyllistä. Menetelmät: Tutkimusaineiston muodostivat kaikki Helsingissä vuosina 1999–2015 ja Tukholmassa vuosina 2005–2014 neurokirurgisella tehovalvontaosastolla hoidetut, lävistävän aivovamman saaneet potilaat. Pääte-muuttujia olivat kuolleisuus ja omatoimisuuden aste 6 kuukautta vammasta. Pään TT-kuvat luokiteltiin neljän pisteytysjärjestelmän (Marshall CT classification, Rotterdam CT score, Stockholm CT score, Helsinki CT sco-re) mukaisesti. Pisteytysjärjestelmien ennustamiskykyä arvioitiin määrittämällä niille erottelukyky (area un-der the receiver operating curve [AUC]) ja selitysaste (pseudo-R2), ja näitä arvioitiin sekä itsenäisinä että osa-na kliinistä (potilaan ikään, tajunnantasoon ja pupillien valoreaktiivisuuteen perustuvaa) vertailumallia. Tulokset: Tutkimusaineisto käsitti 75 potilasta. Koko aineistossa 6 kuukauden kuolleisuus oli 45 % ja ei-omatoimisiksi toipui 61 %; aktiivisesti hoidettujen potilaiden osalta vastaavat prosenttiosuudet olivat 31 % ja 51 %. Eri pisteytysjärjestelmien AUC vaihteli välillä 0.77–0.90 kuolleisuuden ennustamisessa ja välillä 0.85–0.89 ei-omatoimisuuden ennustamisessa, ja pseudo-R2 vaihteli välillä 0.35–0.60 kuolleisuuden ennustamisessa ja välillä 0.50–0.57 ei-omatoimisuuden ennustamisessa. Kliinisen vertailumallin ennustamiskyky oli erin-omainen sekä kuolleisuuden (AUC 0.94; pseudo-R2 0.71) että ei-omatoimisuuden (AUC 0.89; pseudo-R2 0.53) ennustamisessa. Mikään tutkituista pisteytysjärjestelmistä ei merkitsevästi parantanut kliinisen vertailumallin AUC-arvoa (p > 0.05), mutta lisäsivät sen pseudo-R2-arvoa (+0.09–0.15) ei-omatoimisuuden ennustamisessa. Yhteenveto: Nykyaikaisten pään TT-löydöksiin perustuvien pisteytysjärjestelmien tilastollinen ennustamisky-ky lävistävän aivovamman saaneen potilaan toipumisen ennustamisessa vaihtelee hyvän ja erinomaisen välil-lä. Ne eivät kuitenkaan tuo tilastollista lisäarvoa kliiniseen ennustemalliin, viitaten lävistäville vammoille spesifisesti räätälöidyn pisteytysmallin tarpeeseen.

Propranololi oli ensimmäinen laajaan kliiniseen käyttöön tullut beetasalpaaja, mutta sittemmin sen käyttö alkuperäisiin sydänsairausindikaatioihin on vähentynyt uusien selektiivisempien ja vesiliukoisempien beetasalpaajien tultua markkinoille. Propranololi ylittää suhteellisen rasvaliukoisena veriaivoesteen merkittävissä määrin ja tähän ominaisuuteen on liitetty siitä raportoidut harvinaiset neuropsykiatriset haitat. Tämän tutkielman tarkoituksena oli Suomessa vuosina 2016–2018 kuolleiden oikeuskemiallisen löydösaineiston perusteella selvittää ovatko vainajien propranololilöydökset yhteydessä itsemurhiin, lääke- ja huumausainemyrkytyksiin, väärinkäyttöepäilyihin ynnä muihin vastaaviin seikkoihin, kun verrokkina on lievemmin rasvaliukoinen beetasalpaaja metoprololi. Näiden beetasalpaajien kokoverikonsentraation ohella aineistoon yhdistettiin tieto mahdollisista muista löydöksistä, kuten etyylialkoholista, laittomista päihteistä sekä tietyistä pääasiassa keskushermostoon vaikuttavista lääkeaineista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeustoksikologiayksikön vainajatapausten laboratoriotietokannasta haetuille tiedoille tehtiin tilastollisia testejä, jotka vahvistivat alkuperäisen hypoteesin. Propranololiryhmässä oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän itsemurhia (RR 4,22), lääke- ja huumausainemyrkytyskuolemia (RR 6,79), väärinkäyttötapauksia (RR 10,18) ja alkoholilöydöksiä (RR 1,51). Lisäksi propranololiryhmässä itse beetasalpaajaa löytyi mahdollisesti myrkytysoireita aiheuttavana pitoisuutena, verrattuna terapeuttisena pidetyn plasmakonsentraation ylärajaan, tilastollisesti merkitsevästi (RR 2,02) useammin kuin metoprololitapauksissa. Retrospektiivinen tutkimusasetelma sekä aineiston tyyppi asettavat omat rajansa kausaliteettien arvioinnille, mutta propranololin yhteys edellä mainittuihin tekijöihin oli kiistämätöntä. Ei kuitenkaan voida todeta näiden löydösten välttämättä vahventavan epäilyä propranololin mahdollisesta väärinkäyttöpotentiaalista. On tiedossa, että propranolia käytetään sen valmisteyhteenvedossa mainittujen käyttöaiheiden ulkopuolisesti muun muassa esiintymisjännityksen lieventämiseen. Lopuksi voidaan joka tapauksessa todeta, että kliinisessä työssä hoidettaessa propranololia käyttävää potilasta mahdolliset harvinaiset neuropsykiatriset haitat on hyvä pitää muiden seikkojen muassa mielessä, sillä potilas tämän puolesta kuuluu riskiryhmään. (222 sanaa)

Proteiinihukkaa aiheuttava suolisairaus (PLE, protein-losing enteropathy) on useaan eri sairauteen liittyvä tila. PLE voi aiheuttaa lapsilla vakavaa hypoalbuminemiaa ja sairaalahoidon tarvetta. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa proteiinihukkaa aiheuttavasta suolisairaudesta lapsipotilailla Suomessa. Tutkimuksella haluttiin kartoittaa PLE:n etiologisia tekijöitä, riskitekijöitä, käytettyjä hoitoja ja potilaiden ennustetta. Tutkimus suoritettiin retrospektiivisenä kohorttitutkimuksena ja tiedot kerättiin sairauskertomusmerkinnöistä vuosilta 2004-2019. Potilaita etsittiin diagnoosikoodeilla, jotka todennäköisesti assosioituisivat PLE:hen, sillä PLE:lle ei ole omaa diagnoosikoodia ICD-10-luokituksessa. Kohorttiin valittiin haun tuottamasta aineistosta potilaat, joilla oli sairauskertomustekstien ja laboratoriotulosten perusteella PLE. Kohortista rajattiin ulos tulehduksellista suolistosairautta sairastavat potilaat. PLE-potilaita löytyi 49, joista 71,4 % oli poikia ja 28,6 % tyttöjä. Etiologinen tekijä PLE:n taustalla jäi epäselväksi 30,6 % potilaista. Merkittäviä etiologioita tässä aineistossa olivat ruoka-aineallergian aiheuttama enterokoliitti (8,2 %), eosinofiilinen gastroenteriitti (6,1 %), infektio (12,2 %) ja yksikammioinen sydänsairaus (8,2 %). Riskitekijöistä atopiaa oli 38,8 %:lla ja edeltävä infektio raportoitiin 20,4 %:lta potilaista. Oireista turvotus mainittiin 46,9 %:lla potilaista ja ripuli 53,1 %:lla. Potilaista 61,2 % sai albumiini-infuusioita hoitona PLE:n aiheuttamaan hypoalbuminemiaan. Potilaista 42,9 % sai immunoglobuliinikorvaushoitoa. Kylusdieetti oli hoitomuotona 22,4 %:lla potilaista. Seurannan kesto oli keskimäärin 6 vuotta ja 6 kuukautta (mediaani). Seurannan päätepisteessä potilaista 42,9 % katsottiin parantuneiksi ja 57,1 %:lla PLE joko jatkui tai potilas oli menehtynyt (n=3). Tutkimuksella saaduista tiedoista voi olla hyötyä PLE-potilaiden tunnistamisessa ja sopivien hoitomuotojen kehittämisessä.

Protonipumpun estäjät (PPI-lääkkeet) ovat olleet markkinoilla yli 20 vuotta, ja niiden käyttö on lisääntynyt nopeasti. Ne ovat tehokkaita mahan haponeritykseen liittyvien sairauksien hoidossa, ja niitä on pidetty hyvin siedettyinä ja turvallisina. Viime aikoina useissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu PPI-lääkkeiden pitkäaikaiseen käyttöön liittyvän monia haittoja etenkin iäkkäillä. Niiden käyttö on assosioitunut muun muassa imeytymishäiriöihin, keuhkokuumeeseen, suolistoinfektioihin, luunmurtumiin ja iäkkäiden kuolleisuuteen. Tämän tutkimuksen perusjoukkona olivat Helsingin ympärivuorokautisessa hoidossa asuvat vanhukset. Heistä selvitettiin kyselylomakkeen avulla demografiset tiedot, toimintakyky, sairaudet ja diagnoosit ja suun ja ruuansulatuskanavan oireet. Lääkelistoista luokiteltiin PPI-lääkkeet, H2-reseptorin salpaajat, tulehduskipulääkkeet, antitromboottiset lääkkeet, kortisoni ja SSRI-lääkkeet ja rekistereistä kerättiin kuolleisuustiedot. Tuloksissa PPI-lääkkeet eivät assosioituneet kuolleisuuteen eivätkä ripuliin, kuten muutamissa aiemmissa tutkimuksissa. Sen sijaan PPI-lääkkeet assosioituivat aiempaan lonkkamurtumaan ja pitkäaikaisiin tulehdussairauksiin. Tutkimuksen tulokset vahvistavat aiempaa käsitystä siitä, että PPI-lääkkeitä käytetään runsaasti etenkin pitkäaikaisessa hoidossa olevilla potilailla. Lisätutkimuksia pitkäaikaishaitoista tarvitaan, mutta oikeaan indikaatioon oikealla annoksella määrättyä PPI-hoitoa ei ole syytä keskeyttää.

Psilocybin, a naturally occurring psychedelic compound in certain mushrooms, has garnered sig-nificant interest as a potential treatment for various mental health conditions. This literature review offers an overview of current research on psilocybin's therapeutic effects on mental health, explor-ing its application in treating depression, anxiety, trauma, addictions (including alcohol and tobac-co), and obsessive-compulsive disorder (OCD). This literature review demonstrates the therapeu-tic potential of psilocybin in the treatment of selected psychiatric disorders. While psilocybin's efficacy in depression and anxiety treatment has been extensively studied, the limited availability of research diminishes the credibility of its effectiveness in trauma, addictions, and OCD treatment within this review. Moreover, stringent selection criteria further narrowed the scope of included studies. Psilocybin's mechanism of action involves interaction with serotonin receptors, prompting neuronal changes and potentially contributing to altered consciousness, perception, and emotional processing. The therapeutic approach underscores the significance of the setting and environment, as well as the therapeutic relationship, to optimize treatment outcomes. Psilocybin is generally well-tolerated, with rare serious acute and long-term side effects. Legal constraints have historical-ly impeded research and widespread therapeutic use, though recent shifts suggest evolving ac-ceptance. Psilocybin holds promise as a novel treatment avenue for mental health disorders, ne-cessitating further research to delineate mechanisms, standardize protocols, and compare efficacy against existing medications.

The prevalence of major depressive disorder is increasing despite the increased standard of living. The prevailing hypothesis to explain depression is that there is an unbalance in information processing in relevant brain networks. Antidepressants (SSRIs, SNRIs) have been shown to induce a juvenile-like plasticity state (iPlasticity) in the brain that helps in rewiring the affected neuronal networks when combined with beneficial environmental stimuli (e.g. psychotherapy). However, it takes weeks to see the beneficial effects of conventional antidepressants on mood and they bring relief only to approximately two-thirds of the patients. There is an urgent need for more efficient and rapid-acting antidepressants. Preliminary data suggests that psychedelics may have potential to respond to this need. It is thought that the therapeutic effect of psychedelics rises from the molecular effects leading to structural and functional plasticity and behavioral changes. Molecular effects of psychedelics are believed to arise from the activation of serotonin 2A (5-HT2A) receptors. It is well established that serotonin 2A (5-HT2A) receptor activation lies behind the hallucinogenic effects of psychedelics, but its role in drug-induced plasticity is currently under debate. Signaling of brain-derived neurotrophic factor (BDNF) through its receptor TrkB has been proposed to underlie the plasticity-promoting effects of psychedelics. However, the mechanisms leading to increased BDNF/TrkB signaling after psychedelic administration are poorly understood. This thesis aimed to study the molecular mechanisms associated with psychedelic-induced plasticity in cortical neuronal cultures. The timeline of the effects of LSD was studied by analyzing the phosphorylation of neurotrophic signaling markers downstream of TrkB (mTOR and ERK) in primary neuronal cultures using Western blot. The role of the 5-HT2A receptor was assessed by combining 5-HT2A antagonist M100907 pretreatment with LSD treatment, followed by Western blot analyses of the same signaling markers mTOR and ERK. The degree of molecular effects of psychedelics was compared to the effects of classical antidepressant fluoxetine. Protein-fragment complementation assay (PCA) was used to evaluate the dimerization of the TrkB receptor in the presence of psychedelics and classical antidepressants. In this context, Western blot was also used to assess the phosphorylation of the plasticity-related BDNF signaling markers ERK and two tyrosines of TrkB receptor (Y515 and Y816) that mediate recruitment of neurotrophic signaling pathways. We found that psychedelic treatment promoted phosphorylation of mTOR and ERK significantly. These effects were not affected by pretreatment with M100907, indicating activation of BDNF/TrkB signaling by psychedelics is independent from 5-HT2A activation. Psychedelics were also shown to cause a significant increase in dimerization of TrkB whereas increase caused by fluoxetine was not significant. Lastly, psychedelics were shown to cause increase in phosphorylation of TrkB and ERK that were comparable to those induced by fluoxetine. These results highlight the potential of psychedelics to promote BDNF-mediated neurotrophic signaling associated with juvenile-like plasticity. Interestingly, the results show recruitment of BDNF/TrkB downstream signaling independently from 5-HT2A activation, which suggests that plasticity-promoting effects of psychedelics might be detached from their hallucinogenic effects.

Suicidal behavior is a complicated psychological phenomenon that is important to be studied. Suicidal behaviors include ideation of suicide, attempting suicide and committing suicide. Suicide is the second leading cause of death among young adults. Many people are affected by suicide, either directly or through losing a loved one. People who experience suicidal behavior often suffer from different psychiatric symptoms. The present study examined the associations between different suicidal behaviors and psychiatric disturbance measured with the 12-item General Health Questionnaire (GHQ-12), and the association of suicide ideation and attempts with mental illness diagnoses. The sample was a population based random sample of Finnish young adults. Among 679 young adults, 80 reported having previously thought about suicide and 41 reported having previously attempted suicide. GHQ-12 sum scores were positively associated with a likelihood of having thought about suicide or attempted suicide. No association was found for suicide attempt likelihood among those who had suicidal thoughts. Three of the individual GHQ-12 items were associated with suicidal behavior. These items were the feeling of being unable to overcome difficulties, being able to enjoy daily activities and feeling worthless. Of these items, the ability to enjoy daily activities was also associated with a lower likelihood of having attempted suicide among those with suicidal thoughts. A diagnosis of mental illness was associated with a higher likelihood of having thought about, or attempted suicide. It was also associated with a higher likelihood of having attempted suicide among those with suicidal thoughts. The results indicate that psychiatric disturbance and mental illness are associated with suicidal behavior. However, psychiatric disturbance does not seem to be associated with suicide attempt probability among those who have suicidal thoughts. It seems possible that there are qualitative differences between suicide ideation and suicide attempts and suicide attempt risk does not increase linearly with increase in psychiatric disturbance. Future research should look into differences between suicidal thoughts and suicide attempt risk and examine specific factors, such as the ability to enjoy daily activities, in their relation to suicidal behavior.

Mankind is making serious efforts towards eventually conquering other heavenly bodies and start habiting space. The technical problems relating to travel and habitation are being solved. Nevertheless, psychological questions relating to voluntary space travel and habiting space have not been researched. Psychological features, like personality, are known to affect general operational effectivity and behavior in different environments. This thesis analyses if psychological features (Big-5 personality, Schwartz values, empathizing- systemizing cognitive style, dark triad) predict willingness to travel to space or to celestial bodies. The key fining is that, out of the mentioned features, systemizing cognitive style predicts the willingness to go to space. Other psychological features are also linked to systemizing cognitive style and these features are discussed in more detail. The underlying structure is also psychometrically interesting as it ties in some of the researched measures in causal structure. Vapaaehtoisen avaruusmatkustuksen psykologiaa ei ole tutkittu aiemmin. Työssä pohditaan lukuisia kiinnostavia uusia suuntia, joita tämä aiemmin tutkimaton aihe tarjoaa. The psychology of voluntary space travel has not been previously researched. The thesis discusses new interesting potential new research directions related to this topic.