Browsing by Title

Potilastietoa on tallennettu vuosisatojen ajan potilaiden hoidon parantamiseksi. Pitkään tätä potilastietoa tallennettiin vain paperisessa muodossa, mutta maailmanlaajuisen tietoteknologisen kehityksen myötä potilastietoa on pystytty tallentamaan myös sähköisesti. Potilastyön tueksi onkin nykyään kehitetty lukuisia sähköisiä potilastietojärjestelmiä, joiden tietoa on pyritty hyödyntämään niin potilaiden hoidossa kuin terveydenhuoltojärjestelmien kehittämisessä. Suomessa terveydenhuoltojärjestelmä on vuosikymmenten saatossa muotoutunut moniulotteiseksi järjestelmäksi, jonka perimmäisenä tarkoituksena on taata terveydenhuollon palvelut kaikille kansalaisille. Järjestelmää ohjaavatkin valtion tasolta lukuisat lait ja säädökset. Lisäksi terveydenhuollon toimijoita, kuten lääkäreitä, ohjaavat omat eettiset periaatteet. Suomessa terveyspalveluiden järjestämisvastuu on toistaiseksi ollut kunnilla, mutta uuden sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä vuodesta 2023 eteenpäin järjestämisvastuu on hyvinvointialueilla. Terveyspalveluiden tuottajina voivat sen sijaan toimia niin julkiset tuottajat kuin yksityiset ja kolmannen sektorin tuottajat. Suomen järjestelmän erityispiirteenä on lisäksi työterveyshuolto, jota ohjaa omat lait ja jonka tuottajina on poikkeuksellisen paljon yksityisiä tuottajia. Moniulotteisen terveydenhuoltojärjestelmän toimivuutta ja laatua on ollut kuitenkin haastava mitata. Mittaamisessa on pyritty hyödyntämään sähköisten potilastietojärjestelmien tietoa, mutta mittaamisessa on keskitytty itse järjestelmän rakenteiden ja toiminnan mittaamiseen. Terveydenhuollon tuottama tulos on sen sijaan jäänyt vähemmälle huomiolle. Tuloksellisuuttakin on lähinnä mitattu järjestelmän tasolla, esimerkiksi mittaamalla hoidon tuottamien elinvuosien lisääntymistä. Viimeaikaisessa terveydenhuollon kehityksessä on noussut esille arvoperusteinen terveydenhuollon johtaminen. Tässä mallissa terveydenhuollon vaikuttavuus ajatellaan yksilöiden kokonaisvaltaisen terveydentilan paranemisena, ja vaikuttavuuden mittaamisessa otetaan huomioon potilaan sairauksien kliininen paraneminen, hoidon potilaalle aiheuttama rasitus sekä potilaan kokema terveyden ja toimintakyvyn lisääntyminen. Tässä tutkielmassa on tarkoituksena tarkastella terveydenhuollon toiminnan mittaamisen haasteita sekä sähköisten potilastietojärjestelmien roolia nykyaikaisessa arvoperusteisen terveydenhuollon johtamisessa.

Aivoverenkiertohäiriöt ovat maailmanlaajuisesti merkittävä kuolinsyy, ja niihin liittyy korkea riski pysyvälle vammautumiselle. Valtaosa suomalaisten aivoverenkiertohäiriöistä on aivoinfarkteja. Aivoinfarktin akuuttivaiheen diagnostiikka nojaa vahvasti varhaiseen aivojen kuvantamiseen, jolla saadaan nopeasti poissuljettua monet muut samankaltaisia oireita aiheuttavat tilat. Suomessa epäiltyjen aivohalvauspotilaiden ensisijaisena kuvantamismenetelmänä käytetään pään tietokonetomografiakuvausta (TT-kuvausta) sen nopeuden ja kustannustehokkuuden vuoksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää akuuttien kuvantamislöydösten yleisyyttä aivoinfarktin liuotuskandidaateilla ja missä määrin TT-pohjainen kuvantaminen tukee aivoinfarktin varhaisdiagnostiikkaa. Tutkimuksessa arvioimme myös mekaaniseen tukoksen poistoon eli trombektomiaan soveltuvien potilaiden vuosittaista lukumäärää. Tutkimuskohortti koostui potilaista, jotka kuljetettiin ambulanssilla aivohalvausepäilyn vuoksi neurologian päivystykseen akuutteja rekanalisaatiohoitoja varten. Nämä potilaat ovat niin sanottuja liuotuskandidaatteja. Tarkastelimme tässä tutkimuksessa vain niitä potilaita, jotka kuvattiin tulovaiheessa TT-kuvauksella (n=989). Tutkielman tuloksissa kuvataan liuotuskandidaattien sairaalaantulovaiheen kuvantamislöydösten jakaumaa eri diagnoosiryhmissä, sekä niiden suhdetta potilaiden oireiden vaikeusasteiseen, oirekuvan erityispiirteisiin ja heidän perussairauksiinsa. Pyrimme myös arvioimaan luotettavasti trombektomiakandidaattien yleisyyttä sairaanhoitopiirissämme. Vaikka TT-kuvaus on nopea ja suhteellisen edullinen kuvantamismodaliteetti, on TT-kuvantamisesta saatava tieto rajallista erityisesti lieväoireisilla aivoinfarktin liuotuskandidaateilla. Magneettikuvauksen valikoivan käytön lisääminen olisi siten lupaava tapa täsmentää liuotuskandidaattien tulovaiheen diagnostiikkaa. Natiivin TT-kuvan antaman rajallisen tiedon vuoksi myös TT-angiografiatutkimusten lisääminen on tarpeen välittömästä trombektomiasta hyötyvien potilaiden tunnistamisen kehittämiseksi. Tutkimuksemme perusteella aivoinfarktin aiheuttavan tukoksen mekaaniseen poistoon soveltuvia potilaita olisi vuositasolla enemmän kuin toimenpiteitä on viime aikoina tehty.

Tutkielmassa selvitettiin Meilahden sairaalassa gastroenterologian osastolla vuosina 2013-2014 hoidettujen potilaiden hoitomenetelmät ja –tulokset. Lisäksi vertailtiin siklosporiinin ja infliksimabin käyttöä potilaiden hoidossa ja tarkasteltiin, kuinka monelle potilaalle jouduttiin tekemään kolektomia. Potilaita seurattiin vuosi sairaalahoidon jälkeen ja leikkaushoidon osalta 31.5.2016 asti. Osastolla hoidettiin kahden vuoden aikana 63 potilasta, joilla oli yhteensä 82 osastojaksoa. 12 potilaalla oli seurannan aikana useampi osastojakso. Suurimmalla osalla osastojaksoista potilaat saivat lääkityksenä suonensisäistä kortikosterodia (67%). Siklosporiinia annettiin 21% ja infliksimabia 13% osastojaksoista. 23% ei saanut suonensisäistä sterodia, siklosporiinia tai infliksimabia osastojaksolla. Siklosporiinille ja infliksimabille saatiin vaste suurin piirtein yhtä monella potilaalla ja relapsin sai suurin piirtein yhtä moni potilas. Siklosporiini ja infliksimabi vaikuttivat tässä tutkielmassa yhtä tehokkailta, mutta lääkkeitä ei voi suoraan vertailla, koska lääkkeitä annettiin erilaisille potilasryhmille. Siklosporiinia saaneista potilaista jopa 44% sai myöhemmin seurannan aikana infliksimabia. Kolektomia tehtiin 19% osastohoidossa olleista potilaista. Kolektomioista 8% tehtiin samalla osastojaksolla. Luku on kirjallisuuteen verrattuna matala. Suurelle osalle potilaista (92%) oli ennen kolektomiaa kokeiltu siklosporiinia, infliksimabia tai muuta biologista lääkettä ja puolet kolektomiaan päätyneista potilaista oli sairaalahoidossa seurannan aikana useammin kuin kerran.

Lähtökohdat: HYKS:n Meilahden sairaalassa on hoidettu sairaalloista lihavuutta vuodesta 1984 lähtien, mikä mahdollistaa potilasmateriaalin muutoksen, hoidon tulosten ja pysyvyyden tarkastelun lähes kolmen vuosikymmenen ajalta. Menetelmät: Painonhallintaryhmiin osallistuneiden potilaiden painotiedot analysoitiin retro-spektiivisesti. Tietojen tallennus potilasasiakirjoihin oli tehty käsin. Tulokset: Vuosina 1984-2013 ryhmähoitoihin osallistui yhteensä 1 031 henkilöä. Painonhallintaryhmien osallistujien keskimääräinen lähtöpaino on vuosien mittaan noussut 121 ± 23 (SD) kg:sta 142 ± 26 kg:aan (95 %:n LV 115,8-126,6 kg ja 137,3-147,0). Nuorimpien potilaiden lähtöpaino nousi eniten. Ryhmähoidossa käytettiin erittäin niukkaenergiaista (ENE) ruo-kavaliota, joka paransi laihdutustuloksia. Paino laski 6-12 viikon ENE-ruokavalion avulla ensimmäisen 16 viikon aikana keskimäärin 12,1 ± 5,8 % (95 %:n LV 11,7-12,6 %), mutta pyrki nousemaan osalla potilaista pian hoidon päättymisen jälkeen. Vuoden kuluttua seurantapunnitukseen kutsutun ja tulleen 186 potilaan (21 % alkuperäisestä joukosta) paino oli 11,5 ± 10,0 % (95 %:n LV 10,1-13,0 %) matalampi kuin ennen hoidon aloittamista ja 73 %:lla näistä poti-laista paino oli edelleen vähintään 5 % lähtöpainoa pienempi. Ensimmäisen 16 viikon aikana 11 % ei laihtunut, ja 25 % oli keskeyttänyt viikkoon 12 mennessä. Päätelmät: Lihavuuden ryhmähoitoon osallistuneet potilaat ovat yhä lihavampia ja erityisesti vaikeasti lihavien nuorten painonnousu on huolestuttavaa. Vaikean lihavuuden konservatiivisen hoidon tulokset ovat kohtalaisen hyviä, mutta liian moni potilas keskeyttää hoidon. Onnistujien määrän lisääminen, tulosten pysyvyys ja hoitoon sitoutuminen ovat suurimpia lihavuuden hoidon haasteita.

Background To prevent further stroke, patent foramen ovale (PFO) can be closed from patients with cryptogenic stroke, meaning a stroke without an identified cause. Alternatively, medical therapy can be used. Methods Patients with cryptogenic stroke were signed for PFO closure if they were under 60 years old, had an imaging confirmed stroke, and no other obvious reason for the stroke. For older patients PFO closure was performed in case of recurring stroke during medical therapy. PFO closure procedures were initiated at Helsinki University Hospital in 2003. Patients who met the closure criteria until the end of 2019 (n = 238) were included in the study. We followed the patients for a median of 1.2 years (first quartile 1,0; third quartile 2,7). Results The closure procedure was shown to be safe and well tolerated. It was successfully performed on 96 % of patients. Of these patients 97 % underwent the pre-planned follow-up without significant complications or prolonged hospitalisation. After 12 months of planned follow-up, three patients (1.4 %) died and four (1.9 %) developed a new stroke or transient ischemic attack (n = 5; 0.96 %/year). Conclusions Adverse events after PFO closure are rare. PFO closure significantly reduces the risk of recurrent stroke.

Personer med typ 1-diabetes har ökad risk för att insjukna i kardiovaskulära sjukdomar. Målsättningen med studien är att undersöka sambandet mellan kronisk inflammation, metabolt syndrom och kardiovaskulär risk vid typ 1-diabetes. I den här uppföljningsstudien, som är en del av FinnDiane-studien, ingår 2665 personer med typ 1-diabetes utan diabetisk njursjukdom. Klinisk information om deltagarna samlades in under ett basalbesök. Kronisk inflammation undersöktes med hjälp av inflammationsmarkören C-reaktivt protein (hsCRP). Vi observerade ett samband mellan kronisk inflammation och metabolt syndom vid typ 1-diabetes. Alla komponenter av det metabola syndromet, förutom blodtryckskomponenten, hade ett samband med kronisk inflammation. Under en uppföljningstid på ca 17 år insjuknade 7 % av personerna i kardiovaskulär sjukdom. Trots att koncentrationen av hsCRP och prevalensen av metabolt syndrom var högre hos de som insjuknade i kardiovaskulär sjukdom under uppföljningstiden, kunde vi inte påvisa en additiv effekt av kronisk inflammation och metabolt syndrom för kardiovaskulär risk efter beaktande av övriga riskfaktorer. Sammanfattningsvis kan vi konstatera att vid typ 1-diabetes tillägger inte mätning av hsCRP-koncentration hos personer med metabolt syndrom signifikant information om personens risk för att insjukna i kardiovaskulär sjukdom. Studien utesluter dock inte att det kunde löna sig att mäta någon annan inflammationsmarkör för att utvärdera kardiovaskulär risk vid typ 1-diabetes.

According to previous studies, early lexical development has a significant connection to later language skills. With early screening it is possible to recognize children at risk for serious language disorders. However, there are only few screening methods available. The aim of this study was to examine the connection between the results gathered from Sanaseulamethod and later language skills. This master’s thesis is a part of the Communicative Development Inventories –method’s Finnish version’s norming study (Sanaseula-research; responsible leader Docent Suvi Stolt). The participants were 66 full-term children who were examined at the age of two with Sanaseula-method and at the age of five with Boston Naming Test and morphology test. Statistical methods were used to analyze data. The Pearson’s correlation coefficient was used to analyze the correlation between lexical development at age two and language skills at age five. Linear regression was used to analyze the relationship between children’s performance in Sanaseula-method, parent’s education and later language skills. The connection between word combinations at age two and language performance at age five was examined by the aid of ChiSquare Test. According to the results there was a statistically significant correlation between the performance in Sanaseula-method at age two and the performance in Boston Naming Test and in morphology test at age five. Parent’s education was not a significant predictor of a child’s language skills at age five. There was no significant correlation between combining words at age two and later language skills. The results indicate strongly that children’s later language performance can be predicted using the Sanaseula-method.

Varhaisen sanaston koostumus kehittyy sanaston määrällisen kehityksen myötä. Sanaston koostumuksen on havaittu kehittyvän omaksuttavasta kielestä riippumatta pääpiirteittäin samantyyppisesti. Aiemmissa tutkimuksissa on löydetty yhteyksiä varhaisen sanaston kehityksen ja muiden kielellisten taitojen kehityksen välillä. Sanaston koostumuksen kehityksen yhteyttä muihin kielellisiin taitoihin on kuitenkin tutkittu vain vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella ilmaistun sanaston koostumuksen kehitystä toisen ikävuoden lopulla sekä sen yhteyksiä ymmärretyn ja ilmaistun kielen kokonaistasoon kaksivuotiaana. Tämän tutkimuksen otos (n = 50) koostui Sanaseula-tutkimushankkeen tutkittavista. Tutkittavat olivat terveitä suomenkielisten perheiden lapsia. Ilmaistun sanaston koostumusta mitattiin 18 ja 24 kuukauden iässä Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmällä. Menetelmästä käytettiin Lapsen kommunikaation kehitys: Sanat, taivutukset ja lauseet -versiota. Ilmaistun sanaston koostumusta tarkasteltiin sanakategorioiden raakapisteiden, word opportunity -pisteiden sekä kokosanamäärästä laskettujen prosentuaalisten osuuksien avulla. Ymmärretyn ja ilmaistun kielen kokonaistasoa mitattiin 24 kuukauden iässä Reynellin kielellisen kehityksen testillä sekä Bayley III -testin kielellisen kehityksen asteikolla. Ilmaistun sanaston koostumuksen sekä ymmärretyn ja ilmaistun kielen kokonaistason välisiä yhteyksiä tutkittiin Spearmanin korrelaatiokertoimien ja lineaaristen regressiomallien avulla. Ilmaistut sanastot koostuivat 18 kuukauden iässä enimmäkseen sosiaalis-pragmaattisista sanoista sekä substantiiveista. Toisen ikävuoden lopulla tutkittavat omaksuivat ilmaistuihin sanastoihinsa erityisesti substantiiveja sekä verbejä. Sosiaalis-pragmaattisten sanojen prosentuaalinen osuus pieneni, kun taas muiden sanakategorioiden prosentuaaliset osuudet kasvoivat toisen ikävuoden lopulla. Ilmaistun sanaston koostumuksen yhteydet ilmaistun kielen kokonaistasoon olivat pääosin vahvempia kuin vastaavat yhteydet ymmärretyn kielen kokonaistasoon. 24 kuukauden iässä mitattu ilmaistun sanaston koostumus korreloi pääosin 18 kuukauden iässä mitattua vahvemmin kahden vuoden iässä mitatun ymmärretyn ja ilmaistun kielen kokonaistason kanssa. Ilmaistun sanaston sanakategorioiden raakapisteet 18 ja 24 kuukauden iässä selittivät yhdessä sukupuolen kanssa ymmärretyn sekä ilmaistun kielen kokonaistasoa kahden vuoden iässä tilastollisesti merkitsevästi. Ilmaistun sanaston koostumus selitti selvästi paremmin ilmaistun kielen kokonaistasoa kuin ymmärretyn kielen kokonaistasoa. Tutkimuksen tulokset tukevat näkemystä, että tyttöjen varhaiset kielelliset taidot ovat keskimäärin poikia paremmat, ja että varhaisessa kielenkehityksessä ilmenee huomattavaa yksilöllistä vaihtelua. Tulokset osoittavat, että varhaisen sanaston koon arvioimisen lisäksi on aiheellista tarkastella myös sanaston koostumusta, sillä näin saadaan tarkempaa tietoa lapsen varhaisista kielellisistä taidoista.

Tavoitteet. Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, millaisia sanoihin liittyviä ongelmia 5-vuotiaiden lasten ja heidän aikuisten vuorovaikutuskumppaniensa välisissä keskustelutilanteissa ilmenee ja miten niitä käsitellään. Tutkimuksen kohteena ovat sekä lapsen että aikuisen tekemät itsekorjaukset ja toisen vuoroon kohdistuvat korjausaloitteet yksittäisiin sanoihin liittyen. Erilaisten korjauskäytänteiden avulla pyritään säilyttämään keskustelijoiden välistä yhteistä ymmärrystä. Itsekorjauksilla tarkoitetaan puhujan omaan puheeseen kohdistuvia korjauksia, kun taas toisen puheeseen kohdistuvilla korjausaloitteilla nostetaan esille jotain toisen puhujan puheessa ongelmalliseksi tulkittua. Ilmiötä tarkastellaan kahdessa erilaisessa vuorovaikutustilanteessa, joista toinen on puheterapeuttinen arviotilanne ja toinen äidin ja lapsen välinen leikkitilanne. Lisäksi verrataan, onko sanoihin liittyvien ongelmien esiintymisessä tai käsittelyssä eroa eri vuorovaikutustilanteiden välillä. Menetelmät. Tässä tutkielmassa aineistona oli videoituja vuorovaikutustilanteita neljältä eri lapselta, jokaiselta sekä leikkivuorovaikutustilanteesta että puheterapeuttisesta arviosta. Aineisto on kerätty osana Lapsen kehittyvä kieli ja vuorovaikutus -tutkimushanketta (nyk. COMPAIR). Aineiston analyysi perustuu keskustelunanalyysiin, jonka perusteella aineistosta poimittiin sanoihin liittyvät korjausjaksot. Tulokset ja johtopäätökset. Yksittäisiin sanoihin liittyviä ongelmakohtia nostettiin käsiteltäviksi monista eri syistä. Ongelmia koettiin ja nostettiin käsiteltäviksi enemmän leikkitilanteissa kuin puheterapiatilanteissa. Näitä kohtia käsiteltiin keskustelutilanteissa aikuisen tai lapsen aloittamilla itsekorjauksilla, lapsen tai aikuisen tekemillä toisen vuoron korjausaloitteilla sekä aikuisen tekemillä suorilla korjauksilla. Sanoihin liittyvien korjauskäytänteiden määrässä oli suurta vaihtelua eri lasten vuorovaikutustilanteissa, mikä voi johtua esimerkiksi lapsikohtaisesta vaihtelusta kielellisissä taidoissa tai eri vuorovaikutuskumppaneiden välisistä erilaisista kommunikointityyleistä. Lasten tekemät itsekorjaukset olivat enimmäkseen sanahakuja, joiden lisäksi ilmeni sanan äännerakenteen tuoton haasteisiin liittyviä itsekorjauksia sekä sanan korvaamista toisella sanalla. Aikuiset puolestaan tekivät itsekorjauksia tyypillisimmin korvaamalla sanomansa tai aloittamansa sanan toisella lapselle mahdollisesti helpommin ymmärrettävällä sanalla. Lapset nostivat muutaman kerran aikuisen käyttämän sanan merkityksen ongelmalliseksi keskustelussa. Sen sijaan aikuiset tekivät sanoihin liittyviä toisen puheeseen kohdistuvia korjausaloitteita useimmin liittyen lapsen käyttämän sanan oikeellisuuteen. Vuorovaikutustilanteen yleinen luonne saattoi vaikuttaa sanoihin liittyvien ongelmien ilmaantumiseen sekä niiden käsittelyyn. Tutkimuksen tuloksista saadaan alustavaa tietoa viisivuotiaiden lasten ja heidän aikuisten vuorovaikutuskumppaneidensa tavoista käsitellä erilaisia esiin nousevia sanoihin liittyviä ongelmakohtia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Sanoihin liittyvien ongelmakohtien selvittely osaavamman vuorovaikutuskumppanin kanssa auttaa lasta uuden sanaston oppimisessa, ja siksi aiheesta on tärkeää saada tutkimustuloksia tyypillisesti kehittyneiden lasten osalta. Ilmiötä on kuitenkin tärkeää tutkia lisää isommilla aineistoilla, jotta tuloksia voidaan yleistää ja myöhemmin hyödyntää puheterapeuttisessa arvioinnissa ja kuntoutuksessa.

Tutkielmassa pyrittiin selvittämään sarjoittaisesta päänsärystä kärsivien suomalaispotilaiden päänsäryn kliinistä kuvaa sekä heidän ja heidän sukulaistensa migreenitaipumusta. Pyrittiin myös valitsemaan kiinnostavat suvut molekyyligeneettiseen tutkimukseen, jossa selvitetään tunnettujen migreenin alttiusgeenien ja mahdollisten sarjoittaisen päänsäryn omien geenien esiintymistä päänsärkysuvuissa. Tutkimusaineisto (n=50) perustuu kyselylomakkeisiin. Aineistossa naisia oli 60 % ja tupakoitsijoita 37,5 %. Sarjoittainen päänsärky oli erittäin kovaa, kohtauksittaista ja sillä oli vuosi- ja vuorokausirytmi. Sillä, että kohtaus alkoi ja loppui nopeasti oli yhteys (p=0,03). Miehillä oli kohtauksia öisin kello 22-02 useammin kuin naisilla (p=0,03). Naisilla esiintyi enemmän valonarkuutta säryn yhteydessä kuin miehillä (p=0,03). Migreenidiagnoosi oli 40 %:lla potilaista. Migreenistä kärsiviä naisia oli merkittävästi enemmän kuin miehiä (p=0,004). Tutkimustulosten perusteella sarjoittainen päänsärky ei kulje suvuissa stereotyyppisenä vaan sukujen päänsärky on osin sarjoittaista ja osin migreenipäänsärkyä. Molekyyligeneettiseen tarkasteluun löytyi kuusi sukua, joissa jokaisessa kahdella jäsenellä oli sarjoittainen päänsärky. Jatkosuunnitelmana on täydentää aineisto niin, että 300 potilasta sukulaisineen voidaan analysoida molekyyligeneettisin menetelmin.